Alan Bradley: Piiraan maku makea

Olen kuullut Alan Bradleyn Flavia de Luce - sarjasta paljon kehuja. Jo tämän ensimmäisen kirjan suomennoksen ilmestymisen aikaan vähän arvoin, että luenko vai enkö, mutta jotenkin sarjaan tutustuminen on vain jäänyt. Siskoni luki Piiraan maku makean ja kehui kovasti ja vähän patisteli minuakin lukemaan. Vilkaisin pari ensimmäistä sivua ihan mielenkiinnosta ja olihan se sitten lopulta pakko lukea kokonaan.

Flavia de Luce elää leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Siskojaan inhoava Flavia rakastaa kemiaa, erityisesti myrkkyjä. Eräänä päivänä kartanon kurkkupenkistä löytyy kuollut mies. Neuvokas Flavia päättää ottaa murhatutkimuksen omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen.

Jo ensimmäisten sivujen perusteella odotin tältä kirjalta paljon, eikä onneksi tarvinnut pettyä ollenkaan! Piiraan maku makea on loistava kirja, jonka tarina on hitaammistakin kohdista huolimatta oikein vetävä. Tykkäsin siitä, että tämä oli sellainen vähän lempeämpi dekkari, jossa ei liioilla raakuuksilla mässäilty.

Pikkuvanha Flavia on päähenkilönä ihan huippu. Nokkela ja itsenäinen Flavia on kiinnostunut asioista, joista ehkä 50-luvulla eläneen ikäisensä ei pitäisi olla kiinnostunut, myrkyt ja kuolema etunenässä. 

Lukukokemus ehkä hieman kärsi siitä, että luin tätä hieman hajanaisesti. Se johtui kuitenkin ainoastaan kaikenlaisista ikävistä kiireistä ja jumituksista, ei ollenkaan itse kirjasta. Kun kirjan kanssa pääsi hyvään vauhtiin, Piiraan maku makea oli nopealukuinen ja juuri sopivan jännittävä.

Aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa. Siskolla näyttäisikin olevan kakkososa Kuolema ei ole lasten leikkiä hyllyssään, joten ehkä pitääkin käydä vohkimassa se itselleni luettavaksi.

------
Alkuteos: The Sweetness at the Bottom of the Pie
Bazar 2014, 388 s.
Suom. Maija Paavilainen
kirjastosta

Patricia Harman: Hope Riverin kätilö

Luku- ja bloggausjumi on taas onnistunut upottamaan kyntensä minuun. Odottamassa olisi taas iso pino kirjoja, mutta kun oikein mikään ei kiinnosta ja blogiinkaan en ole saanut aikaiseksi kirjoitella niistä kirjoista, jotka ennen lukujumitusta ehdin lukemaan. Ehkä puran ensin blogijonoa ja odottelen kiltisti jos joku pinossa odottavista kirjoista alkaisi kiinnostaa sen verran, että siitä saisi kunnon sysäyksen lukemisen pariin.

Patricia Harmanin Hope Riverin kätilön olin huomannut Bazarin uutuusluettelosta jo pitkä aika sitten, mutta kirja ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon, että olisin sen lukulistalle lisäillyt. Tulihan tämä sitten kuitenkin luettua, sillä kirja oli luettavana kirjapiirissä, johon rohkaistuin helmikuussa liittymään.

Patience Murphy asuu yksin Länsi-Virginian maaseudulla Hope Riverin kylässä. 36-vuotiaasta Patiencesta on tullut kylän kätilö hänen ystävänsä ja opastajansa rouva Kellyn kuoleman jälkeen.  1930-luvun suuren laman aiheuttama köyhyys ja puute näkyvät kaikkialla ja kulunut Synnytysoppi - kirja apunaan Patience avustaa etenkin vaikeissa synnytyksissä kun perheellä ei ole varaa kutsua lääkäriä. Kovan elämän elänyt Patience ponnistelee köyhyyttä, ennakkoluuloja ja menneisyytensä haamuja vastaan.

Hope Riverin kätilö on varsin kelpo ja nopealukuinen lukuromaani. Joiltain kohdin kirja on erittäin ennalta-arvattava ja lopun käänteestä Patiencen elämässä en pitänyt ollenkaan. Patience on selviytyjäluonne ja itsenäinen nainen, joka vastoinkäymisistä huolimatta selviää sisulla köyhyydestä ja kätilön raskaasta ammatista.

