Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätystä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätystä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. toukokuuta 2013

Valmistuminen ja vihdoin jotain valmista puuhasteluakin

Se on sitten loppurutistus koulun kanssa tehty ja kaksi vuotta uurastusta takana. Sain perjantaina viimein todistuksen. Tai oikeammin olisin saanut jos olisin ollut koululla silloin, mutta koska en ollut niin postipoika kuljetti todistuksen.

Huomasin kauhukseni, kuinka pitkä aika on taas kulunut edellisestä kerrasta, kun on tänne tullut kirjoitettua. Nyt toivotaan, että koulun loppumiselta jää aikaa myös tälle harrastukselle.

Piti tuossa opintojen loppuvaiheessa kokeilla pitkästa aikaa muutakin ompelua kuin verhojen tai housujen lyhennystä ja teinkin pari prototyyppiä kynätaskuista:
Tykkäsin, että niistä tuli ihan kiva. Ovat menneet koekäyttöön ystävälleni, jolta saan sitten mahdollisesti kommentteja toimivuudesta. Lisäkuoseja pitänee tehdä tässä kun aikaa on enemmän ja piistää vielä kunnolliset kaavat noista.

Siskoni osti uuden älyttömän puhelimen, vanhan peruspuhelimen tilalle ja tarvitsi siis kännykkä pusseja. Kaupasta hän ei osta niitä koskaan, koska tahtoo persoonalliset. Tein hänelle pari pussukka ja toisen kerroin olevan hänen omalla kuvalla. Arvaatko kumpi ;)
Onneksi sisko ymmärtää huumoria, eikä ollut moksiskaan tästä. Tykästyi kovasti, varsinkin pöllö pussukkaan ja suunnitelmissa on pari myös lisää.

Olin tässä vapailla ja rytmit oli sitten aamuvuorojen mukaiset, tietenkin. Tein sitten aamulla jo herättyäni ikkunan tuunausta, hiljaista puuhaa niin ei perhe herännyt.
Kiva siitä tuli ja on jo löytänyt paikkansa meidän kodista.

Lisää juttuja tulossa. Nyt menossa kyllä virkkausprojektit.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

KESÄ!


Kesä ja kärpäset, tänään voi jopa sanoo noin. Nautin niin paljon aurinkoisesta säästä.
Kaikkee tulee kesällä säästä huolimatta tehtyy mut miks ei oo kuvia? Jotain pystyy onneksi kuvaamaan myös jälkikäteen, kaikki ei oo lähteny maailmalle.

Levykulhoja tein moooonta.

Alku meni opetellessa, kun keksi miten tulee kauneimmat hommahan meni ihan tehtailuksi. Kokeilin sekä kuumailmapuhallinta että uunia, totesin että uunilla saa tasasimman tuloksen ja kuumailmapuhaltimella parhaimman ilmanvaihdon kun sen sai tehtyä ulkona.

Tänään heti aamusta aloitin isäni kanssa tekemään kuormalavasta tuolia. Olin sitä pohtinut jo pitkään ja kun tarjoitui mahdollisuus saada kuormalavat niin tartuin toimeen. Yksi penkki valmistui tänään:


Aivan ihana. Mie tykkään. Toinen tehdään vielä ja vähän muutakin. Suunnitelmat on valmiina :) Lisää sitä mukaan kun hommat etenee. Nuo vanhat peitot täydentää niin hyvin miun suunnitelmat, nekin kierrätettynä hankitut. Ihanat!

Kesä, niin ihana!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Ihana viikonloppu, kuin pieni loma

Viime yönä kirjotin tän jutun jo kerran ja sit hups hävisi bittitaivaaseen eli uudestaan siis :). Vietetettiin aivan mielettömän ihana viikonloppu. Kiitos siitä ihanille ystäville. Käytiin hohtokeilaamassa ja meksikolaisessa syömässä. Ihanaa! Ihan kuin pieni loma! 

Sitten tuli hieman ommeltua ja askarreltua. Ihana pieni kummityttömme sai veljen siis keväällä, jostai aikaisemminkin kirjoitin. Pikkuveli kaipasi päänaluasi sänkyyn
Kankaat on keirrätettyjä ja värit valittu perheen sisustuseen sopivaksi :) Näistä tuli melko kivat kyllä.

Nappeja nappeja... Näitä kehyksiä ostin jo kauan aikaa sitten ikeasta. Pitkään olen pyöritellyt käsissä että mitä niistä tekisi. Pelkillä napeilla tulee tylsä.
Idea lähti Marimekon serveteistä, joissa oli ihana pallokuosi. Sitten kamuksi niitä nappeja. Nyt puuttuu enää se suloinen kesäkuva.

Kiitos Mertsi isosta avusta. Olet tärkeä-kamppanjaan pitää askarrella lappu jos toinenkin niin sain kivasti siihen apua. Nyt saa taas laputtaa.
Värit on pastilleja, just vauvoille sopivia.

Idea nappipuuhun lähti Koppa-blogista. Tästä tuli kiva ja näitä pitää tehhä lisää ni saa vaikka maljakkoon.
Vihreä rautalanka oli ainoa mitä siihen hätään löyty kaupasta jossa kävin, mutta ei se mitään sehän sopii tähän enemmän kuin hyvin. 

Puinen star wars palapeli oli hukannut paloja ja oli roskiin lähdössä. Hamsteri sit sai päähänsä taas säästää palat ja näin osa sai uuden päällisen:
Näistä tulee rintaneuloja, neulat vaan pitää vielä hankkia. Neljä on tehnyt mertsi ja kaksi Jonna ja alakulman kaksi on miun joista toinen on sit nappikoru :)

Jos tässä koettas tän nukkumapäivän hyödyntää vielä. lähtis nopsaa kaupalle ja sit vaikka takas unille ni jaksaa vielä kolme tulevaa yötä valvoo.

Savonlinnalaiset huom! Huomenna KIP-paillaan klo 14-16 keskustassa.

maanantai 28. toukokuuta 2012

miun uusi lamppu

Joskus kannattaa kurkata metalleja viedessä palautusastiaan. bongasin sieltä tän ihanuuden:
 Tähän piti vaihtaa lampun kannat ja johdot mutta nyt se toimii. Mie tykkään kovasti.
Vielä pientä oikomista ja maalia niin on aivan täydellinen ja hintaa tuli noin 15 ekee lamppuineen ja maaleineen. Kannatti :) Kiittää kaikkia talkoolaisia, siis siskoa, siskon miestä ja omaa miehekettä myös, sain samoin tein kattoon, maalaushan sujuu myös paikoillaan ollessa :)