FI AVA Woylie’s Karkki

Vuoden viimeisiin kisoihin tuli ilmoittauduttua vähän ex tempore. Hoidossa ollut iskän Mette-collie piti palauttaa Espooseen ja huomasin että lauantaina on neljä kisaa kolmosille Ojangossa, tuomareina Mikkilä ja Pirttikoski, joiden radoista oon tykännyt mutta en ole usein ollut. Ilmo sisään.

Käytiin Saijan kanssa treenailemassa alkuviikossa ja tuskailin meidän puomia. Juoksu-A on edennyt ihan mukavasti, mutta itsevarmuus puomilla on Karkilla vähän hukassa ja este on hidastunut. Totesin että onneksi vaan kaksi aksarataa, niin mennään nyt kuitenkin.

Kisoista tulikin melko isot, pikkumakseja oli reilu 20 ja isoja makseja kuutisenkymmentä. Pitkä päivä samalla tiedossa. Pakkaillessani otin esiin mun ”tässä ollaan” kortit jotka tein. Kävin niitä läpi ja totesin että nyt aion nukkua hyvin ennen kisaa, ja koettaa raskaan työrupeaman jälkeen nauttia vikoista kisoista ja keskittyä vaan Karkkiin. Iskä auttoi huolehtimalla Seelasta ja Keksistä kisapäivän aikana. Kisat olivat n. 1h 15 min myöhässä jo alkaessaan. Rataantutustuminen oli vapaa, käytiin Ojangossa kivoilta poluilla hyvä lämppä ja tutustuin ekaan rataan Kentiä kuunnellen pariin otteeseen.

Ekalta radalta hyl, Karkki ohitti hypyn ja sinkosi putkeen. Taplasi myös okserin kanssa. Seuraava hypäri 10 - rima ja vikana esteenä ollut  okseri (taas) alas. Tää rata oli muuten ihan sairaan siisti, pääsin jotenkin sellaiseen flow-tilaan missä en vähän aikaan oo ollut. Oli vaan hyvä ja varma tunne, ja omat ajoitukset ja ohjaussuunnitelmat sujui hyvin. Omat jalatkin tuntui hyviltä. Etenemä vitosen verran ja 8. sija.

Sit aksarataa. Kävin kävelemässä taas pitkän kiepin ennen rataa, Karkki sai etsiä pudonneita hanskoja ja retuuttaa wubbaa. Sillä oli mahtava virne naamalla ja mua nauratti kun se oli niin tohkeissaan laatuajasta.

Rata oli Reetan käsialaa.

Radassa oli tosi monta juttua mistä tykkäsin heti. Pitkät estevälit, vauhtia, mutta myös osaamisasioita.  Alkua pohdin pitkään, A:lta neloselle kulma oli vaikeahko. Juoksu-A yhdistettynä in-in:iin olisi ehkä vähän riskaabeli mutta todettuani että niin sen haluaisin osata ohjata, päädyin siihen. Radan loppuosa rakentui ehkä vähän piirroksesta poiketen. Muuri oli kauempana putkensuusta 2 esteen suuntaan ja ansana pahempi mitä piirroksesta näytti. Ehtiminen muurin jälkeiseen takaakiertoon ei niinkään mietityttänyt, vaan sen jälkeiseen persjättöön ja 17 esteen takaakiertoon ehtiminen. Totesin että keinu pitää ottaa rohkeasti ja huolehtia että katse pysyy koirassa ja liike yllä kohti 16, jos ei koiraa putkeen halua. 

Sitten radalle, Karkki otti kolmannen tosi hyvärn lähdön. Ja in-in:llä pääsin hyvin etumatkaan 2:lta. Karkki teki hienot kaksi laukkaa A:lle ja tuli kevyesti in-in:iin myös neloselle. Pieni linja kepeille ja sit ohjaaja sai pistää jalkaa toisen eteen jotta puomia edeltävä hyppy saatiin kunnolla. Puomilla ehkä turhan kovaakin karjasin Karkille alastulosta, mutta pysähtyi, pienellä kontrollilla oikeaan putkenpäähän. Lähetys hypylle (tämäkin kohta ehkä hiukan erilainen radalla, hyppy kauempana putkesta), ja liikkeelle kohti keinua. 11 hyppy rapsahti, olin varma että tuli alas, joten nopea ajatus, että nyt turha varmistella, mennään niin kovaa kun päästään. Karkki teki hienon keinun ja ehdin tosi hyvin ohjaamaan sen 17, taas pyyntö in-iniin, putkeen ja Karkki suoritti okserin tosi hyvin! 

Minä iloitsin hyvästä vitosesta, palkkasin ja olin lähdössä ulos kun vilkaisin tulostaululle, jossa Karkki johti 0-tuloksella. Rata aiheutti paljon päänvaivaa, koirat tekivät 4:sta väärinpäin, keinun jälkeinen putki söi koiria ja 17 hypyn takaakierto aiheutti myös hylkäyksiä. Karkin jälkeen nollia ei tullut. Tärisevin sormin piti laittaa muutamille viestiä että luulen että voitettiin aksarata. Sitten tultiin onnittelemaan valiosta, ja tulos löytyi tollerin tulospalvelusta. Karkki oli vähän huolestunut kun leikitin sitä kyyneleiden puskiessa pintaan. 

Viimeinen hyppyrata meni vähän plörinäksi, ei ajatukset oikeen pysyneet kohdallaan, Karkki varasti ja pudotti okserin ja aloitti kepit väärin. Mua lähinnä nauratti. Niin osuvaa toisaalta ja kuvaa hyvin meidän kulunutta matkaa. Jokaista huippuonnistumista kohden niitä täysin sählättyjä ratojakin on tarvittu melkoinen nippu. 

Onneksi kaikkien ei tartte kulkea samoja reittejä. Tulosvarmuuden kanssa on meillä PALJON tehtävää, ja tommoinen sekoitus herkkyyttä, kiihkeyttä ja radanlukua varmasti tekee matkasta Karkin kanssa mielenkiintoisen  jatkossakin. Karkin kanssa on kuitenkin löytynyt ajatus siitä mitä ja millä tavalla minä haluaisin tehdä ja osata. Oma seura on antanut paljon, ja huomiota on kiinnitetty etenkin esteosaamiseen, ACE:n Tiia on saanut innostettua mukaan parempiin takaakiertoihin ja in-in:n opetteluun. Kokonaisuuden olen kuitenkin rakentanut itse, paljon tietoisemmin kuin Seelan kanssa. Karkki jatkoi siitä mihin Seelan kanssa jäätiin ja onneksi mulla on Seela! Ilman kaikkea mitä sen kanssa opittiin, ei oltaisi tässä. 

Voi Karkki siis, minkä teit. Miten paljon pelkäsin että menetän sen ibumax-episodissa. Se on mahtava koira, mun tiimikaveri, mutta myös mun haastaja ja taisteluparikin välillä radalla. Ja onhan tehty myös taas pieni pala karjishistoriaa - Karkkia edeltävä agilityvalio on valioitunut 15 vuotta sitten. Ja kahta agilityssä valioitunutta karjista ei samassa huushollissa oo ennen ollutkaan. 

FI AVA Woylie’s Karkki, FI AVA-H Wallaroo Miss Moneypenny

Kappas, vuosi vierähtänyt, syvimmät pahoittelut.

Kauhean pitkä aika kulunut, ja kaikesta vinoilusta huolimatta päivittäminen on jäänyt.

Melko paljon toki tapahtunutkin vuodessa, toisaalta aika on mennyt tosi nopeasti. Koirille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Pieni päivitys ehkä kaikista paikallaan kuitenkin.

Seela, rakas sininen mummo täytti 14.11. 10 vuotta! Seela on tänä vuonna touhuillut vaikka ja mitä, alkuvuodesta kisailtiin rallytokosta koulari RTK2, kesä sujui uidessa ja touhutessa. Täräyttipä Seelaa kyykin, mutta onni onnettomuudessa, ja joko kyy oli vanha ja viisas tai tosi kylläinen, sillä puremasta selvittiin hyvin vähällä turvotuksella ja lähinnä säikähdyksellä. 

Syksyn koittaessa Seela näytti olevan niin hyvässä kunnossa, että toteutin pitkään pohtimani ajatuksen pudottaa Seela ykkösiin. Jyväskylässä 15.9. käytiin juoksemassa "paluurata" Jari Helinin hyppyradalla. Mummo kaahotti 0-tuloksella (4,89 m/s, -17,01) ykköseksi ja saatiin LUVA-merkintä kisakirjaan. 

Seelalla oli kevättalvella pientä pissavaivaa ja oli pari viikkoa propaliinillä, mutta osteopaattikäynnin jälkeen vaivat katosivat ja ovat pysyneet poissa. Tarkka silmä iän sinisestä mummusta huomaa, mutta elkeet ovat samat kuin ennenkin - kaikki lelut ovat Seelan, kaikki ruoka kuuluu Seelalle, ja kaikenlaiset mutinat ja ilo-örinät ovat päivittäistä viihdettä.

Karkille kuuluu vähän kahdenlaista. Viime vuoden lopulla multa itseltä meni nilkka kohtuullisen pahasti ja oltiin jonkin aikaa tauolla. 2017 tehtiin lopulta yhteensä 49 hylkyä agikisoissa, ja voitettiin JAT:n vuoden hyllyttäjän ehkä aavistuksen kyseenalainen kunnia. Huhtikuussa kävi kuten arvelinkin - Karkki mittaustilaisuudessa mitattiin rajatapaukseksi ja lopulta sitä kautta maksiksi ja pikkumaksiksi. Hyvin on lähtenyt käyntiin pikkumaksielämä entisellä medillä. Ainoastaan vieraat renkaat aiheuttavat kovassa vireessä helposti rimakauhua, muuten Karkin meno on mielestäni vaan parantunut entisestään.

Keväällä käytiin virallisissa selkäkuvissa, ja tuloksena hiukan vajaa 5-vuotiaana puhdas selkä. Sillä puolen hyvillä mielin voi jatkaa. Keväällä käytiin jopa yhdessä tokokokeessa agilityn vastapainoksi, ihan ei tulosta kuitenkaan - sen verran omaehtoista oli Karkin suorittelu. Onko sillä niin väliä onko liikkurin lupaa vai ei?

