Puut punastelevat jokirannassa...

Syksy tulee. Nenä on tukossa ja päässä huippaa. Takuuvarmat flunssan oireet. Oikeasti haluaisin nyt juuri olla kokonaan toisessa paikassa karhujen elämää kuvaamassa.

Jokirannassa puut punastelevat ja keltaisiksi käyvät lehdet. Joki virtaa, savivesi valuu kohti merta. Keskustassa Engelin helmeksi kutsuttu Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko seisoo paikallaan torin reunalla. Henkilöt vaihtuvat, kirkko pysyy. (Nykyinen kirkkoherra on ollut toimessaan noin kolme vuotta, ei kahtatoista kuten Aamuset kaupunkilehdessä väitettiin. Korjausta en ole huomannut tapahtuneeksi. Miksi? ) Lokinkadun työhuoneelle ei ilmaislehdet ole osanneet tulla. Viime lauantaina jostain syystä tuli noin kymmenen Turkulaista ja Aamusettia postiluukusta sisälle yhdellä kertaa.

Ilma on kuulas ja hyvä hengittää. Uutiset enteilevät rahamaailman kiristyneitä oloja. Kylmää sataa työntekijöiden niskaan.

Joki elää ja hengittää...

Jokirannassa oli suuria ja vähän pienempiäkin purjeveneitä. Kävelimme ja katselimme paatteja helteisessä säässä. Käveltyäkin tuli kuusi kilometriä.

Oli hankala kuvausilma. Aurinko tirkisti innokkaana jokaisen mastonkärjessä suoraan kameran linssiin. Senkin linssilude.

Yritin kuvata venäläisen fregatin ahterissa olevia symbooleja. Tuli mieleeni Joulupukki ja Pyhän Nikolauksen ikoni. Alus on 35 metriä pitkä fregatti Shtandart, kopio Pietari Suuren laivaston fregatista vuodelta 1703.


Laivoja oli vähemmän kuin edellisellä kerralla, mutta aivan tarpeeksi monta. Illalla odotetaan ryntäystä koska joenrannassa ja joenpäällä on tanssi ja sirkustapahtumia.
Joki elää ja hengittää. Merenkulku hengittää talousmyrskyistä huolimatta. Allaoleva valkovaatetettu hinausvene hilasi alajuoksulle päin tarpeellisen oloista kuormaa.

Rauhansovittelija Turkuun Autonomisen Kulttuurikeskuksen ja kaupunginjohdon välille

Taideslummi loppui turkulaiseen tapaan. Pitäisiköhän jonkun arvovaltaisen politiikon, joka ei enää ole mukana politiikassa, ruveta sovittelijaksi Autonomisen kulttuurikeskuksen johtoryhmän ja Turun kaupungin johdon välille. Kysymys on poliittinen ja nojaa konservatiiviseen ratkaisumalliin josta on esimerkkejä riittävästi. Haluaako kaupunki ajaa nämä nuoret epätoivoisiin tekoihin? Yksi kaupunkimme johtajista suostuu kuulemma puhumaan vain oikeudessa Taideslummilaisten kanssa.

Olen ihmetellyt Turun Sanomien tapaa kirjoittaa Taideslummista viimeaikoina. Ylenkatseelliseksi sanoisin. Aivan kuin kyse olisi jostain alemmasta ja pelottavasta asiasta. Kuten kaupunkimme johtava liikemies on sanonut: Nämä vaihtoehtoihmiset eivät ymmärrä rahasta mitään. Ymmärtävät hyvinkin, ahneus koskettaa kaikkia jollakin tavalla. Tuntuu että arvot kovenevat koko ajan

Kaikki täti-ihmiset eivät ole puistohemuleita.

(Tuskin taideslummissa nyt kyykkivät avoimen yliopiston kotirouvaopiskelijat takapiruina.
Ja kyseinen täti on kyllä tehnyt gradunkin, sellaisia ei avoimessa yliopistoissa tehdä. Kotirouvana tämä täti ei ole ehtinyt olemaan. Ja se kulmikkuus on suhteellinen käsite, vaikka rikollisia määriteltiinkin muinoin tuolla kriteerillä.)

Elokuun viimeinen ruusu...

