Vanhemmiten on tullut yhä vaikeammaksi heittää mitään pois. Luovuin kuitenkin lopulta kattiloista, jotka ovat kulkeneet mukana lapsuuskodista lähtien. Mietin pitkään, että pitäisikö ne kuitenkin säästää. Niillä on tunnearvoa ja olisiko niillä joskus museaalistakin arvoa jos niitä jaksaisi säilyttää tarpeeksi pitkään. Mutta minä ehkä ehdi elää niin kauan, että näkisin museaalisen arvon realisoituvan. Dokumentoin kattilat kuitenkin. Jääkää hyvästi, teissä kiehuivat ne perunat ja puurot jotka tekivät minusta näin potran tytön.
Tekstit
Nostalgiamieliala noista tulee. Minä olen heittänyt vastaavat aikoja sitten menemään ja nyt vanhemmiten aina muistelen, mitä kaikkea vanhaa olenkaan sumeilematta hävittänyt.
VastaaPoistaEi ehkä kannata paljon muistella sellaisia, voi tulla katumus...
VastaaPoistaEikö tuo reiätön vielä menisi värjäyskattilana tai jonkun eläimen juoma-astiana? Tämä tuli mieleen, kun itse ostin värjäyskattilan kirppikseltä ja se koetettiin vaivihkaa asettaa koiratarhaan vesikipoksi - onneksi näin ikkunasta, että tuolla astiani on väärässä käytössä. Villalankoja on kiva ja helppo värjätä kattilassa happoväreillä tai mehujauheella. Terv. Sari
VastaaPoistaJaa, no se on myöhäistä ny, koska kuorma meni jo...
VastaaPoista