Bloggailusta - asiaa ja sen viertä

Laura Algeria lapsiperheen silmin -blogista lahjoitti minulle tällaisen tunnustuksen. Kiitos siitä! Blogeissa kiertää näitä vähän väliä ja olen vuosien saatossa vastannut useampaankin. Katsotaanpa miltä tällä hetkellä tuntuu...





Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi


23.12.2007 kirjoitin eka vuodatuksen upouuteen blogiini: huomio, huomio, luuni liikkuvat täällä. Eli kai sitten olin huomionhakuinen. Silloin kaikki ystäväni olivat kaikonneet maasta kuka minnekin ja tunsin oloni vähän orvoksi, joten keksin ruveta kirjoittamaan blogia algerialaisesta elämästä. Se korvasikin mainiosti ystävien puutetta ja samalla voin pitää yllä suomen kielen taitoani. Olin aivan innoissani, kommenttiloota täyttyi ihanista kommenteista, aika kului vähän liiankin rattoisasti.
Kolme vuotta myöhemmin, joulukuussa 2010 sanoin, että liikkuvat ne vieläkin, luut, joten kuten. Mietin osaisinko vielä olla kokonaan bloggaamatta. Siinä sivussa aloitin toisen blogin, Kukasta kukkaan, johon keräsin algerialaisia kasveja. Seuraavana vuonna löysin mukavia taiteen harrastajia ja aloitin raapustella aikani kuluksi kuvia minäkin  Sirokon silmään. Vuonna 2012 siirryin  jatkamaan Vuodatuksesta Bloggeriin. 
Nyt yhdeksän vuoden jälkeen luut alkavat rapista, into on alkanut hiipua. Tuntuu, että olen jo kaiken sanonut ja kuvannut eikä mitään sanottavaa saati sitten  julkaisemisen arvoista enää synny. Mietin, jos hikisesti yrittäisin vielä vuoden niin saisin 10-vuotisen täyteen. En haluaisi luopuakaan. Tämmöisille ihmisille on nimikekin, kehäraakki.

Tässä siis mennään. Aihevalikoimani on jo loppuun kaluttu ja  tasokin on nykyään tällaista...
 

 Arki. Meillä on kananmunat ruskeita ja niitä myydän violetissa kennossa à 30 kpl. Ihan varmasti kaikkia kiinnostaa. Tänään tein niistä chakchoukaa.

Puutarha. Viimeiset mandariinit on juotu. Granaattiomenapuussa pesii bulbuliperhe (kuvassa ei ole niiden kolmio vaan ruoka-aitta). Ruusunkiulukat eivät punastele missään vaiheessa vaan mustuvat. Ja kappas, minulla on karvainen juorukin.

Harvemmin enää matkustellaankaan missään. Luontoretketkin rajoittuvat pääasiassa edellisen postauksen puistoon. Se on niitä harvoja paikkoja, missä koiria voi vielä juoksuttaa vapaana. Viikon sateiden jälkeen 'järvikin' on alkanut täyttyä.

 Oi, puistoon oli myös ilmestynyt riveittäin roskakoreja. Hienoa!

 Paitsi, että suunniteltu kai vain kesäkäyttöön. Niissä ei ole kantta eikä  pohjassa  reikää, sateiden jälkeen roskat kelluvat. Toki niitä voi silloin hyödyntää selfien ottoon.

 Eläinkuvaajanakin olen onneton, kuvavarastoissani näyttää olevan pelkkiä raatoja. Tässä mangustin raato.

Koirat sentään ovat eläviä. No niin, lähdetään, hypätkää takakoslaan!

Elikä mitä ohjeita sitä voisi enää antaa aloittelijoille. Melkein jokainen kirjoittaa blogia omista tarpeistaan lähtien, oli aihepiiri sitten mikä hyvänsä. Ihmisillä on tarve jakaa tietojaan ja tunteitaan, lukijat valitsevat itselleen mieluiset. Meitä on moneksi. Itse arvostan myös sitä, että kommenteihin vastataan, tietty vähän blogin aiheesta riippuen. En ole raaskinnut poistaa vanhaa blogiani osaksi siksi, että sieltä kommenttilootasta löytyy todella mielenkiintoisia kommentteja ja keskusteluja, niitä on kiva aina välillä palata lukemaan. Kiitos suuresti niistä!

Nyt olen seurannut blogeja niin harvakseltaan, etten tiedä kuka tämän on jo saanut, joten jätän  jakelun väliin. Itse kukin saa toki miettiä omaa bloggaamistaan ihan vapaaehtoisesti, kaikki ovat merkin ansainneet.

