Turun uusin kulttuuri ja rahaskandaali

Goottilainen kuumaisema kuvastaa, heti vaalien jälkeisen Turun Kulttuurikaupunki Säätiön skandaalia. Oikea käsi ei ole tiennyt kenelle rahaa jakaa ja silmä on ollut kokonaan ummessa. 40 miljoonaa on iso raha ja 6 miljoonan hävikki melkoinen. Miten säätiö voi tuottaa voittoa? Miten ja kenelle rahaa on jaettu vielä kulttuurivuoden päätyttyäkin?

Turun Sanomien tämän aamuinen uutinen sai miettimään tämän kaupungin kähmintää ja kabinetti-suhmurointia. Haluaisin julkiseksi kaikkien niiden nimet jotka ovat olleet hyötymässä. Kulttuuri-ihmiset ottavat vastaan rahaa siinä missä muutkin. Ilmankos tässä kaupungissa ollaan niin hiljaa, jopa "älymystö", jonka olemassaoloa epäilen vahvasti, myötäilee poliittista päätöksen tekoa. Pelkään pahoin että tämä skandaali on ollut tiedossa jo ennen vaaleja.

Olen pienten rahojen ihminen jolla on unelma

Jäälyhty ja palava tuikku sinnittelevät sään armoilla; toista uhkaa sulaminen, toista sammuminen ennen aikojaan. Laitan leivänjuurta muhimaan yön yli ja aamulla on rituaalien vuoro.

Uutiset täynnä voittajia. Politiikka on outo laji. Tuttava soitti ja ihmetteli miten nuoret tytöt pääsevät nykyään valtuustoihin. Minusta nuoruus on eduksi. Fiksuja ovat kuten vanhempansa, sanon ja ajattelen yhtä tuttua. En halua kiistellä moisesta asiasta. Lähetän onnitteluviestin eräälle isälle. Hän on onnellinen ja liikuttunut tyttärensä menestyksestä. Hunajaa haavoihin.

Käyn bussilla Nummenpakalla, selaan postin ja puhun lapseni kanssa. Palaan takaisin ja bussissa ajattelen miten juuri uskovaiset osaavat haavoittaa ja lyödä katumatta heikompiaan. En usko että kukaan pystyy maalaamaan täysin hengetöntä ikonia.

Joillakin ihmisillä on maaninen kyky saada toisen minuus hallintaansa ja saada aikaan järkytyksiä. Olen oppinut tunnistamaan nämä seurakuntien lukki-ihmiset. Piispat taas ovat kaukaisia olioita, joilla visiot menevät ristiin; niin kuin sukset hiihdettäessä menevät. Hankala hiihtää...

Sunnuntaina seisoin punaisen puutalon tyhjässä salissa ja sanoin ääneen että sinut minä ottaisin, en tuota isoa taloa.

Tiedän että nämä pitää ostaa yhdessä kaikki.

Otan kuvia lumesta ja jäätyneistä lumimarjoista. Ajattelen olevani pienten rahojen ihminen jolla on unelmia.

Valaistumisen aikaa

Talven ensimmäinen jäälyhty muodostettiin rännin alle unohtuneesta ämpäristä jossa vesi oli jämähtänyt kirkkaaksi lasijääksi.

Tuikkukynttilä roihuamaan ja alkoi valaistumisen aika!

Kevät ja koivut niin kaukana nyt...

Talvi tuprahti Turkuun! Juna puksuttaa lumisessa tuiskeessa kohti Helsinkiä. Kuuntelen kirjamessujen keskustelua. On monta täysin tuntematonta kirjailijaa. Olen tainnut syrjäytyä kirjailijamaailman tuntemisesta. Kirjoihin sentään on vielä tuntuma.

Juna menee itään. Pohjois-Karjalassa on helpompi hengittää. Turkulaisten pyrkimys "asiallisuuteen" on outoa. Olen skeptinen ja luulen että samat jäärät pitävät valtaa liikemiesten etuvartiona tulevassa valtuustossamme edelleenkin. Turku ei ole koskaan ollut Suomen pääkaupunki, vasta itsenäistyttyään Suomi sai pääkaupungin, joka oli Helsinki, ja on vieläkin.

