Taivaspaikka taisto

"Tähdet, tähdet luoksenne tulla jos vois..." Tähtien tuijottelussa on jotain hyvin suomalaista. Tähdet ovat kaukana, niin kaukana että niitä on turvallista kaivata. Kuu on omansa. Olen aina ihmetellyt miksi eläimet ja muu luonto reagoivat vahvasti kuun liikkeisiin. Täysikuu saa ihmiset valvomaan ja koirat ulvomaan. Pohjalainen körtti ja tutkija väitti kaiken olevan taikauskoa. Miksi ihmisen pitäisi olla riippumaton kuunkierrosta jos on vuorovesi ja eläinten reaktiot ja kuun vetovoima. Ihminen ei ole luonnon yläpuolella. Ei edes pohjalainen körttinuttura. Ihminen on kadottanut kyvyn aistia luonnon katastrofeja ennen kuin ne todellistuvat meille. Silloinkin tarvitaan tieteellinen selitys.

Vein kyseisen tutkijan ortodoksikirkkoon ja siellähän sitä taikauskoa oli ihan kuvina. Minulle kirkastiu tieteen pyhyys sillä hetkellä täydellisesti. Hänen suurin haaveensa on kuulemma pylläyttää nykyinen oppiaineen johtaja tuoliltaan ja nousta itse siihen istumaan. Uskonto se tiedekin on, uskokaa pois. Pohjanmaalla veistaan virsiä pitkänkaavan mukaan.

Kertojan syntymäpäivä

Kerronnan mestari, kirjailija Veijo Meri täytti 80-vuotta. Onnittelemme. Olen lukenut melkein kaikki hänen kirjansa. Nuorempana suorastaan ahmin hänen tuotantoaan, samoin kuin Rintalaa ja Hyryä. Hänen huumorinsa sopii minulle.

Uuden Vuoden Balladi

Kuu pilviusvassa ikävöiden
loi huoneeseen himmeän katseensa.
Pöytä on katettu kuudelle,
mutta yksi paikka on tyhjä.

Näin otamme vastaan uutta vuotta,
mieheni, minä ja ystäväni.
Miksi käteni ovat kuin veressä,
viini polttaa kuin myrkky suutani?

Isäntä kohotti maljansa,
hän on kangistunut ja juhlallinen:
"Juon kotoisten aukeiden mullalle,
jossa me makaamme jokainen!"

Ystäväni vilkaisi kasvojani
ja huudahti ties mitä muistaen:
"Ja minä juon hänen lauluilleen,
joissa me elämme jokainen!"

Mutta kolmas - mitään tietämättä
hän jätti jo varhain maailman -
sanoi ajatukseni aavistaen:
"Juokaamme malja hänelle,
joka ei ole vielä kanssamme."

Anna Ahmatova. Suomentanut M-L Mikkola

Kaunis aurinkoinen päivä. Hammaslääkäri teki kauniin paikan etuhampaaseeni. Olen väsynyt ja huonokuntoinen. Flunssa on muuttunut yskäksi. En innostu ilotulitusraketeista. En ole koskaan innostunut. En myöskään usko tulevan vuoden olevan sen kummallisenpi kuin edellisetkään. Keskiyöllä on ajaton hetki. Viinin täytyy olla silloin punaista. Anna Ahmatovan Runoelmassa uuden vuoden yönä kohtaavat samaan aikaan menneisyys, tulevaisuus ja nykyisyys. Tulevaisuudella on prototyyppinsä menneessä, ja mennyt sisältää siemenen josta tulevat tapahtumat sikiävät.: " Niin kuin tuleva kypsyy menneessä, niin lahoaa mennyt tulevassa-kuolleiden lehtien kauhea juhla."Ahmatova, Runot, esipuhe M-L Mikkola.

Roolihenkilöitä ja vanhoja nuoria

Viinikaupan jonossa nainen kertoi että hänen Kanadassa asuva äitinsä ei saanut matkustuslupaa eikä vakuutusta lentokoneeseen koska oli 103 vuotias. Hän olisi halunnut tulla joulun ajaksi Suomeen. Tylsää. Kun on tarpeeksi vanha pitäisi saada tehdä melkein mitä vaan. Edellinen on oma mielipiteeni asiasta. 80-vuotias nainen kertoi että häntä ei huolita vanhainkotiin koska hän on liian nuori ja hyväkuntoinen. Viinikaupan jonot ovat hyvin avartavia paikkoja.

Ninni Luotola tuntuu kiehtovan. Tiedättehän tämän Kotikadun perhetytön jolla on ongelmallinen äitisuhde, estynyt seksielämä ja pirullinen luonne. Viisikymppinen sinkku oli kokenut Ninnin niin omakseen että oli meikannut ja kampauttanyt itsensä Ninniksi. Hänellä on kaikki Ninnin ominaisuudet, paitsi että on kaksi kertaa vanhempi. Tapasin hänet Siwan kassalla ja tulin hyvälle tuulelle.

Kirjastossa en tavannut ketään tuttua. Lainasin muutaman kirjan. Kuiva ja pölyinen katu sai köhimään. Kuuma toti ei tekisi pahaa. Joessa oli riitettä. Naapurin hassu täti tiirasi ovenraosta. Hänellä on kausia jolloin hän tarkkailee.
Haluaisin olla maalla, lumisessa maisemassa lämpimän uunin kyljessä. Kuka tietäisi kaipuuni määrän.

Enkelikello pyörii väärään suuntaan. Outoa. Hahtuvaenkeli rukoilee maailmaan rauhaa. Sitä tarvitaan tulevanakin vuonna.

Enkelin kotiin paluu

Hahtuvaenkelini oli seurakuntasalin aulassa rukoilemassa joulunajan. Kävin hakemassa hänet kotiin. Nyt hän seisoo ryhdikkäästi tietsikan päällä ja muistuttaa ajan ja elämän katoavuudesta.

Aikaisemmin tunsin haikeutta joulun mentyä, nyt ainoastaan helpotusta. Aurinko paistaa viistosti, valo on pehmeää. Lasteni syntymäpäivä, kauriin merkeissä syntyneiden. Niitä jotka kulkevat omia polkujaan ja joille yksinäisyys ja hiljaisuus on elinehto. Edellinen kirkkoherramme on myös kauris. Hän ei viihtynyt kuppikunnissa. Sellaiset joutuvat helposti epäsuosioon seurakunnissa.

Itse olen vesimies ja hyvin liberaali ja vapautta rakastava henkilö. Miten ihmeessä olen mukana instituutiossa nimeltä kirkko?

Piispamme on leijona. Hänessä on karismaa ja komentajaa. Turun autonoomista ortodoksista seurakuntaa hän ei kuitenkaan saa järjestykseen. Häntä kiinnostanevat isommat visiot. Tämä horoskoopeista. Sen verran vielä että katumuksen sakramentti ei kuulu kaikille. Turussa jotkut ovat päättäneet tämänkin Jumalan puolesta. Jos tämä ei ole maallistumista, niin mikä sitten on?

Lähi-idässä sodan alkusoittoja. Uutisissa pieni poika toisessa kädessä konepistooli, toisessa Palestiinan lippu. Tänään maanantaina televisiossa näimme miten palestiinalainen äiti laittoi hautaan seitsemän lastaan. Israelin ilmapommituksessa kuolleita. Samalla kuoli myös muita siviilejä.

Tänään on Viattomien lasten päivä.

Auringon laiha valo

Tänään, lauantaina aurinko paistoi pienen aikaa joulukuisten hämärien välissä. Päivänsini putkautti pienen aneemisen sinisen kukan juhlan kunniaksi. Vuosi on lopuillaan tässä mustassa kaupungissamme, jonka pihat on haravoitu protestanttisiksi. Kivet suorassa, hiekanjyviä myöden. Joki on hiljaa, pysähtyt, vain savi on ikuista.
Jos sekään.
Ortodoksit halailevat toisiaan, puukko toisessa kädessä. Heille selkäänpuukottaminen on luonnollista. Muut kirkkokunnat eivät ole yhtään parempia.

Uunienkeli ja enkelikello

Paloöljyn haju ärsytti erästä perheenjäsentä. Keksin ratkaisun laittamalla enkelin kakluuniin, siellä se julistaa liekki kädessään joulunsanomaa ja on entistä kauniimpi rujoine ulkomuotoineen. Kakluunin luukut ovat auki ja enkeli kuin elävä ikoni. Jouluaaton saunasta pyöräilimme läpi kaupungin. Tähtiä ei näkynyt. Kynttilä pihallamme paloi läpi yön. Lapseni tekemät joulutortut maistuvat paremmalta kuin kaupan taikinasta tehdyt. Punaviinilasillinen takasi syvän yöunen aikoihin. Enkelikello kilisi jossakin vienosti.

