Oskar Engdahl: Skatteparadis

Oskar Engdahl: Skatteparadis. Agora 2004. 176 s.

Pohjoismaissa kytee korkeastikoulutettujen kapina. Koulutus ja työnteko ovat höylätty veroin ja julkisen sektorin jälkeenjääneiden palkkojen myötä kehnosti kannattavaksi. Suomessa sairaanhoitajat kiristivät roimat palkankorotukset, parhaillaan lakkoilevat kollegat Ruotsissa ja Tanskassa. Ruotsissa vaatimuksena on muun muassa 22 000 kruunun minimipalkka. Näin aluksi.

Leimallista pohjoismaisille yhteiskunnille on tiukka tuloverotus ja palkkahaitarin pieni hajonta. Ero koulutettujen ja kouluttamattomien työntekijöiden välillä ei ole leveä. Joillakin aloilla lyhyen koulutuksen vaativat ammatit ajavat palkoissa ohitse akateemisten ammattien. Esimerkiksi kirjastonhoitajien ja sairaanhoitajien lähtöpalkat ovat alle 20 000 kruunussa, eivätkä vuosien saatossa nouse rivakasti kokemuksen karttuessa. Kun ottaa huomioon näiden ammattien ihmisten opiskelleen useita vuosia korkeakouluissa ja yliopistoissa, tuntuu trukkikuskien ja pikaruokaloiden kassojen samoissa tasoissa olevat palkat epäreiluilta. Kaivosmies tienaa Ruotsissa reilusti päälle 30 000 kruunua. Rakennustyöläiset pääsevät samoihin lukemiin urakoimalla.

Akateemisten oloja on helpotettu lieventämällä verotusta hivenen. Mutta suunnattomiin veronalennuksiin ei ole varaa. Julkiset palvelut kurnivat veroäyrejä. Monien maakäräjien budjetit ovat jo nyt pahasti punaisella, kunnat joutuvat karsimaan kuluja kouluista ja kirjastoista. Palkkakustannusten nousut ovat porvarihallituksen aikana olleet kovimpia vuosikymmeniin. Esimerkiksi kunta-alan työläisten Kommunal on keväällä kiitollisena mainostanut tuhansien kruunujen palkankorotuksia ja väittää liittoon kuulumisen kannattavan. Inflaatio on ryöstäytymässä käsistä. Sitä lietsovat paitsi muhkeat palkankorotukset myös alennetut verot sekä elintarvikkeiden hinnannousu maailmanmarkkinoilla. Odotettavissa on lähitulevaisuudessa myös suurten ikäluokkien eläköityminen, mikä rasittaa yhteiskuntia entisestään. Veropohja kutistuu. Jostakin olisi otettava kulujen kattamiseksi. Tai sitten säästettävä sieltä mistä ei oikein enää voi säästää.

Rikkaat ovat siirtäneet varallisuutensa huokeamman verotuksen maihin. Käytännössä kaikkia Ruotsin "kruununkalleuksia" hallitaan veroparatiiseista, samoin ylimmän kymmenyksen omaisuuksia. Nämä kansalaistottelemattomat aiheuttavat kansakunnan kirstuun ammottavan aukon. Toisaalta veroparatiisien kautta kanavoidaan pääomavirtoja julkisen sektorin lainoihin.

Oskar Engdahl käsittelee veroparatiiseja kirjassaan Skatteparadis. Se on ensimmäinen kelvollinen ruotsinkielinen yleistajuinen esitys aiheesta ja pohjautuu hänen väitöskirjaansa I finansvärldens bakre regioner. En studie om finansiella offshoremarknader och ekonomisk brottslighet (2003).

Engdahl esittelee aluksi veroparatiisien määrittelyn vaikeuden ja minkälaisia termejä ilmiöstä käytetään eri maissa. Sen jälkeen hän kuvaa niiden synnyn. Lyhyesti globaalia taloushistoriaa tiivistäen liittyvät ne 1960- ja 1970-luvun rahamarkkinoiden kuohuntaan ja sääntelyyn. Maailman finanssimarkkinat keskittyivät Lontooseen, mutta yhdysvaltalaiset toimijat totesivat kolonioiden olevan lähempänä Amerikkaa. Niissä oli myös kehittymättömät yhteiskunnalliset rakenteet, jotka mahdollistivat välikäsiyhtiöiden perustamisen ja ankaran yksityisyyden suojan. Läntiset teollisuusmaat, Yhdysvallat etunenässä, suhtautuivat nuivasti näihin kansainvälisiin rahavirtoihin. Yhdysvallat esimerkiksi syytti veroparatiiseja huumerahojen pesusta. Iso-Britannia puolestaan on ollut sallivampi. Yhdysvallat ja muut maat perässä joutuivat kuitenkin taipumaan veroparatiisien edessä ja vapauttivat omia rahamarkkinoitaan. Uuden tekniikan myötä mahdollisuudet nopeisiin liikkeisiin globaalilla tasolla rahamarkkinoilla ovat lisääntyneet huimasti. Veroparatiisit ovat räjähtäneet kukoistukseen. Vuosituhannen vaihteessa yhteiskunnallinen ilmapiiri veroparatiiseja kohtaan on kuitenkin taas kiristynyt ja monia veroparatiiseja on kyetty suitsimaan.

Historian lisäksi Engdahl keskustelee moraaliongelmasta veroparatiisien suhteen. Missä määrin muiden on voitava tietää toisen taloudellisesta tilanteesta. Yksi markkinatalouden edellytyksistä on vapaa tieto. Veroparatiisiyhtiöt ovat mustia hevosia, joiden kanssa kauppaa käydessä on pussi päässä. Riskit ovat suuria, kun omistussuhteet ja taloudellinen kunto ovat vastapuolella pimeinä. Voi olla, että tuotteet ja tavarat, sijoitukset ja muut rahansiirrot jäävät saamatta tai katoavat teille tietämättömiin. Jäljittäminen on hankalaa.

Kirjan lopuksi on luku lisälukemisesta asiasta enemmän kiinnostuneille.