Noheva jumppa

Salikaveri väittää että noheva ei ole oikea sana. Mä taas väitän salikaverin olevan väärässä. Ja kohta on sekin kaveri kuulkaas entinen kaveri!
Jep, jos ei ole mun kanssa kaikesta samaa mieltä, en enää leiki. Ei vaines.

Multa loppuu salijäsenyys tän kuun lopussa ja pääsen työpaikan salille vasta vuoden alusta (jonne luonnollisesti tuolla nykyisellä salilla käyvällä ei ole asiaa). Eli joulukuu pitäisi keksiä jotain näppärää tekemistä, nohevaa jumppaa toisin sanoen. Jos joku nyt ehdottaa lenkkeilyä, niin en ala. Se on tylsää ja tappavaa. Käyn keskimäärin 3 kertaa viikossa lykkimässä vaunuja noin puolentoista tunnin verran tuossa lenkkipoluilla. En ymmärrä ihmisiä jotka saa kiksit päivittäisestä lenkkeilystä, siis kävellen? Tietysti voisin ulkoistaa hyvin taas buustanneen juoksumaton kurittamisen lähimetsään, mutta käytössä olevat vaunut ei sovellu juoksemiseen, ja iltaisin kun Keittiömestari olisi lapsenvahtina, on jo niin pimeää ja myöhä että siellä voi tulla vastaan mörköjä. Sitä paitsi tiedän kokemuksesta että juoksumatka ja vauhti lyhenee entisestäänkin naturelleissa oloissa. Mistähän sekin johtuu? Ehkä siitä että matolla voin tuijottaa kasvavia lukemis ja haastaa itseäni jaksamaan vielä yhden minuutin ja yhden sata metriä ?

Tänä aamulla kun lämmittelin fillarin selässä, kuulin tahtomattanikin kun vieressäni lämmitelleet nollakokoiset tyttäret ihmettelivät kolmatta ystäväänsä. Tämä ilmeisesti käy säännöllisesti kuntosalilla, mutta "painaa ainakin 70 kiloa" nollakokoisen kanssapyöräilijän mukaan. Mikä meikäläisen korvaan ei kyllä kuulosta niin kovin pahalta, jos tämä kolmas ystävä on ns. normaalipituinen? Tulivat yhdessä siihen tulokseen, että tämä kolmas henkilö valehtelee salilla käynnistään, kyllähän sen pitäisi laihtua.
Meinasin siinä kääntyä ympäri, ja avata sanaisen arkkuni näille tytönhupakoille. Mutta epäilin jo itsekin, että avatumisellani tuskin olisi saavutettu mitään, päätin sen tehdä täällä blogissa. Joten.
Kuten sanottu, lenkkeilen noin kolmasti viikossa. Kerran viikossa käyn myös mammajumpassa joka kestää tunnin verran ja saa ainakin oman sykkeeni nousemaan varsin kivasti. Käyn salilla kolmesta neljään kertaan viikossa. Tällä hetkellä painot mitkä salilla nousee, on kovemmat kuin ikinä koskaan (tämän hurrrjan 4 vuotisen saliurani aikana). Tämä taas johtunee siitä, että kropassa on myös energiaa enemmän kuin pienelle kylälle. Joka taas johtuu siitä, että tässä ajoittain hektisessä (ja valvottavassa) allergiasuossa en todellakaan jaksa katsoa mitä suuhuni laitan. Mikä taas johtaa siihen, että ylipainoa on edelleen päällä parisenkymmentä kiloa.
Olen mielestäni oiva esimerkki siitä, että ruokavalio on todellakin pääosassa painonpudotuksessa/ hallinassa. Joskus mietinkin, että kuinkahan painava oikeastaan olisinkaan, jos en treenaisi yhtään? Sairaalloisen painava, veikkaisin.

Tiedostan asian, ja olen sen kanssa niin sinut, kuin vain länsimaalainen nainen voi vartalonsa kanssa olla. Tällä hetkellä prioriteettini on treenata, ja nauttia elämästä. Jos ja kun vuorokausirytmi meidän perheessä tulee olemaan sellainen että öisin ei tarvitse herätä 4-40 kertaa ja kun kauppareissusta selvitään niin että kaikki energia ei mene lapsen sopivien ja ehkä mahdollisten ruokien etsimiseen, voin alkaa stressata rauhassa omia syömisiäni. Siihen asti käyn puntilla ja nautin siellä tuloksista. Nautin myös aamupalaksi suklaamuffinssin jos siltä tuntuu (terkkuja Jonnalle :D ) ilman huonoa omatuntoa.

Loppukevennys lapselta. Jotain nurkinkurisuutta ilmassa? Nyt on kovasti in maata sellällään, ja kiivetä jaloilla tukea pitkin niin, että loppuasennossa tyttö nojaa niskoihinsa. Siis niin että lähes koko selkä ja jalat on ilmassa, ja siinä tönötetään niin kauan kuin tasapaino kestää. Eikö tarkoitus olisi pyrkiä ylös mahaltaan, niin että vain jalat ottaisi maahan?