Otsonia avuksi

Illalla tullessamme laitoimme otsonoinnin päälle päätykuistille. Laite on aika pieni, mutta hyvin se hurisee.

Koska otsoni laskeutuu alas, laite sijoitettiin yläporrastasanteelle. Kyllä olikin jännittävää odotella yön yli.

Aamulla kävimme heti kurkistelemassa ja nuuhkimassa kuistin ilmaa. Vielä haisi koiralle, joten annoimme otsonoinnin jatkua ihan rauhassa. Varmaan laite saa olla päällä huomiseen asti, jotta mahdollisimman paljon hajuista häipyy.

Nyt iltapäivällä haju oli selvästi jo hälvennyt, mutta on paras antaa olla vielä huomiseen. Hajua on kuitenkin niin syvällä rakenteissa, ettei se sieltä ihan helpolla kyllä häviä. Jo nyt siis uskallamme sanoa, että laite todellakin tepsii eläinten hajuihin. Saamme vielä jossain vaiheessa hajuttoman talon. Sitä on kyllä mukava odottaa.

Uut kiält

No, ko kerra olla muuttamas iha toisel kiälialuel, ni pakko kai se si o ruvet vähä opettelema kiält. Emmää iha varma ol, ossank mää oikiast eres puhhu, ko mää ole vaa kuullu, ko mun isän o puhunu. Mun isän o täst iha lähelt Honklahrest kotosi, jote sen tähre mul jotta ajatust täst kiälest o. Kyl mää ny kumminki vähä eres tota nuatti ossa. Ko kiäles o ain tärkkiä oppi kans se nuatti. Samal, ko sääki ny luet tätä, ni miälessäs koit ossu vähä nuatilles kans.

Mut Isännäl on pal vaikkiamppa oppi uut kiält. Hän o senttä tualt Kainuust kotosi. Ko täs o nii mont uut sanaaki. Mää ole tiätty yrittän opetta, et laiteta vaa veel alkavi sanoihi äffä tilal. Vati o sit fati. Älläl alkavi sanoihi lisätä kans äffä, loska o floska ja likka o flikka. Kauhia pal kool alkavi sanoi käytetä, niinko vaik kohnat, köhjät, köljät, kraaputta, karat ja krapist. Ni sit Isäntä kysys, et fleikkaanko tosta fleivästä sullekin fiipaleen.

Ei se ny viäl mittä luannikast ol, mut vähä sit kerrallas vaa. Ai se otta aikas, ko uut kiält opettele puhuma. O meil viäl onneks aikkaki jokune kuukaus opetel.

Täst mää ajatteli tehrä semmose peruskasvihuane,
mihe tule kaik tomati ja kurku ja muut semmose.
Ny vissi o jo aik kaikki kasvei jo suunnitel.
Alkka ne kylvökki ol jo ajankohtassi.

Juu, emmää ajatel koko aikka tämmöttö kirjotta. Kauhia vaikkia se o, ko o funderattava miälesäs, mimmotto mikäki si iha sanota. Kyllai yks kirjotus ny klaaraantu ja ny se o si reeras.

Hopea-aarre

Kun ostaa koko talon irtaimiston, toivoo tietysti löytävänsä paljon kaikkea hyvää ja arvokasta. Me emme ole löytäneet mitään suurta aarretta. Oliko joku jo käynyt tyhjentämässä arvokorut, pöytähopeat sun muut, koska niitä ei löytynyt ollenkaan? Virallisen näytön jälkeen mennessämme talolle ovi oli auki ja kaikki paikat myllätty. Kaikki kaapit ja laatikot olivat auki. Kun kerroimme välittäjälle tilanteen, hän vain hymähti jotain, miten häikäilemättömiä ihmiset ovat. Joten emme tiedä, olisiko kauppaan kuulunut jotain arvokastakin. Ainakaan niitä ei enää siinä vaiheessa talossa ollut. 

Mutta olen minä sentään jotain löytänyt. Viimeksi lajitellessani tavaroita löysin hopea-aarteen, oikeasti siis kaksi. Toinen on lehtikuvioinen hopeinen kirjanmerkki.

Leimat kertovat sen olevan Turussa valmistetun vuonna 1927. Hopeapitoisuus ei ole kovin suuri kuitenkaan.

Toinen on pöllökuvioinen kirjanmerkki.

Sen leimoista ei saa valmistusvuoteen viittaavasta koodista selvää, mutta turkulainen tämäkin on.

