Brändi

Luin Anna-Leena Härkösen uusimman romaanin Rikospaikka ja kiinnitin huomiota kirjan kansilehden fonttikokoon. Härkösen nimi on kirjoitettu romaanin kanteen huomattavasti kookkaammin kirjaimin kuin kirjan nimi. Kirjailijasta tulee kuulemma brändi kolmannen romaanin jälkeen. Härkösen kirjat ovat merkkituotteita, joiden ostaja tietää mitä saa. 

Kun olin lapsi, äitini luki paljon Simenonin dekkareita. Kirjastosta ei löytynyt yhtään Maigret-sarjan osaa, mutta varastosta löytyi. 

Maigret epäröi ei ole erityisen jännittävä, nykydekkareiden juonet ovat monimutkaisempia. Ajankuvana dekkari on kuitenkin hauska. Kaikki polttavat tupakkaa ja Maigret tietysti piippua. Ylikomisario Maigret juo virka-aikana punaviiniä ja armanjakkia. Maigretin vaimo on tietysti kotirouva, joka kysyy tuleeko mies kotiin lounaalle ja mitä ruokaa hän haluaisi valmistettavan. 

Olen hieman tokkurainen, sillä minulle tehtiin viime yönä yöpolygrafia ja nukuin erilaisten piuhojen kanssa. Aamulla revin teippejä naamastani. Molemmissa poskissani kulkevat vieläkin kaarevat rannut. Naapurin nuoripari riiteli illalla, enkä uskaltanut laittaa korvatulppia, sillä pelkäsin samalla irrottavani jonkun piuhoista. 

Kirjailijan brändäys

Autofiktio on nyt voimissaan ja se kiinnostaa meitä lukijoita. Dekkareitakin tehdään kuulemma todellisista rikoksista, joita kirjailija sitten selvittelee. Koska kaiken keskus on kirjoittaja, hänet tulee brändätä. Keskeistä on nuoruus ja joku ongelma, josta kirjailija on monen itkun jälkeen selvinnyt. 

Kirjailijan pitää olla nuori, mieluiten alle 40-vuotias.

Toivottavaa olisi, että kirjailija olisi kärsinyt ongelmasta, jonka hän on lyönyt kanveesiin. Syömishäiriö tai vanhemman alkoholismi ovat sopivia vastoinkäymisiä, vähempi ei riitä.

Kirjailijan parisuhde on tärkeä. Puolison tulee olla kiinnostava. Mieluiten kirjailija saisi elää polyamorisessa tai avoimessa suhteessa. Sinkkuuskin käy jos kirjailija on alle kolmenkymmenen.

Tatuoinnit kirjailijan nahassa ovat aina plussaa. 

Kirjailijan on soveliasta asua joko pittoreskillä vanhalla kansakoululla tai sitten Kalliossa tai Berliinissä. 

Kirjailijan pitää pohtia elämäänsä tärisevässä Insta-livessä vähintään viikottain.

Kuuluisat sukulaiset eivät ole haitaksi. 

Sanotaan, että kirjailija kirjoittaa sitä samaa kirjaa yhä uudestaan. Luin Petri Tammisen esikoisromaanin (sitä ennen hän kirjoitti mainiota lyhytproosaa) Väärä asenne ja totesin, että näin on. Eikä se ole ollenkaan negatiivinen asia. 

Tammisen romaanien päähenkilö on aina jotenkin ulkopuolinen ja omiin maailmoihinsa eristyvä. Hän kokee häpeää siitä, ettei ole ihanteidensa mukainen vahva mies. Jo esikoisromaanista löysin Petri Tammisen, mutta autofiktiosta ei silti ole kyse. 

Tamminen sopii edellä mainitun brändäyksen viimeiseen kohtaan, hänellä on kirjailijapoika ja he ovat antaneet yhteishaastatteluja, joka on tietysti hyväksi. Petri Tamminen ja minkäänlaiset haastattelut eivät kylläkään oikein sovi siihen kuvaan, jonka olen hänestä kirjoja lukemalla saanut.