ELÄMYSMATKAILUA, OSA 1. BALI

Nämä kuvat ovat Balilta.

Varasimme edullisen bungalow-majoituksen Balin keskiosasta, Ubudista. En tiedä, missä mokasimme, mutta paikan päällä selvisi, että tulemme viettämään kolme seuraavaa yötä kotimajoituksessa. Isäntä soitettiin paikalle ja hän vei meidät autollaan lähikylässä sijaitsevaan taloonsa.
Pihapiirissä oli monia pieniä rakennuksia, mekin saatiin oma vaatimaton mökki, jossa oli sänky ja yöpöytä sekä äänekkäästi huriseva tuuletin.
Ensimmäinen reaktio oli rehellisesti sanottuna pettymys: miten meille nyt näin kävi, kenelle pitäisi valittaa? Piti ihan istua alas ja kysyä itseltäni, että mitä varten sinä, Ingi, oikein matkustelet? Onneksi mieheni on sellainen tyyppi, joka sukeltaa innoissaan päätä pahkaa seikkailuihin. Näin me muutettiin asennettamme ja mentiin tutustumaan perheeseen.

Pihapiiriä ympäröivä kaunis muuri.

Perheessä asuivat isä, äiti, kolme lasta ja yksi nuori sukulaisperhe. Naapurissakin asui lähisukulaisia, jotka kuljeskelivat meidänkin pihallamme kuin kotonaan.
Jälkeenpäin voin sanoa, että siellä vietetyt päivät olivat mielenkiintoisimpia ja antoisimpia koko matkalla.

Mitä väliä on loppujen lopuksi sillä, että olet muutaman päivän ilman lämmintä vettä, tai että vessa on mökin ulkopuolella tai voi kauhistus, internettiin ei pääse.
Perhe oli erittäin vieraanvarainen ja ystävällinen. Isäntä ja tytär puhuivat englantia ja ensitöikseen saimme kunnian käydä tutustumassa perheen riisiviljelmiin muutaman sadan metrin päässä kylän laidalla.

Olen aika hassu näky valkoisissa purjehduskengissä vetisessä maastossa. Kaikki oli oikeasti hyvin mielenkiintoista. Olen minä riisipeltoja nähnyt ennenkin, mutten yhtä läheltä. Nyt kierreltiin niitä tunnin verran, ilma oli raikasta, peltoja reunustivat kahvipensaat, kookospalmut ja monet muut eksoottiset kasvit.
Sato on kypsä noin kuukauden päästä ja riittää juuri omalle isolle perheelleen. Kylässä noin 90% perheistä viljelee riisiä. Nuorten seassa se ei olekaan enää yhtä suosittua, nuoret opiskelevat nykyään mm. kivi- ja puuveistotaitoa ja yrittävät ansaita tuloja patsaiden myynnillä. Varsinkin painavia ja upeita kiviveistoksia oli valtavasti myynnissä, mutta paljonko niitä tosiaan ostetaan.

Jokaisessa pihapiirissä on oma kotitemppeli. Meidän perheellämme se sisälsi 6-7 alttaria, jonne joku perheen naisista toi kaksi kertaa päivässä suitsukkeita ja pienen astian, jossa oli hedelmiä, kukkia ja riisiä. Kylässä oli myös yhteinen temppeli, jossa juhlia tuntui järjestettävän harva se päivä.

Tässä keittiössä valmistui maukas ruoka, uskokaa tai älkää.
Aamuisin meille tarjottiin iso banaanilettu ja hedelmiä, illalla riisiä, vihanneksia ja kanaa, jälkiruuaksi taas hedelmiä: papaijaa, vesimelonia, mangoja sekä pikkubanaaneja, joita kasvoi pihalla. Todennäköisesti melkein kaikki ruoka (vesimeloneista en ole varmaa) tuli omasta taloudestaan.
Bali-kahviin totuimme nopeasti, se on tummempi ja vahvempi kuin meidän. Sitä juodaan paljon pitkin päivää. Jopa niin, ettei usein edes kysytä, otatko kahvia vai teetä, on itsestäänselvää, että kaikki juovat kahvia. Minä join iltaisin teetä, se oli inkiväärillä maustettu ja yhtä maukasta kun kaikki muukin.