Aikaisempina vuosina lähettelin ortodokseille KRISTUS SYNTYY - KIITTÄKÄÄ tervehdyksiä. Sain vastauksia. Nyt en lähettänyt yhtään tervehdystä, en saanut yhtäkään. Olen ulkona piireistä ja iloinen siitä. Jälkeen päin ajatellen en koskaan ollutkaan piireissä, olin ulkopuolinen alusta alkaen. (Sain ortodoksitervehdyksen myöhemmin muualta Suomesta.)

Katsoin Fannyn ja Aleksanderin, sen taika ei himmene, päinvastoin.

KRISTUS SYNTYY - KIITTÄKÄÄ!

Tähtinen taivas ja nietoksia

Näin kauniisti toivotteli joulua veljeni Joensuusta. Lumi puuttuu täällä ja sen mukana melkein kaikki. Jouluaattomme oli kerrankin täysin kiireetön. Kaikki oli jo tehty valmiiksi. Joulu on sieluntila.

Kuvan Konevitsan sisältä valaistu pääkirkko on yksi hyvistä ostoista. Siltä ajalta kun Konevitsassa oli vielä taiteilijoita tekemässä työtä luostarin hyväksi.

Enkeli kuusen latvassa

Pienessä kirjapuodissa iski silmääni Mestaritontun seikkailut. Sopiva synttärilahja kummipojalleni. Yliopistonkadulla vastaani käveli iloinen filosofi, hän toivotteli latinaksi jouluja. Tulin hyvälle mielelle.
Joulukuusen latva ei välttämättä kaipaa tähteä. Löysin omista kätköistäni Joensuun Lampukasta yli kaksikymmentävuotta sitten ostamani yhdestä, paperinohuesta puusta veistetyn enkelin, se on kaunis juuri kuusen latvassa.

Ilomantsissa sataa lunta. Täällä satoi vettä. Pihalle täytyy laittaa kynttilöitä, pimeys käy sietämättömäksi kestää. Joulukirkko on kaukana tänäkin vuonna.

Enkeliunta

Ei pitäisi kirjoittaa silloin kun on kuumetta. Nyt en suostu uskomaan että on. Olen jo aikaisemmin maininnut etten pidä kauniista, kimaltavista enkeleistä. Kuvan paperienkeli on poikkeus sillä siihen liittyy muistoja. Jos annan jollekin lahjaksi rujon enkelin se on sydämestä.

Jouluruuat yhdistävät tai erottavat perhettä. Lipeäkalasta joko pitää tai sitten ei pidä. Perheessämme kaksi pitää ja kaksi ei pidä. Emme häiritse toisiamme. Kinkku haisee raadolta, koko talo haisee raadolta. Onneksi kasvissyöjä ei jouluna moralisoi lihansyönnin luontoa kuormittavasta vaikutuksesta.

Joulumielen saavuttamiseksi ei tarvita kovinkaan paljon. Joskus koko joulu voi olla parantavaa enkeliunta. "...taas Jeesuslapsi syntyy uudelleen."

Aikaa ajatella

Juuri joulun alla on hyvä sairastaa inhottavaa flunssaa. On aikaa ajatella mitä todella tarvitaan. Lopultakin hyvin vähän. Jossakin sataa lunta ja on ihanan valkoista. Kuuntelin unen läpi Torsti Lehtisen ja Vexi Salmen puhetta joululauluista. Joillakin on vielä tolkku tallella.

"Hei tonttu-ukot hyppikää! Nyt on riemu raikkahin aika. Hetken kestää elämä. Sekin synkkää ja ikävää!" Eksistentialistista joulua!

Postit ovat epäluotettavia

Kirjailija Sofi Oksanen ei päässyt Pietariin, koska hänen passinsa ja viisuminsa katosivat postissa. Ajattelemme positiivisesti sillä hän on sentään elossa.

Kirjastot kumoon

Turussa lakkautettaneen kaksi kirjastoa. Kirjastojen lakkauttamisella saadut säästöt ovat niitä pienimpiä. Mitäpä jos lakkautettaisiin muutama hyödytön ihminen kaupungin organisaatiosta? Yksi kaupunginjohtaja voisi tehdä kuuliaisuustyötä ilman palkkaa muutaman kuukauden. Missä ovat kaikki kulttuurihenkilöt, kirjailijat ja muut joiden pitäisi reagoida? Ajattelevat varmaankin apurahoja ja niiden jakajia. Ei kyllä yliopistokaan tunnu välittävän siitä, mitä tässä kaupungissa tapahtuu. Tiede on pyhää. Silloin tulee rahaa. Pitää antaa itsestään oikealla tavalla yhteistyökykyinen kuva.

Porin kirjastokärhämässä oli adressinkirjoittajia 15000. Turkuparkin kansanäänestys adressi keräsi lyhyessä ajassa noin 11000 nimeä. Porin kaupunki ei välittänyt vähääkään adressista. Pelkään pahoin että Turussa käy samoin. Runoilija Jarkko Laine aikoinaan totesi Porin kirjastokärhämästä että " Tällaista ei Turussa voisi tapahtua."
Nyt sitten tapahtuu.

Joulun alla ihmisen alennustila korostuu

Torilla mummo myi olkihimmeleitä. Olin etsimässä kuusen latvatähteä, en löytänyt. Tavarataloihin ja Tiimareihin en enää mene, siellä on liikaa ihmisiä, ilma loppuu ja hikoiluttaa.

Hansa-korttelissa luterilaiset papit keskustelivat ihmisten kanssa. Oli ilmeisesti teemapäivä kansan parissa. Bongasin Kirkkoherra Martti Hirvosen. Hän on Pohjois-Karjalan poikia. Sitten ajattelinkin Jouko Lehtosta Liperin Ahokylän koululla. Jouko on erikoinen pappi, kultturelli ja vapaa sielu. Hän kirjoitti aikoinaan Kirkon kiväärit nimisen kirjan.

Ulkona sataa ylijäähtynyttä vettä. Kurkussa karhistelee ja päätä särkee. Perheen mieshenkilö on flunssan kourissa. Erämaajoulusta ei tule mitään. Olemme liian huonokuntoisia ja kipeitä.

Uutisissa kerrotaan päivittäin väenvähentämisestä erilaisissa tuotantolaitoksissa. Ihminen on tehty tarpeettomaksi.

Kajaanissa työllistetään 400 ihmistä. Enemmän tällaisia uutisia.

Pelastaja ja muita kohtaamisia

Kummipoikani, melkein neljän vanha, hoksasi että Joensuun eräästä tavaratalosta saa Pelastajat Cd:n. Hänen suurin idolinsa tällä hetkellä on kanadalainen palomies joka pelastaa kaikki tuleen joutuneet. Siitä vaan joulupukille kirjoittamaan.

Pelastus teema tuli mieleeni myös Turun ortodoksisen seurakunnan myyjäisissä. Seurakuntamme tarvitsee palastajaa, niin taloudellista kuin, ihmissuhde pelastajaa.
Siellä sai kaupungin parasta ja halvinta kahvia, 0,30e kuppi. Seurakuntalaisia en tavannut montaakaan, kaupunkilaisia sitäkin enemmän. Jätin enkelini salin aulaan pöydälle kököttämään viinipullon (tyhjän) päähän. Saa olla jouluun saakka siinä. Joku oli kääntänyt enkelin rukoilemaan piispa Tiihonin (Tajakan) kuvaa kohti. Joensuun piispa Arseni on tänä viikonloppuma täällä puhumassa Valamon-ystävien yleisötilaisuudessa ja ajattelin kuulostella puhettaan. Pelastajaa me kaikki tarvitsemme.

Arseni puhui kattavasti venäläisen ikonin historiasta. Minulle tuli epäilys että alunperin ikonia ei ole saanut maallikot maalata. Ne on maalattu luostareissa. Onko ikonitaide maallistunut länsimaissa. Tuli tietoa myös ikonien siunaamisesta. Keikkalaisen tavan mukaan ikoni pyhittää itsensä käytössä. Venäläisen tavan mukaan ikoni viedään kirkkoon siunattavaksi vigilian alussa ja se on siellä seuraavan päivän liturgian loppuun saakka.

Olen aina ihastellut Arsenin tapaan sanoa hankalia asioita taloudellisesti ja osuvasti.

Mistä saisi miesenergiaa keittiöön. Tiskaaminen ja lautaspinojen liikuttelu vaatii lihaksia.

