Mikä niissä norjalaisissa on?

Niin vaan sitä kysyisin että, mikä niissä norjalaisissa on? Raikas vuonoilmako sen tekee, kasvattaa hyviä kirjailijoita?

Anne B. Radge
Luin (vasta nyt) kirjoittavan ystävän suosituksesta Berliininpoppelit. Miten hienovaraisesti hieno teos. Niin vähäeleistä, pientä ja kuitenkin niin isoa. Ja kun tässä nyt tulee luettua kaikkea se kuuluisa dramaturginen valaskala mielessä, niin ah, miten taitavasti ja napakasti kaikki päättyy loppuhuipennuksen jälkeen.

Kirja on trilogian ensimmäinen osa. Jatko-osat Erakkoravut ja Vihreät niityt odottavat tässä käteni ulottuvilla, mutta en anna itselleni lupaa aloittaa ennen kuin kirjoittamisen ennakkotehtävät on tehty.

Hanne Orstavik
Rakkaus. Myös trilogian avausosa. Jatko-osat Yhtä totta kuin olen todellinen ja Kulunut aika.


Linn Ullmann
Monennenko kerran kerron, että yksi suosikeistani. Ennen unta. Ja sitten Kun olen luonasi. Ja Armo. Lukematta on uusin, Aarteemme kallis, jonka sain joululahjaksi. Säästelen sitä, kallisarvoista herkkua.

Siri Hustvedtinkin lasken norjalaiseksi ja hyväksi. Ja Herbjorg Wassmo myös.


Akkurat. Miten nuo on kaikki naisia? Onhan siellä hyviä mieskirjailijoitakin? Jotkut tykkää siitä Erlend Loesta. Ja dekkareita on, mutta poikaani lainatakseni "se ei oo niin mun laji".

Olen haaveillut (en vakavissani) kirjoittamisretkestä Islantiin, sinne menisin rahtilaivalla, kauan ja hitaasti. Tai sitten Norjaan, sellaisella pienellä pullealla laivalla vuonosta toiseen, Hurtigruten-kruisalua.

P.S. Haasteita olen saanut, mieltä lämmittävät hidasliikkeistä blogiani muistaneet kanssabloggaajat. Palaan niihin...aikanaan.

Ennen sanoja

Jokainen kirjoittaa tavallaan, niin voi kai sanoa. 

Olen huomannut, että aloitan kirjoittamisen tuskastumalla kirjoittamiseen ja koko kirjoittamisen ajatukseen. Ajatukset kapealla kehäradalla: en keksi mitään kuitenkaan - ihan huono - turhaa - työlästä - entä jos - ei tästä ikinä - miksi ihmeessä - ihan paskaa. Pelkään, arvioin etukäteen, tuskastun, turhaudun - kaikki tämä jo ennen kuin olen sanaakaan kirjoittanut. Jossain siintää horisontti, unelmien etulinja.

Hetki ennen sanoja, hetki ennen kuin aloitan. Tai ehkä aloitan on väärä sana, sillä minä jatkan. Jatkan ja jatkan ja jatkan. Pulpahtelee pintaan ajatuksen ituja. Mieli on kiehumaan käyvä keitinvesi, se poreilee jo, lupailee.

Välttelen, kunnes on pakko. 

Sitten tulee se hetki, se hetki jolloin on kirjoitettava. Ja sen perässä keveä ajatus: tämä polku on tuttu, osaisinpa luottaa siihen.

In the movies

Koska kirjoittaminen tai ainakin kirjoittamisen atmosfääri on niin suuri osa elämääni ja ajatteluani (olipa pompöösisti kirjoitettu!), nautin kovasti sellaisista elokuvista, jotka käsittelevät kirjoittamista.

Tämä tuli taas mieleeni, kun sairasvuoteellani katselin tieskö monennen kerran elokuvan nimeltä Miss Potter (2006) (Beatrix Potter - taiteilijaelämää). Monta tykättävää asiaa. Tykkään Beatrix Potterista. Kuopus sai melkein toisen nimen Jeremias Rimppakintulta, jota siihen aikaan luettiin kovasti isosiskolle. Oli kuulkaa Petteri Kaniinit boordissa lastenhuoneessa. Tykkään Renee Zellwegeristä pääosassa (joskus vuonna nakki joku sanoi että näytän häneltä vai oliko se Gwen Stefanilta Don't speak -kaudella?). Tykkään Katie Meluasta, joka laulaa soundtrackillä.

Olipa perustelut. No jo.

Mielestäni olen nähnyt monia mainitsemisen arvoisia elokuvia, jotka liittyvät kirjoittamiseen. En muista niistä nyt kuin nämä kaksi, jotka olen katsonut moneen kertaan.

Adaptation (2002). Nicolas Cage, Meryl Streep. Kuten Imdb kertoo: "From the creator of Being John Malkovich, comes the story about the creator of Being John Malkovich." (Sekin on muuten mieletön elokuva, siis Being John Malkovich).

Stranger than fiction (2006). Will Ferrell, Emma Thompson, Dustin Hoffman. Aivan helmi, kirjoittava ihminen taatusti nauraa Emma Thompsonin kirjoittaja-angstille.

Murakamin vuosi

Sain siskolta joululahjaksi Haruki Murakamin What I talk about when I talk about running.  Juurruin yhdeksi päiväksi sohvalle ja luin sen kannesta kanteen. Sen jälkeen vedin jalkaan uudet juoksusukat (tulivat kirjan kylkiäisenä) ja lähdin lenkille. (Aloitin puoli vuotta sitten juoksuharrastuksen täysin nollasta - en ollut juossut IKINÄ - ja nyt harrastus näyttää muuttuneen uudeksi elämäntavaksi.)

En voi muuta samoa kuin että loistava kirja. Murakami pohdiskelee siinä päiväkirjatyyppisestä niin kirjoittamista kuin juoksemista - ja löytää niiden väliltä yhtäläisyyksiä, jotka tuntuvat tutuilta.

Niinpä luulen, että tästä vuodesta on tulossa minulle "My year with Murakami". Aion juosta ja kirjoittaa säännöllisesti - edelleen. Voisin koittaa blogatakin vähän säännöllisemmin, mutta jotenkin rima (tämänkin) suhteen on noussut yhä korkeammalle.