Kekkonen Helmi: Tämän naisen elämä

Olen jo aiemmin huomannut Helmi Kekkosen kirjoittajantaidot luettuani 2011 ilmestyneen Valinta -romaanin. Runeberg-palkintoehdokkaankin Kekkonen on  teoksillaan pariin kertaan ollut ja kirjoja häneltä on ilmestynyt kuusi. En ole vain tullut kaikkia lukeneeksi, vaikka tiedän, etten todennäköisesti pettyisi. Perheeseen, parisuhteeseen ja lapsettomuuteen/lapsiin keskittyvä aihepiiri on ja ei ole kirjallisuuden suuria teemoja. Ne koskettavat monia, mutta ..

Tänä vuonna eilmestyneessä Tämän naisen elämä -kirjassa päähenkilö Helena työskentelee lastensuojelussa. Hän tapaa Eeron, jonka haaveena on kirjoittaa kirja ja nuoret rakastuvat. Eero on naimisissa tahollaan ja käy ilmi, että vaimo odottaa lasta. Kun lapsi menee kesken, Eero jättää vaimonsa ja muuttaa Helenan luo.

Rinnan Helenan aikuiselämän kanssa kerrotaan muistikuvina tarinaa Helenan lapsuudesta. Hän on ottanut vastuuta mielenterveysongelmista kärsivän äitinsä hyvinvoinnista ja syyttää itseään äidin itsemurhasta, vaikka kukaan muu ei syytä. Ahdistavat muistot rynnistävät päälle erityisesti, kun Eero ilmaisee halunsa saada lapsia. Samalla Kekkonen taitavasti käsittelee perinnöksi saatua taipumusta masennukseen.

Satunnaisesti harjoittelen edelleen äänikirjojen kuuntelua. Tämä kirja oli yksi kuunneltu kirja ja toimi Pihla Viitalan lukemana hyvin. Kuitenkin edelleen mietin, olisiko kirja ansainnut tulla luetuksi omilla silmillä ja paperiversiona. Ehkä ajatus on osoitus siitä, että edelleenkin pidän paperikirjaa "oikeampana" lukemisentapana. Tai sitten se toimii vain minulla paremmin.

Enpä kuitenkaan kadu kirjaan tarttumistani, vaikka sitten kuulokkeiden kautta. Siitä tuli kokonaisvaltainen taide-elämys: kaunista kieltä miellyttävällä äänellä tarjoiltuna ja koskettavaa kerrontaa. Hyvällä omalla tunnolla voin kirjaa suositella, vaikkei sillä palkintoehdokkuuksia napattaisikaan.

Kekkonen Helmi: Tämän naisen elämä. Siltala, 2021, E-äänikirja, lukija Pihla Viitala. 4:53:54.

Stridsberg Sara : Niin raskas on rakkaus

Sara Stridsberg

Niin raskas on rakkaus
Tammi 2016
Ruotsinkielinen alkuteos::Beckomberga. Ode till min familj 2014
Suom. Outi Menna
366 sivua

"Jos olet kahden vaiheilla, tee se, mikä on rohkeaa." s.249

Aluksi luin tätä kirjaa vain siksi, että sitä oli helppo lukea, luvut olivat lyhyitä ja kieli kaunista. Kuin olisin runoa lukenut. Olin kahminut sen mukaani kirjastosta tietäen tekijän tunnetuksi, vaikka olin jättänyt aiemmin hänen kirjansa väliin. Ei tämänkään kirjan nimi houkuttanut. Mikä lie, rakkaustarina, ajattelin.

Ei ollut mikälie, vaan riipaisi syvältä pallean pohjasta. Jackie kertoo suhteestaan isäänsä, rakkaudesta, joka kestää isän alkoholismin ja kuoleman kaipuun. Tytär jaksaa vielä silloinkin, kun äiti Lone ei enää jaksa. Hän haluaa mennä tapaamaan isäänsä Jimiä Beckombergan mielisairaalaan, vaikka isä kieltäytyy tapaamasta häntä. Hän tutustuu muihin potilaisiin, kuten Sabinaan ja Pauliin. Jimillä on suhde myös osastonhoitajaan ja lääkäri vie potilaitaan öisin juhliin. Kaikki pahat ja oudot asiat näyttävät lapsen näkökulmasta niin hyväksyttäviltä, että lukijakin unohtaa ihmetellä, kuinka etuoikeutettu ja itsekäs isä on, vaikka houkutus kuolemaan onkin perintöä miehen äidiltä Vitalta.