Kun kirjan päähenkilö ja kirjoittaja ovat kätilöitä, synnytyksillä on tietysti iso osa tarinassa. Pienellä paikkakunnalla tuntui olevan hämmästyttävän paljon raskaana olevia naisia, sillä Patience joutuu tämän tästä avustamaan synnytyksissä, joihin kätilö noudetaan useammankin kerran keskellä yötä. Synnytyksiä oli melkeinpä kuin liukuhihnalta ja ne tuntuivat kaikki olevan aivan samanlaisia, kuin olisi lukenut sitä samaa uudestaan ja uudestaan vain äidin nimi vaihtuen. 

Goodreadsista huomasin, että Harman on kirjoittanut kirjalle jatkoakin. The Reluctant Midwife on ilmestynyt viime kuussa ja pääosassa ei enää ilmeisesti olekaan Patience, vaan sairaanhoitaja Becky Myers. Luulenpa, että jatko jää lukematta, sillä olen toistaiseksi saanut tarpeekseni Harmanin kätilöistä ja synnytyksistä.

------

Alkuteos: The Midwife of Hope River

Bazar 2014, 447 s.

Suom. Sari Karhulahti

kirjastosta

Marko Hautala: Itsevalaisevat & Stef Penney: Näkymättömät

Luin nämä kaksi kirjaa jo jokin aika sitten, mutta koska kumpikaan kirjoista ei ollut loistava tai sellainen, josta olisi pakko kertoa ihan heti, on niistä bloggaaminen venynyt. Sekä Marko Hautala että Stef Penney ovat minulle uusia tuttavuuksia ja jää nähtäväksi tulenko lukemaan kummaltakaan lisää teoksia, koska Itsevalaisevat tai Näkymättömät eivät onnistuneet täysin lumoamaan minua.

MARKO HAUTALA: ITSEVALAISEVAT

Elias jättää viidennen rakastajattarensa samana iltana kun hänen tyttärensä katoaa. Vain muisto kuvasta keltaisesta sadetakista sateisen tuulilasin läpi jää jäljelle ja Eliaksen maailma romahtaa. Eliaksen jättämä Maaria saa vastaanotolleen hiljaisen pojan, josta Maaria ei kuitenkaan saa otetta. Pojan, Maunun, ja Eliaksen kadonneen Iiris tyttären välillään on yhteys, omituinen kalakultti.

Vaikka tämän kirjan lukeminen ei ollut mitenkään takkuista ja sain tämän luettua nopeasti, jotenkin tuntui, että en missään vaiheessa saanut kirjasta kunnolla otetta. Luin vain kirjaa eteenpäin, mutta en ollut varma pidänkö siitä vai en. Tarina oudosta kultista ja sen voimasta kahteen nuoreen oli kiinnostava, mutta muuten tarinassa oli jotain outoa, minkä vuoksi ajatukset tästä kirjasta eivät oikein tunnu pysyvän kasassa. Hämmentävä kirja. Lisähuomiona on vielä pakko mainita se, että en tykkää yhtään kirjan kansista. Kannet käyvät kyllä loistavasti kirjan tarinaan, mutta jotenkin omaan silmääni tuo kuva on kamalan ruma ja häiritsevä. Tämä ei siis selvästikään ollut oikein minun kirjani, mutta tulipahan kuitenkin luettua.

Tammi 2008, 239 s.

kirjastosta

STEF PENNEY: NÄKYMÄTTÖMÄT

Nuori Rose Wood menee naimisiin romanimies Ivo Jankon kanssa, liittyy tämän kiertävään mustalaisperheeseen ja katoaa pian lapsensa syntymän jälkeen. Seitsemän vuoden jälkeen Rosen isä pyytää yksityisetsivä Ray Lowellia etsimään Rosen, vaikka ei ole kuullutkaan tytöstä kertaakaan seitsemän vuoden aikana. Tutkimuksissaan Ray tutustuu sulkeutuneeseen mustalais-
yhteisöön, eikä Rosen kohtalon tutkiminen ole helppoa, sillä kukaan ei tunnu tietävän tai välittävän minne Rose katosi.

Näistä kahdesta kirjasta Näkymättömät on ehdottomasti se parempi. Se on kiehtova kuvaus romanikulttuurista 80-luvun Britanniassa, mihin syvyyttä antaa erityisesti Jankon perheen teinipoika JJ:n ongelmat sukujuuriensa kanssa.

Näkymättömät oli hyvä lukukokemus, mutta ei mitenkään loistava. Lukemista häiritsi hieman se, että onnistuin jo melko aikaisessa vaiheessa arvaamaan kirjan loppupuolen suuren paljastuksen. Tuo vähän harmitti jälkikäteen, mutta muuten tarina oli vetävä ja mielenkiintoinen.

Alkuteos: The Invisible Ones

Bazar 2013, 495 s.

