Olemme matkoillamme käyttäneet aika ennakkoluulottomasti hyväksemme paikallista ruokakulttuuria. Ilmeisesti vatsamme bakteerikanta on sellainen, ettei ripulilääkkeitä eikä maitohappobakteereja ole tarvittu.
Monesti ostamme katukojuista naposteltavaa mukaan, syömme sivukatujen kuppiloissa ja pyydämme autokuskeja viemään meidät paikkaan, jossa he itsekin syövät.
Kerran, kun teimme näin Intiassa, kuppilan väki katsoi meitä pitkään epäilevästi, ihan kuin ajatellen, että kohta ne turistit tajuavat, minkä virheen ovat tehneet ja häipyvät pika-pika. Kun he lopulta ymmärsivät, että olemme tosissamme, alkoi aikamoinen tohina. Tarjoilijapojat riensivät hymyissä suin täyttämään toiveitamme, jostain löytyi ruokalista hintoineen ja palvelu pelasi kuin parhaassa ravintolassa. Ainoastaan peltimukissa tarjottua vettä en uskaltanut juoda. Jopa maksu perittiin tasan ruokalistan mukaan ja vaihtoraha palautettiin, mikä Intiassa ei olekaan aina tavallista. Lopuksi poistuimme kiitollisten kumarrusten saattelemana. Ruoka maistui tietenkin hyvälle.
REISIELAMUSED, OSA 2. TOIT
Oleme reisidel sageli ilma eelarvamusteta tarbinud kohalikku söögikultuuri. Ilmselt on meil nii karastatud nõukogudeaegsed kõhud, et kõhukinnisteid ja piimhappebaktereid pole vaja läinud. Ostame sageli toitu tänavalt ja sööme kitsastel kõrvaltänavatel kohalike inimeste söögikohtades. Vahel palume taksojuhil viia meid kohta, kus ta isegi sööks.
Korra Indias kui tegime nii, vaatasid söögikoha töötajad meid tükk aega umbusklikult nagu mõeldes, et küllap need turistid kohe taipavad, kuhu on tulnud ja lasevad kiirelt jalga. Kui nad lõpuks uskusid, et meil on tõsi taga, algas kiire askeldamine. Ettekandjapoisid jooksid naeratuste saatel täitma meie soove, kusagilt leiti menüü, kus hinnadki kirjas ja teenindus sujus nagu parimas restoranis. Ainult plekktopsist pakutud vett ma ei julgenud juua.
Lõpuks võeti hindki täpselt menüü järgi ja vahetusraha anti õieti tagasi, Indias pole see nimelt päris tavaline. Kummarduste saatel jäeti meiega hüvasti ja toit maitses teadagi hästi.
Balilla esitimme samanlaisen toiveen ja pysähdyimme kadun varteen pieneen kojun eteen, jota ei ruokapaikaksi olisi arvannut. Katoksen alla oli vain yksi matala pöytä, istuttiin lattialla. Ruokalistaa ei ollut, mutta tarjolla oli riisiä, kanaa, vihanneksia ja chilikastiketta. Näin kyllä kauempaa haarukaitakin, mutta kun kuskimme ehdotti, että söisimme maan tapaan sormin, niin sekin kävi. Tarvitseeko edes sanoa, että ruoka ei tuottanut nytkään pettymystä.
Harmi, kun en muistanut ottaa kuvia.
Balil olles esitasime samasuguse soovi ja peatusime tänava ääres väikese ehitise ees, mida söögikohaks küll poleks arvanud. Lahtise katuse all oli vaid üks madal laud ja istusime põrandal. Meile pakuti riisi, kana, aedvilju ja tsillikastet. Nägin küll kaugemal kahvleidki, aga kui autojuht soovitas, et sööksime maa kombe kohaselt sõrmedega, siis seegi sobis. Pole vist vaja öeldagi, et toit ei valmistanud pettumust.
Kahju, et ei tulnud meelde pilte teha.