Kuusimetsässä on sulkeutuneen olemisen tunne. Maastopukuinen tornitalo jököttää tanassa; muistuttaa avattua peltipurkkia josta on kuorittu etiketti pois.

Kevät ja koivut niin kaukana nyt.

Tänään heräsimme lumiseen aamuun

Kakluuni lämmittää. Katselen ikkunasta ulos lumiselle kadulle. Pohjois-Karjalassa ei ole lunta, pakkasta noin -10 astetta. Turussa on päinvastainen tilanne sään suhteen.

Kuulas syksyinen päivä muuttui illalla lumisateeksi. Tänään heräsimme valkoiseen säähän. Viluiset vaahteranlehdet rähmällään lumessa. Kohta nekin peittyvät lumeen, jota sataa nyt sakeasti.

Vastapäisessä asunnossa palaa jouluvalo, on palanut viime joulusta asti. Kaikella on aikansa ajattelen ja mietin joululahjaa kummipojalleni.

Kävelin eilen kävelykadun läpi. Olen äänestänyt, vaalikojuissa hymyileviä tyttöjä ja hapan mies, joka sanoi että hyvää päivän jatkoa silti
kun kerroin jo äänestäneeni. Miksi se Kataisen eteen polvistunut mies toi veitsen. Olisi tuonut hirttoköyden, kun jotakin piti tuoda. Näin koko performanssi olisi saanut uusia merkityksiä. No, eihän tämä ole leikin asia, mutta kaupungilla alkoi kiertää kummallisia arvauksia miehen henkilöllisyydestä. Kaikki arvaukset menivät mäkeen turkulaiseen tapaan: Ei kai se teidän poika ollut?
(Kysymys ei koskenut meidän poikaa) Minua on aina kammottanut turkulaisten raaka tapa puhua jopa lähimmäisistään.

Sadut ja tietoiskusadut

Talvi yrittää tulla taas ja jouluun on kaksi kuukautta. Kuka näistä enää jaksaa lukua pitää.

Illan suussa kävelimme kirjastoon ja Piispankatua takaisin. Luomujauhot, joita käytän leipoessani juureen hapatettua leipää, olivat loppuneet kaupasta. Täytyy etsiä uusi kauppa joka myy niitä. Jos käyttää muita jauhoja, leipä maistuu sahajauholta tai paperilta.

Sama pätee lapsille kirjoitettuihin kirjoihin. Sadut ovat välttämättömiä lapsen tunne-elämän kehitykselle. Lisäksi ne käsittelevät hienolla tavalla elämän kipeitä ja vaikeita kysymyksiä. Lapselle kehittyy myös taju kauneuteen ja sen kaipuuseen satujen myötä.

Lapsi tarvitsee myös jonkin verran kauhua, vaikka, joidenkin mielestä, kauhua on tarpeeksi maailmassamme nykyään omastakin takaa.

Vanhat kansansadut ovat hyvää luettavaa. Steiner-koulun kehittäjä ja opettaja, nyt jo kuollut, Kaisu Virkkunen kertoi että hänen äitinsä luki hänelle Topeliuksen satuja pappilan salissa, kyökissä taas vanha palvelija kertoi hänelle kansansatuja. Hänellä oli tuntuma kahteen hyvin erilaiseen satumaailmaan lapsena.

Minusta nämä "uusiosadut", joista on ollut puhetta viimeksi Lounais-Suomen alueuutisissa, pitäisi laittaa omaan tietokirjaosastoonsa. Muistelen 1970-luvun puisevat ja totiset lastenkirjat joista oli siivottu kaikki saduille ominainen mielikuvitusta rikastuttava aines. Positiivista oli värien rohkea käyttö joissakin lasten kuvakirjoissa, kuten Kaarina Helakisan Elli velli karamelli. Kuvittajaa en kyllä muista ja itse kirjakin on kadonnut.