Ilmassa on jo kuulautta ja tuulenvire saa viluiseksi. Taivas on sininen ja korkealla. Portsalaisen rautaportin kaltereiden välistä napattu kuva elokuun viimeisestä ruususta on niin lopullisen oloinen. Oikeasti ruusu tuli mieleeni kun luin pyhien elämäkertoja. Marttyyrikeisarinna Aleksandran tarina on lyhyt mutta ei vähäinen. Turun ortodoksinen kirkko on Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko. Kirkko viettää 165-vuotisjuhlaa 3-4. 9. 2011. Juhla on kaikille avoin.


Tämä sähkökaappi taideteos kuuluu projektiin "sähkökaapit kauniimmiksi." Pienillä asioilla voi vaikuttaa viihtyvyyteen.
Lopuksi viimeisiä maininkeja Mansikkapaikan muistoista tänä kesänä kun kaikki oli niin lempeää ja kaunista, vaikka isovarpaan kynsi irtosikin rannan kivikoissa. Helvi Hämäläinen kirjoittaa kirjailijan ehdottomasta rehellisyydestä ja siitä miten kirjailijan ei pidä koskaan sortua miellyttämään kirjoittaessaan, tai kirjoittaa laskelmoitua romaania tai runoteosta.

Vapaus

Mitä minä himoitsen:
En leipää ihmisen kädestä.
Rajun vapauteni ruoskivaa tuulta,
erämaan raatelevaa leipää,
oman erämaani, jonka kuumaan hiekkaan vain
minun kynteni jälki painuu villisti.
Vapautta tahdon syödä,
en ihmisen kesyä leipää, joka vangitsee.


Helvi Hämäläinen, Valitut runot, WSOY 1987

Taiteiden yön runotapahtumia Turussa

Iltapäivällä näin kauniin graniittikellon kirpparin ikkunassa. Kysyin myyjältä että mitä tuo kaunis kello maksaa? Hän kaivoi kellon esille ja sanoi: ei ole sekuntiviisaria. Sanoin etten välittänyt sekunneista, olen suurpiirteinen ihminen. Käykö se? Ei käynyt. Oli rikki. Jätin ostamatta, sillä en minä niin suurpiirteinen ole.



Kellosta en ottanut kuvaa. Jokikadun Autonomisen Kulttuurikeskuksen rakennustyömaalla ei rakenneta kulttuuria vaan kaupungin bruttokansantuotetta kohottavaa rakennusmassaa.



Sitten tallustelimme Taideslummin runotapahtumaan joka osoittautui parhaaksi kulttuuritapahtumaksi tänä iltana. Nuoret esittivät runojaan ilman paperia ja nuoruuden viattomuudella ja tuskallakin. Vettä satoi mutta telttakatos oli kotoisan kuivahko.

Kirjaston siistien runoilijoiden runomatinea oli särmätön ja yllätyksetön. Hyvää hyväksyttyä runoutta. Nämä runoilijat eivät heiluta anarkistilippua, saati vastusta vallitsevia oloja. Tämä ei tarkoita etteivätkö he olisi hyviä runoilijoita. ( Nyt olen liian ankara ja puolueellinen. Kyllä näistä särmää ja hauskuuttakin löytyy)
Sitä paitsi he hallitsevat esiintymisen. Tapahtuman piti olla kirjaston pihassa, mutta sadekuurot pakottivat studioon ja latisti samalla tunnelman. Studio ei välttämättä sovellu ihan kaikenlaisiin tapahtumiin. Rotundakin on parempi estradi runoilijoille mielestäni.

Alla kuvassa runoilija Olli-Pekka Tennilä oli saapunut Jyväskylästä lukemaan runojaan tulevasta kokoelmastaan. Muita osallistujia olivat Esa Hirvonen, Katariina Vuorinen, Ville Hytönen; pääesiintyjäksi voisi nostaa Juha Kulmalan, jonka kokoelma Emme ole Dodo voitti tänä vuonna Jarkko Laine - palkinnon. Tommi Parkko juoni tilaisuuden, (jolta loppui esitysaika kesken kaiken.)

Portsan sähkökaapit ovat taideteoksia

Kuvasin Portsan maalauksellisia sähkökaappeja. Osa maalauksista on selvästi ammatti-ihmisten tekemiä. Toinen osa on mielenkiintoisesti naivistisia ja piristävän lapsenomaisia. Yleisilme on moni-ilmeinen ja hauska.