Ekumeeninen joulutähti

Ekumeeninen rauhanjulistus Turun tuomiokirkossa. Kirkon edessä olevalla aukiolla paloi kaunis kynttilätähti. Valoa märkään ja mustaan iltaan. En ollut juhlissa. Minusta tuntuu että tämäkin on näyttäytymisen paikka erinäisille henkilöille. Sitäpaitsi en ole edustavin ortodoksi tässä kaupungissa. Kunnia niille joille se kuuluu. Olisi noloa pyytää siunausta arkkipiispalta muiden mukana, ties vaikka kieltäytyisi siunaamasta. On sanottu että hänelle on turha puhua, sillä hän on MEIDÄN puolellamme. Ei siis katumuksen sakramentteja rippi-isältä. Ei katumuksen sakramentteja keneltäkään.

Enkelin hipaisu

Muotoilin hahtuvista enkeliä. Aluksi se oli työlästä. Keskeneräinen enkeli leijui siiman varassa laipiossa. Mies tuli töistä ja bongasi: "Katos, enkelihän se siinä!" Itseluottamukseni heräsi ja jatkoin muotoilua. Siivet lerppuivat ja olkapäät valuivat. Yht´äkkiä kaikki asettui paikoilleen; helman keveä aaltomaisuus ja kädet rukousasennossa. Myyjäisiin pitäisi viedä pitkin hampain ja sydän verta vuotaen. Sain neuvon laittaa hinta niin korkeaksi ettei kukaan osta. Sama koskee lumiukkoa, joka seikkailee internetissä näköjään ympäri maailmaa. Alkaa tuntua kansainväliseltä perheenjäseneltä.

Neitsyt Mariaa en uskalla edes yrittää tehdä vielä.
Olen etsinyt Jumalan äitiä esittävää lasimaalausta tuloksetta jo vuosia. Silkkipaperista tehty hajosi aikoja sitten.

Esposito

Esposito makaa sen näköisenä kuin aikoisi lähteä purjehtimaan, ensin narujen irrotus, käännös ja täysin konein alajuoksulle ja Airistolle ja siitä vaikkapa Intiaan.

Reposaaren maisemissa

Meri oli ankara ja yritti vyöryä kohti rannan puita, yli louhikon. Meri ei ole kenenkään ystävä. Se on.

Reposaaren hautausmaalla on utuista. Hautakivet ojennuksessa kuin sotilaat. Kirkkoa on yritetty polttaa takavuosina. Eräs lennokas turkulainen naiskirjailija soitti kerran yöllä kotiin ja tivasi kuka on syyllinen. Sanoin etten tiedä, jolloin hän syytti meitä. Perustelemaan hän ei pystynyt. Tämä oli erikoisin syytös elämässäni. Se oli Suuren runoliikkeen aikaa Turussa. Nyt runoliike on kuollut.
Reposaaressa talot ovat puusta. Seisova riveissä katujen varsilla. Yleisilme on siisti.

Matelin ajan jouluruokaa.

1700-lopun ja1800 alusta sen puoliväliin sijoittuva Matelin(Kuivalatar) jouluruuat olivat tuon ajan kansan nauttimia ruokia. Tuohon aikaan kuului paaston noudattaminen kirkollisessa mielessä. Jos satovuosi oli ollut hyvä, niin olot olivat siedettävät ruoan puolesta. Muutoin kansa usein näki talvisin lähes nälkää. Jouluna kuului syödä hyvin. Oli ohrapuuroa, kalaa, riistaa ja, jos lehmät eivät olleet ummella, eli olivat lakanneet lypsämästä, oli voita ja maitoa. Karjalaista vaikutusta olivat karjalanpiirakat, erilaiset muut piirakat ja kukon alkuperäähän ei varmasti tiedetä, mutta sellaisia oli jo tuolloin leivottu Ilomantsissa. Jälkiruokana olivat marjat, erityisesti lähteensilmässä säilyneet lakat.

Juomina olivat jouluolut, jonka tekemisen taidon oli Virosta pakolaisena tullut Valpuri-äiti tuonut mukanaan, maitoa ei juotu sellaisenaan, vaan piimää, joka oli jatkettu vedellä. Kerma kuorittiin aina maidon päältä ja se käytettiin vointekoon.
Viinaa poltettiin yleisesti ja se oli luvallista tuohon aikaan. Matelin kotona ei viina poltettu, eikä juotu. Matelin isä oli raitis ja ankaran luterilainen.

"Tulis taas joulu jotta voisi yöllä syyvvä!" Tämä sanonta kuvastaa kansan suhdetta ruokaan yleensä. Ruoka oli kunnioitettava ja se siunattiin ennen ateriaa. Joulun alkuperäinen tarkoitus oli vielä tuolloin selkeä ihmisille; se oli kristillinen juhla.

Hevosille, jotka kaatuivat sodassa

Jäätyneet ikkunat säteilevät,
valkeata ja sinistä,
heinissä oli kukkia,
pihalla lunta.

Pieni hevonen kaaduit sodassa niinkuin miehet,
harjasi jäätyi kiinni maahan niinkuin heidän hiuksensa,
kylkesi oli revennyt auki,
mahasi, jossa olit kantanut varsaa oli revennyt
veriseksi kuopaksi,
elämänluola sinussa oli särkynyt
ja varsasi oli murskaantunut syntymättömänä.

Kavioissasi oli muisto kyläteistä, joita olit kulkenut
vetäen heinäkuormaa, viljakuormaa,
suurissa silmissäsi oli puron kuvat,
sinä kuolit niinkuin miehet.

Nyt harjassasi on lunta,
se on raskas, tuuli sitä lennättää kuin tuhkaa
mustaa lunta.

Helvi Hämäläinen, Sukupolveni unta. WSOY, 1987

Sata jouluenkeliä

Sata vanhanaikaista jouluenkeliä tehty. Olin jo unohtanut miten ne tehdään, kunnes inkeriläis mummo lykkäsi sellaisen käteeni. Muistin lapsuuteni joulukuusen, johon oli ripustettu tismalleen samanlaisia sinisiä enkeleitä. Oli 1950-luku ja sota oli lähihistoriaa. Se oli läsnä ihmisten puheissa ja mielessä. Se aiheutti ahdistusta ja pelkoa lapsissa. Sota ei vammauttanut ainoastaan sotilaita, se vammautti lähes koko kansakunnan. Oli asioita joista oli vaiettava julkisesti. Esimerkiksi partisaanien tekemistä kylämurhista ei saanut puhua. Samaten sodan jälkeisen ajan loikkarit joita ilmestyi kuin tyhjästä, piti sivuuttaa olemattomina huhuina. Muistan erään koulutytön jolta koulumatkalla kummallista suomenkieltä puhuva mies yritti kysyä tietä jonnekin. Tyttö leimattiin alueen valtalehdessä "liian vilkkaan mielikuvituksen" omaavaksi sepittäjäksi. Tytön opettaja rupesi puolustamaan oppilastaan, mutta vaiettava oli.

Terapia oli tuolloin tuntematon käsite. Miesten saunassa varmaankin hoidettiin risaisia sieluja miesten kesken. Yksi asia josta ei ole pahemmin puhuttu on sodasta palanneet sotilaat ja heidän sodan aikana syntyneet lapsensa. Epäilykset isyydestä ja katkeruus ja mustasukkaisuus kalvoivat mieltä kaiken muun ohella. Paluu rauhaan ei ollut edes mahdollinen kaikille. Sodassa muodostunut ryhmähenki hajosi ja ne joilla ei ollut mihin palata sortuivat viinaan ja rikoksiin. Me maksoimme sotakorvaukset ja velkamme, mutta omat sotaveteraanimme jätimme selviytymään lähes yksin.
Kovalla työllä kansakuntamme on kiivennyt hyvinvointivaltioden rivistöön. "Olosuhteisiin nähten" Suomi voi hyvin.

Itsenäisyyspäivän tietämissä jaetaan maassamme myös Finlandia-palkinto. Tänä vuonna sen sai kirjailija Sofi Oksanen. Lisäksi Kata Kärkkäinen hyväksyttiin kirjailijaliiton jäseneksi pitkällisen jossittelun jälkeen. Kirjailijaliitto tuskin menettää uskottavuuttaan tämän johdosta, päin vastoin.

Porin hautausmaalla on sumuista

Porin ortodoksikirkko oli kiinni. Siellä olisi ollut paikallinen ikonitaidenäyttely. Olimme liikkeellä vääränä päivänä.
Kävelimme hautausmaalla. Mitä tästä enempää kirjoittamaan. Pori on omaleimainen paikka. Raumaan verrattuna nöyrä ja hiljainen. Porissa on kansainvälisesti tunnettu taidemuseo.

Omnia mutantur, nihil interit

Runoyhdistys Nihil Interit palkittiin Suomi-palkinnolla. Sen perustivat aikoinaan runoilijat Markus Jääskeläinen ja Tommi Parkko. Onnea! Kirjailija Reetta Niemelä puolestaan sai Varsinais-Suomen taidepalkinnon. Hän tekee myös arvokasta työtä sanataiteen tuntiopettajana C.O. Malmin koulussa. Koulun oppilailla on vaikeuksia puheen ja kirjoituksen tuottamisessa. Onnea!