Mitään suurta rahallista arvoa näillä ei ole, sillä nämä ovat pieniä esineitä, hopeapitoisuus ei ole suuri, eikä mitään erityistä, joka tekisi näistä mittaamattoman arvokkaita. Taitavat olla molemmat ihan reilusti alle 20 € luokkaa. Mutta onhan tämä nyt sentään kuitenkin aarre, koska oli niin valtavan mukavaa löytää ne.

Roskaa ja p....ilkkuja

Isännällä oli pari päivää vapaata, jotka päätimme käyttää Kivimäessä. Sehän on kuin oikeasti lomailemassa olisi, eikö? Oikeasti emme siellä raada aamusta iltaan, vaan pidämme mukavia taukoja ja levähdämmekin välillä. Mutta toki ehdimme puuhaillakin tuntitolkulla päivän aikana. Tällä kertaa Isäntä käytti taas höyrypesuria ja sai lähes koko keittiön katon puhtaaksi. Ei katossa toki kissojen tai koirien jätöksiä ollut, mutta sitäkin enemmän kärpästen pilkkuja. Enkä sitten huomannut ottaa kuvia tilanteesta ennen ja jälkeen. Yritän muistaa ensi kerralla sitten.

Nyt, kun päätykuisti oli jo puhdistettu, erottui tarkemmin jäljellä oleva haju, joka oli kyllä koiran jätöksistä. Samalla selvisi, että oven edessä oleva laho johtui siitä, ettei koira ollut päässyt ulos tarpeilleen.

Minä lajittelin salissa, pääkuistilla ja makuuhuoneessa tavaroita. Kuusi jätesäkillistä sain koottua pestäviä vaatteita ja liinavaatteita, joita ei kannattanut heittää pois. Kaapeista en ottanut vielä mitään, ne ovat kuitenkin kohtuullisessa kunnossa. Neljä suurta pahvilaatikollista tuli paperiroskaa. Ja monta jätesäkillistä sekajätettä. Kävimme viemässä kuorman kaatopaikalle. Samalla laitoimme kuormaan sen ruostuneen pakastimen kellarikomerosta.

Lajiteltavaakin on vielä valtavan paljon, mutta hupeneehan kaikki roinakin pikkuhiljaa, kun vaan lajittelee. 

Melkein toimivia menopelejä

Hienojen hevospelien lisäksi tilalta löytyy moottoroitujakin ajoneuvoja. Niiden käyttökelpoisuus taas on, mitä sattuu olemaan. Mutta esittelenpä kuitenkin nämä menopelit. Traktorikatoksesta löytyy Datsun Nissan 1985. Ei virta-avainta missään, toinen kylki pahasti ruosteessa, eikä muusta kunnosta ole vielä tietoa. Voi tämän saada kuntoonkin, mutta pitää vähän tutkia, mitä se vaatisi.

Ei ole edes tietoa, miten pitkään tämä on seissyt odottamassa parempia aikoja, mutta aika pitkään kuitenkin.

Datsunin takana on hieno traktori, David Brown 1962. Akku on tyhjä, eikä muustakaan kunnosta tiedä. Traktorit ovat kuitenkin ikuisia, joten tämän kunnostaminen ei liene mitenkään mahdoton tehtävä. Lisäksi tämä on valtavan kaunis ja hyvän kokoinen käyttöpeli.

Ei traktorikaan ole ollut vuosikausiin käytössä, joten pientä virittelyä siihen väkisinkin tulee. On kuitenkin varmaa, että tästä tulee ihan käyttövehje.

Suulissa joku jo bongasikin tämän menopelin. Vuosimallista ei ole tarkkaa tietoa, mutta hieno Saab 99 avomallisena nököttää ylhäisessä yksinäisyydessään. Miten se sinne on saatu, on hieman arvoitus, mutta aika pitkään se on varmaan paikoillaan jo ollut. Vain penkit ja akku puuttuvat. 

Pesu ja kiillotus tekisivät tällekin hyvää.

Surullinen suuli

Suuli on ollut suuri ja mahtava. Siellä on ollut tilaa kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Nykyään se on kokenut luonnollisen (vai luonnottoman) pienentymisen.

Suulin pihanpuolella on kaksi oviaukkoa, joista toinen johtaa sortuneeseen tilaan. Jäljellä on vain tuo pätkä seinää.