"Etkö näe puita, Jim?"
"Mitä puita?"
"Koivuja, mäntyjä, en minä tiedä, noita isoja tammia."
Mutta ei hän oikeasti nähnyt. Häneltä meni kaikki ohi, hän vain seisoi ja poltti tupakkaa ja kuunteli Vitan ääntä joka huusi hänen sisällään, en kyennyt koskaan huutamaan kovemmin. s.267

Vaikka tarinaa kerrotaan Jackien ja Jimin sekä heidän elämäänsä sivuavien henkilöiden kautta, piirtyy sivuilla kuva sairastuneesta mielestä, hoidosta ja eristämisestä, joka leimaa ja jättää jälkensä. Yksi potilaista on Olof, jonka 63:n sairaalassa vietetyn vuoden jälkeen pitäisi sopeutua yhteiskuntaan ja elämään ulkopuolella. Samalla kirjasta tulee kuvaus laitoksesta, joka esiintyy kirjan alkuperäisessä nimessäkin.

"Makaan Hamngatanilla, Nk:n edessä, käpertyneenä talvitakkini alle. Ohitseni kävelee ihmisiä. Kaikki menee hirvittävää vauhtia, näen ihmisten vilahtelevan ihan kuin suihkukoneen nopeudella. Minua pelottaa, tohtori."
"Minnekköhän kaikki ne ihmiset ovat menossa, mitä luulet?"
"He ovat menossa tulevaisuuteen. Ja minulle ei ole siellä mitään." s.290

Tämä on hyvinvointivaltion nousu pimeydestä. Linna maailman pohjalla, oikeastaan vankila, palatsi kaikille väärämielisille ja viallisille, paikka, jossa he saattavat kieriskellä seisahtuneessa saastaisessa valossa, yksinäisinä, teljettyinä unohdettuina. Puhdas ja ylevä sairaalalaitos joka työntyy esiin maasta kuin sikiö verisistä kalvoistaan, linnamainen, majesteettinen rakennus alueella jossa on aiemmin ollut vain metsää : lintuja, puita, taivasta, vettä. s.120

On hyvin vaikea eritellä tällä tavalla vaikuttavaa lukukokemusta. Hyvää kieltä tämä on, mielestäni helppolukuistakin. Ehkä katkelmallisuus ja kronologian puuttuminen hämmentää aluksi, mutta palaset asettuvat pian kohdilleen. Haluan vain yksinkertaisesti todeta: hyvä kirja. Lukekaa!

"Tiedätkö, mikä on Einsteinin onnellisin ajatus?"
"Ei aavistustakaan."
"Että se, joka putoaa, on kaikkien lakien ulkopuolella. Koska pudotessa ei tunne painovoimaa." s.194

Sund Lars: Missä musiikki alkoi

Lars Sund

Missä musiikki alkoi
Teos 2018
Alkuteos: Där musiken började
 Förlaget 2018
Suom. Laura Jänisniemi
540 sivua
Sanottakoon heti aluksi, että pidin tästä kirjasta kovasti. Lisättäköön vielä, että olen pitänyt muistakin lukemistani Lars Sundin teoksista . Muistan Colorado Avenuen ja sen jatko-osan Puodnpitäjän pojan. Tämä teos on Pietarsaari-trilogian itsenäinen kakkososa. Sitä edelsi 2014 ilmestynyt romaani Kolme sisarta ja yksi kertoja. Sitä en häpeäkseni ja vahingokseni ole lukenut - vielä.

Vaikka ihan varauksetta pidin kirjasta, on hyvin vaikea perustella, miksi. Toki minullakin on kosketus 1960-1970-luvun alun erityisesti nuorten kuuntelmaan musiikkiin ja hieman kosketusta myös romaanin tapahtumapaikkoihin, lähinnä Vaasaan. Niiden lisäksi on jotain muuta, joka kirjassa viehättää ja koukuttaa lukijan. Kirjassa on kertoja, joka neuvottelee tekstistään kirjoituksenopettajansa kanssa. Kerronnan rakenne on jännittävä. Kertoja paljastaa hiukan eteenpäin tapahtumia jonkun henkilön elämässä ja aloittaa sitten taas toisaalta.