Persoonansa likoon laittajat

Vihdoin Suomessakin on hyväksytty ajatus kehitysvammaisten mahdollisuudesta taiteen tekemiseen ja esittämiseen. Erityisen ilahduttavaa on että kehitysvammaisten parissa työskentelevät ihmiset ovat mahdollisuuksiensa rajoissa pystyviä ohjaamaan myös tätä osa-aluetta. Itse olin jo 1990-luvulla ja myöhemminkin toteuttamassa erilaisia kokeiluja kouluissa ja laitoksissa. Vastustus ja kateus oli päällimmäiset muistot joistakin paikoista. Voi olla että asenteet ovat nyt muuttuneet. Enää ei taideohjaaja saa niskaansa kommentteja:" Siinäpä kaksi samanlaista vähä-älyistä" tai "Eikö olisi hyödyllisempää pestä päiväkodin ikkunat." Ehkä nämä "lietolaiset kodinhoitajat" ja kiihkouskovaiset fundamentalistit ovat jo lähteneet eläkkeelle. Viimeinen pisara oli kahvikassan muka varastaminen. Katsos kun moraalisesti heikot ateistit tulevat ja aiheuttavat pahaa. Puhumattakaan eräästä Kupittaan suunnalla olevasta paikasta jossa muusikko löi kehitysvammaista lasta sormille koska tämä uskalsi koskea soittimeen, haukkuen samalla apinaksi musiikista kiinnostunutta lasta. Tuohon aikaan kehitysvammaistyö ei ollut trendikästä.

Vaikeasti vammaisten taidekokeilu oli riemastuttava. Lapset joita oli totuttu pitämään lahjattomina, osoittivat aistielämänsä kautta hämmästyttävää kekseliäisyyttä. Minua on aina rieponut ajatus siitä, että jokin muuttaisi kehitysvammaisen persoonan meille terveille sopivaksi. Eikö olisi parempi muutta omaa persoonaansa hyväksymään erilaisuus ja kunnioittaa sitä. Minne ovat lähes kaikki Mongo-lapset kadonneet? Sitä sopii miettiä itse kunkin ja miettiä mistä se kertoo ajassamme. Kehitysvammaiset eivät mielestäni tunne tressiä eikä suorituspaineita. Heillä on kyky elää tässä hetkessä.

Toivottavasti opettajien koulutus sisältää jatkossa taide- ja luovan työskentelyn valmiutta, olisi viisasta että uudistus tulisi tässäkin asiassa koulun sisältä, ei niinkään ulkopuolelta. Sitten ovat tietenkin nämä vapaat taidekoulut tai ryhmät jonne tullaan joksikin aikaa. Henkilövalinnat ohjaajiksi ovat enemmänki persoona kuin pätevyyspohjalta, toivottavasti. Siivousrätti kädessä kulkeva sormenjälkien pyyhkijä on varmasti väärällä alalla. Ohjaajan on laitettava persoonansa likoon täysillä.

Adventti-enkelit ja musta maa

Turun tuomiokirkon portailla adventti-enkelien kuoro. Esityslavalla esitettiin jotakin joulunalusaikaan liittyvää näytelmää. Lumet sulivat jo eilen ja märkä, musta maa lotisee saappaan alla. Vanhalla suurtorilla alkoivat joulumarkkinat taas kerran. Jotakin hauskaa harmaassa, pimenevässä illassa. Markkinat jatkuvat vielä kolmena viikonloppuna. Jos osaa nauttia tunnelmasta ja vain olla, niin on saama puolella. Myyjät kojuissaan ajattelvat varmasti toisin. Ostava asiakas on varmasti paras, sillä joulumarkkinat on vuoden parasta myyntiaikaa pienyrittäjillekin.

Vanhan Raatihuoneen Harmaassa salissa on etnisten ryhmien joulubasaari. Hieman huomaamaton ja syrjäinen paikka, mutta mielenkiintoinen tavaroiden ja palvelemiskulttuurin suhteen. Hieman arkoja, pelokkaita ja ystävällisiä myyjiä. Toivoisi että ihmiset löytäisivät sinne. Kannattaa ottaa kolikoita mukaan, niin kaupanteko onnistuu paremmin. Olen itsekin joskus myyjäisissä tiskin takana ollessani pannut merkille että viisas ostaja tulee kolikkokukkaron kanssa ostoksille. Jos jokaisella on 20euroa hyppysissä on kaupanteko todella hankalaa.

---

Myöhemmin illalla katsoin Kummisetä III. Ensimmäinen osa on suosikkini. Missähän määrin roomalaiskatolinen kirkko on ollut mafian kanssa tekemisissä? Olen aina suhtautunut lievästi kammoksuen kirkkojen ja vallan pyhään yhteyteen. Pelottavia visioita. Pitäisi kiertää kaukaa nämä instituutiot.

Huovutettu lumiukko ulkoilee

Huovutus on vanhastaan tuttu Mongoliassa. Siellä huovutetaan jurttien materiaalit hevosia apuna käyttäen. Tämä minun huovutukseni on heihin verrattuna näpertelyä. Kerran näin Turun kirjamessuilla Tuula Nikulaisen huovuttaman ja pystyttämän jurtan. Se oli mahtava. Villa sinänsä on mukava materiaali kädelle ja mielelle.

Kirgiisialainen uni ja muita otuksia

Olen kehittänyt huovutetun hatun, jonka nimeksi tuli Kirgiisialainen uni. Aluksi se oli kuin karamelli, sitten se muuttui uhmakkaaksi. Siinä on nyt hevosenhännän oloinen koriste päälaella. Kaikesta päätellen myyjäiskausi lähestyy ja on keksittävä vanhaa ja uutta, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista! Kuten huovutettu viinipullon lämmittäjä. Näin viini selviytyy ehjänä ja sulana kotiin pakkasella. Muista otuksista voin sanoa punasilmä myyrän, puntsikka lumiukon ja päänlämmittimen vetoisiin työtiloihin.

Itä-Suomessa vielä elää lahjan antamisen perinne ilman taka-ajatuksia. Naapurille voi antaa itsetehtyä hilloa tai lämpimäisiä, ilman että saaja alkaa pohtia mitä sen takana on. Moisen pohtimisen sijaa voi tehdä jotain itselleen odottamatonta ja yllättää iloisesti ympäristönsä. Ihminen ei tarvitse isoja asioita saavuttaakseen hyvän mielen.

Joulukuuset ovat muuttuneet persoonattomiksi koristeidensa puolesta. Siispä kehitämme kokonaan uuden muistojen joulukuusen. Näin kerran Tarmo Mannin koristeleman joulukuusen. Hän oli käyttänyt sanomalehtiä materiaaleina. Se oli vaikuttava! Tällaiset joulukuuset kertovat enemmän kuin ymmärrämmekään. Itse pidän askeettisesta koristelusta. Kaikkein rakkaimmat koristeet ovat lasteni tekemiä.
Vanhat joulukortit voi hyödyntää kuusenkoristeiksi. Tarvitaan hieman kekseliäisyyttä, liimaa, sakset ja lankaa.

Jouluikonia ei enää ehdi maalata täksi jouluksi. Onnellisia ne joilla on sellainen vanhastaan. Porissa on kohta puolin ikoninäyttely jonka teemana on Pyhä perhe. Sanalla on maallisessa mielessä kitkerä kaiku. Ortodoksisessa mielessä se on hyvä teema. Ennen menimme ryhmänä ortodoksien ja muiden samanhenkisten kanssa erilaisiin paikkoihin. Nyt menen yksin tai korkeintaan kaksin.

Runot ovat ikuisia ja muuttumattomia

Mietin mielessäni runon ja runoilijoiden merkitystä kulttuurissamme nykyään. Kuva keuhkotautisesta, juoposta ja kuppaisesta runoilijasta on onneksi entistä. Proosan ja runon välinen raja on kuulemma nykyään häilyvä. Kuulostaa prosaismin valtapyrkimykseltä nitistää runous lopullisesti. Nykyproosaa lukiessa tulee pakostakin ajatelleeksi että osa kirjoista on kirjoitettu laskelmoivista lähtökohdista. Suoritteisuus on selkeästi nähtävissä kustantamisessa, kuka myy eniten, sitä palkitaan eniten. Runoudessa tämä ei toimi, sillä runouden tehtävä on jotain muuta kuin yleisön kosiskelu ja narsismi. Runoilijat itse ovat aivan yhtä raadollisia kuin muutkin ihmiset. Runous ja runoilijat ovat kaksi toisiaan tukevaa puolta. "Runoja ei kannata kustantaa, vielä vähemmän julkaista, ainakaan käännöslyriikkaa." Tämän sanoi eräs onneton pienkustantaja. Toivottavasti runoja kustannetaan jatkossakin, edes jossain määrin.