Pihalla tepasteli kanoja, kukot pidettiin häkeissä, ne olivat 19-vuotiaan pojan ylpeys, hän kun harrasti kukkotappelua (!) Sellainen on kuulemma nuorison suosittu ajanviete.
Kauempana pihan perällä oli sikoja, lehmä ja vasikoita. Kahden koirankin kanssa tehtiin tuttavuutta.
Parina seuraavana päivänä perheen isäntä kuljetti meidät pitkin saarta. Nähtiin paljon, koettiin paljon ja oli mikä mainio tilaisuus kysellä kaikkea, mikä kiinnosti. Iltapimeällä istuttiin kuistilla teetä siemailemassa, heinäsirkkojen ja sammakoiden säestämänä ja vaivattiin isäntää kysymyksillämme, hän kun piti kunnianaan tai velvollisuutenaan viipyä aina seurassamme kun ruokailimme.
Lähtiessämme yritin vihjailla, että jospa rahoillamme ostettaisi perheen parikymppiselle tyttärelle koulukirjoja, hän haluaisi jatkaa opiskelujaan, mutta rahat eivät riitä. Toisaalta on niille rahoille varmasti kovastikin käyttöä, sadekaudella turisteja käy vähän, vielä vähemmän käytetään kotimajoitusta. Majoitus maksoi meille yht. n. 50 euroa kolmelta yöltä. Lisäksi maksoimme kuljetuksista ja iltapalasta. Meille se oli pieni raha, mutta perheelle ainoa tulo tällä hetkellä.
Lupasin isännälle mainostaa häntä netissä. Jos siis joku Balille suunnistava vilkaisee tätä blogia, niin aitoja elämyksiä kaipaava voi Ubudin hotellin Alam Sari Keliki kautta kysyä kotimajoitusta, home stay, meidän isännän nimi on I Wayan Seraya. Hotellilla on 7 kotimajoituspaikkaa.

Sen hienon kokemuksen jälkeen vaihdoimme maisemaa, Sanurin kaupungin bungalow'ssa nautimme erilaisesta kauneudesta ja otimme takaisin yöunia, kylässä kun elävät herätyskellot: perheen kukot, naapurin kukot, naapurin naapureiden kukot aloittivat ajatustenvaihtonsa jo viimeistään kolmelta yöllä.

REISIELAMUSED, OSA 1. BALI
Need fotod on Balilt. 
Me olime broneerinud bungalowmajutuse Bali keskosast, Ubudist. Ma ei teagi, mida me tegime valesti, aga kui kohale sõitsime, selgus, et meid paigutatakse kodumajutusse. Kolmeks päevaks. Peremees helistati kohale ja ta viis meid autoga linnalähedasse Tegellangi külla oma koju.
Õue peal oli mitmeid väikseid hooneid, meiegi saime oma, kus oli voodi ja öökapp ning mürisev ventilaator. Ausalt öeldes esimene reaktsioon oli pettumus: kuidas meil nüüd nõnda läks, kellele peaksime kaebuse esitama. Pidi lausa maha istuma ja küsima endalt, et milleks sa Ingi üleüldse reisid? Õnneks mu mees on selline, kes tormab pea ees õnnelikult uutesse seiklustesse. Ei jäänud mulgi muud üle kui oma hoiakut muuta ja minna perega tutvust tegema.
Peres elasid isa-ema, kolm last ja üks noor sugulaspere. Naabruses elasid vennad, kes meiegi õuel jalutasid nagu omas kodus. Olevat juba seitsmes põlvkond samas kohas.
Tagantjärgi võin öelda, et see kogemus oli kogu reisi üks huvitavamaid ja meeldejäävamaid.
Mis tähtsust on lõppude lõpuks sellel, et sooja vett pole või et WC on õue peal, või oh kui kole, internetti ei pääse!
Perekond oli väga külalislahke ja sõbralik. Isa ja tütar rääkisid ka inglise keelt.
Kohe alguses oli meil au tutvuda pere riisipõldudega, mis asusid mõnesaja meetri kaugusel küla serval. Seal ma siis oma valgetes kingades ringi tatsusin.
Kõik oli väga huvitav. Olen näinud riisipõlde ennegi, aga mitte nii lähedalt. Nüüd tehti meile tunnine ringkäik seletuste saatel. Õhk oli väga puhas, põlde ümbritsesid kohvipõõsad, kookospalmid ja paljud muud eksootilised taimed. Saak valmib umbes ühe kuu pärast ja pere kasutab selle enda jaoks. Külas viljelevad peaaegu kõik riisi, noored otsivad tänapäeval ka teistsugust tööd, õpivad kivi- ja puuskulptuuri ning proovivad nõnda raha teenida.
Igal õuel on oma kodutempel, kus asuvad esivanematele pühendatud altarid. Keegi pere naistest viib paar korda päevas sinna annetusi, suitsuküünlaid ja karbikese toidu ja lilledega.