Muutkin asuinaluaat voisivat taidekuvittaa ikävän nuhruiset sähkökaappinsa.

Portsa on nostettu melkein ikoniksi Turun asuinalueiden joukosta. Politiikot selittävät miten Portsa on esimerkki kokonaan säilytetystä kaupunginosasta.



Sataa tihuuttaa. Harmaata. Sielu laahaa perässä itäsuomalaisesta letkeydestä Turkulaiseen arkeen, joka ei ole aina helppo ymmärtää. Maantieteellisesti Turku on syrjässä muuhun Suomeen. Tämän huomasin kesäreissuillani.


Ikoneista puheen ollen löysin, tai, se löysi minut, lähetysseuran kirpparin näyteikkunasta katsoen. Ikonin taustalla on kirjoitus: tämä Kristus kaikkivaltias ikoni on maalattu venäläiseen koulukuntaan kuuluvalla tavalla. Hinta ei ollut paha. Nyt se on meillä kirjahyllyn reunalla katsomassa huoneen elämää.

Taideslummi jatkuu...

On niin helppoa piiloutua lakien ja oikeuksien taakse. Olla poliitikko, virkamies, päättäjä ja kuvitella laiskuuttaan olevansa suuri, vaikka todellisuudessa paljastaa pelkuruutensa ja pienuutensa. Kulttuurikaupunki Turku säätiöitti kulttuuripääkaupunki-projeltinsa. Korkeat instanssit pallottelevat vastuuta toisilleen siitä, kenelle oikeasti kuuluu valvoa säätiön varojen käyttöä.

Olisi varmaankin ollut hyvä pudjetoida pieni siivu Autonomiselle kulttuurikeskuksellekin, esimerkiksi edustusrahoista. Autonominen kulttuurikeskus on sinnitellyt ilman kotia, puistoissa ja vallatuissa taloissa, kuusi vuotta. Poliisi on tarjonnut heille tunteja putkassa kaupungin päättäjien siunauksella. Taideslummi-idea on hyvä. Näen siinä suorastaan Galilealaista meininkiä.

Jos kuulemani pitää paikkansa, niin taideslummi jatkuu Pothaninpuistossa vielä jonkin aikaa, ellei poliisi kuljeta yhteiskunnan varoilla nuoria taas tunnneiksi putkaan. Ja myöhemmin tarpeettomiksi minuuteiksi oikeussaleissa. Poliisilla on varmasti mielekkäänpääkin tekemistä kuin edellämainittu. Kaupungin johdolta ja tilalaitokselta puuttuu uutta luovaa ajattelua ja tulevaisuuden tunnistamista nuorisossa. Maailmassa ja Turussa uhkaa varmasti aivan muut asiat kuin Autonomisen kulttuurikeskuksen nuoret. Suhteellisuudentajua päättäjät.

Kuva on kirjasta: Ikkyuu; Riehaantunut pilvi ja Luurankouni. Basam 2010, 164 sivua. Suomentanut Kai Nieminen. Kuvaan liittyy pari tankaa joista toinen:

Ellei matkamme
päässä ole viimeistä
levähdyspaikkaa,
ei kai ole tietäkään,
jolta voisi eksyä.

(Suomennoksen copyright Kai Nieminen.)

Ikoni katsoo sinua

Yllä oleva Rublevin ikonin alkuperäinen löytyy Moskovasta Vanhan Venäläisen Taiteen Andrei Rublevin museosta, kooltaan 105 x 83,5 cm.
Andrei Rublev, Андрей Рублёв, myös käännettynä Andrey Rublyov on syntynyt 1360-luvulla, kuoli 1427 tai 29 tammikuuta vuonna 1430. Oli ortodoksinen munkki ja taiteilija. Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski teki elokuvan Andrei Rublevin elämästä ja ajasta jossa hän eli. Olen nähnyt elokuvan useita kertoja. Fundamentalisti ortodoksit maassamme eivät pidä Tarkovskin elokuvista. Tarkovskin elokuvat näyttävät näkyvän ja näkymättömän maailman, kuin ikonin, joka katsoo sinua, sinä et katso ikonia, vaan sitä minkä ikoni näyttää, tai ei näytä. Kuvan kovia kokeneen ikonin löysin Ilomantsin kirkolta, eräästä kirpputorihyllystä ryysyjen seasta. Edellinen omistaja oli pitänyt ikonia seinällään sinitarran voimalla.