Loppukesästä kävi kuitenkin vähän onnettomammin. Jostain hemmetin aivopierusta johtuen Karkki oli mun urheilukassista kaivanut Ibumax-purkin ja söi niitä sen verran että kamppailu elämän ja kuoleman välillä monta päivää. Ei selvitty ihan säikähdyksellä ja Karkin munuaiset ottivat sen verran osumaa, että tällä hetkellä eletään lievän munuaisvaurion kanssa arkea, ja erikoisruokavaliolla ja seurannalla ollaan. Karkin yleisvointi on hyvä ja jotain toivoa on, että pitkän aikavälin toipumista munuaiset vielä voivat tehdä. Agilityä jatkettiin kun kunto saatiin takaisin episodin jälkeen ja Karkki tuntuu voivan hyvin tällä hetkellä.

Vuoden tauon jälkeen Karkista kruunattiin karjisten agilityn rotumestari - Lempäälässä tehtiin kaksi 5, agiradalta voittokin. Karkin kanssa on tehty juoksari-A -projektia, ja hiljalleen, hiljalleen alkaa pysyä kaksi konseptia yhdessä päässä - on saatu nähdä myös tosi monta hienoa ja "hienoa" juoksupuomiyritelmää tämän vuoksi.

Keksillä on ollut kohtuullisen aktiivinen vuosi kanssa. Alkuvuodesta terveystutkimuksia, selkä ja polvi ok, kuten myös silmät. Aija treenaili Keksin kanssa aktiivisesti rallya, ja kesällä kaksikko nakutti ihan vakuuttavilla tuloksilla RTK3 -tittelin. 

Itse treenailin Keksin kanssa kesän tokoa ja pyöräilyä, ja elokuussa Laukaassa korkattiin tokon AVO-luokka yllättäen ykköstuloksella! Oli kyllä siistiä. Juoksua odotellessa emmin sitten muihin kokeisiin ilmoittautumista, ja lopulta ei sit edes lähdetty hakemaan koularia.

Sen sijaan 7.10. ajeltiin Turenkiin pyörä kyydissä ja aurinkoisessa syyssäässä käytiin suorittamassa AD-kestävyyskoe. Keksi oli aivan liekeissä ja olisi varmaan vetänyt toiset 20 kilsaa päälle jos olisi luvan saanut. Vielä pyörää takaisin autolle taluttaessa pääsi sen verran intokiljuntaa vielä.

Syksyn aikana käytiin myös luonnetestissä toteamassa se mikä tiedettiin, ystävällinen, avoin ja rehellinen koira on käsissä, ja palikat on ihan napakasti kohdallaan. Tulos +170 p, laukausvarma

Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2a kohtuullinen
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausvarma

Viime viikolla käytiin polvitarkastuksessa ja leikkauksesta ja kennelliittoon lähetetystä epikriisistä huolimatta tarkastustulos oli 0/0, mikä tietysti kiva kuulla.

Kauan odotettu juoksukin on vihdoin täällä, katsotaan josko siitä seuraisi jotain päivitettävää vaikka ihan lähitulevaisuudessa. 

Vuosi 2016

SEELA:

Harrastukset: Seelasta tuli helmikuussa 2016 ensimmäinen australiankarjakoira, joka on saavuttanut Suomen Hyppyvalion arvon. Muutoin agilityura oli selkeästi jäähdyttelyllä, kisoissa käytiin muutaman kerran, tuloksen 5 x 0. Osallistuttiin SM-kilpailuihin yksilökilpailussa. Rotumestaruudet olivat Seelan jäähyväiskisat.
Seela käväisi muutaman rallytokokisan lainaohjaajilla ja Elli ja Aija kartturoivat sille kasaan RTK1:n. Se on helppoa kun sen osaa, minun ja Seelan suurimmaksi haasteeksi kun muodostui hihna, jonka repiminen oli kisatilanteessa välttämätöntä.

Terveys: Kuvattiin ns. päästä varpaisiin loppukesästä ja tulokset yllättävän hyviä, kyynärät ja lonkat voivat hyvin, selkään ei ole muodostunut uusia spondyloosipiikkejä ja muutenkin koiran kunto vaikutti hyvältä. Loppukesästä jouduttiin käymään eläinlääkärissä ärhäkän mahapöpön vuoksi, Seela oksenteli ja jätti ruokaa syömättä melkein viikon ajan. Mitään selkeää syytä ei tälle löytynyt ja antibioottikuurilla ja vatsansuojalääkkeillä saatiin sininen apina kuntoon. Nyt joulun jälkeen huomasin että yksi etuhampaista näyttää haljenneen, ja hammaslääkäriin matka käynee lähiaikoina.

Seela täytti kahdeksan (!!!!!) ja on ulkoiselta olemukseltaan edelleen hyvin pentumainen pelleilijä, kuonon punainen väri on vaihtunut harmaan suuntaan, mutta muuten tuosta ikää olisi vaikea veikata. Leluja rääkätään antaumuksella, muu-muu -raikaa kun yrittää rauhassa syödä ja Karkki ja Keksi pidetään lempeän jämäkässä kurissa päivittäisillä korvapesuilla.



KARKKI:

Harrastukset: Karkki harrasti 2016 yksinomaan agilityä. Tammikuussa 2016 noustiin kolmosiin ja 5.3. nollatili aloitettiin tyylillä, voitto ja SERT-H. Karkki teki vuonna 2016 yhteensä 10 nollatulosta, joista kaksi olivat hyppysertin arvoisia voittoja. Agilitysertitili ei vielä avautunut. Karkki osallistui Jatin joukkueessa SM-kisoihin Seelan tilalla, piirinmestaruuksissa taiteili yhden näpsäkän nollan ja rotumestaruuden 2016 se voitti Seelan nenän edestä 0-tuloksella. Treenailtiin myös vähäisiä määriä tokoa ja mielenvirkistykseksi kesällä kohtuullisen ahkerastikin metsälajeja, joista Karkki tuntuu kovasti pitävän. Tokokokeet ovat olleet vähän niinkuin tarkoituksena korkata, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi.

Terveys: Karkilla on ollut lähinnä tapaturmapulmia, se liukastui pääsiäisen aikoihin agilityhallissa ja loukkasi pitkän selkälihaksensa. Ensiapu ja lepo auttoivat akuuteimpaan mutta erilaisia oireita ja etenkin hyppyongelmia alkoi kertyä, jäätiin kunnon tauolle ja Karkkia on huollettu hartaudella.
Karkin juoksukierrossa tapahtui muutos, se juoksi tammikuun loppupuolella kuten aina normaalisti (kellontarkka kun on ollut 12 kk juoksuvälistä), mutta nyt Keksin juoksun aikana kehitti itselleen toisen juoksun lokakuussa. Nähtäväksi jää, mihin juoksurytmi asettuu.

Karkki täytti huhtikuussa kolme vuotta ja tuntuu kyllä ikäistään kypsemmältä koiralta niin monin tavoin. Aika paljon reissattiin tänä vuonna ja yövyttiin eri kokoonpanoilla hotelleissa. Karkki on erittäin mukava ja huoleton matkakaveri joka käyttäytyy mukavasti missä vain - mitä nyt saattaa pöydälle jätetyt karkit hotkaista. Karkki kävi kaksi kertaa näyttelyissä, tuloksina ERI1 SA PN4 vaCACIB (joka vaihtuu CACIBiksi), ja EH1.


KEKSI (hullu karvamato)

Terveys: vuosi 2016 aloitettiin jännittyneinä kun TTA-leikkauksesta oli juuri kulunut 2 viikkoa. Alkuvuosi meni puhtaasti jalkaa kuntouttaessa aikaa, vaivaa ja rahaa säästämättä. Helmikuussa saatiin tosi hyviä uutisia, jalan liikerata oli normalisoitunut ja ns. ylläpitovaihe pystyi alkamaan ja jalkaa rasittamaan normaalisti.
Seuraavana päivänä Keksi juoksi seinään (kyllä, se on mahdollista), ja TTA-häkki murtui ja liikahti paikoiltaan. Ja palattiin alkutekijöihin.
Kun jalka saatiin hiljalleen toimimaan, juoksi koirani keppiin. Jos pitäisi tähdätä kepillä sieraimen oikeaan nenäonteloon, saisi aika monta kertaa yrittää. Keksillä osui kerralla ja pahasti, niin että oikeasta nenäonteloon tuli massiiviset vauriot ja tulehdustila joka sai aikaan aivastuskohtauksia johon liittyi voimakasta nenäverenvuotoa. Antibioottikuuri jouduttiin uusimaan ennen kuin kärsä kunnolla parani. Onni onnettomuudessa - ei ollut kuin muutamasta sentistä kiinni, ettei tikku olisi yltänyt aivoihin asti tökätessään. Miten on mahdollista, että yksi koira tällaiseen pystyy, en tiedä.

Harrastukset: Kun koira alkoi olla kunnossa niin vähän päästiin treenaamisen makuunkin. Vähän agilityn alkeita, viestin ja jäljen alkeita, vähän nenätyöskentelyä, tokoa ja rallytokoa. Koska itse poden edelleen rallytokoepäluuloisuutta ja Aija taas ei, kisasi Aija Keksin kanssa Keksin ekan koulutustunnuksen RTK1 lähes päivälleen vuosi 2. leikkauksesta. Pitkä, pitkä matka, mutta tällä hetkellä tuntuu että sen arvoinen. Keksi kävi myös kokeilemassa onneaan näyttelyssä ja tulos NUO-H, ja tämän tuloksen myötä ei tarvitse enää näyttelyissä käydä jos ei tahdo. Oikeastihan Keku oli kaunein aussie kyseisessä näyttelyssä, vaikka oma kasvattajansakin sekoitti sen viereisen kehän tsekinpaimenkoiraan. :D

Pian kaksivuotias Keksi on kaikessa rämäpäisyydessään toisaalta niin älyttömän valloittava ja toisaalta sydämentykytyksiä aiheuttava paketti. Välillä vaan jalat vie ja kun itseluottamusta on 200 prosenttia enemmän kuin varsinaista kropanhallintaa, niin huimaa katsella. Tämän takia osallistuttiin fysiikkatemppukurssille ja ollaan jumppailtu säännöllisesti, että kroppa hahmottuisi paremmin.


