Mä voin tehdä mitä vaan

kuuluisa titanicsukeltaja löytää haarukan.

Kaikilla on urahaaveita.  Minä halusin olla arkeologi, leijonatutkija, titanicsukeltaja tai voimistelija, joka oli vähän sama kuin arkeologi, koska molemmat heiluttivat jotain - arkeologi ruoskaa ja voimistelija sillkkinauhaa.  (Onkohan se silkkiä se nauha? Ehkä se on jotain sporttisempaa, kuten laskuvarjokangasta?)

Mutta ei minusta tullut mitään niistä.  Ei edes leijonatutkijaa, varmaan koska en yhtään tiennyt missä voisi opiskella leijonien tutkimista. Voimistelijaksikaan en tullut vaikka siskon kanssa tarmokkaasti harjoiteltiin hyppynarun heiluttamista dramaattisissa kaarissa,  mutta eniten kirvelee titanicsukeltajan uran tyssääminen, se kun oli unelma-ammateistani  ensimmäinen.  Jokin siinä kovasti kiehtoo edelleen, vastikään katsoin James Cameronin  (joka niinku totaalisesti varasti ideani titanicsukeltelusta) Ghosts of the Abys -dokumentin aivan lumoutuneena ja nyt löysin toisenkin joka on melkein pakko katsoa.

Mitä isommaksi tulin, sitä epämääräisemmäksi kävi ajatus unelma-ammatista.  Kadehdin sitä poikaa, joka yläasteella päätti haluta taikuriksi ja sitten rupesi - arvatkaa -  taikuriksi!  Älytöntä.  Ja hienoa!   Lapsena olin sitä mieltä, että ylivoimaisesti hienoin työ oli Ilkka Koivistolla.  Mietin aina miten kateellinen Maunon täytyi olla Ilkalle, joka sai olla Korkeasaaren presidentti.  (Päättelin Manun ja Ilkan olevan veljekset kun niillä oli sama sukunimikin).  

Muita uraihailun kohteita: Elisabeth Rehn, Helena Ranta ja Erja Lyytinen. 

Itseäni en kuitenkaan vertaa keneenkään, ja sekin on tullut opittua että kaikki mitä haluaa ei välttämättä ole itselle sopivaa hommaa ollenkaan. Esimerkiksi tuo Titanicsukeltelu ei onnistuisi sillä ajatus ahtautumisesta aivan liian pieneen sukellusveneeseen saa ihon kihisemään kauhusta, mr. Cameron hoitakoon ne hommat. Myöskään avustustyö kriisialueilla ei onnistuisi, sellaiseen tarvitaan teräshermot ja paksumpi nahka kuin minun. Eikä suju kitaransoittokaan, joten en tule koskaan jammailemaan Erjan kanssa keikalla.

Mutta ei se nyt mun pointti ollut, että en osaa enkä voi.  Kaikille nämä jutut vaan ei ole niin selviä ja suoraviivaisia kuin toisille.  Sitä vaan vähän vahingossa huomaa olevansa aika hyvä jossain ihan arkisessa duunissa ja sitten taas voi olla että pääsee siinä sivussa yllättäen toteuttamaan jotain mahtavaa haavetta, koska niin ihmeellistä elämä toisinaan on!

Biisi.