Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64 (Gummerus)

Tapaus 64 on neljäs osa Adler-Olsenin koukuttavasta Osasto Q sarjasta. Tykkäsin kovasti edellisistä osista eikä tämä uusin vuonna 2010 ilmestynyt ja 2015 suomennettu kirja tuottanut pettymystä.

Edellisissä arvioissani olen jo muutamaan otteeseen esitellyt Osasto Q:n mainioita päähenkilöitä. Tällä kertaa Carl Mörckin ja hänen apulaistensa Assadin sekä Rosen lisäksi vahvaa roolia ottaa Mörckin halvaantunut ex-kollega Hardy. Hänen jo aikaisemmissa osissa alkanut kamppailunsa elämänhalun puolesta jatkuu kutkuttavasti ja on yksi niistä syistä, miksi tulen seuraavankin sarjan osan lukemaan heti kun sen saan käsiini. Viides osa (Marco Effecten) on muuten ilmestynyt 2012, mutta en pikaisella googletuksella löytänyt tietoa sen suomennoksen aikataulusta.

Tapaus 64:n teemoihin kuuluvat konservatiivinen äärioikeistolainen puolue ja sodan jälkeisen ajan sadistista piirteitä omaava mielisairaanhoito. Adler-Olsen kertoo tarinaa kolmella aikatasolla; kymmenien vuosien takaiset julmuudet pohjustavat tekoja, rikos tapahtuu 1980-luvulla ja rikoksen tutkinta nykyajassa. Kirjailija onnistuu jälleen kerran pitämään rakenteen hyvin kasassa ja eri aikakausien tarinat etenevät juuri oikeassa rytmissä pitäen lukijan mielenkiinnon koko ajan yllä.

Vaikka Osasto Q kirjat ovatkin päähenkilöidensä osalta hyvin samankaltaisia, ovat niissä tutkittavat rikokset tarpeeksi erilaisia jottei kyllästymistä sarjaan pääse tapahtumaan. Koko sarja on erittäin viihdyttävää lukemista, jossa julmat rikokset, kuiva huumori ja kiinnostavat henkilöt ovat kaikki oma olennainen osa tarinaa.

* * * *  

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus)

Liian harvoin tulee luettua kirjoja joista ei tiedä etukäteen yhtään mitään. Seksistä ja matematiikasta oli minulle tällainen kirja, löysin sen kirjaston uutuushyllystä ja otin mukaani takakansitekstin perusteella. Lukemista aloittaessani en tiennyt siis juuri ollenkaan mitä kirjalta odottaa.

Kirjan pääosasssa on Erika, erittäin lahjakas matemaatikko. Tarinaa kerrotaan enimmäkseen Erikan kautta  - sekä hänen lapsuudessaan, opiskeluaikoina että nykyajassa, jossa Erika on kirjan alussa töissä Berliinissä tutkijana.  Erikan lisäksi tärkeissä osissa on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia ja ympäristöaktiivi, kirjastossa työskentelevä Tuovi, jonka sukupuolta on hankala määritellä perinteisin keinoin. Paljon sivuaikaa saa myös Annukka, Erikan opiskelukaveri.

Annukan todella vahavaksi kirjoitettu Oulun murre ensin ihastutti, sitten vihastutti ja lopussa se tuntui luonnolliselta. Muutama kohta Annukan murteessa särähti murrekorvaani pahasti - "ei varmasti kyllä noin tuota murretta puhuta".

Suurin yllätys kirjassa minulle oli se, että se todellakin kertoo seksistä ja matematiikasta. Matematiikka on hard corea, seksi kuin kertotaulujen opettelua. Erikan suhde sekä matematiikkaan että seksiin on jotenkin pakkomielteinen. Mutta siinä missä matematiikka on kaunista ja selkeää, on seksi sottaista ja monimutkaista.

Seksistä ja matematiikasta on mielestäni ennen kaikkea kirja erilaisista ihmisistä, joiden tiet kohtaavat. Kohtaukset ovat välillä vaivaannuttavia, välillä lämpimiä ja osittain myös väkivaltaisia. Rauma onnistuu jotenkin kertomaan  pissalla käymisestä, Pythagoraan lauseen historiasta ja maailman viimeisen pussihukan kuolemasta peräkkäin ilman keinotekoisuuden tuntua.  

Vaikka kirja on periaatteessa realistinen kuvaus, on siinä kuitenkin sumuisen mystinen pohjavire. Tunnelmassa on jotain samaa kuin Dare Talvitien Epäsoinnun periaatteessa, vaikka kirjojen aihepiirit ovatkin täysin erilaiset.