...olisin halunnut kuulla, mitä mieltä hän (kirjoittamisenopettaja) on ideastani vuorotella eri aikatasoja: eeppistä "nykyhetkeä", joka sijoituu 1980-luvun puoliväliin, ja sitä, mitä tapahtui muutama vuosi aiemmin. s. 413

"Sinun tekstisihän ei ole tavanomaista realismia... Niin kuin itse yhdessä kohdassa mainitset, pyrit luomaan tekstille eräänlaisen sinfonisen rakenteen. Otat teeman, annat sen kadota ja sitten palaat siihen..." Tauko. "Niin kyllä silläkin lailla voi tehdä..."s.358

Kertoja kuljettaa mukanaan koko kaupungin historiaa yksityisten ihmisten kautta  muutamia vuosikymmeniä.

Vielä 1960-luvun ja seuraavan vuosikymmenen vaihteessa kaupunkia jakoi eräänlainen kielellinen Berliinin muuri. Toisin kuin Berliinin muuri, meidän rajamme oli näkymätön mutta silti yhtä todellinen. Betonilohkareiden sijasta se oli rakennettu tietämättömyydestä, ennakkoluuloista ja epäluulosta - lujia materiaaleja nekin. Sitä täydensivät näkymätön piikkilanka ja kuvitteelliset vartiotornit ja valonheittimet, jotta pakolaiset eivät yrittäisi ylittää muuria kumpaankaan suuntaan. s. 283

Musiikkia riittää, nimiä riittää. Olemassa olleiden kappaleiden, henkilöiden ja yhtyeiden nimet sekoittuivat fiktiivisiin nimiin ja teoksiin.  Tiedänpä eräänkin oopperantuntijan kirjan luettuaan  kauhistelleen tietämättömyyttään Alf Holmin säveltämästä Tom of Finland -opperasta. Musiikkia käsitellään  laajemmin, jazzia,  Beatlesia, Jethro Tullia, Creedence Clearwater Revivalia, sinfoniaa, kansanlauluja, virsiä. Alf Holm kuvataan monipuoliseksi musiikkimieheksi ja hän kohoaa kiistatta päähenkilöksi.

Alfin rakkauselämää kuvataan kirjan loppupuolella. Minusta tuntui hiukan päälleliimatulta suhde musiikkiopinnoissa tavattuun sellistiin ja suhteen äkillinen loppu tuntui vielä oudommalta.
Alfin kansakoulunopettajaäiti Ulla-Maj, joka eteni koulutoimenjohtajaksi ja kansanedustajaksi oli taas kuvattu osuvasti. Äidin kasvattaman ainoan lapsen tietä aikuisuuteen ja muiden naisten rakkauden kohteeksi varjosti äidin mustasukkaisuus. 

Ympärillä on monenlaista muutakin draamaa:  Ulla-Majn ystävä Maggie rakentaa itselleen kulissiavioliiton ja kasvattaa kolme itsenäistä tytärtä, joista nuorin, Hajje on herkkä ja epävakaa mieleltään. Kulissi rakentuu aviomies Göranin rahoille ja asemalle ja kun viina vie aseman, alkaa avioliittokin rakoilla.
Koko romaanin ajan on kertojan lisäksi läsnä Odin Sikström, polkupyöräilevä ja virsiä veisaava peltiseppä, joka kannustaa ja auttaa lahjakkaita nuoria, mutta sanoo vielä haamuna kaupungin katuja kulkiessaankin terävästi oman kantansa.
Pietarsaaren ja Vaasan katuja pystyy kirjan avulla seuraamaan yhtä hyvin kuin 1960-1970-lukujen musiikin vaikutusta nuoriin.

Luulen että musiikki, jota ihminen kuulee seitsemäntoista-, kahdeksantoista-, kaksikymmentävuotiaana, niin sanotusti aikuisuuden kynnyksellä, pureutuu häneen kiinni, syvälle ja perusteellisesti, ja sitä kantaa mukanaan koko loppuelämänsä. s. 287

 Teoksen koukuttava rakenne ja hyvä kielenkäyttö tekevät lukuelämyksestä niin täydellisen, että voin varauksetta suositella kirjaa monille. Eikä mikään estä minua tai muita lukemasta jatko-osaa tai edellistä kirjaa.