Toitu valmistati selles köögis, mida pildil näete. Ja toit oli maitsev, uskuge või mitte!
Hommikuti sõime banaanipannkooke ja puuvilju, õhtul riisi, hautatud aedvilju ja kana, magustoiduks jälle erinevad puuviljad. Ilmselt suurem osa toidust tuli oma majapidamisest, näiteks minibanaani põõsaid kasvas igal pool.
Bali kohviga harjusime kiiresti, see on tume , üsna kange ja täiesti talutava maitsega. Seda juuakse palju, lausa nii, et isegi ei küsitavat, kas jood kohvi või teed, kuna kõik joovad nagunii kohvi. Mina jõin küll õhtuti teed, peretütar keetis seda ingveriga. Oli teadagi maitsev nagu kõik muugi.
Õuel tatsasid kanad, kuked olid puuris, sest neid kasvatab perepoeg kukevõitluste jaoks: see olevat noorte hulgas populaarne harrastus!
Tagaõues oli lehm, vasikad ja sead.
Paar järgmist päeva sõidutas peremees meid mööda maad ringi ja saime muidugi küsida kõike mis meid huvitas ja huvitavat oligi igal sammul.
Lahkudes mainisin, et meie rahade eest võiks tütrele kooliõpikuid osta, tal on nimelt õpingud pooleli, kuna raha ei piisa. Teisalt, rahale on ilmselt paljugi kasutust, vihmaperioodil käib turiste vähe ja veel vähem tellitakse kodumajutust.
Kui siis keegi Bali-reisi planeeriv sellesse blogisse piilub, nii lisan igaks juhuks, et Kesk-Balis Ubudis asuva hotelli Alam Sari Keliki kaudu võib tellida kodumajutuse. Meie peremehe nimi on I Wayan Seraya, kodumajutuskohti olevat seal kokku 7. 
Maksime 3 öö eest kokku veidi alla 50 euro, lisaks õhtusöök ja ringsõidud.

Allolev pilt on järgmisest ööbimiskohast Sanuri linnas. Siinses bungalow's nautisime vaikust ja puhkasime välja, maal oli  kukkede kiremine äratanud meid juba kolme ajal öösel.

Majoituspaikka Sanurissa.

Majoitukseemme liittyi toinenkin kommellus. Silloin olimme jo Singaporessa, jossa viivyimme kolmessa erilaisessa hotellissa ja viimeiseksi yöksi varasimme majoituksen hienommasta neljän tähden hotellista, halvimman huoneen kylläkin.
Kun meidät ohjattiin huoneeseen, selvisi, että kyseessä olikin kahden huoneen sviitti. Tarkistin netista hinnan: 460 euroa yöltä. Tarkistin voucherista varauksemme: 104 euron 2 hengen huone. Pitäisikö valittaa? No ei valitettu. Lisälaskua ei ole kuulunut.

Hotelli oli lähellä ilotulitusaluetta, kyseessä oli nimittäin uudenvuoden aatto.
Ilotulitus itse oli aika hieno, vaikkakin odotuksemme olivat korkeammalla.

Majutusega seostus teinegi sekeldus. See juhtus reisi lõpul Singapuris. Olime seal erinevates hotellides ja viimaseks ööks võtsime odavaima toa ühest uhkemast nelja tähe hotellist, kuna sealt oli võimalik käia kõndides vaatamas uue aasta ilutulestikku. Kui meid tuppa juhatati, selgus et see oli kahetoaline sviit. Kontrollisin meie voucherist, et olime maksnud toa eest 104 eurot, vaatasin netist sviidi hinda: 460 eurot! Kas peaks protesteerima? No ei protesteeritud. Lisaarvet pole tulnud.
 Raketid olid täitsa uhked, meie ootused olid siiski kõrgemal.
Kui suure tunglemise keskelt (lisaks meile oli vaatajaid väidetavasti veel 300 000) lõpuks tagasi hotelli jõudsime, oli uni muidugi hea. Oli seda paar tundi, kella kuueni. Siis algas korrus allpool just meie all selline lärmamine ja karjumine, et mu mees tõmbas vihaselt riided selga, läks sinna koputama ja arvamust avaldama. Nojah, kaks purjus tursket selli olid seal omavahel mõtteid vahetamas. Mees teatas asjast ka hotelli vastuvõttu. Olukord rahunes, aga vaid hetkeks.
Lõpuks läkski nii, et suurte vabanduste saatel juhatati meid kolm korrust ülespoole magama: sviiti muidugi!
Saime ka lisaaega õhtu kella kuueni, see sobis meile suurepäraselt, sest lend Soome läks keskööl.
Lõpp hea, kõik hea!

Kun yöllä päästiin aikamoisen ruuhkan keskeltä takaisin hotelliin ( meidän lisäksi oli 300 000 muutakin katsojaa), uni maistui makealta. Joo, maistui vain aamukuuteen. Silloin alkoi alapuolellamme olevasta huoneistosta kuulumaan kamalaa möyhkämistä ja huutoa. Mieheni veti suutuksissaan vaatteet päälle, kävi koputtamassa ja puhuttelemassa sekä ilmoitti tilanteesta myös respaan. Siellä siis kaksi humalaista korstoa oli vaihtamassa mielipiteitään.
Hetkeksi äänet vaimenivat, mutta vain hetkeksi.
Kävi sitten näin, että pahottelujen saattelemana siirrettiin meidät kolme kerrosta ylemmäs nukkumaan: sviittiin tietenkin. Saimme myös lisäaikaa iltakuuteen saakka. Se sopii hyvin, lento Suomeen lähti keskiyöllä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.