Kaikenkaikkiaan monesta asiasta sai 2016 olla iloinen ja kiitollinen, vaan mahtui mukaan suruakin, kun Karkin paras ystävä ja Keksin leikkitäti Hilda kuoli tapaturmaisesti joulua edeltävällä viikolla.

Näitä riehukuvia tulee vielä monta kertaa ikävä, onneksi niitä jokunen on tallessa.

Ensi vuoden tavoitteet tuntuu toisarvoisilta sen rinnalla että koirat pysyisivät terveinä ja kunnossa. Se mitä siihen päälle tulee jos on tullakseen.

Syksyn kuvin

Syksyn tullen ollaan aktivoiduttu treenaaman ja pyritty nostamaan koiran osaamistasoa.
Oma loukkaantuminen pakotti kunnolla miettimään treenejä.

Valta vaihtui syyskuussa. Seela on ollut peittoamaton pitkään, mutta niin vaan Karkki meni ja pokkasi voiton kotiin hienolla nollalla Tampereella. Ohjasin muuten kolmea eri karjista rotumestaruuksien merkeissä. Ja täten myös ilmeisesti minulle kolmoisvoitto kyseisissä skaboissa (3. sija tosin jaettu).

Seelan agilityura on virallisesti nyt taputeltu - rotumestaruuksissa jätettiin haikeat jäähyväiset näille geimeille.

Keksi pätevöityi oikein taitavaksi fysiikkatemppukoiraksi Minnan kurssilla Jatissa. 

Keksi kävi korkkaamassa näyttelyuransa Eckerössä syyskuun loppupuolella. NUO-H oli just eikä melkein mitä tarvittiin ja Keksi oli huikean hauska tyyppi ottaa mukaan reissuun. 

Karkkikin pyörähti kehässä, EH irtosi ujolla esityksellä. 

Niinjoo, Keksin jalka, kestää erittäin hyvi menossa mukana! Keksi starttasi myös Aijan kanssa rallytokouransa kahdella hyväksytyllä suorituksella alokasluokasta. :) 

Ensilumikin satoi, ja suli ja sitten taas satoi lunta ja sitten sitä ei taas ollutkaan ja sitten taas oli lunta mutta ei pakkasta ja sitten pakkasta muttei lunta jajaja...
Sisarukset edustavina Pop dog ry:n mölleissä, möllien voitto irtosi lainakoira Peikkopoika Messillä ja siskolikka Helmi kipusi palkintopallille myös. Keksi ansioitui pahaäänisenä cheerleaderinä. 

Arki rytmittyy mukavasti lenkkien ja treenien ja kisojen kanssa - onneksi myös omistaja pääsee sosialisoitumaan kimppalenkkien ja kisareissujen merkeissä! 

Rakas Seela täytti 8 vuotta 14.11.2016, voi miten aika rientää!

Kisareissujen teemana on ollut syksyllä hotellit, joita on valloitettu milloin aussieiden, milloin bortsujen ja milloin turbocockereiden kanssa. Viime reissu Vantaalle tarjosi melko ahtaan sängyn ja yhden ihan mukavan agilitynollan hyvässä seurassa. 

Talvi on ovella ja sohvalla meinaa olla lenkin jälkeen tunkua. 

Syksy on kohta täällä

Ollaan näköjään siinä pisteessä että päivitän kerran per vuodenaika. Koettakaa kestää. Sekalainen postaus piirinmestaruuskisoista Karkin kanssa, Emppu-leiristä, Keksin fysiikkakurssista ja syksyn suunnitelmista tulossa.

Aloitetaan Keski-Suomen piirinmestaruuskisoista joissa tuomaroi Räsäsen Minna. Karkki ensimmäisellä radalla ylivireinen ja tuli kesken kaiken keinulta pois, ja sählättiin koko rahan edestä. Ei ollut kauhean itsevarma olo kakkosradalle. Mutta siellä sitten taas asiat (lähdössä varastamista ja juoksu-A:ta lukuunottamatta) toimivatkin ihan kivasti.

Tuloksena nolla ja 2. sija. Hypärille lähtiessä oma pää meni ihan jumiin onnitteluista ja tsemppailuista ja siitä että lähdettiin johtoasemasta piirimestaruuksia ajatellen. Kummasti vaan tuo kisajännitys edelleen nousee ihan järjettömiin mittasuhteisiin jos yhtään tulee sellainen olo että pitäisi näyttää jollekin jotain. Nykyään pääosin pääsen radalle tavallaan "pää tyhjänä", miettimättä mitä pitäisi tehdä tai onko mahdollisuuksia johonkin, mutta nyt se ei onnistunut. Alkurata sujui hyvin, sitten hätäilin, ajauduin suoritettavan putkensuun eteen, Karkki otti putken vieressä olevan hypyn ja sit lensi ohjaajalta hanskat tiskiin. Rata olisi ollut ihan tehtävissä ja virhe ihan turha ja tyhmä. Pitää miettiä ennen seuraavia kisoja omaa kisavirittäytymistä. Vaan toki ihan iloinen saa olla Karkin nollasta, ihan mukavasti niitä on kuitenkin tipahdellut tuoreelle kolmosluokkalaiselle.

Vaan sitten asiassa eteenpäin.

Aija järjesti mahtavan Emppuviikonlopun Empathica's kasvateille ja laajennetulle laumalle. Viime vuonna Keksi oli juuri leikattu ja minä vihasin maailmaa, joten tähän leiriin koetin suhtautua vähän positiivisemmin. Vaikka pääosassa viikonloppuna oli Keksi niin karjiksetkin pääsivät mukaan touhuihin.

Perjantaina aloitettiin rallytokotreeneillä ja maastolajeilla. Keksin kanssa on alkanut hiljalleen valjeta että kuinka tarkka se on ja miten nopeasti sille saa opetettua asiat väärin. Case seuraaminen on ollut ihan tuskaa kun koira ihan selvästi tekee ihan älyttömän paljon mutta ihan vääriä asioita. Ja minä olen ihmetellyt että mitä ihmettä tämä paikan eläminen ja ihan mitä sattuu -seuraaminen on kun Keksi ei oikeasti vaikuta siltä että kyse olisi motivaatiosta tai mistään. Sittenpä yhtenä synkkänä yönä mulla välähti. Keksi ei seuraa minua vaan minun kättäni. Kun käsi alkaa liikkeessä heilua, niin seuraaminen yllättäen hajoaa. Heti jos käsi on nenän lähellä niin paikka on oikea.

Ollaan sitten harjoiteltu perusasentoa niin että mun käsi on selän takana tai milloin missään. Kaksi, KAKSI treeniä ja ongelma oli poissa. Ja mulla on koira joka tekee älyttömän hyvää seuraamista. Kenneltreffeillä uskallettiin näyttää sitä vähän muiden läsnäollessakin. Vähän säännöllisemmällä treenauksella tuon koiran voisi viedä ihan hyvin alokasluokkaan joko tokossa tai rallytokossa, se oppii nopeasti ja tekee hyvää ja innokasta työtä. Merkin kierto on loksahtanut aika hyvälle mallille ja vieraassa häiriössäkin hakee sitä ja hyvän matkan päästä.

Kertoisitko mitä seuraavaksi?

Keksi - Suomi - Keksi sanakirjassa "Maahan, kierrä koiran ympäri" = Säntää maata kiertävälle radalle

Tarkkana kuin Keekki

Niin tätäkö meinasit? 

Hyvä pieni karvamato

Maastoja suunnattiin tekemään Saukkolan suuntaan ja löydettiin erittäin mieltäkutkuttava paikka hakua ajatellen. Maastossa runsaasti korkeusvaihtelua, mutta muuten metsä oli hyvässä kunnossa, hauskoja piilopaikkoja useita. Karkki ja Keksi tekivät hakua. Karkilla vähän meinasi ujous iskeä vieraalla maalimiehellä, Keksi taas oli erittäin asialla ja lähti erittäin itsevarmasti ja irtosi hienosti ja itsenäisesti ukkoja etsimään.

Pallo kelpasi lopulta vieraaltakin

Keksihän on kesän aikana touhunnut viestin alkeita ja olen halunnut näyttää vähän Aijalle, miltä neidin toiminta vaikuttaa. Hakutreenien jälkeen koirassa tuntui olevan sen verran virtaa että tehtiin lyhyt viestiveto. Ensimmäisellä lähetyksellä Keksi ihan selkeästi oli vielä hakumoodissa, yksi orientointi ja sitten viestikoiramoodi iski päälle. Kenties johtuu kaikesta mitä Keksin kanssa on tapahtunut, mutta en tiedä kyllä parempaa hommaa tuon koiran kanssa. Se hetki, kun annat käskyn lähteä, ja musta karvamato oikein räjähtää vauhtiin ja juoksee juoksemisen riemusta, on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Taisipa tuon näkeminen kasvattajaankin vähän vaikutusta tehdä. Matkaa haastavassa maastossa ehkä jotain 200-250 m välillä, ei näköyhteyttä koiralla ohjaajiin. Matkaa pitäisi hiljalleen alkaa kasvattaa.

Lauantaina käytiin jatkamassa tokoilua ja otettiin valokuvia. Karkin lempipuuhakin tallentui Aijan kameraan. Germany on Karkille hyvin tärkeä narupallo jonka kanssa se jaksaisi juosta spurttaillen pitkin kenttää varmaan tunnin putkeen. Voiko olla onnellisemman oloista koiraa?

Germany, rakas palloni, lähdetään matkalle kohti ääretöntä ja sen yli! 

Yhdessä olemme voittamattomia, valoa nopeampia ja ikuisesti onnellisia

Jossain vaiheessa pitää ehkä vähän rajata tätä rakkautta. Saija hyvin totesi pienen pätkän Karkin kanssa tokoiltuaan, että hänelle ei ihan tullut sellaista oloa että Karkilla ja hänellä oli joku yhteys - sen sijaan on selvää että Germanyyn Karkilla kyllä on elämää suurempi yhteys. :D

Illalla käytiin syömässä ja sen jälkeen allekirjoittanut joutui lähtemään sairastamaan kotiin jotta olisi edes jossain kunnossa sunnuntain touhuihin.

Sunnuntai vietettiin jälkimetsässä ja yhteislenkillä jossain Laukaan perukoilla. Karjisten jäljestys sujui ihan mallikkaasti, Keksillä ei niinkään. Muurahaiset olivat namien kimpussa ja jälki meni plörinäksi, loppupalkkarasiakin jäi metsään. Vaan aina ei voi voittaa.

