Änkyrä

Pitääkö paikkansa että Pelle Hermanni käytti termiä "änkyrä" tai "voihan änkyräinen"? Jos se ei ollut P. Hermanni, niin kukahan se sitten saattoi olla? Jostain lasten lastenohjelmasta sen on pakko olla.
Änkyrä on kuitenkin olotila joka on hyvin vallitseva täällä. Kävin nimittäin vaa'alla. JA kadun sitä katkerasti. Ehkä jopa lopun elämääni.

Tämän kaiken sai aikaan se illuusio, että viimeisen 9 päivään on mahtunut kolme salilla käyntiä, kolme kävelylenkkiä, yksi juosten jolkottelu ja yksi kaupunkivaellus (päivä Tallinnassa siis). Ruolailutkin ynnäsin että noin joka toinen päivä olisin syönyt huomattavasti keskivertoa vähemmän. Varsinkin eilen, söin vain sivistyneesti ja kevyesti jonka jälkeen olin auttamassa kaveria uuden asunnon siivouksessa, ja kannettiin neljänteen kerrokseen eilen jo parin tunnin ajan tavaraakin. Kaikki tämä tämä mielessä sain aamulla kuningas idean ponnahtaa vaa'alle. Fail. Kun juhannuksena iski paniikki painosta, en ollut ihan väärässä. Paino oli tälle aamulle sama kuin mitä se oli, hmm, joulun tietämissä (en ole pitänyt kovinkaan tarkkaa kirjaa). Eli siis noin 6 kiloa enemmän kuin missä olen kevyimmilläni tälle vuodelle ollut. Nyt ei kuulkaas naurata. Kuusi kiloa ei selity turvotuksilla. Kuusi kiloa ei selity hormonaalisilla vaihteluilla. Kuusi kiloa ei selity... No, kuusi kiloa ei selity millään hetkellisellä. Kuusi kiloa sen sijaan selittyy hampurilaisella salaatin sijaan ja sohvalla lenkin sijaan. Se selittyy myös pullalla, karkilla, jäätelöllä.

Äh. En tiedä mistä asiasta olisin eniten suivaantunut itselleni. Tietysti nythän voi vain tsempata, mutta myönnän että ensi viikolla se tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa. Olen lähdössä siskon ja ystävien kanssa mökille, ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tiedossa on sellainen rasva-sokeri-valkoinen jauho-fiesta että oksat pois. Ja koska haluan nauttia mökkeilystä hyvässä seurassa, en ole innostunut vetelemään viikkoa pelkkää heinää muiden grillatessa vieressä. Rajoitetut säilytysmahdollisuudet myös varmistavat sen, että täysin poikkeva ruokavalio on mahdoton toteuttaa. Höh. No ainakin pakkaan lenkkarit mukaan, jos edes muutaman kerran viitsisi lähteä hölköttelemään mökkiteitä. Onneksi mukaan lähtee lapsiväkeä, poika 10v ja tyttö 9v jotka varmasti pitävät huolen että tulee pelattua ainakin sulkista ja mölkkyä.

No mitä tästä kaikesta nyt opimme? Ainakin sen, että tieto ei aina lisää tuskaa. Ainakaan pieninä annoksina, ainakaan puhuttaessa painosta. Sallin siis tästä eteenpäin itselleni neuroottisen vaa'alla loikkimisen, sillä näemmä sillä sain painoni pysymään tolkussa ja pystyin heti kiristämään, ennenkuin vyötärönauha kaikissa housuissa kiristää. Saatoimme myös oppia että ei riitä laihduttaminen joka toinen päivä. Tai anteeksi, elämäntapamuutos eikä laihduttaminen. Tarvitsee siis muistaa elämäntapamuutos ihan joka päivä.
Saatoimme oppia myös jotain muuta, mutta vatutukseltani en enempää pysty jäsentelemään.

