Tökkii

Jepsjeps. Sitä luulee (vieläkin), että syksy tulee ensimmäisten sateiden myötä. Yhtä turhauttava luulo kuin Suomen kesän odotus. Parin viikon sateiden jälkeen helle jatkuu. Parvekkeen saunamittarini näytti tänäkin aamuna 32, sanoo sivupalkin lentokenttämittari mitä hyvänsä, minä uskon suomalaiseen saunaan. Ja omaan kroppaani, joka kieltäytyy yhteistyöstä heti kun lukemat lähtevät kolmosesta. Lenkkeilty on siis lähinnä vain autolla. 

Ja puutarhassa. Siellä on pakko pysyä liikkeessä, sillä elo-syyskuu on pistävien kärpästen aikaa. Iskevät kiinni heti kun liike pysähtyy. Argh. Varmaan olenkin jo saanut niiltä jonkun aivotuhotaudin, kun päässä humisee pelkkää tyhjää.

Varsinkin tämän  'ämpärin paluu' -kauden jäkeen humisee oikein pahasti. Kuka-joku-älykääpiö olikaan käynyt sulkemassa vesisäiliön täyttöhanan! Arvaan kyllä kuka.  Viiden kuution vesimäärän kuluttamiseen kuluu jonkin aikaa, ettei niin suuri ihme jos alkuperäinen tarkoitus onkin unohtunut kesken kaiken. Sitten vaan yhtenä päivänä hanat korisivat tyhjää ja vessanpytty yskähti nolona. Meidän tuurillamme ajoitus osui tietenkin kaupungin vedenjakelun katkolle. Niistähän ei täällä varoiteta, ovat jokapäiväisiä, tällä kertaa useampi päiväinen. Auts.
Kun ei olla vuosikymmeniin kärsitty vesipulasta kiitos säiliön, ollaan unohdettu mitä on elää kanisterivaltiossa, lahjoitettu kaikki kanisterimmekin kiertoon. No yhden jälkeen yöllä elin vielä toivossa ja kävin kurkkaamassa puutarhan hanaa, sieltä tiputti tuskin näkyvä noro, ei tarpeeksi kiipeämään säiliöön asti. Arvatkaapa vain kuka siellä sitten vietti tunnin verran odottaen yhden ämpärin täyttymistä. Seuraavana yönä käytettiin jo kaikki talon ämpärit ja pesuvadit. Ja päästiin siihen alkuperäiseen tarkoitukseenkin eli vesisäiliön vuosittaiseen puhdistukseen.
Kolmen päivän ämpäritehtailun jälkeen kaupunki avasi hanansa.  Siinä vaiheessa vesipumppumme petti. Kiva kiva. Vettä säiliössä mutta ei pumppua millä sen sieltä saisi ylös. Ämpärisessio jatkui vielä pari ylimääräistä päivää. Rupesin jo vakavasti miettimään huussin rakentamista puutarhan perälle.

Äärimmäisyydestä toiseen. Mösjöö on sen alan ekspertti. Ei voisi elää ilman televisiota, ei edes nukahtaa ilman telkkarin tuudittavaa vaikutusta. Tietysti pitää myös kokeilla kaikki kuvalliset mahdollisuudet, joita on tarjolla. Nyt sitten tuijotetaan lasit päässä ruutua. Tai kuka tuotakin turhuutta tuijottaa ja kuka ei.

Joku muu lähetti itselleen laatikollisen ilmaiskirjoja ja takaa äidinkielensä pysyvyyden ainakin passiivisessa muodossa. Ehkä näistä on paikkausaineeksi niihin aivotuhoihinkin..