Avataan lähiaikoina

Ehkä kerran kuussa edes pitäisi saada aikaiseksi jutun poikasta, joten aletaanpa leikkiä toimittajaa. Paikallislehtemme kirjoitti suurin otsikoin, että pian lähiaikoina avataan meidän tuleva ulkoilu- ja huvipuistomme, jota on rakennettu jo kolme vuotta.
Hm, hyvä että on tämä blogi, jonne olen silloin tällöin päivittänyt töitten edistymistä. Eukalyptusmetsäni nimittäin kaadettiin jo vuonna 2010 ja heti saman tien alettiin rakentaa aitaa ympärille. Alue on 65 ha, joten kyllä siinä vaan aitaa saikin rakentaa eikä kukkulainen maasto mitenkään helpottanut työtä, mutta aita tuli ja sen jälkeen alkoivat bulldozerit ja betonimyllyt jyllätä oikein toden teolla.

 Paikallislehden toimittaja ei varmaan itse ole käynyt paikalla, joten päivitämme hänen tietonsa. Me nimittäin käymme joka viikonloppu ulkoilemassa alueella, niin kauan kuin vielä pääsemme ilmaiseksi sisään. Tulkaapa mukaan!
Katsotaan mitä sieltä sitten pitäisi löytyä... 

Polkuja vaeltajille. Kyllä, kukkuloille raivattiin muutama vuosi sitten kilometritolkulla teitä ristiin rastiin, joten käveliöille riittää baanaa. Tämä nousu on oikeasti tosi jyrkkä ja pitkä, vaikka kuvassa näyttääkin loivalta, siinä saa parempikuntoinenkin pulssinsa nousemaan. Jos tiet jätetään tähän kuntoon, niin käy kuten muutamille on jo käynyt, kasvavat umpeen. Paitsi ne isommat autobaanat, niitäkin riittää, sillä eihän annabalainen kovin helposti kauas kävele.

Penkkejä. Kyllä vain, niitä on ainakin 20 metrin välein betoniin juntattuna. Jaksavat väsyneetkin penkinvälin verran kävellä. Siitä on myös mukava silmäillä ohikulkijoita, kuinkas muuten. Penkkejä ei kyllä ole kuin alkumatkassa, pidemmälle jaksavat jaksavat lepäämättäkin.
Puistoon pitäisi tulla myös osittain aurinkoenergialla toimiva  valaistus. Tarkoittaakohan se niitä led-valaisimia, siinä kyllä säästettäisiin sähköä, aurinkoa ei täältä puutu.

Sanitaatio.  Ainakin suurempiin sadevesivalumiin on varauduttu. Emme ole vielä päässeet seuraamaan verkoston toimivuutta, talvisateita vielä odotellaan. Osasta hiekkateitä on tosin jo penkereet ehtineet valua rinnettä alas.

Projekti on tarjonnut työtä monelle. Tämä työmies on ilmeisesti saanut tarpeekseen ja hypännyt housuistaan.

Leikkipaikkoja lapsille.  Bongasin kaksi. Kumpikin tarjoaa jännitystä ainakin vanhemmille, jos liikaa niin voi katsella vaikka tahmahirvenjuuren kasvua.

Viheralueita ja kukkaistutuksia. Aivan korkeimman kukkulan laelta löytyy tämmöinen rakennelma. Toinen pää on kivestä ja siinä lukee kivikirjaimin Annaba. Mennä keväänä olivat tuoneet toiseen päähän valmisnurmikkoa, joka ihme kyllä oli vihreää vielä syksylläkin. Puitakin oli istutettu vallin päälle.  Ja mitä sitten vallin takana....

Pitkään on mietitty mikä tähän voisi tulla. Lehtijuttu paljasti, että kyseessä on järvi. Luitte oikein. Pelkkä asennoitumiskysymys.  Odotamme jo malttamattomina puiston avaamista. Ei kyllä näytä siltä, että tämä järvi lähiaikoina lainehtisi.

Muita istutuksia ei vielä näkynyt, paitsi tämä sieni, joka kasvoi ihan omia aikojaan.

Jättimäinen akvaario.  Siitä ei kyllä vielä näkynyt merkkiäkään, ellei sitten tähän kohtaan. Lähiaikoina.

Eikä ne hupapuiston puolen karusellit,autoradat sun muut värkit ja ravintolat vielä kovin valmiilta näyttäneet nekään lähiaikoina nautittavaksi. Sadat kukkaruukutkin ovat vielä tyhjillään.

Flamingot odottavat pinkkiä väriä - ja vesialtaansa valmistumista.

Portinvartijanorsut sen sijaan ovat jo valmiina toitottamaan tervetulleeksi. 

Tässä ei siis ollut tarkoituksena arvostella keskeneräistä työtä vaan  jutun pointtina oli selvittää mitä tarkoittaa pian lähiaikoina. Aika on kovin suhteellinen käsite eri puolilla maailmaa. Veikkaisin, että tällä näkymällä lähiaika ei ainakaan ole yhtä lyhyt kuin siellä pohjoisessa.

Bonukseksi kuvasin elävää lehmää :)