Tähän asti

Jo kolme päivää (apua, mun loma loppuu kohta, enää 3,5 viikkoa) lomaa takana, ja tässä parvekkeella jopa siedettävistä ilmoista nauttien on aikaa listailla turhia asioita ajan kuluksi:
- olen yllättänyt jopa itseni, ja käynyt salilla useampana päivänä ja kuluttanut siellä aikaa puolitoista tuntia kerrallaan kun työpäivinä salilla menee noin tunti.
- olen käynyt myös lenkillä jo kolmasti, ja tänään meinaan mennä taas. Tosin myönnettäköön ette ole juossut vaan reippaillut kävellen niin että juoruaminen vauhdissa on juuri ja juuri onnistunut kaverin kanssa
- muutama päivänä olen onnistunut myös keventämään ruokavaliota, mutta muina päivinä olen sitten syönyt senkin edestä. Esimerkiksi sunnuntaina Keittiömestari taikoi meille Amerikkalaisia hampurilaisia (= enemmän lihaa ja juustoa, ei yhtään vihreää) ja niitähän piti sitten vedellä kaksin lapasin. Maanantaina sitten tein itselleni klassisen vihreän salaatin jonka söin broiskufileen seurana.
- olen ollut mukana ostamassa yhtä pakettiautoa, ja potkimassa muutaman Jeepin renkaita.
- olen myös lukenut joka päivä melko ahkerasti Jari Tervon kirjaa Suomemme Heimo (2001), olen lukenut sitä jo ennen lomaani yli viikon ajan ja olen vasta ylittänyt puolen välin. Mystistä, sillä olen lukenut Tervolta muita kirjoja, ja ne olen ahminut melkein yhdellä kertaa. Tuo kirja vain tökkii, ja pahasti. Mutta periksi en voi antaa.

Siinäpä ne tärkeimmät saavutukset. Tälle viikolle on vielä tarjolla Tallinan-retkeä ja kaverin muuttoa. Huomenna voisin käydä mattopyykillä.

Punatossu

Tai oikeastaan valkotossu punaisin raidoin. Päätin juhlistaa alkanutta lomaani ja tilille viime viikolla tupsahtaneita lomarahoja jollain hömpällä. Suuntasin siis aamukahvin jälkeen ostoksille, ja eksyin Intersportiin. Ihan pikkasen vaan menin katselemaan alennusmyyntejä, ja hivelin siinä sitten uusia lenkkareita niin eikö paikalle pelmahtanut myyjä.
Noh asia tietysti johti toiseen ja huomasin niiailevani lasin päällä ja myyjän kutittelevan jalkapohjiani. Tai ei se vissiin kutitellut, vaan kokeili onko lättäjalkaa eli ei. Tuloksena oli että jotain on meikäläisessäkin melkein neutraalia. Jalkapohja meinaan. Hiukan syvään kyykätessä polvet vetää sisäänpäin, mutta periaatteessa normaalin rajoissa. Asfaltilla säntäillessä on kuitenkin tuntunut pistoa polvissa, ja sitä sitten kolmen (!!!) myyjän kanssa mietittiin ja päädyttiin kokeilemaan kevyellä tuella olevaa lenkkitossua. Ja onnekseni sopivalla tuella olevat lenkkarit olikin reippaassa alessa, köyhdyin vain 60 euroa (ovh taisi olla 122e). Merkkinä Adidas Vigo. Yritin metsästää netistä kuvaa, mutta taitaa olla niin vanhaa mallia etten Addun omilta sivuilta tai muualtakaan löytänyt (vanha malli selittänee myös käsittämättömän edukkuuden).

Hyvin, hyvin onnellisena poistuin kaupasta. Sitten muistin että hömppäähän oli tarkoitus ostaa ja kävin tyhjentämässä lompakosta kymmenen euroa tilpehöörikauppaan ja nyt on jos jonkinlaista hiushärpäkettä ja kukkasta käytettäväksi. Tässä vaiheessa koinkin jo olevani sangen voipunut shoppailusta, ja päädyin kirjakaupan kautta kotiin. Kuuden uuden pokkarin kanssa... Mutta ne oli tarjouksessa!

