Kate Jacobs: The Friday Night Knitting Club

Työmatkahöttöä, siis. Kate Jacobsin The Friday Night Knitting Club on oikein perinteistä "chick-lit'iä": ikäviä asioita tapahtuu periaatteessa ihan hyville ihmisille.

Yksinhuoltajaäiti Georgia omistaa lankakaupan, ja koko juoni nivoutuu (ehkä jopa kutoutuu) lankakaupassa syntyvien ystävyyksien ympärille. Perjantai-iltaisin porukka kokoontuu kutomaan yhdessä ja jakamaan huoliaan. Tätä puolta olisikin saanut olla enemmän: klubi-idea jäi hieman ohueksi ja siitä olisi ihan mielellään lukenut hieman enemmän.

Tarinaa kerrotaan melkein kaikkien hahmojen näkökulmista, mikä tekee siitä hieman rikkonaisen. Muutamaan tärkeimpään hahmoon (Georgia, Anita, Cat, Darwin) keskittyminen olisi tiivistänyt tarinaa olennaisesti, ja etenkin Georgian lapsen isän Jamesin näkökulma oli ihan "turha". Monia juonenpätkiä solmittiin lopussa myös hieman liian pikaisesti yhteen ja loppu oli muutenkin epäuskottava (enkä pitänyt siitä muutenkaan).

Ihan hyvin kirjoitettu, ihan viihdyttävä paikoitellen. Kauhea nälkä tuli: Georgian tytär Dakota leipoi koko kirjan ajan toinen toistaan paremman kuuloisia leivonnaisia. Myös ihan minimaalisen pieni into kokeilla kutomista syntyi, mikä lienee sekin ihan hyvä asia? The Friday Night Knitting Clubista on - kuinka ollakaan - tekeillä myös elokuva jossa näyttäisi olevan Julia Roberts pääosassa. Se jäänee väliin, mutta tämä varmaan suomennetaan leffan yhteydessä. On sitä huonompiakin kirjoja suomennettu.

Dan Simmons: Hyperion

Kuten on jo miljoona kertaa tullut tässäkin blogissa kuulutettua, ensi kuun alussa (1.-4.5, tarkalleen ottaen) osallistun vaihteeksi taas scifi-coniin eli tällä kertaa Åconiin. Åconin kirjakunniavieraana on tänä(kin) vuonna Dan Simmonsin Hyperion, jota piti hieman kertailla.

Hyperion on Canterburyn tarinoita -tyyppinen kertomus, jossa 7 pyhiinvaeltajaa matkaa Hyperion-planeetalla kohdatakseen mystisen ja vaarallisen Shrike-olennon. Matkan aikana kukin kertoo oman tarinansa ja miten hänen menneisyytensä liittyy Hyperioniin ja väistämättä myös Shrikeen. Kehyskertomusta tärkeämmäksi nousevatkin yksittäisten ihmisten tarinat.

Ja kaikki tarinat ovat erilaisia, hieman eri tavoin kerrottuja, osa kevyempiä, osa raskaampia. Kokonaisuus ei ensimmäisellä lukukerralla joskus kauan sitten jäänyt aktiivisesti mieleen, mutta näin uudelleen luettaessa huomasi tosi paljon sellaisia "ai niin, tämän muistankin" -juttuja. Muistan myös miksi silloin pidin Hyperionista: paikoitellen kuvattu "toiseus" ja - uskaltaako sanoakaan? - sense of wonder pitivät otteessaan alusta loppuun asti. Muistan myös mistä Hyperionissa en pitänyt, mutta sitä en tässä kerro.

Seuraavaksi työmatka-höttöä ja sitten ehkä Brazyl...?

J.R.R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme / Seppä ja Satumaa

Jälleen kerran Morelin Teetä ja Tolkienia -satoa (asiaan vihkiytymättömille: Teetä ja Tolkienia on lukupiiri, jossa luetaan pääasiassa Tolkienia (duh), vaikka myös muuta fantasiaa on lueskeltu. Tapaamme n. 2 viikon välein ja keskustelu polveilee hyvin laidasta laitaan. Joskus jutellaan ihan fiksuja, melko usein hieman... sekavampia).

Mutta nyt oli siis Tolkienia, ensin Maamies ja lohikäärme ja sitten Seppä ja Satumaa, molemmat Tolkienin "lastenkirjamaisempaa" tuotantoa. Maamies ja lohikäärme on itse asiassa ihan herttainen pikku satu, sijoituu jopa ihan oikeaan Englantiin ja Walesiin. Toisin kuin Tolkienin monet muut tarinat, Maamies ja lohikäärme on varsin hauska. Siinä on paljon huumoria ja se on varsin kevyt palanen (ja siinä on hieno lohikäärmekin!). Siihen verrattuna Seppä ja Satumaa onkin jo huomattavan synkempi ja allegorisempi: luopumisen tuska ja elämän rajallisuus (mielikuvituksen kuolema, ehkä myöskin?) nousevat ainakin näin "aikuisnäkökulmasta" (hah!) voimakkaasti esille. Vaikka Seppä ja Satumaa on kaunis, ei se kuitenkaan vedonnut yhtä paljon kuin Tolkienin muut "syvällisemmät" tarinat.

Molemmat kirjat on kuvitettu hienosti. Itse en välttämättä olisi kumpaankaan tosin kansikuvan perustella kirjastossa tarttunut, en lapsena enkä vieläkään (olettaen siis että kirjailijan nimi on vieras). Kyllä nämä kannattaa lukea, jos Tolkienista/fantasiasta/saduista pitää. Ei tosiaan Tolkienia parhaimmillaan, Tolkien parhaimmillaan on kuitenkin jotain ihan muuta. (Ja joo, olin tietysti nämä lukenut aikaisemminkin).

Ian McDonald: River of Gods

Kuten sanottu, Åconin kunniavieraan, Ian McDonaldin, kirjoja pitää lukea (vaikka yhden olenkin joskus kauan sitten lukenutkin), joten River of Gods oli luonteva aloituspaikka.

Intia, 2047. Sotaa, politiikkaa, seksuaalisuutta (ja gender-identiteettiä), tekoälyä, traditioita, robotteja, uskontoa, ihmisiä, kuivuutta ja kaiken taustalla Ganges-joki. River of Gods yhdistää hienosti Intian perinteiset aspektit scifi-elementteihin ja nivoo monipolvisen tarinan. McDonaldin päähenkilöt kaikki liittyvät samaan tarinaan sen eri osapuolina. Osa heistä on tärkeämpiä "pelaajia", osa enemmän tai vähemmän olosuhteiden uhreja, mutta kaikki mielenkiintoisia ja erilaisia.

Intia kuvataan mieleenpainuvasti. En ole koskaan siellä käynyt, mutta McDonald saa kuvattua sen niin värikkäästi, että tuntuu siltä kuin olisi paikan päällä. Äänet, hajut, värit, kaikki. Myös joen merkitys sekä tarinalle että intialaisille tulee hyvin esille. Ganges on kaiken alku ja loppu, niin kuin vesi usein on. Vaikka tarinassa kuivuus onkin tärkeässä osassa, Ganges ei kuitenkaan koskaan lakkaa virtaamasta. Ihmisiä tulee ja menee, joki pysyy.

Mielenkiintoinen kirja! Seuraavaksi pitää lukea pari arvostelukirjaa, mutta ehkä sitten McDonaldin Brazyl...? Vai kenties (uudestaan) Dan Simmonsin Hyperion...?