Naiset ovat monitoimisia, sillä tuoreen leivän tuoksu täyttää työhuoneen. Kun aamulla aloittaa, ehtii paljon.

Kuolleet lehdet eivät ole kauniita

Kunnon kristityt ovat tähän aikaan kirkoissa. Syntiset ja harhautuneet lukevat uutisia lehdistä ja netistä.

Minä ihailen ministereitä Kyllöstä ja Arhinmäkeä, sillä he uskoaltavat olla asioista omaa mieltä ja toimia sen mukaan. Toivoisin että Turun kunnallisvaaleissa tapahtuisi ikärakenteen muutos; vanhat rutinoituneet sedät ja tädit jäisivät rannalle ruikuttamaan.

Vuoden Kristillinen kirja valitaan Helsingin kirjamessuilla. Valinnan suorittaa Karjalan ja koko Suomen Arkkipiispa Leo.

Finaalin päässeet kirjat ovat:

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet.
Johanna Hurtig, Mari Leppänen: Maijan tarina.
Erkki Jokinen: Muukalainen.
Leena Jäppilä: Pieni kantaattikirja - J.S. Bachin unista ja tiheästä todellisuudesta.
Heikki Räsänen: Mitä varhaiset kristityt uskoivat.
Pekka Simojoki, Kalle Vaismaa: Seitsemän silmäniskua.

En ole lukenut yhtäkään näistä teoksista.

Harmaa sää jatkuu. Ei sada vettä, ei räntää. Kuolleet lehdet ovat rumia ja kevyitä tuulen viedä.

Taikkarin mäellä romantiikkaa...

Puolalankatu Turussa on jykeiden kerrostalojen ja kauniiden, tilavien puutalojen katu. Puolalankadussa on aina ollut jotain erityistä. Tavallaan se on Taidemuseon takapihalla ja taidemuseon lasinen uuslisäke näyttää absurdilta graniittiin hitsatulta kurtisaanilta.

Erään talon pihalla oli kurkiveistos. Jussi Mäntysen veistämä Kurjet pesällä.

Puut hohtivat keltaisen eri sävyjä. Nurmikot ovat vihreitä, kuten ne ovat aina.

Ennenvanhaan ei yksityistalojen pihoilla niin vain kurvattu. Taidokas kulunestorakenne Puolalanpuistossa alla:

Taidemuseon mäeltä voi nähdä suoraan toiselle mäelle. Liikenne soljuu läpi tihkusateen Aurakatua, jatkuen Kaskenkatua, Vanhan hautausmaan ohi Helsinkiin ja sieltä Pietariin ja Siperiaan asti, jos olisi sinne päin meno.

Oikealla puolella alkaa Rauhankatu, Portsan puutalot näkyvät silhuettina kauempana, samoin Mikaelin kirkko. Jos tuulisi sieltä suunnalta, voisi haistaa meren tuoksun. Meren tuoksu on jotain muuta kuin tunkkainen joki.

Lenin-setä asuu kiveen hakattuna Aurakadun yläpäässä. Hän ei auo päätään, muut hänenkin edestä. Hän katsoo kauas katujen päähän asti ja kaipaa kotiin. Dosentti on ottanut oudon pestin. En ole aivan varma tarvitsevatko venäläiset äidit puolustajaa. He ovat vahvoja äitejä vaikka ovatkin nyt vieraassa perhekulttuurissa.

Taikkarin mäellä on kesäisin vilskettä. Näin lokakuussa on hieman hiljaisempaa.
Lenin ei asettunut filmille eikä Taikkarin mäen möhkälepatsaskaan läpäissyt sensuuria. Alla protestina yleisilmekuva: keltaista.

Katselen sateen läpi mustaa katua...

Katselen sateen läpi mustaa katua. Eilenkin satoi kun kävelimme äänestämään kirjastoon. Äänestin nuorta naisehdokasta. Naisissa ja nuorissa on toivoa tässä röyhkeiden kähmijöiden Mekassa. Suntiontien kohdalla, ennen Keskikatua olivat kaikki vaaliehdokastaulut revitty maahan, ihan joka ikinen. Joillakin tai jollakin lienee yhteiskuntavihaa ja tekemistä liian vähän.