Iltapäivällä vielä agilityä sekä Keksin, Karkin, että Messin kanssa. Ehkä ei viisain idea flunssan keskellä, mutta lähtipähän räkä liikkeelle ja hauskaa oli. Keksi alkoi osoittaa jopa kiihtymisen merkkejä ja irtoamaan putkiin ihan eri mentaliteetillä kuin aiemmin. Hyvin, hyvin vähän se on agilityä tehnyt, joten ei ihme että vielä on kovasti liikkeessä kiinni.

Lentävä paimentolaismatto on saanut saaliikseen pahaa-aavistamattoman lussupallon

Keksin kanssa saatiin paikka Saarelaisen Minnan pitämälle fysiikkatemppukurssille. Valitettavasti työt estivät ekalle kerralle osallistumisen ja vähän mietin miten käy kun mennään kylmiltään kakkoskerralle Keksin kanssa, jonka kanssa nyt ei kauheasti ole kursseiltu. Vaan karvamato olikin ihan superinnoissaan. Kurssin tarkoitus on opettaa koirille parempaa ja tietoisempaa kehonhallintaa, vahvistaa syviä lihaksia ja opettaa ohjaajille harjoituksia joilla koiran kropanhallintaa voi parantaa. Kurssin harjoituksissa käytetään pääosin sheippaamista asioiden opettamisessa - sekin vähän mietitytti kun en ole varsinaisesti mikään ajoituksen mestari. Apuna kurssin harjoituksissa käytetään erilaisia korokkeita tms, mutta tarkoitus suurimmassa osassa harjoituksissa on hiljalleen häivyttää apuvälineitä pois.

Käytiin läpi seuraavanlaisia harjoituksia.

Yhden takajalan nosto: apuna matalahko taso, jolle koira asettaa takajalkaa. Kun koira rauhassa osaa molemmat takajalat erikseen asettaa tasolle, hiljalleen sheipata siitä kun koira nostaa takajalan vielä tasolta ilmaa.

Saman puolen etujalan ja takajalan nosto ilmaan: apuna leikkuulauta tms. taso jonka kulmaa maasta nähden saa vaihdeltua. Palkataan kun koira hakeutuu tasolle niin että vain toisen puolen jalat tasolla. Hiljalleen tason nostaminen jyrkempään kulmaan jolloin koira joutuu siirtämään painoa kehon toiselle puolelle.

Kylkien venytys: koira tekee kiepin itsensä ympäri.

Laatikko: Koira hahmottaa kehoaan astumalla laatikkoon johon se mahtuu helposti seisomaan. Hiljalleen laatikon kokoa pienennetään, Keksin kokoisella koiralla n. ruokakupin kokoiseksi. Tärkeää muistaa vastavenytys, sillä kun taso pienenee, vatsalihakset joutuvat koville kun koira joutuu "rutistamaan" keskikroppaansa.

Peruutus: sheippaamalla, voi yhdistää esimerkiksi kylkien venytyksen kieppeihin.

Takaosan käyttö etujalat korokkeella: koira käyttää takaosaansa pyöriessään itsensä ympäri etujalat matalahkon tason päällä.

Kaikenkaikkiaan Keksi oli paljon taitavampi kehonhallintajutuissa kuin ajattelin. Se myös tarjosi erittäin innoissaan  erilaisia variaatioita. Melkein kaksituntiseksi venyneen session jälkeen (koira toki välillä levossa kun Minna näytti seuraavia harjoituksia) Keksi kopsahti pöydän alle nukkumaan ja hyvä kun jaksoi nousta iltaruokaa syömään. Kotona ollaan vedetty jo yksi jumppasessio kaikille koirille + hoitolaiskoira Katlalle. Muut koirat hiffasivat jutun juonen erittäin helposti mutta voi jumalauta tuota Seelaa. Se sekoaa kun ruvetaan sheippaamaan. Se surffailee pesuvadilla pitkin olohuonetta, viskoo mua leluilla, hyökkää "miten iso Seela on" -temppua tehden mun kimppuun. Luulen että sen aivot ovat vain yksinkertaisesti liian pienet tai sitten puristuksissa liian pienessä päässä, kun yritykset sheipata saavat aikaan vaan kaaosta. Jos ei ota kauheita tavoitteita näille sessioille Seelan kanssa, niin siitä voisi saada kohtuullisen huvittavan kotivideon.

Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa fysiikkatemppujen parissa, karjiksilla olisi rotumestaruuskisat tulossa ja Karkin ja Messin agilityryhmät jatkuvat. Suunnitteilla on myöskin vähän näyttelyreissuja ja ei sitä tiedä jos tavalla tai toisella sitä oikeasti miettisi tuon Keksin työstämistä siihen pisteeseen että jonnekin päästäisi taitoja kokeilemaan. Lähituntien suunnitelma on kuitenkin selvitä yövuorosta ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Omistaja on btw ihan ookoo tyyny

KARKIN kesäkuulumisia

Laiska päivittäjä täällä hei.

Mennään koira kerrallaan mitä on käynyt. Palaan ensin Karkkiin ja toukokuiseen päätökseen jättää meidän oma treeniryhmä pois kuvioista.

Ratkaisu oli aivan oikea. Karkki on käynyt hoidatettavana ja maaliskuun liukastuminen jättänyt arpea pitkään selkälihakseen. Kaiken huipuksi Karkki vielä onnistui toukokuun alussa loukkaamaan varpaansa häkkiin hypätessään (tassu luiskahti pinnojen väliin ja varvas taittui). Toukokuu paranneltiin kroppaa ja varvasta ja mieltäkin. Metsälenkkejä ja metsätreenejä. Varvasvamma teki pientä epäpuhtautta liikkeisiin aina silloin tällöin joten vaikka koira ei vaikuttanut erityisen kipeältä niin oli vaikea arvioida milloin se olisi valmis taas kisakentille.

Toukokuun lopussa käytiin Joensuussa ensinnäkin näyttelyssä. Joensuun KV:stä etäinen toive oli CACIBista, koska SERTeillä ei mitään hylätyn LTE:n vuoksi tehdä. Ja sitä saatiin mitä tilattiin, koiran jännittämisestä huolimatta ERI1, PN4, vaCACIB ja koska ROP oli jo intti, ja PN2 ja PN3 eivät kilpailleet CACIBista, siirtyy CACIB Karkille. Jee. Tuomari kehui Karkin liikkeitä mutta ei pitänyt päästä, etenkin korvat olivat liian suuret.

Sunnuntaina käytiin testaamassa varpaan kuntoa kahden radan verran. Molemmat radat olivat hypäreitä, vähän epäröin vielä miten varvas kontakteja kovassa vauhdissa olisi kestänyt.
Ensimmäinen rata oli hylätty, mutta toisella radalla natsasi.

Ihan kiva nolla ajalla -14,43, 1. sija ja Karkin toinen SERT-H. Ja Karkin ylipäätään toinen hyppynollatulos kolmosissa. Nyt valiokello siis ihan kunnolla käynnissä ja viimeisen hyppysertin metsästys sitten ensi vuoden puolella. Tämä ruusuke lämmitti mieltä huomattavasti näyttelyruusukkeita enemmän. Ihana koira.

Karkki tuli valituksi JAT:n SM-joukkueeseen ja koska Seelan tilanne on ollut vähän epävarma, pyysin Karkille mahdollisuutta siirtyä varakoirakoksi. Niinhän siinä kävi, että mitä pidempää Seelaa katselin, sitä varmemmaksi tulin että jätän sen joukkueesta pois. Karkki siis pääsi näkemään SM-kisahuumaa vaikka yksilötuloksia ei todella päästy edes tavoittelemaan varvasvamman takia.

Lee Gibsonin puomi-putkierottelu koitui yllättävällä tavalla meidän kohtaloksi.

Hauskaa oli ja kesken radan mulle iski melkein epätodellinen olo. Vuosi aikaisemmin Karkki oli vasta aloittanut kisauransa ja nyt tuntui että tiedän tarkalleen mitä se tekee ja miten toimitaan yhteen. Aavistin että puomi-putkierottelu ei olisi meille helppo, mutta koira suoritti erittäin kypsän radan ja sen kanssa oli hienoa näyttää vähän karjispoveria shelttien ja espanjanvesikoirien seassa.

Muutoin kesä Karkin osalta sujunut aika rauhallisesti, lihashuoltoa tehty nyt säännöllisemmin Aijan otettua Karkin harjoituskoirakoksi ja se on toivottavasti auttanut kunnolla toipumaan kevään loukkaantumisista. Karkki on uinut paljon ja on käyty jopa treenaamassa vähän tokoa.

Agilityn treenaaminen Jattilassa näytti olevan täysin vaakalaudalla ja sattumalta fb:n kautta tuttu myi treenikertojaan ACE:lle. Työvuorolistat näyttivät vihreää valoa joten käytiin hakemassa motivaatiota tulevaan kauteen Vitikaisen Tiian opissa Kuopiossa. Ohjaajan terveys hiukan kuralla (toukokuussa iskenyt paha plantaarifaskiitti meinasi lopettaa kävelyn kokonaan kipujen vuoksi) lähdettiin "tekemään vähän jotain pientä, missään nimessä en juokse" - mentaliteetillä.

Rata ei ole nyt ihan tarkka kopio, millään en ihan kaikkea saanut muistista kaiveltua ja esteitä on mielestäni tässä nyt yksi liikaa. Voi olla että puomilta mentiin yhden hypyn kautta renkaalle...

Joka tapauksessa. Suunnittelin ohjaavani kauempaa ja lähetin Karkin 2. takaakiertoon oikeastaan jo 3. takaa, ja Karkki haki takaakierron upeasti. Tyrkky 4 piti tehdä tarkasti, ja flipin ja persjätön yhdistelmä ennen 6 teki tiukkaa ehtiä. Kepit olivat ehkä jyrkemmässä kulmassa kuin piirroksessa ja Karkki kesti hienosti takaaleikkauksen. Yllättävä vaikeus tuli putken 10 jälkeen, Karkki ei olisi jostain syystä halunnut upota putkeen 12 vaan jäi vähän liikkeeseen kiinni. Palkattiin. Jos oma liike jäi paikalle, niin Karkki kaarratti putkesta helposti hypyn 13 ohi. Keinulle päästessä olin niin jäljessä että Karkki ei oikein rohjennut sitä suorittaa. Keinu on varmaan niitä esteitä joita pitäisi säännöllisesti muistuttaa ja palkita ja mielestäni tässä treenaamattomuus näkyi. Lähetys putkeen 25 piti palkata kerran, muuten Karkki helposti lähti mukaani, kun itse yritin oikaista 23 jälkeen suoraan 26 kohti.

