Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. WSOY, 2010. 130 s.

Kuunnelmina nämä pakinat ovat luultavasti toimineet, mutta kirjana 80-vuotiaan ukon purkaukset eivät aina iske.

Lyhyet jorinat noudattavat suunnilleen samaa peruskaavaa, joka oli joidenkin kolumnistien ja pakinoitsijoiden suosiossa vuosikymmeniä sitten ja jotkut iäkkäämmät jatkavat vielä tänä päivänä samalla linjalla. Juttu alkaa lähes aina sutkauksella Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Käsiteltävien asioiden kirjo on laaja, mutta ytimenä on maailman muutos ja kertojan mukaan huonompaan suuntaan. Kirjassa tavoitetaan hyvin ennen sotia syntyneen sukupolven mielenmaisemaa. Yhtenä punaisena lankana on säästäväisyys ja itsepäisyys.

Montaa kertaa ei naurattanut, mutta hyvälle mielelle jäi useasti.

Tuomas Kyrö: Nahkatakki

Tuomas Kyrö: Nahkatakki. WSOY 2001. 239 s.

Tuomas Kyrön esikoisromaanin kantavana ideana on näppärä oivallus, joka rönsyilee kulkevaksi kertomukseksi. Nahkatakki ei kuitenkaan onnistu saamaan riittävästi ilmaa siipiensä alle, vaan muistuttaa enemmän fasaanin pyrähdystä.

Novelliksi typistettynä tarina olisi voinut olla tehokas. Tällaisena toimivuus takkuaa. Löysää on liikaa, ja kieliasussa olisi korjailtavaa. Sekä kieliopillisesti että sujuvuuden näkökulmasta. Joidenkin henkilöhahmojen ympärillä on lihaa luiden päällä, mutta valitettavan monet kutistuvat etäisiksi heijastuksiksi. Väkivalta pursuaa.

Kirja on toki selvästi keskitasoa parempi. Kelpo kirja kevyeksi viihteeksi äksönin ja potkupallon ystäville.

Mielenkiintoista oli seurata globaalistumisen vaikutuksia suomalaiseen kirjallisuuteen. Kyrön kirjassa nostetaan yhtenä vahvana pohjavirtana toiseuden problematiikkaa esiin. Sivuhahmoissa on runsaasti uussuomalaisia, viittauksia ja tapahtumia on sijoitettu Itämeren reunusvaltioihin. Suomalaista suvaitsemattomuutta suurennellaan, kaupallistumista ironisoidaan. Kaikki kytkeytyvät toisiinsa tavalla tai toisella, jos ei muuten niin yhden ja saman nahkatakin välityksellä. Mikä säilyi höykytyksestä ehjänä.