En erityisemmin välitä enää koohottaa erinäisistä kirjallisuuspalkinnoista. Runous on paitsiossa, sillä se ei myy, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kustantajat ovat myyvien prosaistien asialla, siinä sivussa kustannetaan esimerkiksi Juha Seppälän pienen lukijakunnan kirjoja, onneksi. Piti vielä sanomani että myyvä kirja ei välttämättä ole huono kirja.

Lumi lentää kipakasti

Lumisade iskee naamaan ja tekee hengittämisen työlääksi. Käännän selkäni tuuleen. Kävelen takaperin. Lumen alla on liukasta, mutta kotipihalla on tyyntä ja hiljaista. Katselen taivasta, siellä lentää valkoinen lumieläin kieppuen. Vai keijutko siellä tanssivat lumitanssiaan. Sisällä on lämmintä ja ikkunoista loistaa lämmin valo.

Vainottujen uhrien muistopäivä

Tänään marraskuun 22 päivänä 2008 vietämme vainottujen uhrien muistopäivää. Jos olisi nuoskakeli, rakentaisin lumilyhtyjä pihalle. Pakkanen on mietoa Siperiaan verrattuna. Vainoilla ei ole kotimaata, tai osoitetta. Mikä takaa, että meistä hyvinvointivaltion kansalaisista ei tulisi suotuisissa olosuhteissa vainoajia. Ihmisen sivistyksen kuori on ohut. Lievän vainoamisen hallitsemme oikein hyvin.

Ilta sinistyy, kuten se maassamme tekee talvella ennen pimeää.

Keveät viikot vierähtävät,
en tajua tapahtunutta,
en sitä, kuinka vankilassa
sinua, poikani, katselivat
valkeat yöt, ja katsovat taas
kuumilla haukansilmillään
ja kertovat kuolemastasi
ja korkeasta rististäsi.

Kevät 1939
Anna Ahmatova, suom. M-L Mikkola.

Jälkiä lumessa

Aamulla pihalla suden jäljet. Jäniksen jälkiä seuraten, jonkun on juostava ruokansa kiinni. Täällä ei susia säikytä niin kuin etelässä. Tonttu oli käynyt hakemassa lasten joulukirjeet. Tämä on nyt tätä joulun alusaikaa. Paaston aikaa.
Lapset ovat iloisia lumesta. On tekemistä: täytyy kokeilla hiihtämistä, kelkalla laskua ja lumen kolaamista.

Joulu erämaassa houkuttaisi. "Siellä ei ole laajakaistayhteyttä", sanoo mies. Jouluna voisi kuvata kaikkea mikä vastaan tulee. Kukaan ei tulisi sattumalta käymään, jos nyt tulisi ollenkaan. Yrittäisi olla sinut itsensä kanssa, kävisi haudoilla sukulaisia tervehtimässä. Heräisivät tarinat muistojen myötä. Tulisivat eläviksi.

Olisi tähtitaivas ja kuutamoyö. Pakkasta. Eikä tietoakaan lanttulaatikoista ja muista perinneruuista. Miehille kinkku. Lahjoina hyvää mieltä ja yhteishenkeä. Kun joulu olisi. Ja joulusauna, kuten lapsena.

Lumienkeli katsoo joen yli

Joki virtaa hiljaa. Pysähtynyt hetki maisemassa. Lunta. Eilen sain valmiiksi pienoisnäytelmäni. Olen ruvennut pitämään minimalistisesta kerronnasta.

Markus ja Lentokala

Markus Jääskeläinen on julkaissut taas runoja. Olenkin jo odottanut sitä. Australiassa ei liiemmin lumen tuoksua ole. Onkohan hänellä yhtään ikävä meidän pohjoisen karua alakuloa ja harmaansävyistä myöhäissyksyämme. Markus on etsijä. Hän etsiytyi kerran Turun ortodoksikirkon pääsiäisyön aterian huoltoporukkaan ja tiskasi kaikki tiskit ja päästi minut pahasta. Vanhat tädit suuttuivat meille koska olimme järjestäneet kupit ja lautaset väärille hyllyille.
Nyt hän on Australiassa ja pelkään hänen äidinkielensä puolesta. Hänen runokokoelmansa Lentokala on kaunis ja pinnan alta aistin koti-ikävää ja kaipuuta jonnekin. Ja sitten on rakkaus naiseen, josta tulisi koti ja talo ja seesteinen elämä. Asettua aloilleen, lakata pelkäämästä. Ovatko loputtomat lähdöt ohi?

Minulta ei puutu mitään,
sen mukana kaikki.

Lentokala ei lennä, mutta se ui nopeasti mainingeissa.

Suomen Tielaitos palvelee

Pitää mainostaa Tielaitoksen kelikameroita internetissä. Niistä voi ennen lomamatkaa käydä katsomassa maantien keliolosuhteita. Alla 19.11.08 Uimaharjun sillalta Tielaitoksen kuvaa, lainattu ihan ilman lupaa, mutta hyvällä mielellä:

Lumen tuoksua kuvan täydeltä. Kaivoin vanhan maiharin ja kimisaappaat komerostani. Villapaitoja, sukkia ja muuta reilunkelin varustetta.
Kummipoikani (3vuotta) on onnellinen ja toimelias, koska on tekemistä.

Kuoliniskuja kulttuurissa

Turun kaupunki haluaa Kirjakahvilan pois Vanhalta suurtorilta. Heidän suunnitelmiinsa kuuluu ravintolahanke kyseisiin tiloihin. Epäilemättä kulttuuri pääkaupunki saa aikaan omituisia tapoja saada rahaa. Kirjakahvila on täysin vapaaehtoistyöhön perustuvaa toimintaa ja uusiin tiloihin siirtyminen olisi kuolinisku. Kirjakahvila on järjestänyt taidenäyttelyjä, luentoja ja erilaisia kirjallisia tapahtumia. Miksiköhän kaikki vähänkin omaleimainen yritetään piilottaa kulttuuripääkaupunkiuden tieltä? Eurohenkisiä kuppiloita on Hansakortteli täynnä, pitäisikö sellainen vielä saada Kirjakahvilan tilalle? Vaihtoehto- tai alakulttuurista täytynee puhua kuiskaten. Huonon itsetunnon merkki on omaleimaisen kulttuurin häpeäminen. Ravintoloita on liika jo muutenkin Vanhan suurtorin tuntumassa. En usko uuden ravintolan menestymiseen.

Toriparkista aijotaan tehdä päätös nopeutetusti. Tyypillistä Turun kunnallispolitiikassa. Toivottavasti kansanäänestys saadaan aikaan ja toivottu määrä nimiä kerättyä.

Viimeinen ruusu

Rukoilla Morozovan vierellä,
tanssia Herodeksen tytärpuolen kanssa,
Didon roviolta nousta savuna,
Jeannen viereen roviolle palata.

Jumala! Näethän, en jaksa enää,
elää, kuolla ja ylösnousta.
Ota kaikki, mutta salli tuntea
taas kerran tämän ruusun tuoreus.

Anna Ahmatova 9.8.1962 Komarovo.
---
Nunna Kristoduli on hyvä luennoitsija. Hän puhui seurakuntasalillamme tänään Naisluostareista ja kilvoittelusta. Hän pyysi siunausta Emeritus piispalta. Tämä kieltäytyi. Hän on loukkaantunut Kristodulin arkkipiispa Paavalia käsittelevästä kirjasta. Kotimatkalla katselin vanhoja, riisuttuja puita ja keksin uuden sanan: Risuhörhelö! Joulupaasto alkoi eilen. Muistakaamme vaikeuksissa olevia ja eläviä lähimmäisiämme! Ei niin syvää varjoa, ettei vieressä olisi valoa!

Olisi hyvä myös osallistua paastonajan joulukeräykseen.

Mietteitä marraskuussa

Aurinko viipyili hetken ja sai maiseman näyttämään epätodelliselta maalaukselta. Harmaan kanssa rinnakkain häivähdys purppuraa ja sinistä. Sen jälkeen vain harmaata.
Mietin itsekseni Jumalanpilkkaa. Voiko ihminen pilkata Jumalaa? Onko Jumala kenenkään pilkattavissa? Minusta tuntuu että näissä Jumalanpilkka oikeudenkäynneissä ovat ihmiset loukkaantuneet Jumalan puolesta ja haluavat omille asenteilleen vahvistusta. Hannu Salaman Juhannustanssien ympärille kehkeytynyt oikeusjuttu oli sen ajan hengen mukainen. Tätä henkeä löytyy kyllä vieläkin evankelisluterilaisesta kirkosta. Näennäisen suvaitsevaisuuden alla on vanhoillinen arvomaailma.

