Yritän keskittyä olennaiseen eli erittäin alkumetreillä olevaan käsikirjoitukseeni, mutta sen sijaan pakenen tehtäviin, jotka eivät minua kiinnosta lainkaan, kuten imuroimiseen tai vessan siivoukseen, puhumattakaan niistä, joista pidän kuten lukeminen tai kahvin kittaaminen.
Kirjoitan tätä Metson kahvilassa, jonne liukenin, kun en enää jaksanut imuroida Kertun karvoja matoilta tai kiillottaa kylpyhuoneen hanoja. Näyttää siltä, että joudun pian pakenemaan lounasväkeä, joka täyttää kahvilan. Pöydässäni lojuu läppäri ja tyhjä kahvikuppi, enkä enää tuota kahvilalle kuin likaisen kupin, lämmitetyn tuolin ja pakollisen turvavälivaatimuksen.
(Kolme tuntia myöhemmin)
Nyt istun kotona työhuoneessani, jossa en kuitenkaan koskaan työskentele. Näen paikaltani silitysraudan, silityslaudan, pyykkikorin, meikkipussin ja imurin. Entä jos peittäisin kaiken aluslakanoilla, auttaisiko se?
Luettuani Camus'n Ruton olisin kaivannut jotain humoristista, älykästä ja rentouttavaa luettavaa, mutta en löytänyt Metsosta mitään mielialaani sopivaa. Suunnittelin meneväni informaatiotiskille ja kuvaavani kirjaa, jonka haluaisin lukea, mutta en kehdannut. Olisi kiinnostanut tietää, mitä minulle olisi ehdotettu.
Vältelläkseni edelleen kirjoittamista katsoin ohjelman, jossa Maria Veitola kävi yökylässä Tuomas Kyrön kakkosasunnossa. Matkalla sinne he poikkesivat WSOY:lla, jossa joku myhäilevä toimitusjohtaja otti heidät vastaan kirjailijoiden muotokuvilla ja näköispatsailla koristellussa huoneessa ja tarjosi croissantteja, leivoksia ja kahvia. Tuomas Kyrö pyöritteli käsissään uutta kirjaansa niin, että kansilehti varmasti näkyi katsojille.
Ohjelma oli lopulta söpö ja kyllä se työnteon voitti.
Pitäisi mennä lenkille. Tässä iässä ei enää ehdi käydä oikeissa töissä, sillä kaikki aika kuluu itsensä kuosissa pitämiseen.