Kirjastossa katselin uutuuskirjahyllyä, se ammotti tyhjyyttä. Varsinaisista hyllyistä löysin Andrei Makinen viimeisimmät kirjat. Parhaillaan luen Jevgeni Griskovets`n Joet kirjaa. Se kertoo Siperiasta hieman toisin kuin olemme tottuneet lukemaan; toisilta katoaa Lapin lumo, toisilta Siperian myyttisyys. Tai molemmat.

Leivoin vaaleaa hapanleipää; juureen nostatettua, ilman hiivaa. Vasta paistetun leivän tuoksu on juurevaa. Arkiset askareet pitävät elämän raiteillaan tässä merkillisten uutisten ja tapahtumien maailmassa.

Huomenna kerään ruusunlehtiä kuivumaan...

Tuuli riepottelee vaahteranlehtiä, värispiraalit kieppuvat. Huomenna kerään ruusunlehtiä kuivumaan.

Lehdistä puhtaaksi raavittu maa on ruma ja alakuloinen toimeliaitten naisten pihassa. Minusta värikäs vaahteranlehtimatto on kaunis.

Luin bussissa SusuPetalin kirjaa ja olin ajaa pysäkin ohi. Kadotin Kristus-pinssini matkalla. Se ei ollut mikään rihkama, vaan erään tunnetun ikonimaalarin tekemä pikkuinen ikonipinssi. Ensin surin, ja sitten ajattelin että sen löytää joku joka juuri nyt tarvitsee lohtua.

Huomenna saa äänestää ennakkoon. Minulla on nuori ehdokas ja olen sitä mieltä että mahdollisimmen moni vanha ja rutinoitunut ehdokas saisi jäädä valitsematta.

Kauneus pelastaa maailman II

Etsin kirjahyllyistämme filosofi Martin Heideggerin teoksia. Erityisesti Taideteoksen alkuperä teosta. En löytänyt tämän jatkuvan kaaoksen keskeltä.

Syy kyseisen teoksen etsimiselle oli jokirannan kaiteelle asetetut kengät. Heidegger kirjoittaa tai havainnollistaa van Goghin maalauksen Kengät avulla taiteen alkuperästä ja kauneudesta.

Ulkona satoi hieman räntää ja kylmänkostea viima tunki syvälle. Pimeys hiipii aikaisemmin ja aikaisemmin; juuri nyt voi havaita harmaan sävyjä paljon. juuri nyt on hyvä syventyä kirjoihin. Parhaillaan luen SusuPetalin Goottiemon kauhulipasta ja se on lohdullinen kirja, ja sopiva metrossa tai bussissa luettavaksi. Sitten on Afganistanilaisen Atiq Rahimin Maata ja tuhkaa afganistanilainen tarina.


Ismael Kadaren Seuraaja on lukukokemus ja kirjailijan saatesanat alkulehdellä ovat suuntaa antavat. Romaanissa Seuraaja kuvatut tapahtumat ovat osa ihmiskunnan ikuisia muistoja, jotka nousevat yhä uudestaan esiin, kuten meidänkin aikakaudellamme on usein tapahtunut. Tämän vuoksi niiden samankaltaisuus aikamme tapahtumien ja henkilöiden kanssa on väistämätöntä

Olen päättänytt tutustua kunnolla pohjoismaiseen dekkarikirjallisuuteen. Nyt on sen aika.

Kauneus pelastaa maailman

Kirkas lokakuinen lauantai. Kakluunihellan lämpö säteilee keittiössä. Taivastelen Nobelin rauhanpalkintoa ja jotain paradoksaalista tässä on. Kirjallisuuden Nobelin sai kirjailija jonka tuotannosta ei kukaan tunnu tietävän mitään. Hyvin kiinalainen juttu kirjallisille keskustelupalstoille.