Jopa kattokin on jo sortunut toisesta päädystä. Tuuletus siis ainakin pelaa tässä rakennuksessa. Tosin tuulen mukana tulee myös kaikki se, mitä taivaalta tipahtelee.

Romahtaneiden kasojen alla on kuitenkin havaittavissa vielä tavaroita, joita voisi hyödyntää. Lähimpänä ovea on ilmiselvä reki.

Sen vieressä näkyy olevan toinenkin reki. Onkohan näillä ollut jotain eroa käyttötarkoituksessa, vai onko kaksi rekeä ihan normaali varustus? Arkireki ja pyhäreki?

Vieressä ovat sitten kiesit, oikein isopyöräiset hienot kiesit. Kyllä kai näillä olisi hienoa ajaa törryyttää kylätietä pitkin. Pitäisi vaan olla hevonen näitä vetämässä. Eikä kyllä ole ihan ajatuksissa hankkia hevosta. Vai pitäisiköhän oikeasti alkaa elämään niin kuin ennen elettiin?

Ei varmaan tullut yllätyksenä, että näitä styrox-laatikoita löytyy täältäkin iso kasa. On aivan käsittämätöntä, miten paljon niitä tältä tilalta löytyy.

Suuli ei vaikuta enää kovin turvalliselta paikalta. Kun tuo yksi tukipuu antaa periksi, koko katto romahtaa alas. 

Suulin uusi puoli on vielä kunnossa. Saattaa olla, että tuo vanha osa puretaan ja jätetään tämä olemaan. Tässäkin sitä tilaa on kyllä yllin kyllin. Jos oikein tarkkaan katsot, voit täälläkin nähdä yhdenlaisen kärryn. Tosin sekään ei ole käyttökunnossa.

Kun ovet olivat vielä puuta, värinä oli kaunis sininen. Sitä on jäljellä vain hieman ovenpielessä.

Suulin ovelta vasta näkee kunnolla, missä aitta on. Mutta odottakaas vaan ensi kesää, jo alkaa olla toisennäköistä!

Kurja kuisti

Kuistin rappiopuolesta en ole vielä näyttänytkään kuvaa, joten tapahtukoon se nyt. Ihmettelin ensimmäisillä kerroilla, millainen rakenne tuossa oikein oli ollut: terassiko, jonka kaide oli rikki? Mutta tarkemmalla katselulla löytyi ikkunat, tai mitä niistä enää on jäljellä tuolta kaiteen sisäpuolelta.

Tila on varmaan alunperin ollut hyvin perusteltu. Paikassa voi kuivata pyykkejä ja säilyttää työkamppeita. Tilaa on siten ollut reilusti verrattuna alkuperäiseen kuistiin, jonka ulkoseinä tuo ovellinen seinä oli.

Ihmetyttää vaan, mitä kummaa tuon kuistin alla on. Jätesäkeissä jotain heinää, kenties. Miksi ihmeessä siellä on tuollaista tavaraa, eristeenäkö? Vai onko tuonne tungettu jotain aikojen saatossa vain piilotukseen? Onko tuo orgaaninen aine muovin kera syynä siihen, että kuistin lattia, joka on samalla kellarin katto, on kostunut? Eikö tällä puolella ole mitään alatukia? Tässä meille siis selvitettävää ja mietittävää, kun pohdimme kuistin jatkokäyttöä ja korjaamista.

Toinen harvinaisen ruma kohta on keittiön toisen ison komeron ulkopuoli, sen, josta pääsee kylpyhuoneeseen. Kissat ovat vuosia voineet käyttää ikkunaa kulkureittinään, ja se näkyy. Ulkolaudoitus on myös levääntynyt aika rumasti. On mahdollista, että kosteutta on laudoituksen allakin. Ikkunan alla on myös melkoinen kasa kaikkea mahdollista, joka pitää vielä raivata.

Tilanne ei ole ainakaan korjaantunut vuodesta 2007, jolloin on maalattu seinän yläosa. Alaosa on jäänyt huoltamatta ja kuisti korjaamatta. Kasa on saattanut olla kissoja varten, jotta nämä pääsivät helpommin kulkemaan sisään ja ulos.

Seinän huoltoon riittää aluksi ihan pesu, mutta kuisti vaatii kyllä enemmän.

Nyt voit seurata blogiani Bloglovinin avulla.