Pidin kirjasta todella paljon sivulle 209 asti. Sitten Tuovin tullessa pääosaan tunnelma vähäksi aikaa lässähti ja tuli Erikaa ikävä. Mutta pian kirja taas koukutti uudestaan ja sen loppuessa oli samanlainen olo kuin hyvä leffan jälkeen teatterissa poistuessa. Tarina ja henkilöt jatkoivat siis elämäänsä pään sisällä ja olo oli yhtä aikaa tyytyväinen ja haikea.

Rauma on ottanut kirjaan mukaan myös jännityselementin Erikaa vainoavan henkilön muodossa. Mielestäni kirja olisi hyvin kantanut ilmankin tätä hieman teennäiseltä tuntuvaa lisää. Mutta yhtä kaikki seksistä ja matematiikasta oli hieno lukuelämys. Pisteitä tulee erityisesti siitä, että kirja oli ihan omanlaisensa ja sitä on hankala sijoittaa mihinkään genreen. Plussaa myös matemaattisen osuuden uskottavasta ja ammattimaisesta kuvaamisesta.  


* * * *

Antti Tuomainen: Kaivos (Like)

Kuten aikaisemmista postauksistani käy ilmi, on Antti Tuomainen mielestäni yksi tämän hetken parhaista suomalaisista jännityskirjailijoista. Kaivos on Tuomaisen viides kirja ja vahvistaa entisestään hänen asemaansa maamme eturivin rikoskirjailijana.

Päähenkilönä kirjassa on toimittaja Janne Vuori, joka yhdistää kirjan kaksi pääjuonta. Toisella raiteella Vuori tutkii Pohjois-Suomessa sijaitsevan kaivoksen ympäristörikkomuksia. Samalla hänen elämäänsä järkyttää yllätystapaaminen vuosikymmeniä poissa olleen isänsä kanssa. Vuori tasapainoilee kaivostutkinnan, isänsä ja tulehtuneen parisuhteensa välillä, eikä onnistu pitämään pakettia kasassa.

Kirjan kaivos on fiktiivinen, mutta Talvivaara vihjaukset ovat vahvat. Räntäsateinen Suomalahden kylä asettuisi hyvin Sotkamon maisemiin ja toimitusjohtajan nimeksi ei varmasti sattumalta ole valikoitunut pekkaperämäinen nimi Matti Mali. En tästä huolimatta pidä Kaivosta yhteiskunnallisena kritiikkinä, jolla pyrittäisiin ottamaan kantaa Suomen kaivosteollisuuden ongelmiin. Ennemminkin Suomalahden kaivos on kehikko, jonka varaan Tuomainen rakentaa kirjan sydämen, Vuoren isäsuhteen.

Kaivoksessa Tuomainen palaakin  mainion Veljeni vartija teoksen teemoihin. Isän ja pojan tarina on todella intensiivinen, yhtä aikaa absurdi ja todentuntoinen. Samalla valoisa ja synkkä, herkkä ja karu.

Tuomainen kirjoittaa taas kerran vahvasti omalla tyylillään lyhyitä karunkauniita lauseita ilman turhia täytesanoja. Tuntuu että tämä hänen tavaramerkkinsä vain paranee kirja kirjalta, tarinassa ei ole monelle kirjalle niin tyypillisiä tiivistystä kaipaavia kohtia vaan jokainen lause tuntuu useaan kertaan mietityltä. Kaivoksessa on mielestäni hieman aikaisempia kirjoja enemmän huumoria, twerkkausartikkeliheitot toivat synkkään Helsinki Noiriin hetkellistä keveyttä.

Olen Tuomaisen aikaisemmista kirjoista hehkuttanut Veljeni vartijan hypnoottista avauslukua. Kaivoksesta mieleeni jäi erityisesti kirjan  puolenvälin luvut, joissa Vuori juo itsensä sammumiskuntoon ja potee sen jälkeen helvetillistä krapulaa. Lukujen intensiivisyys oli voimakasta, lähes fyysistä pahoinvointia aiheuttavaa (ja tämä siis positiivisessa mielessä toim. huom.).

Kaiken kehumisen jälkeen pientä kritiikkiäkin. Kaivokseen liittyvä rikosjuoni on turhan ennalta-arvattava eikä yllä samalle tasolle romaanin muiden ominaisuuksien kanssa. Vierastin myös vähän muutamaan kertaan käytettyjä blogikirjoituksia, joiden aikana kirjan jännite vähän lässähti.

Kaivos on erinomaisesti kirjoitettu herkkä, mukaansatempaava, jännittävä ja älykäs kirja.

* * * *
   
     

Joakim Zander: Uimari (Tammi)

"Romaani joka pistää koko trillerikentän uusiksi." Kun takakannessa on tällainen lainaus kriitikolta ja blogeistakin olin kirjasta hyvän vaikutelman saanut, niin pakkohan Uimari oli kirjaston hyllystä poimia mukaan.