Vanhan kierrätystä

Tuolla otsikolla voisin kirjoittaa itsestäni ja siitä miten tulin kierrättäneeksi itseäni talosta taloon kesäisessä Suomessa kuin entisajan ruotumummot. Niin siinä käy kun ei omista omaa kattoa. Ymmärrän varsin hyvin vesivahingon vuoksi evakossa kiertelevää ystävääni (terkkuja vaan, jaan tunteesi!). Vaikka majoittajat eivät valitakaan, niin silti sitä tuntee itsensä aina vähän ylimääräiseksi toisten huusholleissa. Mitenkähän muut ulkosuomalaiset ovat majailunsa järjestäneet?  Itse asiassa ongelma ei ollut sama silloin kun omilla vanhemmilla vielä oli tilaa majoittaa, olivat ihan tyytyväisiä kun saivat kadonneen lampaan takaisin tarhaan vähäksi aikaa. Olisivat vieläkin, mutta tilasta on puute. Haaveissani olisikin saada kämppä Suomesta, mutta pitää kai ensin kehitellä haave lottovoitosta, tehdä edes se ensimmäinen lottorivi.

 No ei nyt kuitenkaan pitänyt puhua itseni kierrätyksestä vaan kuvien. Aloin purkaa saalista kamerastani ja huomasin, että ai ai miten onkin jäänyt vallan postaamatta entisestä koulukaupungistani Forssasta, missä sentään vietin koko nuoruuteni Finlaysonin tehtaanpiippujen välissä. Anteeksi vaan, nyt sitten tuleekin paljon kuvia, vien teidät 'jokiristeilylle'. 
 

Vaikka olen asunut useammassakin kaupunginosassa, niin aina väärällä puolen jokea. Piti siis etsiä silta, jota kautta olisi lyhyin matka kouluun. Tämä silta oli silloin toiminnassa olevan kutomon alueella, kauttakulku asiattomilta ehdottomasti kielletty. Sieltä kuitenkin hurautettiin pyörillä porttivahtia väistellen ja  huuteluista välittämättä  tehdasrakennusten välistä, sillan yli ja toisesta portista ulos. Oikaisi huomattavasti.

Loimijoki jakaa Forssan keskeltä kahtia ja yhdistää samalla Finlaysonin kaksi tehdasaluetta, kutomon ja kehräämön. Kutomon rakennukset ovat nykyään kauppakeskuksena.

 Uusi silta, uusi sisääntulotie, uusia asuinalueita. Kaupunkikuva on muuttunut paljon sitten minun päivieni. Saattaisin jopa eksyä.. 

Joen juoksua seuraten kehräämön suuntaan seuraava silta on kävelysilta. Viimeksi kun tuon ylitin, siinä oli muistaakseni vielä kapearaiteisen kiskot.  Saatan muistaa väärinkin. Forssa-Jokioinen-Humppila -rautatiellä  lakkautettiin henkilöliikenne jo 50-luvulla, mutta tavarajuna kulki vuoteen 1974 asti. Tehdasalueiden välillä kulki vielä senkin jälkeen sähköveturi.  Ja Jokioisillahan kulkee vielä kesäisin höyryjuna, viimeksi olen ollut sen kyydissä kun omat lapset olivat pieniä. Pitäisikin viedä lastenlapset joskus ajelulle..

  Joki jatkaa matkaansa kohti keskustaa. Tällä tiellä ei pahemmin parane horjahdella..

 Tullaan Saunasillalle, joka on saanut nimensä sillan kupeessa joen oikealla puolella sijaitsevasta Finlaysonin saunasta ja pesulasta. Tämä kevyen liikenteen silta oli kakkoskotini koulutienä. Keltaisessa rakennuksessa joen partaalla on 1906 rakennettu Elävien kuvien teatteri, Suomen vanhin edelleenkin toimiva elokuvateatteri,  jossa vietetään kesäisin kansainvälisiä mykkäfilmifestivaaleja aidossa ympäristössä elävällä musiikilla säestettynä. Kannattaa käydä kokemassa.

Sauna ja pesula on rakennettu niin lähelle jokea, että on kierrettävä ne vähän ylempää, jos ei halua vaihtaa toiselle rannalle. Kumpikin rakennus on kunnostettu, toinen on asuntoina, toisessa on liiketiloja.

No niin, mutkan jälkeen ollaankin tultu jo kaupungin pääväylälle, Koskisillalle, ollaan ihan ydinkeskustassa,  eipä tästä kulmasta katsoen uskoisi. Sillan takana näkyy vanha kivisilta, joka toimii kevyen liikenteen väylänä.