Suom. Jaakko Kankaanpää

kirjastosta

Chevy Stevens: Kadonnut

Bongasin jo aikoja sitten Bazarin uutuusluettelosta tämän kanadalaisen Chevy Stevensin esikoisteoksen ja hetihän siitä oli laitettava varausta kirjastoon. Minulla onkin nyt iso lista huhtikuussa ilmestyviä uutuuksia varauksessa, joten onneksi tämä kirja tuli lukuun aikaisemmin. Olisi muuten saattanut joutua enemmän odotettujen kirjojen jyräämäksi. Nyt kirja kuitenkin pääsi luettavakseni melkein heti kun olin sen kirjastosta itselleni noutanut

Kolmekymppinen Annie O'Sullivan on menestynyt kiinteistönvälittäjä, joka on juuri lopettelemassa asuntonäyttöä kun tuntematon mies sieppaa hänet aseella uhaten. Mies vie Annien syrjäiseen vuoristomökkiin, jossa mies pakottaa Annien noudattamaan ankaria sääntöjään ja osallistumaan kieroutuneisiin fantasioihinsa. Päivät vaihtuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, eikä pelastusta kuulu. Mitä kaikkea Annie joutuukaan kokemaan? Voiko hän koskaan pelastua hirvittävän sieppaajansa kynsistä?

Kadonnut on paikoitellen erittäin jännittävä ja koukuttava romaani. Ainakin kirjan alkupuolella luin tarinaa kiivaasti eteenpäin, koska halusin tietää mahdollisimman nopeasti mitä tulee tapahtumaan. Jossain keskivälin tienoilla innostus kuitenkin alkoi laantua ja lopussa lukeminen tuntui jo vähän pakotetulta. Koska jo alussa on selvää, että Annie jossain vaiheessa pääsee pakoon kidnappaajaltaan, ei liene hirvittävää spoilaamista mainita siitä. Sen jälkeen kun kirjassa keskitytään muuhun kuin varsinaiseen kidnappaustarinaan eli Annien elämään kaiken kokemansa jälkeen, tarina jotenkin lässähtää. Olisin toivonut hiukan syvällisempää pohdintaa esimerkiksi kidnappaajan motiiveista omalle käytökselleen, mutta nyt niitä ei juurikaan paljasteta. Kirjan loppuratkaisu ei onneksi ollut niin ennalta-arvattava kuin monessa viime aikoina lukemassani kirjassa on ollut, mutta silti jotenkin liian yliampuva, eikä kovin uskottava.

Stevens kirjoittaa erittäin hyvin ja taidokkaasti. Paikoitellen Kadonnut on erittäin jännittävää luettavaa. Kauhun puolelle ei lipsahdeta, vaikka jotkin Annien kokemat asiat ovatkin erittäin brutaaleita ja karmaisevia. Jo perusidealtaan Kadonnut ei ole kevyttä luettavaa, mutta ei omasta mielestäni myöskään erityisen raskaampaa tai karmeampaa kuin monet muut jännityskirjat, jotka olen lukenut.

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta enemmän kuin nyt pidin. Koko lukemisen ajan mielessä oli vähän ristiriitaiset ajatukset, eikä missään vaiheessa tullut sellaista hetkeä, että olisi kallistunut jompaan kumpaan suuntaan enemmän kuin toiseen. Ehkä sen takia tuntui vaikealta pukea sanoiksi mielipidettäni tästä kirjasta. Kadonnut ei ole huono kirja, ei todellakaan, mutta se ei myöskään omasta mielestäni ollut erityisen loistava teos. Odotin kirjalta jotain enemmän, jotain parempaa. Esikoisteokseksi Kadonnut on kuitenkin erittäin vahva teos ja antaa odottaa paljon Stevensiltä.

Kiinnitän joskus aivan pikkujuttuihin huomiota kirjassa, mutta pakko mainita eräs asia tämän kirjan kansista. Jos et halua liikaa spoilaantua, älä lue enää tästä eteenpäin. Jotenkin lukukokemus muuttui laimeammaksi kun bongasin, että etukannen kuvassa olevissa lehtileikkeissähän on spoilereita kirjan tuleviin tapahtumiin. Ei ole mukava huomata kirjan alkupuolella, että kannessa jo kerrotaan, mitä kidnappaajalle tulee tapahtumaan. Itseäni tuollainen juttu häiritsi ihan suunnattomasti, vaikka ehkä kaikki eivät tuollaiseen asiaan kiinnitä mitään huomiota.

------

Alkuteos: Still Missing

Bazar 2012, 362 s.