Uimari on USA:lainen "konsultti", henkilö joka lähetetään - vähän jasonbourne tyyliin - hoitamaan USA:n terrorisminvastaisia tekoja silloin, kun teot eivät kestä päivänvaloa.

Kirja kertoo Uimarin tarinaa 1980-luvulta alkaen samalla kun pääjuoni etenee vuodessa 2013. Ruotsalainen tutkija pääsee perille näistä "konsulttien" hämärähommista. Mukaan sekaantuu myös europarlamentissa toimiva avustaja ja rahaa sekä menestystä jahtaava lobbaaja.

Uimari on jännitysromaani (kuten kansikin jostain syystä alleviivaa), jossa on paljon toiminnallisia elementtejä. Paljon pyöritään EU:n valtapeleissä ja etenkin sen kulisseissa. Jokainen on vuorollaan hengenvaarassa ja salaperäisen Uimarin roolia nykyajan tapahtumiin valotetaan luku luvulta enemmän. Kirjasta tuli mieleeni monet Ilkka Remeksen kirjat - kansainvälinen poliittinen valtapeli, terrorismi ja yksittäisten henkilöiden suorittama salaliittojen paljastaminen ovat tuttu yhdistelmä.

Kirja alkoi lupaavasti ja alussa ajattelinkin, että kyseessä voi todellakin olla takakannen lupaama trilleritapaus. Aika pian kirja kuitenkin lässähti normaaliksi toimintajännäriksi, jollaisia on tullut luettua jo ihan tarpeeksi monta kappaletta. Itse Uimarin persoona ja elämäntarina oli kirjan parasta antia, mutta sekin jäi etenkin kirjan lopulla turhan rymistelyn ja toiminnallisen kikkailun alle. 

Viihdyttävää lukemista? Kyllä. Pistää koko trillerikentän uusiksi? No ei tod. 

Palaan siis vielä takakannen tekstiin. "Romaani joka pistää koko trillerikentän uusiksi." Lähde tälle lauseelle  on http://culturmag.de/rubriken/buecher/joakim-zander-der-schwimmer/82544. Vaikka tuossa arvostelussa kirjaa kehutaankin, niin en siitä takakannen tekstiä vastaavaa lainausta löytänyt. Joku paremmin Saksan kieltä osaava voinee kommentoida josko se siellä kuitenkin on.

Kirjoissahan on tapana takakanteen laittaa lainauksia kriitikoilta, nykyään yhä useammin myös blogisteilta. Uimarin tapauksessa tuo lainaus on saksalaiselta kulttuurisivustolta, joka käsittääkseni kerää artikkeleita free-lancereilta ja julkaisee ne netissä. Jonkinlaista kuluttuajansuojaa pohdin. Varmaan jokaisesta kirjasta löytyy hyvä tai jopa ylistävä arvio jostain. Onko kirjan ostajan kannalta eroa sillä. onko tuo arvio perinteikkäästä sanomalehdestä vai pari vuotta sitten perustetusta nettiportaalista? Ja onko sillä mitään väliä kun google löytää kuitenkin kaikki arviot?

* *

Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet (Myllylahti)

Epäsoinnun periaatteet on monen adjektiivin kirja. Se oli minulle hämmentävä, outo, kiehtova, koukuttava, älykäs, turhauttava,  jännittävä, nostalginen ja hauska lukuelämys.

Hämmentävä koska meni pitkään ennen kuin uskoin että kirja todellakin on sellainen kuin on. Kaksi opiskelijaa. Yliopiston kellari. Akateeminen ahdistus.

Outo koska mitään ihan tällaista en muista ennen lukeneeni. Lähimmäksi menee ehkä Steven Hallin Haiteksti. Joku jättänee kirjan kesken ensimmäisen luvun jälkeen. Toinen lukee heti uudelleen.

Kiehtova koska maailma imaisi sisäänsä kuin hissi.

Koukuttava koska kirjaa oli ikävä kun olin poissa sen ääreltä.

Älykäs koska Talvite ei aliarvioi lukijaansa vaan ujuttaa syvälliset ajatukset lukijan mieleen salakavalasti, välillä lähes viihteellisen nuorisokirjallisuuden muodossa.

Turhauttava koska koko kirjan ajan oli mielessä "mikä tässä nyt oikein on selityksenä, ärsyttää kun en ole varma" - ja kirjan loppu ei kauheasti asiaa ainakaan helpottanut. Metatasoja löytyy vaikka muille jakaa.

Jännittävä koska HS oli oikeasti pelottava.

