Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Estelle & Thild. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Estelle & Thild. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. toukokuuta 2017

Jolie box Toukokuu




Taas on se aika kuusta, jolloin postin pakettiautomaatista voi löytää kivan yllätyksen. Toukokuun Jolie box on tullut perille ennätysajassa, en odottanut sitä ihan vielä, mutta ihanahan se oli saada. Tutkitaan, mitä lähetys piti sisällään.




 Arvostan käytettäviä tuotteita, jotka eivät jää piiloon kaapin nurkkaan. Pienet näytepussukatkin voivat pitää sisällään arvokasta tietoa puoleen tai toiseen, joten pidän toki niistäkin. Nyt näyttää hyvältä..




 Laatikosta paljastui sanalla sanoen varsin mainioita tuotteita, yksi on vilahtanut blogissani kolme vuotta sitten. Mukaan oli tällä kertaa päässyt neljä täysikokoista tuotetta ja pari pientä näytepussukkaa. Lähetys toivottaa kesän tervetulleeksi, sen avulla voi karistaa talven pölyt ja hoitaa ihon hehkeäksi.  




Estelle & Thild Fresh Water Lily Body Wash -suihkugeeli tuoksuu keväältä, ja on muutenkin sarjan suosituin tuoksu. Lumpeenkukka, persikka, ruusu ja mustaherukka sopivat loistavasti yhteen, tykkään :). Ovh 200 ml / n. 15 eur.

Nafha pehmeä kuorintavoide kannattaa levittää puhdistetulle iholle kaksi kertaa viikossa, epäpuhtaalle voi käyttää vaikka päivittäin. Aine hillitsee talineritystä ja kuorii hellävaraisesti elottoman ihosolukon. Ainesosaluettelosta löytyy herkkuja iholle, kuten mm. arganöljyä, karitevoita, aloe veraa, vihreää teetä, mineraalisavea ja tammenkuorijauhetta. Nafha on tuttu sarja, mutta tämä kuorinta oli vielä kokeilematta, joten kiva yllätys. Ovh 75ml / n. 20 eur.

Sophie La Girafe Baby SOS Cream -täyteläinen suojavoide ei ole vain perheen pikkuväen etuoikeus, vaan siitä on tullut myös aikuisten suosikki. Voide suojaa ja korjaa ihoa. Sisältää mm. antiseptista timjamiuutetta, rauhoittavaa aloe veraa ja suojaavaa karitevoita. Ovh 50 ml / 22,90 eur.

Evolve Tropical Blossom Body Polish 30 ml on öljypohjainen vartalokuorinta. Voisin käyttää tämän vasta kesällä, jolloin kuvittelen olevan vähän enemmän aikaa nauttia. Pidän tuoksusta, jossa yhdistyy hienosti kookos ja Tahitin Gardenia-kukkaset. Aine hierotaan kuivalle iholle, erityisesti korppupaikkoihin kuten kantapäihin, sen jälkeen lisätään vähän vettä, jolloin koostumus muuttuu kermaiseksi. Lopuksi vielä huutelu vedellä. 
Ovh 5,90 eur.

Samplet:

Estelle & Thild BioDefense Multi-Nutrient Youth Oil -kasvoöljy
Absolution Le Soin Repulpant -kasvonaamio 

Toukokuu oli hyvin koottu. Nestesaippua, kuorinta X 2 ja täyteläinen hoitovoide tuskin jää käyttämättä. Kaikissa on vielä tuoksutkin kivasti kohdallaan. Tuotteiden yhteenlaskettu arvo on nopeasti laskettuna kolme kertaa enemmän kuin se 20 euroa, jonka olen maksanut. 

Mitä mieltä olette toukokuusta?





sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Marraskuun Jolie box



Jolie box marraskuu on hyvällä maulla valittu setti loistavaa kosmetiikkaa. Boxin teemana on tuoda säihkettä pimeään, arjen pelastavia enkeleitä. Jep, näillä pääsee pitkälle talveen.




Laatikosta paljastui suihkugeeli, huulivoide, mineraaliposkipuna, käsivoide ja monikäyttöinen beayty balm. Maksoin boxista 20 euroa, mutta tuotteiden arvo vaikuttaa olevan ainakin kolme tai neljä kertaa suurempi, joten tämä ostos todella kannatti.

Boxin paras tuote oli pakattu tähdenmalliseen pahvirasiaan, jonka voi ripustaa vaikka kuusen oksalle. Oli kiva saada jouluun viittava tuote jo marraskuussa, jolloin mietin jo kuumeisesti joululahjoja. Rakastan tuotteita joiden käyttötarkoista saa hetken arvailla. Marraskuu toi mukanaan kaksikin arvoitusta, sillä beauty balmia ja mineraaliposkipunaa saa hetken sovitella omaan käyttöön, mutta sehän on vaan kivaa :)





Tähden sisältä löytyi Neal's Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm 15g, joka on luonnonkosmetiikan kulttituote. Kyseessä on monitoimibalmi, joka sopii täydellisesti juuri talveen. Balmia voi käyttää kasvojen puhdistukseen, naamiona ja paikallisesti kuiviin ihoalueisiin. Villiruusunsiemenöljy korjaa, kiinteyttää ja pehmittää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Tuotteen pieni koko hämää, purkista riittää pitkälle.

