Etelänmatkalla pyörällä

Asenteet ja ajatukset muuttuvat joskus nopeasti. Vielä viime kesänä Hopeapeili perheineen lähti Välimerelle, mutta enää en halua ostaa lentolomaa. Tänäkin kesänä pääsimme kuitenkin eteläiselle saarelle, vähän lähemmäs: kotikaupungistamme Turusta pääsee vaivattomasti Ahvenanmaalle polkupyörienkin kanssa. Paikalle pääsemisen helppouteen nähden on ihme, miten vähän olemme saarella vierailleet; itse asiassa toukokuista työreissuani edelsi lähes 20 vuoden tauko.

Suhteeni pyörämatkailuun on innokkaan avoin, mutta realistinen. Olen kukkamekkopyöräilijä, mutta toissakesäinen matka Salosta Mathildedalin ja Strömman kautta omalle kesäkodille osoitti, että pystyn pyöräilemään kymmeniä kilometrejä päivässä lapsi takapenkillä. Viime kesänä sain myös hyvän pyörän, harmaan Trek Stockholmin, jossa seitsemine vaihteineen on paremmat maantieajo-ominaisuudet kuin anopin vanhassa kolmivaihteisessa, jolla aiemmin ajoin. Alkukesällä ajoimme Turusta mökille Kemiöön, reilut 80 kilometriä, yhdellä väliyöpymisellä.

Mutta rajansa kaikella. Tytär on 4-vuotias ja painaa 18 kiloa, ja kun kuski alkaa uupua, jokainen kilo tuntuu. Etenkin, kun selässä on vielä reppu ja kori täynnä muita matkatavaroita. Myös matkustaja väsähtää jossain vaiheessa istumiseen. Tarkoitus oli nimenomaan lomailla, joten rakensimme kierroksemme siten, että välimatkat olivat kohtuulliset. Kuntoilulomanhan tästä olisi saanut esimerkiksi ajamalla Saariston rengastien kautta Ahvenanmaan rengastielle ja hyödyntämällä yhteysaluksia.

Me kuitenkin otimme ison laivan - lasten mieltymyksiäkin kuulostellen. Mukana matkassa oli kolme polkupyörää, kaksi aikuista sekä 14- ja 4-vuotiaat lapset. Jokaisella meistä oli henkilökohtainen reppu, yhdet pyörälaukut ja minulla lisäksi olkalaukku/käsilaukku/eväskassi -tyyppinen yhdistelmä. Majoitukset oli valittu niin, ettei leiriytymisvälineitä tarvittu. Sen sijaan matkassa oli frisbee ja kaksi pientä vesipyssyä, sillä etelänlomallehan tässä lähdettiin!

Varasin matkan arkipäiviin välttääkseni ruuhkan. Viking Amorellalla oli kuitenkin kunnon kesälomahulinat, ja viiden tunnin hulabaloon jälkeen (onneksi meillä oli hytti!) pyöräilimme laivaterminaalilta ensin Maarianhaminan keskustaan vetämään henkeä. Illalla suuntasimme Pub Niskan pizzatarjoilun kautta 13 kilometriä pohjoiseen Brobacka Gästhem -nimiseen pieneen majataloon. Paikannuksen rohkaisemina ajelimme pitkin pienempiä sivuteitä muun muassa Jomalan vanhan kivikirkon ja kylänraitin kautta. Olimme laivareissun ja erään pyörän venttiiliä koskevan tapauksen vuoksi väsyneitä jo pyörille noustessamme, mutta Ahvenanmaan maasto on leppoisan tasaista ja kaunis maalaismaisema rauhoitti mielet. Kannattaa ehdottomasti valita pienet kylätiet pääväylän varren sijaan, matka-ajassa ei juuri synny eroa. Sitä paitsi takapenkkiläiseni iloitsi, kun reitin varrella näkyi paljon kotieläimiä - hevosia, nautoja, lampaita.

Muikeailmeiset pizzansyöjät. Pub Niskassahan lopulta oli niin hyvät pizzat, että söimme siellä kaksi kertaa.

Maalaisromanttisesti sisustettu, pienen salmen rannalla oleva Brobacka Gästhem oli hyvin pidetty ja todella miellyttävä kokemus, jossa olisi viettänyt pitemmänkin ajan - meillä oli valitettavasti vain tämä yksi yö ja aamiainen, johon tietysti kuului leivosmaisiksi haarukkapaloiksi askarreltua, kermavaahtoruusukkeilla koristettua erinomaista ahvenanmaanpannukakkua.