Sitten tuli radan jännin osuus. En saanut ratapiirrokseen niin hyvin sitä aseteltua kuin se oli, mutta haasteena oli takaaleikkauksilla selvitä A:lle asti. Ja Karkki oli sairaan hyvä. Kääntyi, kuunteli ja eteni. Lopulta saatiin vedettyä rata kerralla läpi yhdellä kiellolla (putki 12). Ja joo, ihan ei pitänyt lupaus juoksemattomuudesta tai paljon mikään, mutta oli niin siistiä päästä pitkästä aikaa haastamaan itsensä, etten vaan pystynyt muuhunkaan.

Treenaamattomuus ja mun huonompi liikkuvuus näkyi varmaan korostuneesti siinä miten kiinni Karkki mussa oli. Tyrkyt ei meinanneet oikein lähteä toimimaan. Kuitenkin kokonaisuudessaan ehjää tekemistä.

Karkki jatkoi hyvällä buugilla, kisattiin Mikkelissä pari rataa (5 ja 0) viikonloppuna ja sitten suunnattiin taas kohti Kuopiota.

Tämä taas ulkomuistista joten mitään vastuuta en ota jos joku kohta ei nyt ihan samalla tavalla ole.
Älyttömän hyvä rata, alku puomille otettiin edeltä ohjaten ja persjätöillä. Kutsuttiin koira 3 esteen kohdilta, ja rohkeat persjätöt vaan toisensa perään. Tässä muutama taplaus kun oma ajoitus oli hakusessa. Puomin jälkeen takaakiertovalssi ja pituuden jälkeen flippi ennen putkea.
Kepit oli tarkoitus suorittamalla oikaisemalla itse puomin toista puolta. Leijeröintiin Karkki tarvitsi yhden palkkauksen kepeille ja sen jälkeen ei enää paljoa kiinnostanut missä ohjaaja mahtoi mennä.

Valmentaja vähän vihjasi siihen malliin että Karkki taitaa "vähän" palkkautua tuosta pallosta. Juu. Ihan vähän vaan.
Sit juostiin. Vaikka olin erittäin hyvissä ajoin ylänurkassa, niin täysiä sai painaa, että suoran putken jälkeen ehti valssamaan. Muurille valssi myös, ja siitä lähetys pussiin. Karkki haki älyttömän hienosti kaukaa hypyt muurin jälkeen.

Keinulle Karkki tuli sen verran kovaa että mietin tuleeko lentokeinu. Voimakkaan käskytyksen jälkeen Karkki otti vähän itseensä, palkattiin pari keinua ja sitten pidettiin tauko. Toinen veto oli edellistä parempi ja päästiin paahtamaan loppuun asti. Keinun jälkeen oleva takaakierto tehtiin twistillä, ja Karkki haki älyttömän hienosti kepit ja kesti leijeröinnin vaikka moni koira pyrki ensisijaisesti puomille. Rengasta hyppäsi vähän huonosti. Ponnisti kaukaa, ei rämäyttänyt mutta se ei kaukana ollut.

Tiia pyysi pohtimaan muutamaa juttuja, ensinnäkin hyppytekniikkaa erikoisesteillä, jotta Karkki saisi paineettomasti toistoja esteillä. Keinusta Tia oli sitä mieltä että 2o2o vaatiminen keinulla pamauksen jälkeen on ehkä vähän turha ja oli sitä mieltä että Karkille voisi olla hyvä että pamautus toimisi vapautuksena. Kunhan päästään kunnolla treenaamaan niin hyppytekniikka ja erikoisesteet on varmasti ne, mitä ruvetaan tekemään. Kontakteilta, etenkin keinulta, Karkki tarvitsee vielä paljon vahvistusta ja palkkailua. 2o2o:sta en ihan olisi valmis luopumaan, sen verran olen nähnyt noita keinu kyllä pamahtaa mutta alastulolle ei kuitenkaan osuta - koiria.

Kaikkinensa teki hyvää käydä haastamassa itseään tämmöisen "pompsin" verran. Huomaa, että itse keskityn paljon tarkemmin kun olen vieraassa porukassa ja rata on vähän "ylivaikea". Metkan iso rata antaa haastetta jo siinä että vauhti pääsee kasvamaan älyttömän suureksi, ja se tekee kyllä hyvää pienellä kentällä treenaamisen jälkeen.

Syksyn agilitykuviot olivat pitkään ihan auki. Jattilan pohja-asia ei ole ollut ihan yksinkertainen, mutta vihdoin tällä viikolla yhdestä kentästä pohja vaihdettiin kivituhkalle. Tämän myötä mahdollisuus jatkaa Jatissa lopulta tulikin. Myös hiekkatekonurmi huollettin. Kotikisoihin ei kuitenkaan päästy huollettua keinonurmea testaamaan, sillä viime viikolla Aija ja Karkki saivat kimppuunsa sen verran maa-ampiaisia, että kumpikin lääkittiin kyypakkauksilla. Tästä 14 vrk varoaikaa Karkille.

Seuraavat kisat johon päästään varoajoilta osallistumaan ovat 14.8. Mikkelissä. Piirinmestaruudetkin olisi tulossa 20.8. Olin ehtinyt varata Karkille paikan joukkokuvauksiin virallisen spondyloosin varalta, mutta auton mittavan remontin (1800e...) ja varoaikojen vuoksi pitänee siirtää kuvausta vähän myöhemmäksi.

Pohdiskellut syntyjä syviä

...tai miten sen nyt ottaa.

Huomaa että oma pää on edelleen vähän kesken kaikesta siitä, mitä viime vuoteen mahtui ja nyt ehkä kun ollaan vähän väljemmillä vesillä, niin pohtii asioita uudelleen ja käy läpi miksi on tehnyt ja mitäkin.

Ja sitä mitä tulevaisuudessa ja millä ehdoin. Ehkä vähän kryptisesti ilmaistu, mutta avataanpas vähän.

Etenkin agilitystä, mutta mistä tahansa koiraharrastuslajista puhuttaessa tietyt fraasit esiintyy. Uudelleen ja uudelleen. Myös omassa puheessa ja olen vähän miettinyt että valehteleeko sitä itseasiassa itselleen näissä asioissa.

"Tehdään omaksi iloksi".
"Tehdään koiran ehdoilla".
" Tehdään turvallisuudesta tinkimättä".
"Otetaan koiran yksilölliset ominaisuudet huomioon".
" Ei oteta liian vakavasti."
" Tehdään kun koira nauttii."

En tarkoita että sitä tarkoituksellisesti tekee asioita jotka koiralle ovat haitallisia tai sitä että tavoitteellisesti pyrkisi olemaan epäreilu, vaatimaan liikaa. En tarkoita tahallista toimintaa jossa tietoisesti ajetaan koiraa huonoon suuntaan.

Mutta jos ihan käsi sydämellä mietin viime vuotta niin joo, olen tehnyt agilityä omaksi iloksi - itseasiassa se on ollut ihan ainoita henkireikiä kaiken ikävän keskellä.

Mutta olenko tehnyt muiden periaatteideni mukaan. Turvallisuudesta tinkimättä, koiran ehdoilla, niin että koiralle jää onnistunut kokemus.

Olen treenannut hallissa jossa liukastumiset ovat viikottaisia. Olen treenannut koiraa joka on liukastunut useamman kerran kevään aikana pahasti ja oireillut sitä. Olen kisannut samalla koiralla. Olen kisannut silloin kun koira on jännittänyt kisatyöntekijöitä ja tuomareita. Olen jatkanut treeniä sen pisteen yli kun näen, että koira alkaa väsyä. Olen ollut pettynyt itseeni ja koiraan. Etenkin Karkkiin.

Karkkiin jonka kisaura on alkanut vuosi sitten toukokuussa, ja noussut hurjalla vauhdilla kolmosiin. Karkkiin joka ei kieltäydy tekemästä tai näytä siltä että sillä olisi yhtään kurjaa agilityä tehdessä - päinvastoin. Mutta liukastumisien jälkeen sen epävarmuus omissa treeneissä on kasvanut hirveästi. Se ei mene täysillä. Tai menee fyysisesti ehkä, mutta se ei mene sillä nautinnollisella hulluudella ja varmuudella. Se jännittää erikoishyppyjä, pituutta, rengasta, muuria ja etenkin okseria. Palkkaan ja palkkaan ja palkkaan ja jännitys ei katoa. Omassa päässä alkaa kiertää aika ikävä ratas. Miksei se tee kuten ennen, sitä on hierottu ja vanutettu ja hoidettu. On helpotettu treeniä, on tehty pätkissä ja palkattu. On kehuttu ja kannustettu.

Tein hakemusta Jatin SM-joukkueeseen ja joku asia loksahti paikalleen. Vuoden ajanjaksona Seelalla 25 starttia.
Karkilla 60.

60.

Siihen päälle viikottaiset treenit, jopa kahdet. Useita koulutuksia, niin Jattilassa kuin Kuopiossa. Olenko huomaamattani ajanut lahjakasta, vauhdikasta ja kiihkeä koiraani piippuun? Luulen että olen. Koska jos Karkissa on saavillinen kiihkeyttä, on siinä toinen samanlainen herkkyyttä. Vaikka olen tehnyt asiat Karkin kanssa hyvin eri tavoin kuin vaikka Seelan kanssa. Paljon pienemmällä määrällä toistoja, antanut koiran keksiä ja ratkaista. Ja tehty ilon ja motivaation kautta. Mutta siinäpä se ansa varmaan on ollutkin. Että on koira joka tekee niin täysiä aina kun pystyy. Jota on palkittu siitä että se menee täysiä niin että sillä ei ole muuta vaihdetta.