Tapettikerrostumia

Keittiöstä olen löytänyt eniten tapettikerrostumia. Ei se sitä tarkoita, että siellä tapettia olisi vaihdettu useimmin, vaan ovatpa jääneet olemaan. Päällimmäisenä on sinisävyistä tapettia, jonka alla on tyypillistä 80-lukuista ruskeaa pikkukukkaa.

Näiden kerrosten alla onkin huokolevy, joka on lyöty edellisten tapettien päälle. Huokolevyn alta löytyy harmaavalkoinen ruutukuviollinen tapetti.

Sen alla on kukallisempaa, mutta silti hillittyä tapettia. Sen alle en enää päässyt kurkistamaan tällä kertaa.

Pääkuistilla on uudehkoa (90-lukuista) hillittyä raitaa, jonka alla on Enso-pahvia.

Muutama kohta onkin ilman päällitapettia, kuten tässä kylpyhuoneen oven oikealla puolella.

Makuuhuoneen nykyisen tapetin alla on harmaavalkoista pienikuviollista tapettia. Onpa muuten valtavan paljon kärpäsenkakkaa, en kuvatessa edes huomannut. Ei liene ihme, että kärpäset ovat viihtyneet talossa.

Tuon tapetin alla on vielä raitapohjaista valkokuviollista tapettia.

Salongissa on vain se nykyinen tapetti, jonka alla on paperointi. Talossa on varmaan tehty aika iso remontti 50-60 -luvulla, jolloin on laitettu sähköt uusiksi (jossain näkyy vielä niitä ikivanhoja johtoja posliinikiinnikkeineen), vedetty kaikki pinnat uusiksi ja valoisiksi. Harmi, kun en löytänyt mitään alkuperäisiä malleja! Toivottavasti huokolevyjen alla on edes jossain joitain varhaisia tapetteja.

Olen kyllä valtavan onnellinen, ettei talossa ole tehty lastulevyremonttia. Kun on uusittu pintoja, on käytetty huokolevyä ja Enso-pahvia ja pintoihin paperitapetteja.

Kivimäki talvella

Viime viikonloppuna satoi lunta oikein reilusti. Päätin ottaa vähän kuvia Kivimäen talvestakin. Eihän sentään täälläkään ikuinen kesä vallitse.

Koivu näyttää edelleen muhkealta, jopa liian muhkealta trenkituvan vieressä. Saisikohan tuota karsittua jotenkin niin, ettei tarvitsisi koko puuta kaataa. Jos katkoisi vain nuo katon päällä olevat oksat jotenkin siististi. Onnistuisikohan se?

Suurten puiden muodostama kuja on kaunis talvellakin. Harmi, että näitäkään ei ole karsittu ajoissa. Nyt meidän tehtäväksemme jää kaataa suurin osa pois, eikä ole uusia upeita taimia väleissä kasvamassa. 

Oikeasti talo näyttää ainakin näin pilvisenä ja lumisateisena päivänä hieman ankealta. Aivan kuin se ei oikein sopisi maisemaan. 

Auttaisikohan, jos vuorilaudat maalaisi jollain värillä. Ehkä tuo valkoinen valkoisella ei ole paras ratkaisu. Mitä väriä ehdottaisit? Ainakin siniharmaata noissa on ollut ja vihreää.

Nyt, kun ei ole lehtiä puissa ja pensaissa, voi pihalta päästä näkemään pilkahduksen aitasta. Ihan sellaisen hyvin pienen pilkahduksen, kun osaa katsoa oikeasta kulmasta.

Tässä varmaan on mennytkin ennen aittapolku, koska kulku oli näinkin helppoa tähän suuntaan.

Tämä pitää kyllä päästää paremmin esille. Aitat ovat jotenkin niin kivoja rakennuksia, että sääli piilottaa niitä. Tästä voisi kehitellä jonkin pienen nukkumasopin kesäajaksi (pienen tavarankarsimisen ja siivouksen jälkeen).

Pihapuutkin ovat valitettavasti aika huonossa kunnossa. Jos nuo kaikki kolme joudutaan karsimaan, pihasta tulee kyllä aika autio. Seuraavat puut ovat vasta suulin alaosan ja pakarituvan välimaastossa.

Pensaikon keskellä kulkee pieni polku, joka johtaa muinaiselle ylisensillalle, jossa on nyt puutarhakeinu. Kauan aikaa sitten ensimmäisen talollisen lapset menivät molemmat samana päivänä naimisiin ja kulkivat tuolta solaa pitkin alas pihalle vihittäviksi. Ne häät olisi ollut mukava nähdä.