Jälleen kerran totesin että shoppailu ei ole minua varten. Tai urheilukamoja ostelen mielelläni, kuten edellä kerrottu todistanee, mutta muuten esimerkiksi vaatteiden osto on mielestäni vaikeaa ja tylsää. Vaikka se on tänä päivänä jo helpompaa, kun löydän sopivia vaatteita lähes jokaisesta kaupasta, eikä tarvitse turvautua isoihin kokoihin. En silti tykkää jumpata sovituskopissa edes takaisin. Kaverit ja perhe hokevat kuin yhdestä suusta, että eikö ole kiva kun pääsee uusimaan vaatekaapin sisältöä hyvällä omatunnolla ja kivasta syystä? Periaatteessa joo, käytännössä ei. Tykkään uusista vaatteista, ja pukeutumistyylini onkin tässä muuttunut. Mutta siltikin olisi parasta kun aamulla kävelisi vaatehuoneeseen ja siellä olisi valmiina uusia ihania vaatteita. Olisin sellaisesta valmis rahaakin pulittamaan, ei kyse ole siitä. En vain jaksa sovittaa tusinaa paitaa ja etsiä sopivia värejä, malleja ja kuoseja. Taitaa meikäläisestä puuttua joku tyttögeeni :)

Nyt salaatin kimppuun, päiväunille ja sen jälkeen testailemaan viilenevän illan suojissa uusia tossuja!

Paistakoon Aurinko

Nyt ei haittaa! Alkoi loma. Ihana, odotettu, fantastinen, pitkä ja ansaittu loma. Tänä aamuna huomasin ettei häiritse lainkaan kuumuus asunnossa, autossa tai ulkona. Viimeinen työpäivä meni kuin olisi ollut 22 astetta lämmintä. Vaikkei yöllä saisi nukuttua hikoilulta, ei haittaa. Voin ottaa päivätorkut, tai olla ottamatta kun ei tarvitse keskittyä mihinkään tärkeään.

Koska juhannuksen jälkeen olen lähinnä vain hengaillut jääkaapin ja sohvan välillä (toisin sanoen käynyt yhteensä säälittävät seitsemän kertaa salilla) ajattelin ottaa lomani teemaksi energisyyden palauttamisen. Talvilomallakin sain kilojani pudotettua ja hyvän treenirytmin aikaiseksi, ajattelin ottaa lomalla irti suunnitelmattomuudesta ja tekemisen puutteesta ja panostaa salilla käyntiin ja lenkkeilyyn. Ajattelin kokeilla mökillä myös avovesijuoksua mikäli vaan levätilanne antaa periksi. Jostain syystä näytän toimivan negatiivina verrattuna useimpiin, kun ilmeisesti tuppaa olemaan niin että loma aiheuttaa laiskuutta sekä repsahduksia ruokailuissa. Toisaalta, helppohan tässä vielä on huudella kun lomakin alkaa virallisesti vasta maanataina. Neljän viikon päästä punnitaan -henkisesti- tulokset tälle uholle.

Loppuelämä alkaa jälleen tänään. Kymmenen jälkeen on treffit pururadalla ja kuus-puolikas kutsuu kaverin kanssa. Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua itse kullekkin säädylle, kyllä kahden kuukauden kuluttua viimeistään jo alkaa viilenemään!

