Anja Portin: Sumupuiden kirja

 

Magda Mustalintu asuu laaksossa äitinsä ja Kastanja-koiransa kanssa. Laaksoa ympäröivät vuoret ovat alati sumun peitossa ja Magdaa on varoitettu menemästä sumuun, koska siellä voi eksyä. Äiti on Magdalle tärkeä ja opettaa asioita, joiden avulla voi selviytyä elämästä. Uhkaksi kasvaa metsänhakkuu, jota vuorilla tehdään vastoin laakson asukkaiden tahtoa. Metsänhakkaajat osittautuvat tarinan roistoiksi ja heidän toimintansa aiheuttaa maanvyöryn. Magdan äiti jää vyöryn alle ja tyttö näkee elotonta äitiään vietävän paareilla. Hän uskoo äitinsä kuolleen ja pakenee laaksolaisten elämää häiritseviä ja luontoa tuhoavia pahantekijöitä sumuun. Kastanjan ja myöhemmin kohtaamiensa ihmisten avulla hän löytää uuden yhteisön Usvavuoren huipulta. Sielläkin on ongelmia ja ristiriitoja, mutta Magda löytää myös ystävällisiä ihmisiä ja sukulaisiaankin. Hän saa tietää myös puuakatemian toiminnasta. Äidin ikävä hallitsee kuitenkin elämää eivätkä vasta kohdatut sukulaisetkaan käyttäydy odotusten mukaan.

Kuuntelin kirjan ensin ja luin sitä sitten ääneen 7-vuotiaalle tytölle. Magdassa on Rnhja Ryövärintyttären henkeä; neuvokkuutta ja rohkeutta, jota tarinan sankarilta vaaditaan. Hän on lisäksi hyvän puolella ja näkee aikuisten valheiden taakse. Tämä miellytti epäilemättä nuorta kuulijaa. Minä lukijana nautin kaikesta muusta, mitä tarinan ympärille oli rakennettu. Kuuntelukokemus oli kiehtova: sumuinen metsä, joka eristi kaksi maailmaa pani mielikuvituksen liikkeelle. Rohdot ja puunjuurista tehdyt ruuat oli kuvattu tarkkaan kuvattu kekseliäästi. Yksityskohtaiset pitkät selostukset taas näyttivät hieman nukuttavan nuorempaa kuulijaa, jolle kirjaa luin iltasatuna, vaikka hän halusikin tarinaa seurata. Ehkä teos saavutti merkitystään näinkin. Luonnonsuojelullinen teema tuotiin esiin vaivihkaa, tyrkyttämättä ja sadun lumo oli vahvasti läsnä Magdan seikkailuissa. Kirjassa oli myös jännitystä ja dramaattisia käänteitä, jotka viehättivät nuorta kuulijaa. Juuri näin hyvä lastenkirja mielestäni toimii: sillä on annettavaa sekä lapselle että aikuiselle. Kirjassa kohdattu suru on helpommin hallittavissa, vaikka minua pohdituttikin, voinko lukea äidin menetyksestä lapselle, joka välillä ikävöi omaa äitiään.

Kun olin ihan pieni, äiti kertoi minulle tarinaa tytöstä, joka muutti puun alle asumaan. Tai oikeastaan se oli tarina puusta, jonka alle tyttö muutti asumaan. Ei ole ihan samnatekevää, miten päin sanat asettelee, koska sanat osoittavat asioiden järjestyksen, niin kuin sen, mistä tarina alkaa tai kenestä se eniten kertoo.

Anja Portin voitti  lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon 2020 kirjallaan Radio Popov. Sitä kirjaa aloitin, mutta lasten yksinäisyys oli niin vahvana läsnä heti alussa, etten halunnut lukea sitä luonani muutaman päivän viipyville lomalaisille. Ehkä minun pitäisi kuunnella tai lukea sekin itsekseni. Vakuutuin joka tapauksessa Portinin kerrontataidosta ja ilahduin tärkeistä teemoista, joita hän nostaa esiin.

Anja Portin: Sumupuiden kirja. S&S, 2023. Kuvitus Paula Hela.383 sivua

Sinivaara Olli : Puut

 Paahteisen mäntykankaan haju/palaa aina, palaan sen luo,/ja se tapahtuu yhä uudelleen,/mäntyjen olemisen ihme,/miten männyt aina olivat ja ovat,/synty osaksi niitä, kasvu niiden kanssa.//Ihminen pääsee puiden muistiin asti,/kun kurottaa tarpeeksi pitkään ja hitaasti. s.20

Jo noista runon kahdesta ensimmäisestä säkeestä olin myyty. Niin elävänä muistan lapsuuden mäntykankaan kirkasvetisen järven rannoilla - ja hajun.

Marraskuussa sammalten vihreä/ on häikäisevin valonlähde, /häikäisevin aurinko,/joka keskellä synkkää päivää nousee, /kun lähtee metsän poluille. s.39

Kun tein  lupauksen paneutua tänä vuonna enemmän runoihin, en arvannut, millainen helmi tulisi heti vastaan. Olli Sinivaarasta sain vihjeen muistaakseni Hesarin kirja-arviosta, Olen proosaan keskittyvänä lukijana jäänyt tietämättömäksi nykyrunoudesta ja -runoilijoista. Tämä on 1980 syntyneen tamperelaislähtöisen runoilijan kuudes teos, kansiaan myöten kaunis. Enpä ihmettele, että tekijä on jo aiemmasta, vuonna 2007 ilmestyneestä Palava maa  runoteoksesta palkittu Kalevi Jäntin palkinnolla. 

Kirjan sisältökin on kaunis: siinä on valoa ja väriä, koivujen harsoa ja vihreää männyissä ja sammaleissa, tuoksuja ja kahinaa. Lukija pääsee kahlaamaan vaahteranlehdissä ja kulkemaan mäntykankailla, marraskuisessa ja talvisessa metsässä. Teoksen päähenkilöt, puut, ovat erilaisia eri vuodenaikoina. Metsäkin on. Vaan onneksi runoilija näkee puut metsältä.

Joka askeleella aukeaa/ aina vain enemmän vihreän hyökyjä,/ enemmän lehtien aavoja,/aina vain enemmän vaaleanvihreää valontäyttä,/välkkeen riemua./Toukokuun koivuilla/ei ole loppua. s.13

Olli Sinivaara : Puut. Teos, 2021. Ulkoasu Jussi Karjalainen. 41 sivua