Olen hyvin häpeäherkkä ihminen.
Nuorempana juhlin ja join itseni humalaan. Krapula ja häpeä on sietämätön kombinaatio. Silloin kannattaa vaikka lyödä vasaralla sormeensa, sillä se vie huomion toisaalle. Nyt kun en tee juuri mitään, mitä saisin hävetä (lukuun ottamatta kirjoittamista) häpeäkynnykseni on laskenut.
Nyt minua hävettää yksi juttu, jonka kirjoitin ja siihen tehty muutos.
Olen kirjoittanut täällä aiemminkin häpeästä ja S:ltä saamastani voimalauseesta "Häpeällä siitä selviää". Ei aina selviä.
Olen yrittänyt kehittää muitakin selviytymiskeinoja. Yksi usein käyttämäni keino on visualisoida eteensä koko maapallo ja sen pinnalla kitkuttavat ihmiset. Kuvittelen itseni johonkin Tampereen kohdalle, josta minua ei edes erota. Varsinkin jos sattuu asumaan vaikka New Yorkissa tai Brisbanessa. Eikä ketään kiinnosta. Olen epäkiinnostava ihminen (olen nainen, liian vanha, mutta en tarpeeksi vanha ja tuntematon) ja semmoiset saavat kirjoitella typeryyksiä.
Toinen melko pätevä tapa on häpeälaulu. Laulun saa itse valita. Se voi olla myös kertosäe tai pelkkää lallatusta. Jos omistaa pianon, sitä voi hakata. On laulettava ääneen, mielellään niin kovalla äänellä, ettei kuule omia ajatuksiaan.
Kun erityisherkät ovat saaneet äänensä kuuluviin, seuraavaksi pitäisi saada ääni ja julkinen tunnustus meille häpeäherkkiksille. Olemme kunnon kansalaisia.
Sanotaan, että sillä se menee, millä se on tullutkin. Kun kirjoitukset hävettävät, voi kirjoittaa lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti