Nellille

Silloin kun taloa etsittiin, piirtelin muutamia haaveilukuvia tulevasta kodista.  Tässä näkyy leikkihuonetta, mutta tärkein juttu on vanha ikkuna, syreenipuska sen takana ja meidän Nelli siinä maisemaa ihailemassa.  Aika lailla kaikki toteutui, Nellikin pääsi keittiön penkiltä katselemaan pihalle.  Sitten tuli vanhuus, eikä se enää päässyt penkille hyppäämään, mutta sai mukavan rauhallisen lekottelupaikan eteisestä. Siellä siihen meinasi kompastua vähän väliä, vaikka yleensä muistikin askeliaan varoa.  

Siihen minä tässä yritän päästä, että rakasta karvakasaa ei enää ole.   Asiaan osattiin tietysti varautua, kun kaveri oli jo 16 vuotias, mutta...   No, ikävähän tässä on.   Ja edelleen eteisessä avataan ovet varovasti, ettei vahingossa tönäistä nukkuvaa koiraa.  Ja vaikka näin tämän oli mentävä niin pala on kurkussa.  

Mutta kiitos, Nelli, että pesit lasten korvientaustat kun ne oli pieniä, kiitos niistä märistä koiranpusuista ja päikkäriseurasta siellä Pähkinärinteen sohvalla.   Se ei ollut niin hauskaa kun vedit minut jäniksen perässä nokkospusikon läpi, mutta onhan sille jälkikäteen kyllä naureskeltu monet kerrat.   Pistähän juoksuksi siellä jossain nyt kun tassut ei ole enää kankeat.  Olit hyvä kaveri.