16 tuntia

Joku voisi sanoa että kaksi konaista työpäivää erottaa mut kesälomasta, mutta toi 16 tuntia kuulostaa paljon vähemmältä. Elämäni pisin palkallinen kesäloma tiedossa, ruhtinaalliset neljä viikkoa. Wu-huu!
Mitään varsinaisia suunnitelmia ei ole lyöty lukkoon, ajatuksia on vasta heitetty ilmaan. Keittiömestarihan on siis koko lomani ajan töissä, joten saan sumplia lomani miten lystään. Suunnitelmissa on ainakin mökkeilyä vanhempien nurkissa, rekteä Seinäjoelle tapaamaan kaveria, ehkä yhdistettynä Tampereen pyrähdykseen. Myös Tallinnassa vierailua on alustavasti suunniteltu. Aloitan perjantain kuitenkin grilli-bileillä kaverin luona, ja siellä taitaakin heilahtaa koko viikonloppu. Ruokailu tulee lähtemään lapasesta. Jos ilmat jatkaa kiusaamistani, liikuntaa tulee suoritettua viikonloppuna ei lainkaan.

Olen skipannut tältä viikolta salillakäynnit kokonaan. En ole myöskään käynyt lenkillä. Mieli teksisi sen sijaan käydä puntarissa, mutten taida viitsiä. Todennäköisesti kuitenkin pahoitan mieleni. Katsellaan sitten loman jälkeen, kun on viileämpää ja saan rutiinit rullaamaan entiseen malliin.
Ei ole edes huono omatunto. Töissä olen nimittäin huomaanut mystisen asian, en hikoile niin paljon kuin ennen. Tai siis kuka nyt ei tässä säässä hikoilisi, mutta olen suorittanut tutkimusta yhden hengen otoksella ja tullut siihen tulokseen että hikoiluni on melko normaalia. Vissiin aiemmin se läskin siirtely on vaatinut energiaa ja laittanut puuskuttamaan. Jotain positiivista siis!

Kuten tähänkin asti, tulen varmasti loman ajan blogailemaan sangen epäsäännöllisesti. Mikäli istun koneen lähellä ja tulee asiaa, saatan sen tänne kirjoittaa. Saatan myös kirjoittaa vaikkei niin asiaa olisikaan. Tai olla kirjoittamatta. Nyt siivoamaan että loman voi aloittaa puhtaassa kodissa!

Nari-nari

Helteen aikaansaama narina alkaa tästä. Tähän asti olen kiltisti hokenut mantran lailla valittajille "ei pidä valittaa, että on kuuma, ei tätä kauan kestä" tai "ensin talvella valitetaan pakkasista, ja nyt sitten valitetaan helteestä, soo soo" tai "nää nyt vaan on nää Suomen neljä vuoden aikaa tällaisia, eikö oo kiva että on vähän vaihtelua". Nyt vaan meni hermo tähän kuumuuteen. Aamulla kun tulin kotiin, oli asunnossa 30 astetta lämmintä, vaikka auringonpaiste ei vielä osunut edes kunnolla taloon. Pari tuntia myöhemmin n klo 9 aikaan täällä oli mukavat 34 astetta, vaikka verhot on kiinni.
Yleensä pidän itseäni onnekkaana kotini suhteen: tämä on valoisa ja avara ja korkealla. Nyt olen eri mieltä, aurinko paistaa noin yhteen asti suoraan keittiöön ja olkkariin, sitten muutaman tunnin kattoon (asun ylimmässä kerroksessa) ja sen jälkeen aurinko porottaa suoraan makkariin koko hitsin illan aina auringon laskuun asti. Asun tosiaan ylimmässä kerroksessa talossa joka on naapurimökkejä isompi vielä niin, ettei naapuritkaan tuo suojaa ja pihakoivujen latvat tuovat varjoja 2. kerrosta alempana asuville.