Toisena päivänä jätimme suuren osan matkatavaroista Brobacka Gästhemiin ja teimme pistoreissun Kastelholmaan. Matkalla tuli vastaan kaikenlaista kiinnostavaa kuten näköalakahvila Uffe på berget Färjsundin sillan kupeessa (ilmeisesti klassikkopaikka, mutta meille uusi) sekä lasten mielestä ehdoton pysähdyspaikka, Taffelin sipsitehtaan tehtaanmyymälä. Loppis-kylttejä tuli ajoittain vastaan, mutta melkein kaikki olivat arkipäivänä kiinni. Ehkä hyvä niin, sillä pyörällä liikkuessa kannattaa rajata matkatavaroiden määrää. (Mieheni osti kuitenkin Godbyn Emmauksesta kaksi LP-levyä. Sentään vain kaksi.)

Uffe på bergetin näköala oli huima. En edes uskaltanut mennä kallion reunalle, vaikka siinä olikin aita.

Kun vanha tie kääntyi saaren pääväylältä Kastelholman linnan suuntaan, maisemat menivät niin kauniiksi, että melkein itketti. Linna on osittain umpeen kasvaneen salmen rannassa, tie kumpuilee ja kaartelee silmälle sopivasti ja jalopuiden varjossa linnan muurien juurella laidunsi lampaita. Ahvenanmaahan ei näytä Suomelta, ehkä juuri puiden vuoksi: suuret tammet ja saarnet laidunmaiden reunoilla tuovat mieleen Tanskan tai Englannin maisemat. Tutustuimme keskiaikaiseen linnaan omatoimisesti, lounastimme viereisessä Smakbyn-ravintolassa ja käännyimme takaisin Maarianhaminan suuntaan. Matkalla poikettiin Godbyn pienellä uimarannalla, mikä oli erittäin tarpeellinen virkistys kuumaksi kääntyneessä säässä ennen matkatavaroiden noutoa ja viimeistä etappia Maarianhaminaan.

Maarianhaminassa majoituimme kahden yön ajan Gästhem Neptunissa, joka oli ystävällisesti ja henkilökohtaisesti palveleva vanhan ajan matkakoti keskustassa lähellä kaikkea. Kaupungin torilla oli meneillään Rockoff-kaupunkifestari, jonka keikat eivät majapaikkaamme asti kuuluneet lyhyestä etäisyydestä huolimatta.

Maarianhaminahan on suloinen pikkukaupunki, asukasluvultaan Kemin kokoluokkaa, mutta matkailun ja maakuntakeskusaseman vuoksi kokoaan suurempi palveluiltaan. Tunnelmassa on Ruotsi-vaikutteita, esimerkiksi kävelykadusta tuli mieleen Tukholman miniversio. Kävimme taidemuseossa, merenkulkumuseossa ja museolaiva Pommernissa, rantaravintola Ångbåtsbrygganissa (jonka hieno brasserie-puoli jäi kokematta - ehkä joskus kun ollaan aikuisten kesken?) sekä Lilla Holmenin uimarannalla ja peräti kolme kertaa uimarannan viereisessä lintutalossa, josta tuli eläinrakkaan nelivuotiaamme suosikkipaikka. 14-vuotias teki omatoimimatkan kaupungin ulkopuolelle ostoskeskukseen, kun me muut vietimme kaupunkielämää. Samainen 14-vuotias myös halusi ja sai reissulta ensimmäisen aikuiskoon vintagevaatteensa: hänelle löytyi Maarianhaminan Emmaukselta vaaleanpunainen cowboy-henkinen paita 1960-luvulta. Äiti on ylpeä.

Marie-Bar vaikutti ensisilmäyksellä retroilevalta uudispaikalta, mutta olikin mitä ilmeisimmin aito vanha rouvakahvila. Ehdottomasti tämän matkan paras kyltti!

Paluupäivänä oli helle ja koimme täydellisen saaristoelämyksen Viking Gracen ylimmällä ulkokannella kokiksen ja Martini Fieron äärellä. Muuten en laivoista välitä, mutta juuri siinä hetkessä ei ollut mitään pielessä.

Tässä myös se pojan ensimmäinen vintagepaita.

Lähtisimmekö uudelleen? No varmasti. Olisimme tosin voineet olla reissussa päivän pitempään, sillä maaseudulla oli niin mukavaa pyöräillä, mutta se oli budjettikysymys - nelihenkisen perheen yöpymiset ja ravintolaruokailut vievät aika paljon rahaa. Ehkä ensi kerralla keksimme tavan säästää jostain muusta ja voimme viettää saarella pitemmän ajan. Kiinnostavia kohteita jäi katsomatta monia.

Ps. Tässä postauksessa ei ole markkinointiyhteistyön hiventäkään. Toivottavasti joku muukin kukkamekkopyöräilijä innostuu kokeilemaan uutta tapaa lomailla.