Nostalginen koska tuli omat opiskeluajat mieleen. En tiedä onko kirjan maakuntayliopistolle esikuvaa, mutta ainakin omasta näkökulmastani se on aivan selvästi minulle kovinkin tuttu Oulun yliopisto. Katsokaa nyt vaikka tätä karttaa niin jo alkaa korvissa kuulua kirskuva ääni, silmissä kihelmöimään ja nivelet sekoamaan. Lisäksi keskellä karttaa kulkeva Väylä on pahaenteisen kuuloinen.

Hauska koska Eikan kuiva huumori ja epäuskottavan byrokratian surkuhupaisan läheinen suhde todellisuuteen.

Kävin tänään viimeksi Oulun yliopiston käytäviä kävelemässä. Kyltti kellarissa sijaitsevaan kiltahuoneeseen näytti nyt erilaiselta kuin ennen. Tiesin, että aikanaan pääsin yliopistolta pois. Nyt olin siellä takaisin. Miksi? Ja millä avaimilla?

* * * *

Sain kirjan Myllylahdelta. Kiitos.

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (WSOY)

Toinen maailmansota. Orvon saksalaispojan Wernerin pakkotaistelu natsi-saksan puolella. Sokean ranskalaisen tytön Marie-Lauren pako miehitystä Saint-Malon rannikkokaupunkiin. Älykkään Wernerin traumaattiset kokemukset sotilaskoulutuksessa. Marie-Lauren erakoitunut iso-setä. Valtavan arvokas timantti. Kuolemansairas saksalaisupseeri pakkomielteisessä ajojahdissa.

Kaikki palaset koskettavaan, jännittävään ja koukuttavaan tarinaan ovat siis mukana! Harmi vaan, että näistä aineksista on saatu keitettyä melkoisen mauton keitto, joka vaikuttaa tunteisiin vain paikoitellen.

Kirjan rakenne on kohtuullisen suoraviivainen ja henkilöitä on kirjan pituuteen nähden suhteellisen vähän. Kerronta siis pyörii paljolti Wernerin ja Marie-Lauren ympärillä. Valitettavasti nämä päähenkilöt jäävät mielestäni kiiltokuvamaisiksi, särmättömiksi ja tuntuu, että kirjailija ei ole uskaltanut heille kirjoittaa juurikaan heikkouksia jotka toisivat heidät todemmiksi ihmisinä.  

Doerr aloittaa kirjan mukaansatempaavasti elokuusta 1944 ja palaa sitten vuoteen 1934 josta alkaa kertomaan tapahtumia jotka johtavat noihin vuoden 1944 tapahtumiin. Tarinan edetessä palataan aina välillä vuoteen 1944 paljastamaan vähän lisää siitä, mihin kaikki lopulta johtaa. Tämä lopun (osittainen) paljastaminen jo aikaisessa vaiheessa ei itselleni toiminut etenkään kun nuo tarinan lopun tapahtumat olivat selvästi koukuttavampia kuin niihin johtavat tapahtumat. Välillä lukemisessa oli pakkolukemisen fiili, "pakko nämäkin sivut lukea että pääsee lukemaan sen loppuratkaisun josta jo kovasti on vinkkailtu".

Radioteknologia ja pienoismallit olivat mukava persoonallinen piirre tässä kirjassa ja niistä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Takakannessa mainostettu "mahdollisesti kirottu jalokivi" ei onneksi tuonut yliluonnollisia elementtejä mukaan.

Edeltävästä kritiikistä huolimatta paikoitellen Kaikki se valo jota emme näe kyllä tempaisi täysillä mukaansa ja kirjan lopussa tarina kosketti. Kirjan tapahtumat tulivat myös pään sisälle, Saint-Malon kadut ja Marie-Laurien isän pienoismallit oli helppo nähdä mielessään.

Parasta kirjassa on tapa, jolla Doerr on onnistunut kertomaan realistisen sotakuvauksen sadunomaisen pehmeästi.


* * *

Jo Nesbö: Verta lumella, osa I (Johnny Kniga)

Lyhyt kirja, lyhyt arvostelu.

Pääosassa herkkä ammattitappaja, joka haluaa pelkkää hyvää.

Tyyli tuttua Nesböa, tarina kulkee sujuvasti ja kaiken väkivallan ja ankeuden alta pilkistää usko ihmisen hyvään puoleen. Kuivaa huumoria on hieman harryholeja enemmän. Vain Nesbö kirjoittaa pään irti nirhaamisesta näin neutraaliin sävyyn.

Välipalakirjan makua, kuin jatkonovelli joulukuun Verdens Gangista.

Kuitenkin viihdyttävä ja nopealukuinen. Unisesta lopusta lisäpisteitä.

Seuraavaa harryholea odotellessa.

* * *