Eli täällä vähän niinkuin kärsitään kuumuudesta. Eilen ja torstaina kävin runnomassa salilla, mutta sielläkään ei oikein irronnut kun tällä "lainasalilla" jolla käyn kun oma on kesähuollossa ei vissiin ole huomioitu laajennuksessa ilmastointia. Salin pinta-ala tuplaantui tuossa muutama vuosi sitten ja henkilökuntakin tuntui epäilevän ettei sitä ole otettu huomioon ilmanvaihdossa. Eli kuuma on sielläkin. Silmät hikoilee niin ettei eteensä nää. Yleensä nautin siitä, sillä silloin se tarkoittaa että olen rääkännyt itseni sietokyvyn rajalle. Nyt se on tarkoittanut vain vaatteiden vaihdon aikaansaamaa ponnistelua, eli hikoilua. Höh.
Olen lipitellyt vettä, kivennäisvettä, mehua, limpparia sokerilla ja ilman siinä määrin että töissä toinen nimeni on "palokunnan hevonen". Yritän ajatella positiivisesti, että huuhtoutuupa viimeisetkin juhannuksen turvotukset pois, ja että tämähän käy köyhän miehen detox-kuurista kun naamakin kukkii kuin viimeistä päivää.

Ainoa asia mihin helle ei tunnu vaikuttavan on ruokahalu. Ehkä hiukan kateellisenakin katson sivusta kun kanssahikoilijani toteavat etteivät voi syödä kun on niin kuuma tai ettei ruoka vaan maistu. Ei ole meikäläisellä sitä ongelmaa. Esim eilen vetelin Hesessä hyvällä omatunnolla hampurilaista ja illalla vielä mätin menemään Keittiömestarin tekemää iltapalaa. Mutta pitää syödä että jaksaa :)
Josta tulikin mieleen, että pitäsi lähteä käymään ruokakaupassa. Taidan ottaa torkut pakastealtaalla. Helpotti kummasti kun sai narista. Kiitos.

Babe, mä oon takas

Vaikka mä missään ole ollutkaan. Ilmeisesti aivot on pahemman kerran ylikuumenemassa tässä helteessä kun päässä soi Take That... Muistan kun joskus vuonna nakki Babe oli paras biisi ikinä :) Helteestä tuli mieleen, täällä kämpässä on miellyttävät 28 astetta lämmintä. Ei pääse vilu vaivaamaan. Vielä kun vaan muistaisi hörpiskellä riittävästi juomia.

Oon tässä taas tän päivän ollut pizza-dieetillä. Keittiömestarilta jäi perjantailta pizzatarpeita yli ja kun tänään tulin väsähtäneenä töistä taikoi se pizzaa lohtu-ruoaksi. Taisi sekin olla aika nälkäinen. Ihana mies silti.
Tää samainen ihana mies kertoi pitkän alustuksen jälkeen myös jotain omasta menneisyydestään ja sanotaanko että menaisi Kirsulla mennä jälkkärikahvit väärään kurkkuun. Tavallaan. Tai oikeastaan ei ollenkaan, juttu on niin kaukaa viime vuosituhannelta etten jaksa olla siitä kiinnostunut. Tiedän ettei mikään ole niin ärsyttävää kuin vihjailla laveasti blogissa, mutta valitettavasti en viitsi tästä asiasta enempi sanoa kun se ei allekirjoittanutta kosketa ja Keittiömestari tuskin hehkuttaa onnesta jos lavertelisin tänne sen asioita. Että silleen.

Eilen siirryin salilla taas 3-osaiseen saliohjelmaan. En vaaan oikein tykkää siitä. Jotenkin tuntuu että treeni jää vajaaksi jos koko kroppa ei huuda armoa. Toisaalta mikäs estää meikäläistä treenaamasta justiinsa sillä ohjelmalla mikä miellyttää, kun varsinaista tavoitetta ei ole salilla käynnin suhteen. Josta päästäänkin seuraavaan ongelmaan, tai siis että joku tavoite pitäsi varmaan kehittää. Olisi ehkä hedelmällisempää treenata sillon. Nyt kun olen luopunut vaa'asta, olen menettänyt viimeisenkin insipiraation pyrkiä johonkin tiettyyn painoon (tosin ihannepainoa ei ole ollut enään pitkään aikaan). En usko minkään vyötärönympäryksenkään tuovan vastausta. Toisaalta miljoonan kilon tempaisu penkistäkään ei oikein ole meikäläisen juttu. Saati Cooperin juoksu. Tai vielä vähemmän maraton.