Miten tämä oikeusprosessi vaikutti Salaman kirjailijan laatuun. Miten se vaikutti häneen ihmisenä ja miten se vaikutti hänen lähimmäisiinsä? Tähän ei pystyne vastaamaan muut kuin sen kokeneet. Lopultakin näiden asioiden kanssa ihminen on yksin. Pakostakin tulee mieleen Andrei Tarkovskin kirjoitus kirjassaan Vangittu aika. " Vyöhyke on vyohyke, vyöhyke on elämä, jonka läpi kulkiessaan ihminen joko murtuu tai kestää. Se, kestääkö ihminen, riippuu hänen omanarvontunnostaan."

Ristiinnaulitseminen

"Älä itke minua, Äiti
kun tulet haudalleni."

1.
Hetken valtavuutta ylistivät enkelit,
ja taivaankansi suli tuleksi.
Isälle hän sanoi: "Miksi hylkäsit?"
ja Äidille: "Voi, älä murehdi..."

2.
Magdaleena vääntelehti itkien,
Johannes kivettyi kauhusta;
mutta sinne, missä seisoi Äiti vaieten,
kukaan ei rohjennut edes vilkaista.

Anna Ahmatova, Valitut runot,Tammi Oy, 2008. suom. M-L Mikkola.

Kaksi rantaa

Andrei Makisen romaani Vain rakkaus on sukellus lähihistoriaan. Angolassa käydään itsenäisyden taisteluja. Kuvat ovat rujoja, veren, kuoleman ja spermanhajuisia. Ihminen tämän kaiken keskellä menettää kaiken. Kuuban vallankumous on suuri seikkailu porvaristytölle, mutta kova kokemus ideoligiansa kanssa painivalle Eliaalle.

Ja vuodet Moskovassa, jossa muukalaisviha ja rasismi tekevät elämän lähes mahdottomaksi. Kuitenkin kaiken tämän keskellä Anna, nuori opiskelijatyttö, saapuu öisellä kadulla tuoksuen lumelta, hänen elämäänsä. Matka Siperiaan, Annan kotikylään, saa Eliaan ajattelemaan että kylä on paikka missä on harmonia ja rauha. Missä kaikki elävät toisiaan tukien. Totta kyllä. Anna valistaa häntä että kyläläisillä ja kylällä ei ole toivoa tai tulevaisuutta, siksi he ovat solidaarisia toisillee. Hessä ei ole enää ahneutta ja, kun se puuttuu, on harmonia ja rauha mahdollinen. Heillä ei ole muuta kuin elämä päivästä toiseen. Kuitenkin Elia haluaisi nähdä vihertävät koivut Siperian keväässä.
Rakkaus on mahdollinen vihan ja pelon ympäröimässä maailmassa. Ja usko ihmiseen ja ihmisyyteen on läsnä raadollisuuden keskellä.

"Silti nämä kaksi rantaa ovat
yhtä ja samaa maailmaa, eikä sen
näkeminen vaadi muuta kuin että
nousee seisomaan varpailleen."

Ensimmäinen maailmansota

IN MEMORIAM 19.7.1914

Vanhenimme kokonaisen vuosisadan
yhdessä ainoassa tunnissa.
Lyhyt kesä oli loppumaisillaan,
musta kynnös höyrysi kuin ruumis.

Äkkiä rauhallinen tiemme kirjavoitui,
itku nousi siivilleen, helkkyi hopeaa...
Peitin kasvoni ja pyysin saada kuolla
ennen ensimmäistä taistelua.

Laulujemme, intohimojemme varjot
kuin turha kuorma pyyhkiytyvät pois,
ja Korkeimman käskystä tyhjä muistimme
muuttui rajuilman kauheaksi kronikaksi.

Kesä 1916 Slepnjovo, Anna Ahmatova.

Turun Seurakunnan tarkistuksen päätösjuhla 9.11.2008

Sää Turussa oli pehmeää tihkusadetta ja kaupunki oli harmaan marraskuinen. Aurajoki oli tasaisen saviharmaa. Tori oli autio ja tyhjä. Vain talouselämän kello tikittää jossakin Toriparkin tulemista, kuin liikemiesten messiasta.
Kirkossamme liikkui pyhän kosketus ja kauneus. Lounaspöydästä puuttui ruisleipä ja kahvipöydästa perinteinen kakku. Muuten tarjoilu oli erinomaista.
Metropoliitta Ambrosius toimitti papiston avustamana päätösliturgian. Tampereen kirkkoherra Markku Toivanen,isä Petri Korhonen ja isä Ion Durac olivat mukana. Lisäksi toimitusta avustivat diakonit Mikko Ylinen ja Jari Ananin. Kuoro lauloi kuten kuorot aina laulavat: upeasti. Pasi Torhamo toimi kanttorina.
Väkeä oli entisiin aikoihin nähden vähänlaisesti. Neuvoston jäseniä en nähnyt montaakaan. Muutenkin vanhoja seurakuntalaisia ei juurikaan näkynyt. Asiallista asiaa oli jonkin verran. Entinen kirkkoherra Saa toimittaa sakramentteja taas kirkossamme. Tämän sain selville kun uskalsin lähestyä Metropoliitta Ambrosiusta ja kysyin häneltä asiaa. Metropoliitta oli hyväntuulinen ja hänestä huokui tahtovoima. Teki mieli rutistaa häntä, mutta eihän sellainen sovi. Muutama täti katsoi "tappavasti" ja muutama muu ilkeästi. Papiston taholta olin aistivinani huvittunutta ylenkatsetta. Jos pitkien puheiden sisällöstä jotain ymmärsi niin Turun seurakunta on seurakunnistamme köyhin ja velkaisin. Muuten kaikki on niin hyvin kuin on. Ylidiakoni Paavo Kokotti Kuopiosta kertoi taloudellisesta tilanteesta ja, jos oikein ymmärsin niin tällä hetkellä velkaa on yli (2milj.)kaksi miljoonaa euroa. Herroilta unohtui ilmeisesti kiitos edelliselle kirkkoherralle. Tarkkana talousmiehenä hän vakautti seurakunnan talouden ja eheytti seurakunnan. Mutta kissat ne kiitellen elävät.

Emeritus, Nikean Metropoliitta kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Hän silminnähden nautti olostaan seurakuntasalilla.

Arkkimandriitta Andreas Larikka oli pätevän tuntuinen. Minulla oli kunnia nostaa hänelle kakkulapiolla kakkua lautaselle. Olen aina tuntenut "sielunveljeyttä" häntä kohtaan.




Vanha kunnon kirkon palvelija Pavel Verikov miettii syvällisiä rahilla istuen. Olemme paljosta kiitollisia hänelle. Olen kuullut että alttari on aina hyvässä järjestyksessä. Minulla on kokemuksia Pavelin räiskyvästä tempperamentistä. Hänellä on luonnetta.
---
Kirkon katto aiotaan korjata ja yleisilmettä kohottaa. Ulkovalaistustakin pitäisi kuulemma kohentaa. Kirkkomme seisoo osittain kalliolla ja kelluu savipatjallaan kuin Nooan arkki. Kuka mahtaa olla Ukko Noa?

Vanha emeritus kanttorimme ja kuoronjohtaja Pekka Torhamo, legenda jo eläessään. Laulaa edelleen kuorossa. Monia armorikkaita vuosia hänelle.

Kanttori Jouni Mäkelä sai Tasavallan Presidentin myöntämän kunniakirjan palveltuaan kanttorina 32 vuotta.

Runo syntyy myös vaikeissa oloissa

Turun runoviikon "Teksti ei tullut koneesta" runotapahtuma Vanhan Raatihuoneen Harmaassa salissa oli intensiivinen. Keskustelijoina olivat Kurditaustaiset Nizar Kwestani ja Rauf Golbadan, sekä Japanilais-taustainen Kensuke Shimizu.

Shimizu on myös kuvataitelija ja muusikko. Hän ei ole pakolainen, vaan vapaasta tahdosta tullut Suomeen. Maalaustensa perusteella häntä voisi luonnehtia kansainväliseksi taiteilijaksi.
(Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)

Yleisöä oli niukasti, kidutettujen runoilijoiden runon kirjoittamisen taustat eivät varmaankaan ole kovin kiinnostava aihe. Toinen kummallinen asia vaivasi kurdi runoilijan Kwestanin mieltä: " Turkulaiset eivät vastaa tevehdyksiin, vaikka hän toistaa kolme kertaa ja hymyilee. He ovat vaiti ja kurtistavat kulmiaan". Hänen Omenapuu runonsa oli kaunis ja koskettava. Kuten hänen vankila-elämänsä poliittisena vankina Irakissa vähemmän kaunis, mutta koskettava.
Omenapuu-runo eli runo yksinäisyys löytyy täältä. (http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/11/turun-runoviikolla-2008-esiintyivt-mm.html)

Rauf Golbadan kertoi että kurdit ovat pirstoutunut kansa, on olemassa Irakin kurdit, Turkin kurdit, Iranin kurdit, Syyrian kurdit ja Armenian kurdit. Kieli on yhteinen, murteita tosin on. Kurdien kirjallisuutta on vähän saatavilla. Runous on kuitenkin rajaton ja runon kirjoittaminen on vapautta.

