Albert Camus: Sivullinen

Albert Camus: Sivullinen. Otava 1976. 135 s.

Jotkut fyysisesti pienet ja kevyet teokset ovat sisällöltään todella painavia. Albert Camus`n Sivullinen on sellainen, jonka soisi kuluvan muidenkin käsissä.

Joillakin kolottaa kahvihammasta, minulla laatukirjallisuuden puute aiheuttaa kamalia vieroitusoireita, eikä auta muu kuin harppoa lainastoon. Eskilstunassa kaupunginkirjaston laatulukemisto on yleensä varastossa. Suomenkieliselle osastolle ei ole hankittu uusia teoksia sitten alkusyksyn, kun suomenkielisen kirjastonhoitajan virka lopetettiin. Tilalle tuli kyltti, että suosittele tekelettä tilattavaksi, niin selvitämme voimmeko hankkia. Näköjään markkinoita ei ole ollut. Onneksi uskomaton määrä hyvää kirjallisuutta on komerossa.

Camus´n kirjaa pyytäessä kirjastotäti totesi, että romaani voi olla varastettu, koska kukaan ei ole lainannut sitä vuosiin. No, löytyipähän teos kellarista naftaliinista ja pääsin lukijan paratiisiin.

Täysin irralliselta kuulostava alkujuonto kuitenkin sopii täydellisesti teoksen teemaan: ihmisyyden ja elämisen mielettömyyteen. Tuskinpa Albert Camus laskelmoi Sivullista rustatessaan jonkun suomalaissiirtolaisen kyselevän ruotsalaisen pikkukaupungin kirjastosta kirjansa käännöstä puolen vuosisadan päästä. Eikä varmastikaan aavistanut kirjoittaneensa jotakin maagisen mestarillista. Tekstit lähtevät elämään omaa kaoottista elämäänsä. Tai ehkä hän oikeasti tavoitteli tekstiä, joka kimpoilisi mitä moninaisinpiin sosiaalisen ekologian ulottuvuuksiin. Sillä hyvä se on.

Juoni on sinänsä melko yksinkertainen. Hiljainen konttoristimies hautaa tunteettomasti äitinsä, elää arkipäivää, rakastuu ja sattuman summana surmaa häntä uhkaavan arabin. Tästä huipennuksesta alkaa eksistentialistinen kuorinta, joka paiskaa miesparan oman elämänsä ulkopuolelle. Hän on keskiössä, mutta katsomossa oikeudenkäynnissä, jossa hänen menneisyytensä ja olemuksensa raavitaan ja muovataan uuteen valoon. Hän ei tunnista itseään, tai tunnistaa, mutta ei välitä, koska millään ei ole mitään merkitystä. On aivan sama kuoleeko nyt vai vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua, sillä me kaikki kuolemme joskus ja meidät unohdetaan, sillä uudet elämät kukkivat ennen omaa lakastumistaan. Oikeus tuomitsee tunnekylmäksi hirviöksi paljastuneen miehen kuolemaan. Ainoa mitä mies toivoo on, että teloitusta tulisi seuraamaan runsaasti yleisöä, joka vihaisi häntä. Jumalaan mies ei usko. Elämä on kaoottista sattumaa vailla päämäärää. Se tapahtuu mitä tapahtuu eikä sitä auta surea.

Sivullisen kieli on harkittua ja lakonista. Tunteilut eivät leiskahtele, koska mieskään ei piittaa paljoa muista. Teoksen voi lukea tuhannesti, eikä siltikään kyllästy, vaikka tietää tapahtumien kulun.

Albert Camus kuuluu niihin kirjailijoihin, joiden vaikutus omaan tuotantooni on ollut selvä. Selkeimmin esimerkiksi Sivullinen näkyy novellissa Hyytävä halaus, joka julkaistiin Liekissä 4/07. Kyseinen novelli kuuluu myös kustantajille tyrkyttämääni kertomuskokoelmaan Moskovan yö ja muita kertomuksia, joka jos ei niitä kunniaa Atenan ja Parnasson proosakilvassa, julkaistaan muuten loppuvuodesta 2008 tai alkuvuodesta 2009 luultavimmin Lontoossa. Sivullinen huokuu etenkin sen novellissa Sitä mitä ei näe mutta on läsnä nyt ja tässä loppuosassa muun muassa Asko Sahlbergin Göteborg-trilogian lisäksi. Viittauksen Ruttoon voi huomata itse nimikkonovellista, jossa tosin vilisee viittauksia maailmankirjallisuuteen muutenkin valtavasti. Oma puolensa on löytyykö lukijoita nyt ja tulevaisuudessa. Kyseleekö Algerissa joku tunisialainen maahanmuuttaja ranskannosta viidenkymmenen vuoden kuluttua? Epäilenpä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Nobeller. Noveller av Nobelpristagare

Nobeller. Noveller av Nobelpristagare. Från Radions P1. Samlade av Gun Ekroth. En bok för alla 2007. 272 s.

Ruotsin radion P1-kanava luki vuonna 2006 viitisenkymmentä novellia tai muuta lyhytproosateosta kirjallisuuden nobelisteilta. Vajaa puolet niistä on päätynyt antologiaksi Nobeller. Noveller av Nobelpristagare. Kuten arvata saattaa ei tällaista teosta sovi eikä pysty ohittamaan.

Ajattelin hotkaista hetkessä kevyenä iltalukemisena. Toisin kävi. Sulattelu vaati viikon. Putkeen pystyi lukemaan pari pätkää, ennen kuin oli pakko hengähtää. Kenties se johtui kirjailijoiden tyyleistä, joihin oriontoituminen vaati oman aikansa.

Kaikki ovat mestariluokan kynäilijöitä, mutta eivät silti loista yhtä kirkkaasti lyhyemmässä proosassa. Siksi pettymys oli myös jatkuvasti läsnä, kun ei ollut ulosanti yhtä sujuvaa kuin nobelistien romaaneissa.

Häikäiseviä suorituksia oli silti monilta, joten paljon pyöri päässä tämän teoksen tiimoilta. Joitakin nimiä mainitakseni vedossa olivat muun muassa Paul Heyse, Ernest Hemingway, Aleksandr Solženitsyn ja Joseph Brodsky.
F. E. Sillanpäältäkin on novelli, mutta se on surkea - ainakin tässä seurassa.

Jean-Paul Sartre: Muuri

Jean-Paul Sartre: Muuri. Otava 2000. 221 s.

Jean-Paul Sartre on verraton sanataituri. Hän saa lukijan kihelmöimään myötätunnosta päähenkilöitä kohtaan. Hän riisuu naamiot ja valaisee ihmisten pimeintä ydintä.
Novellikokoelman Muuri kertomukset ovat järkyttäviä, raakoja ja samalla lämpimän inhimillisiä. Eksistentialismin mestari tarjoaa ravistelevan lukukokemuksen, joka ei jätä heti rauhaan.