Himo

Kesken kaiken hyvä tässä näin lillutelun iski ankara himotus.  Ensinnäkin se hieno enon piikkikynttelikkö, sitä olen himoinnut muutaman viikon.  Samanlainen ensisilmäyshimotus iski kun näin sikarimummotyynyn ihan äsken lehden sivulla. Suurin ja vaikein himotus löytyi niinkin epäkaupallisesta paikasta kuin kirjasto.  Lainattiin pojan kanssa suuren suuri kirja, jossa on kauniita kuvia ihmeellisistä paikoista, ja kun yhdellä aukeamalla tuli vastaan käkkäräinen puu, iski todella todella iso himotus lähteä Aruballe kiipeilemään puissa ja kahlaamaan meressä.  

Nythän on niin, että kenelläkään tässä perheessä ei ole edes voimassaolevaa passia, eikä matkailu ole kertakaikkiaan koskaan ollut rahallisesti vaihtoehto, mutta voihan sitä haaveilla.  Ja voi säästää.  Tai voi haaveilla säästävänsä.   Voisi myös ajatella, että koska ei ole tuhansia euroja millä veisi viisihenkisen perheensä Aruballe, voi ihan hyvin sijoittaa kolmekymppiä hienoon kynttelikköön.  (Yli viiskymppiä tyynystä sen sijaan on ihan liikaa).  Tai sitten voi ajatella, että jos jättää piikkikynttelikön ostamatta, saattaa olla jo kolmeakymmentä euroa lähempänä Arubaa. Täytyy vain piilottaa se kolmekymppiä hyvin, ettei puuttuvat portaat tai terassi tai vessan viimeistely, rapun kaiteet, pönttöuunin uusiminen tai ruokakaupan hyllyt ala vaatia osingolle.

Oikein ihanaa vuoden vaihtumista kaikille, toteutukoon ensi vuonna jokaiselle ainakin yksi unelma!