Yhteistyössä Runoviikko ry:n kanssa Rauhankone tuottaja Petri Öhman.

Päivän sitaatti

Helsingin Metropoliitta Ambrosius Turun Sanomissa tänään: "Vanha Raamatullinen periaate, jonka mukaan tulee rakentaa kalliolle, ei päde täällä".

Runoviikko jatkuu Turussa

Taiteiden talossa tänään runoilija Jouni Inkala alusti teemasta heilurin liike ja runo.
Hän kertoi pikkupoikana katselleensa kuinka ukki veti seinäkelloja. Heilurin liike on tietystä pisteestä toiseen, paluuta lähtöpisteeseen. Kun ihminen kuolee loppuuko heilurin liike, pysähtyykö kello? Uponneen laivan hytissä kello tikittää irronneessa ranteessa. Anna Ahmatovan runossa ihmisen kuoltua muotokuvansa saa uuden ilmeen. Tästä keskustelimme, mutta Inkalan runot ovat muualla. Hänen runoissaan on lähtöjä, junia ja ajatuksia. Visuaalisia.
---

Lankkupolku oli petollisen liukas kävellä. Kuu loisti maisemassa. Sorsat rääkyivät mustassa joessa. Naakat kadonneet, vain harva pesä harakan. Mustat varikset pitävät juhliaan. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Positiivista Turussa. Kaupunki on palauttanut kulttuurille rahoja jotka se oli käyttänyt muihin kohteisiin.

Käy lämmin hönkäys

Erinäisten epäonnistumisten jälkeen meillä on uusi, toimiva ilmalämpöpumppu. Itse kaipaan pakkasilla lämmintä uunin kylkeä. Olen uuni-ihminen. Polttopuuta on vaikea saada nykyään. Suomen metsät, sellaisena kuin metsän ymmärrän, ovat vähemmistönä. Puu on yksilö, silloin kun se on puu, eikä tehometsänhoito tuote. Jokisella meistä pitäisi olla muutama aari metsää ja yksittäisiä puita.

On ihmisiä jotka pelkäävät metsää. Ymmärrän heitä, sillä kaupungissa eläneelle metsä on outo ja pelottava. Yksitäinen puu on vaaraton. Tässä me erehdymme. Puulla on henki ja mieli. Aina se ei ole ystävällinen. Kotipuun kaataminen on pahasta, silloin kuolee puun henki pihapiiristä ja kosteus kasaantuu. Pihan tasapaino horjuu ja harmonia samoin. Puut elävät kauemmin kuin ihmiset ja se on hyvä ja kunnioitettava asia.

Kirkko keskellä kylää

Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko Turussa elää rauta-aikaa. Sain sähköpostia seurakunnasta. Kukaan ei ollut allekirjoittanut viestiä, mutta sanoma oli outo. "Rippi isänne ei voi antaa teile katumuksen sakramenttia, koska hän on irtisanottu seurakunnastamme vuosi sitten." Häneltä voi kyllä saada katumuksen sakramentin Tamperella tai jossain muussa seurakunnassa. Rahastako tässä onkin kysymys? Luulen että kysymys on lain soveltamisesta seurakunnan sisällä ja lopultakin matalamielisestä syrjinnästä. Jumala on tietenkin näiden syrjijien puolella, ainakin heidän mielestään. Seurakunnan tarkastus alkaa huomenna. Lehdistötilaisuudessa lienee tyhjiä aukkoja asioissa.

Sunnuntaina seurakuntasalilla on mahdollisuus keskustella asioista. Parasta varautua äänitallennus ja kamera arsenaalien kanssa. Ehkä on parasta olla poissa tilaisuudesta.

Routa-aika ennen lumen tuloa

Toinen pakkasyö. Kadunvarsilla kuuraa. Rännin alla vesiämpärissä jäätä. Aurinko tuli juuri näkyviin ja lämmittää ikkunan läpi. Saa aikaan suloisen petoksen tunteen. Jouluun on vielä aikaa. Tulisi lumi, näkyisi tontunjäljet ikkunan alla. Kummipoikani (3-vee!) odottaa lunta, että olisi tekemistä.

Ajatus kirjoittamisesta

"Ei kirjailijan suurin toive ole keksiä kuolematonta aihetta, vaan keksiä, miten saisi pariksi kuukaudeksi tyhjennettyä päänsä kaikesta vähänkin kirjallisuudelta haiskahtavalta." Juha Seppälä.

"Älymystö on hiljaa niin kauan kuin sitä palkitaan." Sama

Epämukava, mutta tarpeellinen lukuelämys: Juha Seppälä, Paholaisen haarukka.

Runoviikko on taas täällä

Kirjastossa Tommi Parkko puhui filosofisesti ja luki runojaan. Sieltä siirryimme Bar Kuka baariin. Siellä vanha runokonkari Kari Aronpuro luki runojaan. Kiitos hänelle niistä.

Voisihan Mataleenan teatteriryhmäkin esittää runoviikolla runoja, hoksasin asian liian myöhään. Olen kyllästynyt rahastajiin joka paikassa. Yht´äkkiä tajusin että, kun ryhmän kassassa oli rahaa, oli myös jakajia tyrkyllä. Oli tosin niitäkin jotka tekivät asian puolesta ilmaistyötä. Runous on elämäntapa ja olotila.



Turku kirjailijan kaupunki (Ritva Hapulin, Tuula Åkermanin ja Leena Päivösen toimittama.) Teos lienee tehty Turun julkisuuskuvan kirkastamiseksi. Kuka mahtoi olla tilaaja ja rahoittaja? Turussa on merkillinen kaksijakoinen tapa suhtautua kaupunkiin joko kaunistelevana tai vihaisena. Eikö mitenkään saataisi aikaan totuudenmukaista keskustelua, joka ei olisi karamellin kaunis tai ruma. Kirjasta tulee pakostakin kriittiselle lukijalle mieleen vähemmän mairittelevia kysymyksiä. Mikä on kohderyhmä? Ehkä tämäkin on yritys nostaa yleistä profiilia, kuten taannoin eräs lakinainen mainitsi eräässä tilaisuudessa, puhuessaan juopoista.

Kuoleva köynnös ja pahan kosketus

Pakkanen tekee riitettä vesirapakkoon. En soisi talon kuistilla olevan köynnöksen kuolevan. Iso myrtti viihtyy kuistilla. Viime vuonna se viihtyi pitkälle syksyyn. Kaipasin jouluun eräänä pimeänä iltana. Voiko paholainen tulla ihmisen hahmossa kirkkoon? Tunsin kerran, enkä vain kerran, pahan kulkevan ohitseni jonottaessani tuohuksen kanssa Kristusikonin edessä sytyttääkseni. Hän kiilasi ohitsei liukkaasti, naamallaan ovela ilme. En pidä hunosta käytöksestä, vaikka asialla olisi itse vanha vihtahousu. Piispa saisi pitää kirkossamme pahojen henkien karkotuksen. Miksi minä tästä kirjoitan. Asia vaivaa minua, sillä näin marrakuussa kuolema tulee luonnon myötä käsin kosketeltavaksi. Tulisi lumi ja loppuisi etelän kaamos. Tulisi lumi. Tulisi. Lumi.

Päivällä kävelimme jokivartta. Vesi oli korkealla ja oli nousemassa rantapolulle. Portugalista soitettiin että lämmintä oli 28 astetta. Meressä oli uitu ja kukko uunissa, viinipullo avattu ja vieraita tulossa. Suomalaisen kalakukon kanssa täytyy aina juoda punaviiniä. En ollut kateellinen. Olen kokenut Portugalin monta kertaa. Pidän Lissabonista. Siellä on hieno merimuseo. Vado lauluista en ole oikein päässyt perille. Portugalilaiset muistuttavat suomalaisia. He eivät tule liian lähelle. He hallitsevat surumielisyyden hienolla tavalla.
Torilla tapasimme tytöt jotka sanoivat esittävänsä japanilaista rockia. Otimme kuvia ja kiitimme. Kaupunki oli hiljainen.