Ei silloin kun sitä pelottaa pysyykö se pystyssä. Tai silloin kun sitä pelottaa sattuuko siihen, jos se kompuroi okserin kanssa. Ei ole Karkin vastuulla viheltää peliä poikki, vaan minulla.

Pysytään pois Jattilasta ainakin seuraavat kolme viikkoa, pidempäänkin jos asia vaatii. Tehdään jotain muuta. Namijälkeä ja leikkihakua. Uidaan lätäköissä. Käydään hierojalla ja aloitetaan kesäloma. Ja yritän olla itselleni armollinen, mikään tuskin on rikki. Seelan selän oireilu ja Keksin onnettomuudet sattui huonoon saumaan. Karkin kanssa kisatessa ei tarvinnut miettiä niitä, ja siksi kisoja varmaan tuli paljon. Ja menestystäkin tuli paljon.

En tiedä monta koiraa pitää mennä rikki ennen kuin ihan oikeasti osaa tehdä turvallisuus edellä. Tällä hetkellä meidän kotihalli ei ole Karkille turvallinen paikka. Toivottavasti asiaan on tulossa muutos.

Tik-Tak-Tik-Tak

Pakko sanoa että joko minä olen kunnostautunut tai karjakoirat ovat kunnostautuneet.

Jatin kisoissa  5.3. starttailtiin kurjisten kanssa. Karkilla takana viikkoa aiemmin Kuopiossa oikein hyvävireiset kisat joissa pieniä mokia kummallekin. Odotin jännityksellä Ellin ja Seelan ensimmäistä starttia Hilpi Yli-Jaskarin hyppyradalla. Valitettavasti suoritus keskeytyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, kun Elli loukkasi jalkansa heti alkuradasta ja joutui jättämään leikin kesken.

Siitä sitten siskolle ensiapua ja Seela autoon ja sitten Karkin kanssa radalle. Ajatukset harhaili aina lähtöön asti Ellissä ja sit pitikin jo mennä. Ja kuinkas sitten kävikään.

Ensinnäkin Karkilta tosi rauhallinen lähtö jälleen, pieni kannustava nenäpiippa kuului mutta Karkki keskittyi hienosti hyppäämiseen, pysyi paikalla ja omaan tyyliinsä kauheasti pidättelemättä matkaan. Radan takanurkassa Karkki luki mun (huonon) vekkaukseni viskileikkaukseksi, mutta rauhassa vedin koiran oikeaan suuntaan ja matka jatkui.

Videokuvaajien mukaan viimeisessä putkessa Karkki kaatui ja itse huomasin että kepeillä se hiukan sotkeentui jalkoihinsa, mutta hienosti kokosi itsensä ja puikkasi loppuun. Maaliin puhtaalla radalla.

Jäähylle lähtiessä treenikaveri huikkasi että taisitte voittaa. Minä siihen että eikä voitettu, radalla kävi vaikka mitä. Kannattaisi uskoa treenikaveria.Karkille 0 (-12,84), 1. sija sekä SERT-H... Karkkipää avasi kyllä kolmosten nollatilinsä erittäin tyylillä. Etenemä oli kaikkien kommellusten kanssa 5,07 m/s.

Hyvä kisapäivä jatkui Seelan aginollalla (iiiihan karsea puomin kontakti, josta ois voinut kyllä hyvällä omallatunnolla tuomari antaa vitosen) ja parilla mukavalla 10:llä Karkille. On ne hienot kisakaverit. Ja itsekin tein ihan kelvollista työtä.

6.3. Suomen australiankarjakoirat ry:n vuosikokouksessa Seela valittiin vuoden 2015 parhaaksi agilitykoiraksi neljättä vuotta peräkkäin. Hieno sininen salama vaikka vähän kontakteja loikkiikin.

Karkki kolmosluokkalainen

Karkin loppuvuosi 2015 oli melkolailla agilityntäytteinen. Viikkotreenit rullasivat hyvin ja töitä tehtiin. Kisattiin kohtuullisen säästeliäästi, mutta jonkin verran. Karkilla vähän edelleen luonnetestin haamuja kisatilanteessa, vilkuili epäluuloisena ihmisiä takanaan lähdössä ja karkaili lähdössä. Samaan aikaan sitten älyttömän kiihkeä radalla. Ei mikään helppo yhdistelmä, ja todettiin että ei se oikein parane kuin kisaamalla. Siispä kisattiin.

Joensuun reissut tuntuvat usein osuvan niin että päästäisi kisaamaan. 10.10. oli Pärnävaaralla kisat, tuomarina Hilpi Yli-Jaskari jonka radoista tykkään älyttömästi - ehkä kun niillä tuntuu tulevan kivoja onnistumisia.

Tämmöistä Karkki sitten touhusi kun oli ensimmäisen radan hyllyttänyt lähtöhämminkien vuoksi.

0 (-14,60), 1. sija, LUVA. Etenemä 4,56 m/s. Olin tyytyväinen, hallinta ja irtoaminen oli just eikä melkein ja kontakteilla Karkki malttoi hyvin rauhoittua, vaikka muuten todella kiihkeästi etenikin.

Seuraavaksi suunnattiin Kuopioon. Karkki oli melko kiihkeän oloinen ja ujelsi lähdössä mutta pysyi. Tehtiin norjalaisen Jan Egil Eiden radalla itseasiassa aika hyvää agilityä. Puutteellinen jalkaohjaus sai Karkin ohittamaan muurin ennen keppejä, mutta voitto vitosella kuitenkin tällaisella radalla.

Facebookissa tuli vastaan ACE:n arki-iltojen irtovuoroja ja koska työvuorolista näytti vihreää valoa, ajeltiin neljä viikkoa torstaisin Kuopioon Tiia Vitikaisen oppiin Karkin kanssa. Teki älyttömän hyvää päästä treenaamaan isolla kentällä vähän erilaisia juttuja kun mitä omissa viikkotreeneissä tulee eteen. Puitteet koirakeskus METKA:ssa ovat erinomaiset, vaikka ensimmäisinä viikkoina Karkki ihan selkeästi reagoi kumirouhepölyyn yskähtelemällä ja rykimällä limaa. Ilmeisesti hieno pöly ärsytti sen verran röörejä. 

Loppuvuonna ajatukset oli aikalailla Keksissä ja kolmoset jäivät yhden nollan  päähän. Ruvettiin samalla odottelemaan juoksuja, joten en oikein viitsinyt mihinkään ilmoittaakaan. 

Tampereella järjestettiin keskiviikkoiltana 27.1. kakkosluokille kahden startin iltakisat, tuomarina Kari Jalonen. Sain houkuteltua mukaan muitakin Jatin kakkosluokkalaisia ja pakattiin koirat autoon ja huristettiin Tampereelle.

Ensimmäinen rata oli vaikea ja suoritus järkyttävä. Karkki varasti lähdöstä ja sinkosi ohitseni putkeen, samoin lenteli esteiden ohi ja omat jalat ihan jäässä. Hylkyähylkyä. Sitten rataantutustumiseen hypärille.

Rata vaikutti ihan ok:lta mutta kovasti oli taas edestakaisin juostavaa. Oma rytmitaju meinasi pettää ja kuvittelin ehtiväni vaikka minne. No kuinkas sitten kävikään, en ehtinyt, onneksi on koira joka irtoaa. 

Tuloksena viimeinen kakkosluokan 0 (-11,82), 2. sija, SERT. Etenemä noilla kaarroksilla erittäin kelvollinen 4,76 m/s. Ei hassumpi aloitus kisavuodelle.

Ensimmäiset kolmosten kisatkin korkattiin ja odotetut juoksutkin ehtivät alkaa. Mites sanoisi... olipahan kokemus. Ihan järkyttäviä ratoja sekä multa että koiralta. Onneksi joku toinenkin aloitti ihan kelvollisesti agilityvuotensa 2016, muuten ois voinut harmittaa Karkin sekoilut... 

Karkin kuulumiset

Karkilla on ollut vaiheikas kesä takana. Ensisijaisesti olemme tutustuneet agilityssä kisaamisen saloihin. Hiekka on pöllynnyt, viukkis on raikanut ja ohjaaja on yrittänyt pysytellä perässä.

Kisaura Karkin kanssa alkoi itseasiassa oikein kivasti mutta omapäisen punaisen sinkoilijan kanssa samalla radalla ei ole aina ihan helppoa olla. Ja kun kierrokset hyrähtää käyntiin, ne ei sieltä niin vaan laskekaan. Oikeaa kauhun tasapainoa on etsitty ja niin se vaan alkoi sitten löytymäänkin.

Pieksämäellä 7.6. hyllytettiin kaksi perin helppoa rataa ja taisteltiin sen jälkeen  taisteltiin nollalla maaliin. Tulos 0 (-6,71), 1. sija, LUVA. Etenemä radalla ihan kelvollinen 4,03 m/s. 

No kun nollatili kerran oli auki, niin pitihän sitä ehdottomasti kisata vähän lisää!

Mikkelissä oli 11.7. varsin aurinkoista ja Kari Jalosen suunnittelemalla radalla juoksi vähän vajaakuntoinen ohjaaja ja vähän vajaaälyinen punainen koira. Ihmeen kautta pienen punaisen pyrkimyksiä kepeille ei tulkittu kielloksi ja maaliin tultiin tuloksella 0 (-12,93), 2. sija, LUVA. Etenemä kierroksien ja kaarroksien kanssa 4,27m/s. 

Seuraavaksi suunnattiinkin sitten Joensuuhun 1.8. alla oli melkoinen ajomatka edellisenä yönä Nightwishin keikalta Tampereelta Joensuuhun mutta parin tunnin unien jälkeen oltiin iskussa. Kuvaajaa emme valitettavasti saaneet, mutta niin vain kävi että Reetta Pirttikosken radalta meille ykkösluokasta kolmas 0-tulos (-12,60) ja SERTin myötä siirto kakkosluokkaan. 

Päästiin starttaamaan samoin tein kakkosetkin ilman mainittavaa tulosta.

Karkki kävi paria päivää myöhemmin hylkääntymässä luonnetestissä - testi keskeytettiin pimeään huoneeseen. Karkki, kuten Seelakin aikoinaan, otti kaikista suurimman paineen siitä, kun se hyökkäyksen jälkeen vietiin minulta pois. Koska oli selvää että moisen vauhkoontumisen jälkeen testi ei läpi menisi, keskeytettiin eikä Karkille hyökätty seinälle ja aiheutettu lisää ikäviä mielikuvia ihmisistä. 

