Vuori on raikkaan sininen vuorikangas. Taskuja mallissa ei ollut, joten hetken aikaa mietin niiden lisäämistä, mutta jätimpä väliin kuitenkin.
Ja mokakin sattui taas. Asetin päälikappaleen kaavat väärin päin taitteelle ja huomasin sen vasta kun olin osat jo leikannut irti. Kangasta ei ollut enää tarpeeksi uusia palasia varten, joten jouduin jatkamaan entiset sopivaksi. Siksi keskellä päällä on ylimääräisiä saumoja, mutta eipä nuo nyt niin kammottavasti tuosta erotu. Onneksi.
Jämäpalasta tein vielä pienen meikkipussukan, siinäkin on sama sininen vuori, mutta en enää tiedä mihin olen kadottanut sen kuvat... ehkä tällään tähän jotain todisteita myöhemmin...
6 kommenttia:
Ihania laukkuja. Nuo olisikin kiva ottaa mukaan lomalle. ;)
Kauniita ovat!
Onpa hienoja. Hankin itsekin jo aikaa sitten kaavat, mutta onnettoman kielitaidon vuoksi en ole uskaltautunut yrittämään ompelua.
Kyllä tuli hieno! Tereen poisjättöään ei mitenkään mielestäni tee kassista yhtään huonompaa. Mulla on kappaleet leikattu jo keväällä, mutta en ole vielä toimertunut ompelemaan kassia. Saisihan siitä mukavan työkassin!
Ihania laukkuja!
Tosi upea toteutus ja kivat kankaat! Olet tehnyt siistiä työtä. Noita on varmasti ilo kantaa. Itsellänikin on kaavat noihin, mutta olen sen verran aloittelija ompelussa etten uskalla vielä ottaa seuraavaksi projektiksi.
Lähetä kommentti