torstai 27. elokuuta 2015

Eteenpäin sanoi mummo lumessa

Alan kohta lukea viime vuoden Finlandia-voittajaa, mutta tässä vaiheessa huomioin, että Valtonen kiittää kirjan rahoituksesta kuutta eri apurahatahoa. Olen nimittäin itse ollut hiukan ahdistuksissani siitä, että olen saanut kahdesta eri putiikista rahoitusta samaan romaaniin, joka ei vieläkään tule valmiiksi. Tosin toista apurahaa en ole vielä nostanut, koska yritän löytää jonkin rauhallisen kauden, jonka aikana voisin syventyä kirjoittamiseen. Kuten tästä blogistanikin varmasti huomaa, olen sotkeutunut epäolennaisuuksien lillukanvarsiin. Vaikka toisaalta, eihän sitä koskaan voi ihan varmasti tietää, että mikä on olennaista. Haikeana muistelen entisiä aikoja, jolloin minulla oli vielä työrauha. Mutta näillä mennään.

Share/Bookmark

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä mielessä!