Siitä huolimatta Karkki otti luonnetestin melko raskaasti ja kakkosluokan ensimmäisiä startteja varjosti voimakkaasti ennen niin reippaan Karkin pälyily - olihan toki mahdollista että myös agilitytuomarit voisivat olla pahoja olentoja jotka pientä koiraa hampaat irvessä säikyttelevät.

Pari kisaa alle ja Karkki päätti että ei, ei nää oo samaa sakkia pahojen luonnetestituomarien kanssa ja niin taas vaan alkoi VIU raikumaan kisakentillä. 

6.9. Piirinmestaruuskisoissa startattiin ekaa kertaa virallisesti kotihallissa. Karkki tuntui koko kisapäivän niin hyvältä, että kutka oli että nollakin olis mahdollinen. Ja tulihan se sieltä. :) Meidän ensimmäinen kakkosluokan LUVA, tulos siis 0 (-14,18), 1. sija. Nopeutta radalla riitti 4,34m/s. Kyllä olin ja olen ylpeä! 

Karkki osallistui viime viikonloppuna myös ekoihin "isoihin" kisoihin, kun Oulussa kisattiin SAKKRY:n rotumestaruuksista. Räsäsen Minnan radoissa oli tekemistä, eka rata meni ihan sössimiseksi mutta kakkosradalla alettiin olla iskussa. Nolla jäi ylimääräisen putken päähän. Mutta hyvä vire ja hyvä fiilis jäi. 

Karkki kävi eilen osteopaatilla hoidettavana, sillä vaikka luonnetestin jälkeen kisoissa Karkki on palautunut ennalleen, on se jotenkin ylinöyrä ja jotenkin huolestunut ja säpsy mitä se ei ole ollut. Selästä löytyikin merkittäviä kipukohtia ja oli hienoa nähdä kun hoidon edetessä Karkin koko ilme alkoi rentoutua. Kotiin kun päästiin niin tuttu virnunaama pelleilyineen oli palannut. Mikä lie tytön saanut niin jumiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Murhetta on piisannut sen verran että jotenkin Karkki on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja vaikka mietin onkohan tämä nyt luonnetestin jälkikaikuja vai jotain muuta, niin ajatuksen on jotenkin kuitenkin sivuuttanut. 

Karkin kuulumisia

Blogin päivittäminen on näköjään aivan retuperälle. Ollaan kuitenkin oltu erinomaisen reippaita.

Karkin kevääseen on kuulunut ahkeraa agilitytreenausta, tokoa, ja näyttelyissäkin pyörähdetty pari kertaa. Aloitetaan pinnallisista asioista.

Lahden KV-näyttelyssä 21.3. australialainen Kim Haddon ei Karkin kauneutta arvostanut - eikä suomalaisten karjakoirien kauneutta ylipäätään. Kahdeksasta koirasta H:n sai 7 koiraa, valioluokan uros sentään oli EH:n arvoinen. Melkoinen täti! Ja samaa tiukkaa linjaa piti ilmeisesti koko viikonlopun.

Karkin tulos siis NUO-H.

Laskusuhdanteesta huolimatta emme lannistuneet vaan suuntasimme 19.4. Outokummun näyttelyyn. Mukavan Joensuu-viikonlopun kruunasi pyörähdys kehässä. Lena Danker kehui Karkin aivan erinomaiseksi rotunsa edustajaksi, Karkki esiintyi ja liikkui kuin unelma ja tuloksena ensimmäisestä avoimen luokan näyttelystä AVO-ERI1, SA, PN1, ROP, SERT.

Eikä siinä vielä kaikki. Pääsin pyörähtämään myös "uuden rotuni" kehässä Aijan Hildan kanssa. Tunsin oloni voittamattomaksi viikonlopun onnistumisten takia ja niinhän siinä kävi että viikonlopun sertisaldo ei jäänyt yhteen, vaan Hilda Irina Poletavan tiukan silmän alla AVO-ERI1, SA, PN1, VSP, SERT.

No syy miksi oli niin voittamaton olo liittyi oleellisesti murheenkryyniimme "ääntäminen ja tottelevaisuusharjoittelu". Kävimme samalla viikolla Elina Willin koulutuksessa ja työstimme Karkin ääntämistä, patoamista ja häiriöherkkyyttä. Tosin viimeisintä ei Elinan mukaan ollut havaittavissa lainkaan. Omaa rytmitystä (käsky, rauha, liike) pitää muistaa terästää ja tehdä maltti ja rauhoittumistreenejä. Sen lisäksi sain läksytystä siitä mistä melkein arvasinkin - Karkkia pitäisi myös purkaa ennen kuin vaaditaan siltä liikoja. Koirassa on virettä ja viettiä vietävästi ja jos ei sen anna missään välissä purkaa, niin ääni on taattu.

Tässä vaiheessa viikonloppu vähän hirvitti. Olin nimittäin ilmoittanut Karkin tottelevaisuuskokeeseen lauantaille Joensuun Pärnävaaralle. Vaan rohkea rokan syö. Laadin sotasuunnitelman joka oli hyvin päinvastainen kuin ennen edellistä koetta. Ennen koesuoritusta käytiin kunnon höyryjenpurkulenkki Jaamankankaalla. Sitten ajettiin koepaikalle. Paikkamakuurivissä Karkki selkeästi vähän ylivireinen, tuomarin tervehtiminen sujui ihan ok ja paikkamakuu erinomaisesti.
Ennen yksilösuorituksia, joissa olimme neljäntenä, etsimme narupallon ja isoimman lumikeon mitä hiihtokeskuksesta vielä löytyi. Ja sitten Willi-Ellun opit käyttöön. Pienestä hiljaisuudesta ja esim. sivu-käskyn kestämisestä ilman ääntä, lensi lelu yli lumivuoren. Vartin kuluttua Karkki edelleen haki hullunkiilto silmissä palloa ja tarjosi sivulletuloja ja seuraamisia. Ääntäminen alkoi olla kuitenkin erinomaisella mallilla. Sittenpä olikin meidän vuoro. Nartsapallo jätettiin lumivuorelle odottamaan.

Ja kappas, koirasta ei päässyt haukun haukkua koko kokeessa. 

Rivimme näytti tältä

Luoksepäästävyys 8
Paikkamakuu 10
Hihnassa seuraaminen 10
Vapaana seuraaminen 9
Liikkeestä maahan 0
Luoksetulo 10
Liikkeestä seiso 7
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 9

165 pistettä ja ykköstulos!
Maahanmenon nolla menee kyllä edelleen lievän ylivireisyyden piikkiin mutta muuten Karkki toimi kuin unelma ja teki juuri kuten osaamistasonsa tällä hetkellä on. Vuoron jälkeen kun päästiin hallista niin Karkki ei tarvinnut puolta sanaa ja rynnisti pallonsa luokse. Vitsit että olen edelleen ylpeä.
Seuraavaksi siirrymme uusien avo-luokan sääntöjen kimppuun. Siitä tulee mielenkiintoista.

Ja jottei tässä vielä kaikki, starttasipa Karkki vappuna Joensuussa kisauransakin! Minna Räsäsen radoilta kaksi hylkäystä Karkille mutta kisanomainen suoritus sujui oikein mainiosti ja etenkin kakkosrata oli jo aivan erinomainen.

Ykkösradalla paljon vauhtia, vähän älliä

Kakkosradalla vielä enemmän vauhtia, mutta hurjasti enemmän älliä. Ohjaajan piikkiin menee väärä putkenpää keppien jälkeen. Mitäs en valssannut, prkl. 

Kaikkinensa Karkilla pyyhkii siis oikein kivasti. Ja Karkkihan vietti 2-vuotissynttäreitäänkin tovi sitten. Niin se aika rientää ja nyt on taloudessa se "vauvan" paikkakin viety. Karkki on jopa turhan lempeämielinen leikkitäti Keksi-hirwiölle.

Karkin ensimmäinen tottelevaisuuskoe

Jyväskylä 28.2.2015 tuomarina Tuire Marjamäki

Luoksepäästävyys 8
Paikalla makaaminen 8½
Seuraaminen kytkettynä 8½
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 5
yhteensä 122,5 pistettä, 3-tulos

Olipahan jännä ja hauska reissu.
Karkki on kiihkeä koira. Se on intensiivinen, herkkä, älykäs ja nopea. Se on toisaalta äärettömän helppo koira moottorinsa ja työskentelytapansa vuoksi, mutta toisaalta sen vireenhallinta on haastavaa. Kisoihin lähdettiin ensisijaisesti testaamaan virettä.

Oletin että Karkki kestää korkeavireisenä suorituksen ajan. Pelkäsin että syystä tai toisesta sen herkkyys voisikin tuoda esiin hämmentyneen ja lannistuneen koiran. Sitä en odottanut, että palkkaamattomuus ja kisatilanne kiihdyttäisi sitä entisestään. Odota odottamatonta, vai miten sanonta kuuluukin.

Karkki suoritti luoksepäästävyyden ja paikkamakuun erinomaisesti. Luoksepäästävyydessä Karkki vetäytyy pois kosketuksesta. Se ei oikeastaan ole pelokas, eikä se ole hämillään, se väistää samassa yhteydessä jopa ihan lempi-ihmisiään. Olen tulkinnut sen niin, että Karkki ei vain työskennellessä haluaisi kontaktia vieraaseen ihmiseen. Se siis niiasi pois tuomarin luota, mutta antoi ongelmitta sen jälkeen itseensä koskea. Paikkamakuu sujui hienosti, mutta tarvitsin lisäkäskyn sivullenousuun.

Sitten olikin taukoa ja Karkin vuoro oli keskivälin jälkeen suorittaa. Kun hain koiraa autosta niin petollinen ja ihana lamppu oli syttynyt. Karkki halusi takaisin halliin ja kiihkeästi. Annoin sen purkaa itseään leluun ennen vuoroa, mutta en saanut virettä laskettua. Namittelu ei laskenut virettä ja lopulta ei auttanut kun innosta hihkuva koira viedä kehään. Hihkuminen on lievä ilmaisu innostuneelle räkyttämiselle. Ja minä kun olen ollut niin tyytyväinen että Karkki ei ole ääntänyt liikkeen aikana... noh, se illuusio särjettiin kokeen aikana monta kertaa. Karkki oli varmaankin vähän epävarma tilanteesta ja kiihdytti itsensä sitten överiksi. Sen vire kesti kyllä hienosti läpi suorituksen mutta haukkuminen häiritsi etenkin liikkeiden välejä, sivulletuloja että myöskin liikkeiden suoritusta (mm. luoksetulossa mun perään haukkuminen). Jäävät liikkeet menivät plörinäksi molemmat.