Suom. Jaakko Kankaanpää
kirjastosta

David Safier: Huono karma

Minulla oli tämän kirjan suhteen todella korkeat odotukset. Jälleensyntyminen on ajatuksena erittäin kiehtova, mikä osaltaan sai minut tarttumaan juuri tähän kirjaan. Valitettavasti odotukseni eivät todellakaan täyttyneet, vaan jouduin karvaasti pettymään

Kim Lange on menestyvä uranainen televisiossa, jolla on rakastava aviomies ja ihana tytär. Hänen elämässään kaikki tuntuu menevän putkeen, mutta juuri silloin Kim kuolee. Hänen tarinansa ei kuitenkaan lopu siihen, vaan Kim syntyy uudelleen - muurahaiseksi, kiitos roppakaupalla kerätyn huonon karman. Kim tutustuu kohtalotoveriinsa kuuluisaan Casanovaan ja kaksikko aloittaa seikkailun, jossa he syntyvät milloin koiran, milloin marsun ruumiiseen.

Ensiksikin on myönnettävä, että Safier kirjoittaa hyvin. Varsinkin kirjan alussa tarina soljuu eteenpäin niin hyvin, että ensimmäiset sivut tulee luettua pikavauhtia. Safier kirjoittaa kekseliäästi, nokkelasti ja paikoin jopa hauskastikin. Välillä lipsahdetaan vähän liian lapselliseen huumoriin (siis mitä hauskaa on jos uhataan pieraista toisen suuhun?), mutta onneksi välillä mukana on todella oivaltaviakin kohtia, jotka saavat hymyilemään.

Kirjassa on paljon potentiaalia siihen asti kunnes Kim syntyy uudelleen marsuna. Ainakin omalla kohdallani juuri tuo osio latisti lukutunnelman ja pyyhkäisi pois oikeastaan kaiken innostuksen kirjaa kohtaan. Väitän, kiitos siskoni marsujen, tietäväni edes jotain marsuista, mutta Safier ei ilmeisesti tiedä senkään vertaa. Marsun elämän kuvaus on niin epärealistista, että itseäni oikein ärsytti. Jos ei tiedä jostain asiasta, eikö kannattaisi tehdä vähän taustatutkimusta ja tutustua asiaan? Nyt marsut kuvataan hamsterimaisina kiipeilijöinä, vaikka kuka tahansa marsun nähnyt varmasti tajuaa, että marsut eivät todellakaan ole kiipeilijöitä. Niiden vartaloa ei yksinkertaisesti ole luotu kiipeilemiseen, eikä yksikään marsu varmasti kiipeile ympäriinsä ja vieläpä selviä pudotuksesta ehjin nahoin. Mukana oli pari muutakin erittäin epärealistista ja yksinkertaisesti täysin perätöntä asiaa marsuista, jotka nekin ärsyttivät suunnattomasti. Joistakin nämä pikkujutut voivat tietysti olla ihan yhdentekeviä (varsinkin jos tietämystä marsuista ei ole), mutta itseäni ne vaivasivat erittäin paljon. Jopa niin paljon, että harkitsin tuossa vaiheessa jättäväni kirjan kesken. Päätin sitten kuitenkin lukea loppuun toivoen, että loppuosa kirjasta ei olisi näin ärsyttävä.

Epärealistisen marsuilun lisäksi kirjan loppu oli harmittavan ennalta-arvattava. Jo hyvän matkaa ennen loppuratkaisuja, oli helppo arvata se, mitä tulee tapahtumaan. Päätyminen niinkin helposti arvattavaan ratkaisuun tuntuu vähän liian helpolta ratkaisulta, kuin loppuun ei olisi keksitty enää mitään kunnollista käännettä ja odottamattomampaa lopetusta.

Koska en halua tylsistyttää lukijoitani pitkällä avautumisella kaikista niistä monista ajatuksista, joita kirjan jälleensyntymiskäsite aiheutti, totean vain sen, että ainakin itselläni on aivan erilainen käsitys jälleensyntymästä kuin, mitä kirjassa kuvattiin. Sekin kun omat ajatukset aiheesta poikkeavat niin paljon kirjan esittämistä asioista, sai Huonon karman lukemisen tuntumaan kaikkea muuta kuin ihanalta lukunautinnolta.

Huono karma kannattaa omaperäisyytensä takia lukea, mutta ainakaan minulta se ei saa ylistäviä arvioita. Jokainen voi kuitenkin itse tehdä päätelmänsä onko kirja yhtä kamala pettymys kuin se minulle oli vaiko mukiinmenevää viihdettä. Olisin itsekin varmasti nauttinut enemmän tämän lukemisesta, jos nuo muutamat asiat eivät olisi jääneet häiritsemään niin kovasti.

------

Alkuteos: Mieses Karma

Bazar 2011, 280 s.

Suom. Tiina Hakala 

kirjastosta