Pyhä Autuas Ksenia Pietarilainen

Ryhdyin tutkimaan Pyhän Ksenia Pietarilaisen elämää. Ensimmäiseksi hän opetti minulle nöyryyttä kaatamalla minut rähmälleni Yliopiston kadulla. Olin ajatellut omahyväisiä ajatuksia juuri silloin. En loukkaantunut ruumiillisesti. Henkisesti koin tulleeni huomioiduksi.

Alla oleva rukous on omistettu Pyhälle Ksenia Pietarilaiselle. Suomennos on nunna Ksenian.

Oi pyhä ja ylen autuas äiti Ksenia!
Sinä elit Korkeimman suojassa Jumalanäidin ohjaamana ja vahvistamana, kärsit nälkää ja janoa, kylmyyttä ja hellettä, herjauksia ja vainoa. Sinä sait selvänäkemisen ja ihmeitätekemisen lahjan ja maanpäällisen vaelluksesi jälkeen nautit ikuista lepoa. Nyt pyhä kirkko ylistää sinua hyväntuoksuisena kukkana.
Seisoen haudallasi ja pyhän kuvasi edessä me rukoilemme sinua kuin eläisit ja olisit meidän keskellämme: Ota vastaan pyyntömme ja kanna ne armollisen taivaallisen Isän valtaistuimen eteen, sillä sinulla on rohkeutta Jumalan edessä. Ano meille luoksesi kiirehtiville iankaikkista pelastusta, kaikista vaaroista ja murheista vapautumista ja hyville töillemme runsasta siunausta. Rukoile laupiasta pelastajaamme meidän kelvottomien ja syntisten puolesta.
Pyhä autuas äiti Ksenia, auta valistamaan pienet lapset pyhän kasteen valolla ja painamaan heihin Pyhän Hengenlahjan sinetti. Auta kasvattamaan nuoret uskoon, rehellisyyteen ja jumalanpelkoon ja suo heille menestystä opinnoissa. Paranna sairaat ja vaivaiset. Lähetä perheellisille rakkautta ja perheisiin yksimielisyyttä. Tee luostareissa elävät otollisiksi kilvoittelemaan hyvä kilvoittelu ja suojele heitä herjauksilta. Vahvista papit Pyhän Hengen väkevyydellä. Varjele maatamme ja kansaamme rauhassa ja sovussa ja rukoile niiden puolesta, jotka eivät ole kuolemansa edellä saaneet osallistua Kristuksen pyhiin salaisuuksiin.
Sinä olet meidän toivomme, joutuisa kuulijamme ja vapautuksemme. Sinulle me kannamme kiitosta ja kunnioitamme kanssasi Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä nyt aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen

Yön, unen ja sateen kieli

Tua Forsströmin runokirja Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja (Otava 2008) on kiehtova ja taianomainen lukukokemus. Alkuvoimainen näkijä on läsnä. Arjen rutiinit on kestettävä mutta luontevasti mennään metsään ja luonnonilmiöihin. Eläimet hänen runoissaan ovat puhdassydämisiä ja lohdullisia.

Viheriöi niin kuin toukokuussa viheriöi.
Sataa niin kuin sataa toukokuussa kun viheriöi.
Kirkkaassa unessa me tiedämme uneksivamme.
Sataa, hevoset juoksevat sateessa.
(s.7)

Tua Forsströmille ominaisella tavalla runot kääntävät yön, unen ja sateen kieleksi, josta voi vain nauttia.

Näen sinut vielä pimeässä.
Ei ole paikkaa mihin jäädä.
Tulee karhu ja kiltisti vahtii.
Tulee susi ja sanoo.

Tumma punainen veri laskimoissa.
Heleä punainen veri valtimoissa.
Eikä missään unta niin hereillä
että siihen voisi jäädä.
(s.21)
Runojen suomennokset Caj Westerberg.

Hauska ja hilpeä seurakunta

Minne ovat entiset seurakuntalaiset kadonneet? Tampereelle? Eräs seurakuntalainen kertoi että seurakunta on ikävällä tavalla hajonnut. Pistäydyin kirkossa ja seurakuntasalilla pitkästä aikaa. Siellä oli outoja ihmisiä. Maksoin rahattoman matkalaisen kirkkokahvit. Turku on ankaran kova kaupunki ja turkulaiset ovat ankaria ihmisiä itselleen ja muille. Turkulainen tokaisu:"Maksa sit kans kahvis!" Tarkoittaa samaa kuin Ilomantsissa:"Otahan tyttö kahvikuppi, suat ihan ilimaseks." Ei ihme että muualta tullut pelästyy kirkkokahvilla turkulaisia tätejä ja parkuu peloissaan eteisessä. Piispan ollessa paikalla on kahvi ilmaista, jopa Turussa. Tai ainakin muistelen olevan.


Vasta jälkeenpäin tajusin miten iso asia teatteriryhmämme oli ollut meille. Meillä oli hilpeän hauskoja muistoja. Meidän olisi pitänyt aistia ajan merkit seurakunnassamme, mutta uusina tulokkaina emme tienneet mitä kulisseissa tapahtui. Tapasin entisen teatteriryhmälaisen ja hänkin oli haikea koska ei enää voisi olla mukana ryhmässämme. Aika aikaa kutakin.

Kuulin myös että kirkkoherra on antanut toimintakiellon entiselle kirkkoherralle. Se koskee kaikkia palveluksia seurakuntansa alueella yksityisiin kotikäynteihin saakka. Minusta tämä on melkein rikollista ja ainakin hyvän tavan vastaista. Miksi tämä on salattu osalta seurakuntaa? Ei ihme että seurakunta on kuulemma ikävällä tavalla hajonnut.

Tuunaa itsesi syksyyn!

Näin kyseisen otsikon erään kampaamon ikkunassa. Lähempi tarkastelu osoitti että kyseessä oli kaiken kattava kauneushoitola. Tässä yhteydessä en ole kuullut ennen tuunaamista. Miten syksytuunaus eroaa talvi- tai kesätuunauksesta? Tuunaa tukkasi syksy kuntoon. Kesken kaiken törmäsin seurakuntalaiseen joka loi pikaisen silmäyksen tuunaamattomaan ulkomuotooni. Olin pahoillani että olin jättänyt laittamatta hiuksiini huovutetun hipsulookin. Seuraavaksi tuunaamme itsellemme joulun. Sitä ennen on joulupaasto.

Kevyitä kirjoja

Aikoinaan nivelreumaa sairastava vanharouva pyysi kirjastonhoitajalta kevyitä kirjoja, joita hän voisi lukea sängyssä. Kirjastonhoitaja keräsi hänelle Polvaa, Räsästä, Valtosta ja Utriota. Rouva loukkaantui, sillä hän halusi painoltaan keveitä kirjoja, ei sisällöltään.

Kesällä metsiä ei tarvitse hoitaa

Löytöjä runohyllystä

Etsin Anna Ahmatovan Runot teosta työhuoneeni hyllyistä. Sitten muistin että se olikin Nummenpakalla. Löysin Eeva Heilalan viehättävän runokirjan Hyvä on maa (Tammi, 1976)

Siitä on jo kauan
kun minuun meni metsätähti
ja yhä se kukkii.

Minulla on sinulle kukka-asioita,
ladon takana risukossa valvovat jo metsähähdet.
On rakkauden helppo hengittää.

on se hyvä
että sinä joskus riisut minut
näet että
tallella ovat olkapäät
ja rinnat ja
että kaiken alla on vain tuttu tyttö
jota kovasti palelee.

Näihin ei ole mitään lisättävää. Lokakuun sade ropisee ikkunaan. Tuttavani sanoi että kaamos on etelässä. Pohjoisessa lumi tuo valon. Tähän on helppo yhtyä.
Inarin kuulu jääluola on sulanut. Ilmasto lämpenee.
---
Kävin silakkamarkkinoilla. Kummastelin hintoja, ihastelin saaristolaisvillapaitoja ja ostin lopulta kolme isoa ruisleipää. Niitä oikeita juurella nostatettuja ja aitorukiisia. Tulomatkalla kävin kirjastossa enkä löytänyt hakemaani. Pyöräilin kotiin ja tunnustin itselleni pelkääväni toisia pyöräilijöitä. He ajavat liian lujaa, ovat röyhkeitä ja riskialttiita.

Graffiti graniitilla

Graniitti kestää jopa graffitin silkkisen painon. Yliopiston portaat kestävät, mutta kestääkö yliopisto uudistuksen. Sen näämme sitten tulevaisuudessa.

Yhteiskunta oireilee. Oulun perhesurman jälkeen televisiossa keskiluokkainen ihminen järkkyttyneenä selittää, miten keskiluokkaisessa idyllissä voi tapahtua tälläista. Väkivallanteot on aikaisemmin yhdistetty työväenluokkaan ja muihin alempiin kansan kerroksiin. Keskiluokka on hädissään.