Olen tyytyväinen että saatiin käytyä ja kokemus oli koulutuksellisesti valaiseva. Opinpahan taas hitusen paremmin minkälainen ruutipussi mulla kisakaveriksi on kasvamassa - nyt vaan pitäisi keksiä ne keinot saada se tarmo purkautumaan jotenkin muuten kuin äänellä. Itseasiassa treenit asiaan liittyen vaikuttavat lupaavilta.

Mutta mukava kolmonen tuli tehtyä. Hieno tunne kun nuori koira kannattelee itsensä noin hyvin koko koesuorituksen läpi. Liikkeet ovat hallussa vaikka jäävät epäonnistuivatkin (maahanmenossa tarjosi kympin seisomista ja seisomisessa mun väärän käskyn takia jatkoi seuraamista) ja yhteistyö toimi. Hyvä Karkkinen!

Jännän äärellä

Yövuoron viimeminuutit on hyvä käyttää päivittelemällä kuulumisia.
Seela pääsee tänään vihdoin agilityyn vuoden alun jälkeen. Ilmoitin sen jopa Jatin kisoihin kolmeen starttiin, vaikka olo on semmoinen että noinkohan me edes tämmöisen tauon jälkeen osataan edes kisata. Kyllä on ollutkin ikävä jo agilitykentille. Viime viikolla omalla koulutusvuorolla meinasi olla suuria vaikeuksia pysyä vaan kouluttajana, olisin voinut rystää minkä tahansa koiran vaan että olisi päässyt tekemään.

Karkin juoksu vetelee viimeisiään ja iik, ensimmäinen tokokoe lähestyy. Yksi ihmeellinen herkkis-treeni meillä oli tässä välissä missä Karkki alkoi ennakoimaan liikkeestä seisomista liikkurin käskytyksestä ja jäi taas "minä tiedän kyllä mitä teen"-ajatukseen jumiin. Kerroin sitten että tehdään kuitenkin mitä minä pyydän. Hienot hyppy ja luoksari paikkasi vähän huonoa seuruupätkää. Jääviä ei viitsittykään ottaa ennakoinnin vuoksi.

Kisakaveri Riniltä poistettiin maanantaina kasvain jalasta, joten Inkeri on hetken poissa kuvioista ja parantelee jalkansa kuntoon. Sitten lähdetään toden teolla metsästämään puuttuvia nollia. :)

Viikonloppu meni itseasiassa tiukasti kätilövalmiudessa kun Neven pennut syntyivät. Lauantai-yönä ei odotusta palkittu, mutta sunnuntai-yönä alkoi yhden jälkeen tapahtua. Kolmen poitsun jälkeen Nessu teki kiltisti maailmaan kaksi tyttöstäkin. Molemmat tytöt on mustatrikkejä joten nyt näyttäisi siltä ettei meidän laumaan tulekaan merlevahvistusta kuten olin varma, vaan mustikki. Hauska päästä seuraamaan pentujen kehitystä ja valkkaamaan omaansa. Ja siis aivan jännää ja outoa ja mahtavaa, mutta meille siis taitaa todella tulla pentu. Iik!

Sit kun vielä tänään muistas ilmoittaa Karkin Outokummun näyttelyyn niin kaikki ois mainiosti.

Tiedän että on jo helmikuu, mutta uusi vuosi, uudet kujeet!

Suunnaton laiskuus ei ole poistunut vuoden 2015 myötä. Koskien siis blogin kirjoittamista. En jaksanut mm. tehdä entisvuosien takaa ihmeempää koontia, mutta sinänsä melko rauhallinen vuosi meillä olikin.

Seelan saavutuksia taisi vuodelle 2014 olla 9 nollaa agilitystä ja hyväksytty BH. Lisäksi maailman voittajasta yllättävä AVO-ERI4 -sijoitus.

Karkki rekisteröitiin Suomeen, kävi neljässä näyttelyssä (4xERI, 1 ROP & SERT) ja starttasi rallytokossa hyväksytyn tuloksen verran alokasluokassa. Lisäksi Karkki kävi virallisissa terveystutkimuksissa tuloksina lonkat B/C, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0.

Vuosi aloitettiin rennosti Joensuussa ja päästiinpä moikkaamaan vanhaa tuttua eläinlääkäriäkin Seelan kynnen haljetessa ytimeen asti. Kynsi jouduttiin poistamaan, ja antibioottikuuri, tassupakettishow ja hiukan pidennetty agilityloma tuli sitten eteen.

Karkki pyörähti Ilomantsin näyttelyssä tammikuun lopulla ja melko tyrmäävällä (kirjaimellisesti) arvostelulla NUO-EH. Koirasta ei oikeastaan löytynyt positiivista muuta kuin vahva kaula ja hyvät tassut ja ranteet. Ei ollut siis tämän tuomarin makuun Karkkinen. Pitää etsiä arvostelu ja kirjoittaa se ylös vielä myöhemmin.

Kävimme myös hakemassa vähän lisää terveystuloksia ja tällä kertaa sai lähteä hymyillen klinikalta.
Seela 6-vee silmät edelleen terveet ja sydän kuunneltiin virallisesti terveeksi.
Karkin silmät olivat myös terveet, polvet 0/0 ja sydänkuuntelun tulos: ei sivuääniä. Nyt Karkin sydäntä on tutkinut kaksi spesialistia ja sieltä ei ole minkäänlaista sivuääntä havaittavissa vaikka ultraäänellä tukehtumistutkimuksen yhteydessä aivan pieni mitraaliläppävuoto sydämestä löytyi. Virallinen kuuntelutulos vahvistanee sydäntohtorin tulkinnan siitä että kyseessä on merkityksetön sivulöydös joka tuskin koskaan tulee koiran elämään vaikuttamaan tai sivuääneksi sydämeen koskaan muuttumaan.

Uuden vuoden kunniaksi tehtiin sellainen harppaus agilityn suhteen, että Karkki sen lisäksi että pujottelee ilman ohjureita, tutustutettiin 12 keppiin. Ekalla kerralla asia aiheutti pientä hämminkiä, tokalla treenikerralla sujui kun vanhalta tekijältä. Myös keinu alkaa olla tosi kivalla mallilla. Olin jo innolla miettimässä kisoja ja ilmoitin Karkin Tiia Vitikaisen valmennukseen ja itseasiassa varattiin jopa paikka rallytokokisoihin.

Sitten alkoi epäonni. Maanantaina 2.2. alkoi juoksu. Keskiviikkona 4.2. Karkki yski automatkan päätteeksi autosta hypätestä ja illalla Ellin käyttäessä koiria Karkki oli yskinyt silloinkin. Melko tasan kaksi viikkoa oli kulunut Ilomantsin näyttelystä joten tulkitsin yskän kennelyskäksi ja kaikki suunnitelmat uusiksi. Onneksi yskä, mikäli sellainen oli, meni ohi yhtä äkisti kuin tulikin. Torstai pidettiin täysilepoa, perjantaina käytiin pieni kävely, ja lauantaina kun oireita keskiviikon jälkeen ei ollut, palattiin normaaliin lenkkeilyyn. Tai oikeastaan epänormaaliin - niin usein meillä on lenkkiseurana joku, että tämä omalla porukalla käppäily tuntuu oudolta.

Sen verran kuitenkin ohjaajalle iski tekemisen tarve että kaivoin jopa Seelan naftaliinista ja suunnattiin sunnuntaina tokoilemaan. Seelan kanssa pientä voittajaluokan muituttelua. Liikkeestä istumisen Seela osaa, ja juosta hepulilla ruutuun jos siellä on nakki. Seela oli hirveän hyväntuulinen (ja sitämyöten tosi epätarkka esim. seuraamisessa) mutta hauskahan sen kanssa oli tehdä.

Karkki oli kypsytellyt Kiihtyvää Hernettä tokotauon aikana. Alkuinnostusta purettiin lyhyisiin seuraamisiin ja pitkään palkkailuun ja oikeastaan saatiin aika kivat räksytysvapaat treenit. Karkki oli erittäin näpsäkkä, jopa jäävien liikeiden suhteen hoiti homman varmasti ja ennakoimatta. Ainut vaikea asia oli luoksetulossa käskyn odottaminen. Karkki kun tietää milloin se käsky tulee. Se ei niinkään lähtenyt liikkurin käskytyksestä, vaan katsottuan että minä olen asemissa, niin sinkasi useamman kerran luokse täysillä. Yhden huomautuksen ja yhden paikallaistumisen palkitsemisen jälkeen se malttoi odottaa nätisti. Mutta onhan se säälittävä, kun Aijan mukaan se oikeen tärisee odottaessaan käskyä. Kuvaa aika hyvin Karkin intensiteettiä...

Laskeskelin sitten milloin odotamme juoksua loppuvaksi ja milloin kennelyskäkaranteeni loppuu ja vihdoin viikonloppuna 28.2.-1.3. meidän porukka olisi vapaa tekemään mitä haluaa. Sen kunniaksi Karkki on ilmoitettu tottelevaisuuskokeeseen ja Seela agilitykisoihin. Toki, kuten vuoden alku on näyttänyt, mikään itsestäänselvyys ei mihinkään pääseminen tunnu olevan. Toivotaan että vastoinkäymiset alkaisi kuitenkin olla hiljalleen kärsitty ja mieluummin jopa niin että alkuvuodesta kaikki, niin loppuvuosi saatas olla sitten iskussa. Toiveissa olisi kuitenkin myös agiuran aloittaminen virallisesti ennen kun Karkki täyttää kaksi. Ainakin hypärille uskon rahkeiden riittävän.

Semmoisia jänniä aikoja elämme myös, että toiveissa olisi syntyväksi ensi viikolla laumaan uusi jäsen. Hänestä enemmän kuitenkin myöhemmin. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitse lähteä merta kauemmas kalaan. :)