 Samaisen kivisillan kautta kulki kolmoskotini koulutie. Forssa on puistojen kaupunki ja pyöräilijän paratiisi kesällä, täällä pääsee liikkumaan lähes pelkkien puistojen kautta ympäri kaupunkia. Mahtavatko asukkaat itse sitä tajutakaan, kaikki vaan huristelevat autolla huomaamatta yhtään mitään. 

Kivisillalta katsoen ollaankin jo tultu kehräämön alueelle, joka toimii kaupungin kulttuurisena keskuksena. Tässä kohden on taas erottava joesta vähäksi matkaa ja kierrettävä rakennukset pihan kautta.
 

 

Niiden takana kehräämönrannassa kelluu joessa entinen hinaaja, nykyinen ravintolalaiva Jannu. Vai oliko sillä joku uusi nimi... kellui kuitenkin ja ravintolakin oli entisellä paikallaan.

Kehräämönranta on Kuhalankosken patoaluetta. Koskessa oli voimalaitos, joka ennen tuotti virtaa tehtaalle. Nykyisin pato säännöstelee Tammelan Pyhäjärven vedenpinnan korkeutta. Tänne asti voisi siis tulla vesiteitse Tammelasta, yhdestäkään jokiristeilystä en ole kuitenkaan koskaan kuullut. Harmi. Täältä olisi kiva jalkamiehen puksutella paatilla vaikka takaisin sinne kauppakeskukseen mistä lähdettiinkin..

 Patosilta ja koski alajuoksulta katsottuna. Täällä näkee aina kalastajia virvelöimässä, joten kai sieltä jotain kalojakin nousee. Parkkipaikalla pidetään kesäisin konsertteja, rinne on pengerretty kivasti istuimiksi. Kävelytie nousee siis tänne ylemmäksi ja jatkuu Wahrenin puistoon.

Joki sen sijaan jatkaa matkaansa kohti vähän matkan päässä olevaa Vieremän koskea ja sieltä Jokioisille vähän isompiin koskiin päätyen lopulta Kokemäenjokeen. Minä taas kierrätin itseni takaisin majapaikkaani.

Taistelua kilojen kanssa

11.. 24..48.. 56 kiloa... jossain elämäni vaiheessa olen painanut niinkin vähän, viimeisen luvun muistan kirjatun, kun eka kertaa lähdin synnytysosastolta nyytti kainalossa ja vau miten silloin olinkin olevani paksu, nykyään epäilisin hallusinaatiota jos vaaka näyttäisi niin vähän.
No, ruumiillisten kilojen kanssa olen jo lakannut taistelemasta, nyt onkin kyse ihan muista kiloista, niistä joiden on perässä b, kilobiteistä siis.Niitä liikkuu - silloin harvoin kun yleensä liikkuu- netissäni tällä hetkellä tuon verran vaikka megasta maksan. Kuka vielä muistaa 56 kb:n modeemit... ah sehän oli ihan autuutta vai mitä!

No juu, olen siis palannut tänne kilobittiharvaiseen takapajulaan ja ihan suosiolla olen luopunut nettivalon tirkistelystä toistaiseksi, ei hermo kestä enää näin pientä autuutta kun on parempaakin nähnyt, kilot kasvaa syödessä,  niin se vaan on.  Kasvaispa kilobititkin... Viikon verran olen jo odottanut ihmettä tapahtuvaksi, mutta ei sitä ole näkynyt, pitää kai taas lähteä apuvoimien kera kaivamaan sitä jostain paikallisen bittitaivaan kammioista. Jos se nyt jotain hyödyttäisi.


No sentään yksi pieni ihme odotti puutarhassa, paratiisilintuni on kolmen vuoden odottelun jälkeen päättänyt kukkia. Vau!

(että muuten kestikin ladata tuo kuva tänne... )

Isompia ihmeitä odotellessa, oikein hyvää syksyä kaikille!