Kohta lähden Joellaan katsomaan mainostettua näyttelyä. Kahlaan jokirannan lankkupolulla vaahteranlehdissä, ne ovat petollisia; päältä kauniita,alta limaisen liukkaita. Syksyn kauneuden jälkeen tulee marraskuu ja vanha kansa uskoi Marran istuvan rinnan päällä ja aiheuttavan ahdistusta. Kevääseen on puoli vuotta enää.

Orava kisailee varpusten kanssa aidalla. En pääse perille miksi ne vuorottelevat aidalla istumista. Miksi ne eivät istu kaikki yhdessä, vaan pyrähtelevät ja säntäilevät sinne tänne.

Kauneus pelastaa maailman. Helsingin metropoliitta Ambrosius kirjoittaa kauneudesta viimeisimmässä OrtodoksiViestissä. Kunpa edes hän tajuaisi Valamon palaneen kartanon kauneuden ja tekisi kulttuuriteon.

Suojele minua II

Uuden Valamon taannoin palanutta vanhaa päärakennuksen hirsikehikkoa ja uuneja uhkaa purkaminen. Rakennuksen voisi kyllä korjata entiseen loistoonsa, mikäli kauneudentajua ja vanhan rakennuksen kunnioittamisen ajattelua löytyisi.

Kts Iltalehti: Iltalehti 18.3.2012

Vanha päärakennus on entinen Saastamoisen kartanon päärakennus. Alkujaan se oli kaksikerroksinen, mutta myöhemmin siihen lisättiin kolmas kerros; joka oli kyllä ruma hattu kauniin rakennuksen päällä. Valamossa puhaltavat nykyään kovan liiketalouden vinkeät vihurit. Pelkään pahoin että osittain palaneen rakennuksen tilalle nousee tulevaisuudessa kylmän kalskea virastomainen rakennus.

Valamossa kullatut kupolit loistavat syysauringossa. Kauneus ei ole katsojan silmässä, vaan kyvyssä nähdä kauneutta sielläkin mistä sitä ei arvaisi etsiä. Pahinta ajassamme on täydellinen pinnallistuminen ja kauneuden tajun kadottaminen.

Suojele minut

Kirkas lokakuinen keskipäivä Portsan yllä. Kävelin Puutarhakadun päässä olevan, vielä olevan, kaupungin omistaman ja palossa vaurioituneen puutalon pihaan. Tätä puutalojen pihapiiriä uhkaa purkaminen. Satunnainen kulkija tiesi että tilalle kaavaillaan kerrostaloja.

Osa taloista näyttäisi olevan vielä asuinkäytössä. Portailla oli reheviä kasviruukkuja ja köynnökset hehkuivat auringossa.

Purettavan talon takaseinään oli kirjoitettu: SUOJELE MINUT. Näin vaalien alla ehdokkaat lupailevat kaikenlaista pitämätöntäkin. Tämän puutalon korjaaminen ei maksa maltaita. Uuden kerrostalon rakentaminen ja hetimiten korjaaminen maksavat huomattavasti enemmän.

Hyviä rakennuksia puretaan hanakasti kyllä, mutta kuka valvoo tilalle tulevien rakennusten rakentamista ja työn laatua?

Sateen jälkeinen taivasilmiö

Jossakin pilvimassojen takana aurinko lymyää. Kuvan lohduttomuus ei ole totta sillä synkimmänkin pilven reunassa on kultainen reunus. Tänään on maanantai ja taas saadaan sadetta. Kumisaappaat jalkaan ja sadekävelylle. Huoneissa tuoksuu vasta paistettu leipä. Ulkona tuoksuu syksylle ja märille vaahteranlehdille.

Lokakuun sunnuntaina

Ovatko Turun kirjamessut muuttuneet kokoomuksen kansanjuhlaksi?

Katselin Tv3 uutisia ja tulin käsitykseen että väkeä lappasi isosti paikalle juuri Sauli Niinistön vuoksi.

Syrjäyttikö hän suosiossa jopa Sofi Oksasen?

Oli hieno ulkoilupäivä ja teimme pitkän lenkin entisen viljasiilon paikalle ja rakennuksiahan sinne taustalle näyttäisi nousevan.