Hedelmiä syömme aina paljon ja ostamme niitä hotellihuoneeseenkin iltapalaksi. Niin aidoista mauista ei voi kotimaassa nauttia.
Dragonfruit = lohikäärmehedelmä maistuu kiiville.
Ostame alati puuvilju kaasa hotellis söömiseks. Selliseid maitseid ju kodus ei leia.
Draakonivili maitseb nagu kiivi.
Jopa pahamaineista durian-hedelmää tuli maistettua Singaporessa.
Durian (kuva internetistä)
Durianista kirjoittaa Markus Lehtipuu Bali-kirjassaan näin:
"Legendaarinen haiseva jättihedelmä on kaikin puolin hankala tapaus. Durian haisee pahalle ja makuun täytyy totutella, mutta lopulta siihen tulee lähes riippuvuussuhde. Maku on hienostuneen elegantti, jos pahalle haisevaa mössöä uskaltaa maistaa. Monet hotellit ympäri Kaakkois-Aasiaa kieltävät durianin tuomisen hotellin tiloihin."
Vielä ankarampi on
Wikipedian mukaan kuuluisa keittiömestari Anthony Bourdain:"
Se haisee siltä kuin olisi haudannut jonkun, joka pitelee kokonaista stiltonjuustoa sylissään, ja kaivanut hänet esiin pari viikkoa myöhemmin."
Höh-höh.
Duriania kutsutaan Singaporessa hedelmien kuninkaaksi. Sen kieltokylttejä näkyi tosiaan sekä hotelleissa että metrossa. Herkkua se ilmeisesti paikallisille oli, koska juuri jouluaattona hotellikatumme täyttyi durian-myyjien tiskeistä ja kaupungin yllä leijui erikoinen lemu.
Kaikista varoituksista huolimatta hedelmä pieneenä annoksena oli ihan maistelukelpoinen, mutta makua on erittäin vaikea kuvailla: ei makea eikä hapan, ei voimakas eikä mieto. Imelä ja outo kylläkin.
Maitsesime ka kurikuulsat durianit.
Markus Lehtipuu kirjutab "Bali"-reisiraamatus sellest umbes nõnda: "See legendaarne puuvili haiseb pahasti ja maitsega peab harjuma, aga lõpuks võib sellest jääda lausa sõltuvusse. Maitse on peen ja elegantne, kui seda ebameeldivalt haisvat püdelat massi julged üldse maitsta. Paljud Kagu-Aasia hotellid keelavad duriani hotelli ruumidesse toomise".
Wikipedia väidab, et kuulus meisterkokk Anthony Bourdain olevat kirjeldanud durianit nõnda: " Se haiseb nagu keegi, kes on maha maetud stiltonjuustu kera süles, ja kahe nädala pärast välja kaevatud".
Nojah.
Durianit kutsutakse Singapuris puuviljade kuningaks. Keelusilte nägime nii hotellides kui metroos. Hõrgutis ta ilmselt on, näiteks jõuluõhtul täitusid meie hotellitänava kõnniteed durianilettidega ja linna kohal hõljus kummaline lehk.
Kõigist kommentaaridest hoolimata durianit võib väikeses koguses julgelt maitsta. Maitset ennast on raske kirjeldada: ei magus ega hapu, ei tugeva ega nõrga maitsega. Imelik ta küll on.
Ruokakokemuksia tältä reissulta:
Indonesialaista.
Kiinalaista.
Korealaista.
Intialaista, lempiruokaani. Mangomehua tai mangolassia en voi vastustaa koskaan.
Siitä ei näköala parane. Bali, Batur-tulivuori.
Lopuksi vielä kuvia uudenvuodenaaton buffetillallisesta: pitää sitä joskus mässäilläkin!
Mõned pildid eri maade toitudest.
Lõpuks paar fotot vana-aastaõhtu pidulikust õhtusöögist hotellis: mõnikord võib ju priisatagi!