Oikealla Valamon (Heinävesi) kirkon oven toinen puolikas. Alla koko ovi kesäisessä auringonpaahteessa. Kuinkahan moni on kiinnittänyt huomiota noihin oviin ja niissä oleviin kuviin. Itse huomasin ne todella vasta silloin kun aurinko toi ne esiin ja varjot taas näyttivät syvemmän puolen.

Kvarttaalikuun aikaa...

Lahden poukamassa kelluvat valkoiset lumpeet. Soutuvene lipuu hiljaa tyynessä vedessä. Elokuussa varisevat vatut maahan. Yöt pimeitä, samettiöitä. Kvarttaalikuu taivaalla. Pehmeä sade yöllä muutti maiseman yhtenäiseksi. Nyt on aamu ja taivas pilvessä. Järvi on tyyni, odottava.

Talkoohenki elää

Suvun matriarkka (86v) soitti ja ilmoitti että talkoot alkavat heti ja ruoka on talon puolesta! Niin se kyllä aina on. Isoveli oli kasannut halkoja isohkon määrän ja niitä sitten joukolla kasaamaan oikeaoppiseksi pinoksi. Itse isoveli ei päässyt talkoisiin. Talkoissa on aina mukavaa. Sosiaalinen tapahtuma perheessä. Aikaisemmin nämä talkoot olivat kylän yhteisiä tapahtumia, nyt kylien kadottua ovat jääneet perheiden sisäiseksi.

Käärmeet kaikkosivat, sensijaan ampiaiset järjestivät session. Ampiaisten pesä oli halkojen seassa ja siitä seurasi ongelmia joista selvittiin.
Ruoka oli hyvää ja seura riemukasta. Sää oli aurinkoinen ja siedettävän lämmin.

En voi mitenkään olla sohaisematta metsäyhtiö Tornatorin tapaa raiskata metsiä maakunnassamme. Ennen sentään jätettiin linnulle laulupuu, mutta nyt näköjään viedään kaikki mahdollinen ja runnellaan maaperä niin että kulkemaan ei pääse. Onkohan tutkittu miten tuollainen metsäpolitiikka vaikuttaa ekosysteemiin pitkällä tähtäimellä?

Juuan Nunnanlahden monipuolinen taidekesä

Taiteilijan äiti oli valmistanut hienon mansikkavadelmakakun kun saavuimme mansikkapaikasta heille kylään. Ilma oli tuulisen kolea, mutta tunnelma lämmin.

Allaoleva Timi Heiskasen työ on maalattu vuolukivelle. Valmistusvuosi 2011. Taiteilija itse on kuvassa oikealla.




Alla yksityiskohta teoksesta:


Tämä teos on perhekokoelmasta, eikä ole kaupan. Itse investoin pienempään työhön jonka taiteilija arveli minulle paremmin sopivan. Katso alla: Kaksi vihreää harmaalla.




Taiteilijan signeeraus on teoksen kääntöpuolella. Teokset on maalattu Suomen Kivikeskuksen sponsoroimille vuolukivilaatoille. Kivikeskus, Juuka, Nunnanlahti.

Kivimaailman aarteet - näyttely Juuan Nunnanlahdessa

Kivikeskuksen näyttelyssä on nähtävänä kiviä, kivien historiaa ja ortodoksisen kirkon kalleuksia. Yllä oleva, näyttelyssä mukana oleva ikoni on Konevitsan Jumalanäidin ikoni.



Kuvan kvartsikiteitä on yksi näyttelyn monista kivinäytteistä. Kivet ovat ikuisia, ajattelin, ja tiettyä nöyryyttä herättäviä. Koko Kivikeskuksen alue on täynnä taideteoksia ulkona ja sisällä. Sää oli viileä, mutta lämpeni Koiteretta kohden ajettaessa. Seuraavana päivänä olimme jo puutalkoissa, joita vielä onneksi järjestetään, mutta se on jo toinen juttu.


Linkki Juuan Kivimaailman aarteet näyttelyyn