Aurajoen vesi oli laskenut hieman ja virtauskin oli nyt heikentynyt. Matkalla poikkesimme vanhaan puutaloon joka kaipaisi entisöijän osaavaa kättä. Nuuhkin alustaa ja homeenhajua ei kyllä ollut. Toivottavasti "moderni rakentaja" ei osta ja pilaa; toivon todella sitä. Talo on suojelualueella, joten kaipa joku valvoo ettei mene suden suuhun.

Aamulla luin lehdestä että Joensuun ratamakasiini oli tuhoutunut tulipalossa täysin ja tuhopoltto ei ole poissuljettu syy palon syttymisessä. Jotenkin tutulta tuntui tuokin uutinen.

Aurajokinen savivetinen valuu...

Aurajoen vesi alkoi nousta ja virtasi savisena jonnekin Ruotsin suunnalle. Syksyn lehtiä polulla kasapäin ja aurinko paistoi kirkkaasti kaupunkimme yllä. Eilinen rankka ja tuulinen sää oli häipynyt jonnekin...

Kun sorsat katosivat joesta...

Aurajoki on täpötäynnä, vesi virtaa nopeasti vaahdoten Airistolle. Vanha rouva oli tullut syöttämään sorsille pullaa mutta yhtäkään sorsaa ei näkynyt.

Ilma on nyt sees ja ajankohtaan nähden lämmin. Lankkupolku joen rannassa on liukas ja lehtien peittämä.

Turku on körttien kaupunki mikäli kirjamessujen tarjontaan on uskominen. Körttiparaatia ja päässäni soi Nissepolkka. Mummoni, nyt jo vainaa, varoitti körttiläisistä. Hän ei suostunut mihinkään hurmosliikkeisii, sillä niihin sortumatta selvitään täyspäisenä hautaan.

Kirjamessut jäivät väliin tänä vuonna. Yksi käynyt ihmetteli miten kunnallisvaalit ja puolueet olivat siellä läsnä.

Turku valuu hiljaa Itämereen

Olen optimisti. Lähdettiin Nummenpakalle saunomaan. Vettä satoi niin hurjasti että Ylioppilaskylän kävelytiellä olisi voinut meloa kanootilla. Minulla on sadeviitta ja kumisaappaat mutta en pukeutunut niihin. Olin läpimärkä sateensuojasta huolimatta. Saunassa lämpenin kyllä ja kuivia vaatteitakin löytyi kotimatkalle.

Huomiseksi luvattiin samanlaisia sateita. Tätä menoa kaupunkimme liukenee Itämereen ja Tampere siirtyy Turun paikalle. Taitaa olla Tamperelaisten juonia nämä rankkaseteet.

Syvän punaisia vaahteranlehtiä mattona polulla. Viimeiset omenat puusta pudonneet. Ruusut sateen jäljiltä nolona nuokkuvat savivellimaassa.

Turkuun arvellaan tulevan uusintavaalit joidenkin töpeksittyä nimikirjoituksissa.

Kyll meist vaan taas puhutaan!

Lokakuun alussa...

Yritin katsoa viimeisintä Mannerheim elokuvaa. Jäi kesken katsomisen, koska elokuva on huono. Ei siksi, että sen pääosassa on musta mies, eikä siksi, että tarina on hyvin afrikkalaisen nuotiotarinan tapainen, vaan siksi, että en jaksanut katsoa kuin puoliväliin asti.

Elokuvat, kuten kirjat, ovat sellaisia että ne tempaavat mukaansa, tai eivät kiinnosta yhtään. Tämä elokuva sai minut lähinnä tympääntymään ja ihmettelemään kohua jota jostakin johdetaan; aivan ansiotta.

Pimeässä lokakuisessa säässä puhkesi ruusu kukkimaan pihallamme.

Ihailen naapurikadun vanhaa omakotitaloa ja siihen kuuluvaa hirsistä puutaloa, joka on yli satavuotta vanha. Ja sitten toimiva ja siisti pihasauna. Keskellä kaupunkia. Suojelualueella. Ihmiset katoavat mutta hyvinrakennetut ja pidetyt talot säilyvät.