Estelle & Tholid Lip Balm on sävyttävä huulivoide, jonka luomulaatuiset kasviöljyt ravitsevat ja suojaavat. Sävyni on arkeen sopiva - peony pink. En tiedä, oliko kaikilla sama sävy, mutta tämä sopii monelle.

Alima Pure Luminous Shimmer Blush on vahvapigmenttinen, jauhemainen mineraaliposkipuna, jota voi käyttää sellaisenaan tai mattamaisen poskipunan päällä korostustuotteena. Oma sävyni on vahvasti kesään viittaava sahara. Ajattelin kokeilla tätä toisen poskipunan kanssa, muuten vaikutelma voi olla liian paahteinen. Saa nähdä :)




Sante Shower Gel Mint & Lime tuoksuu sitrukselta, eikä jää käyttämättä. Näitä kuluu.

Absolution Le Soin des Mains käsivoide sisältää kosteuttavaa karitevoita ja aloe veraa sekä kynsiä vahvistavaa sinkkiä. Loistava tuote talveen  <3

Mukana oli myös kaksi näytepussia 
- Naturativ EcoAmpuole1 ja 66°30

Tykkäsin kovasti, entä te?


Olen tilannut Jolie boxini täältä.







perjantai 15. tammikuuta 2016

Kaksi tammikuun suosikkia




Minulla on tänään vapaapäivä, joten ajattelin hemmotella itseäni vähän pidemmän kaavan mukaan. Tällä viikolla arjessa selviytymiseen on tarvittu hyviä hermoja, huumorintajua ja nokkeluuttakin. Viikkoon kun on mahtunut lumikaaos, bussikolari ja hermosärky, joten olen kyllä hemmotteluni ansainnut, vai mitä? Toivottavasti teillä on mennyt paremmin :)





Ruotsalainen luonnonkosmetiikkasarja Estelle & Thild on houkutellut minua jo pitkään, mutta tarkempi tutustuminen on jäänyt kiireen jalkoihin. Sain kuitenkin blogin kautta kokeiluun omavalintaisen tuotteen, joka tulikin tarpeeseen edellisen kuorinnan loputtua. Estelle & Thild Micro Scrub Lily on rakenteeltaan erittäin pehmeä ja hellävarainen. Rakeet ovat kuin hentoa lentohiekkaa, ne eivät raasta herkintäkään ihoa. Minulla on tapana pyöritellä otsa-nenä-leuka akseli huolella läpi, näin kasvojeni paksuin ihoalue saa kaivattua kirkkautta.

Kuorinnan vaikutus selviää heti vesihuuhtelun jälkeen, kun iho näyttää raikkaalta ja tuntuu käteen pehmeältä. Käytän kuorintaa herkälle iholleni kerran viikossa. Tämä Estelle & Thild maksaa muistaakseni parikymppiä, joten hinta-laatusuhde on loistava. Sarjaa myy netissä mm. eleven.fi, joka taitaa olla tällä hetkellä kaikkein edullisin ostospaikka, kun uutiskirjeen tilaajat saavat -11% ekasta tilauksesta.

Nälkä kasvaa syödessä, nyt haluasin ostaa lisää tämän ihastuttavan sarjan tuotteita. Kaunis ulkoasu hivelee silmää ja laatu vaikuttaa erittäin hyvältä.






Kuorinnan jälkeen laitan iholleni aina kasvonaamion. Suosikkejani ovat voidenaamiot, jotka tuntuvat iholla viileän raikkaalta ja kosteuttavat sekä ravitsevat ihoa. Yksi suosikeistani on Académie Masque au Miel eli mango-hunajanaamio, joka on rakenteeltaan samettisen pehmeä. Naamio kosteuttaa tehokkaasti pintakuivaa ihoa, rauhoittaa ja suojaa, joten se sopii täydellisesti tammikuun pakkasille. Herkullisesta tuoksusta nousee esiin hunaja, joka ravitsee ihoa tehokkaasti. Mukana on myös oma lempparini makadamiaöljy, joka pehmittää ja suojaa ihoa kuivumiselta. Naamion annetaan vaikuttaa 10-15 min ja lopuksi pyyhitään iho kasvopaperilla.

Naamio sopii kaikille ihotyypeille, 
se maksaa noin 47 eur / 50 ml. 
Lisätietoa saat täältä


Valkea lumipeite houkuttelee ulkoilemaan,
ihanaa viikonloppua kaikille <3










 Tuotenäytteitä