Seilaan, taas, ilman suurempia suunnitelmia urheilusuorituksesta toiseen, mutta onko sekään oikeastaan huono juttu? Eikö matka ole yhtä tärkeä kuin päämäärä? Jos tavoite olisikin vain ylläpitää tätä oloa, jaksamista ja hyvää pössistä joka tulee kun treenailee salilla, altaassa tai pururadalla yhteensä viikossa sen viidestä kuuteen kertaan? Päätänpä postini näihin kryptisiin aatoksiin.

Kipu kuolee huutamalla

Ainakin sopisi toivoa niin. Olin nimittäin eilen illalla tutustumassa kaverin salille, ja siellä intouduin leikkimään ensimmäistä kertaa evör kahvakuulan kanssa. Kaveri sillä treenailee enempikin, ja käytiin yhdessä läpi liikkeitä. Nyt jokainen solu karjuu armoa, ja vaikka kuinka kipu lähtee sillä millä tulikin, en yksinkertaisesti kyennyt menemään tänään salille. Syytän myös tätä hellettä, huonosti nukuttua yötä, vääriä ruokia... Ja niin no, laiskuutta kanssa.

Jos kuitenkin illalla kävisi lenkillä. Kävellen. En halua juosta, sillä siellä on liian kuuma. Niin oudolta kuin se saattaa tuntuakin, en halua pilata hyvää juoksu-pössistä huonoilla olosuhteilla. En halua juosta liian kylmässä, kuumassa tai muuten vaan niin poikkeavissa olosuhteissa joista mahdollisesti tulisi huono olo ja/tai fiilis mikä taas johtaisi siihen että hautaisin lenkkarit syvemmälle kuin ydinjäte on tapana sulloa.
On tarvis pitää yllä tätä olotilaa että lenkkeily on kivaa-hauskaa-mukavaa vielä ainakin muutamia viikkoja että totun käymään lenkillä. Sen jälkeen voin sitten tinkiä olosuhteista ja lenkkeily jatkuu silti.
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta näin on mennyt kaikkien lajien kanssa aina. Yksi syy miksi zumbailu aikanaan jäi, oli se että vaikka tykkäsin itse Zumbasta oli olisuhteet epämieluisat; ryhmä oli liian täysi eikä päässyt jammailemaan ilmat että oli omat tai toisen sormet suussa ja salista loppui happi kun emännät parhaansa mukaan jytäsivät. Näin ollen yhdistin hapenpuutteen ja vieraan ihmisen peukalon maun suuhuni puhuttaessa Zumbasta ja se siitä harrastuksesta sitten. Tietytsti joku vähemmän laiska olisi vaihtanut vain ryhmää, mutta kun fiilis on mennyt, niin se on sitten kanssa mennyt.

Ei muuten päästy Keittiömestarin kanssa keilaamaan. Moni paikka tuntui olevan kiinni näin kesällä, eikä koettu hohtokeilauksessa olevan riittävästi hohtoa että siitä hyvästä oltaisiin itsemme maksettu kipeiksi.
Sen sijaan poikkeisin salilla ja vietettiin sangen leppoisa ja ihana ilta kotosalla. Tai kaupassa käynnin jälkeen meikäläinen köllähti sohvalle ja aloin kelaamaan telkkari-kanavia läpi kun Keittiömesari puuhaili meille pizzaa ruoaksi.Viikonloppu menikin sitten hellettä pidellessä, ellei eilistä salilla käyntiä lasketa. Ostin lauantaina kirjakaupasta täysin nimen perusteella kirjan, ja totesin sen olevan loistava. Keittiömestari vähän mutisi kun koko viikonloppu meni nenä kirjassa, mutta eiköhän se anna anteeksi kun kirjakin jo loppui.

Otsikko lainattu tästä laulelmasta, sikäli mikäli jollekulle se ei ollut tuttu.