En yleensä puhu formaateista, mutta nyt taskussani on reilun viikon ajan kulkenut formaatti, joka on saanut sydämeni lyömään nopeammin. Voi ihanuutta! Kannan yleensä aina kassissani kirjaa yllättäviä lukutilanteita varten. Lisäksi luen yleensä niin hyviä kirjoja, etten voi olla hehkuttamatta niitä ympärilläni oleville ihmisille. Usein tilanne on tällainen: - Voi kuule, luen nyt tosi ihanaa kirjaa! - Ai, no mikä se on? - No, en muista nimeä, mutta kansi on vaaleanpunainen ja kirjailija on joku Tankomäki tai Kankimäki. Konkreettisten operaatioiden naisena mielelläni havainnollistan vielä esitystäni vetäisemällä hihasta tai kassista esille tämän kyseisen ihanuuden, jotta keskustelukumppanini voi itsekin pidellä kätösissään täydellisen lukunautinnon formaattia.
Viime viikolla olin alennusmyyntiostoksilla paikallisen tavaratalon alusvaateosastolla. Siellä olivat kaikki muutkin paikalliset naiset. Vieläkin säälin niitä kahta myyjätärtä, jotka ryntäilivät kassakoneen ja sovituskopin välillä ja jaksoivat koko ajan hymyillä ystävällisesti, vaikka aistittavissa oli katastrofin ainekset. Ehkä ne negatiiviset ainekset tosin olivat kasaantuneet vain minun ympärilleni, sillä ikuisena optimistina oli ajatellut kaupungille lähtiessäni, että kyllä se talvi varmaan tänään tulee ja varulta olin pukenut päälleni polvipituisen untuvatakin, todella järkevää.
Jonotin ensin sovituskoppiin ikuisuuden ja jostain kumman syystä sama jono oli siirtynyt kassatiskinkin eteen. Laukussani poltteli kovasti Mia Kankimäen kirja, mutta jostain syystä en kertakaikkiaan kehdannut ottaa sitä esiin. Harmi, sillä olisin varmasti ennättänyt lukea ainakin 50 sivua. (Muistan aina vuoden 1994 pyhäinpäivän Prisman kassajonon, joka ylettyi kassoilta aivan peräseinään asti ja ihmisten ostoskärryt pursuivat kaikkea lihottavaa ja epäterveellistä. Minun kärryssäni oli ehkä kolme jogurttia, yksi maito ja tonnikalapurkki ja neljä pussia makaronia. Opiskelijaraukalla kun ei ollut varaa muuhun. Rahat menivät nimittäin Monika Fagerholmin kirjaan Ihanat naiset rannalla, jota ennätin lukea tuossa maailmanhistorian pisimmässä kassajonossa ainakin tuon 50 sivua. Kirja pelasti silloin päiväni ja edelleen Isabella-merenneito vie ajatukseni jonnekin onnellisiin kesäpäiviin ja korvissani alkaa soida vieno jazz...)
Kun ikuisuuden jälkeen olin selviytynyt ulos alusvaateosastolta, marssin hikisenä vastapäiseen kirjakauppaan ja käytin viimeisen oljenkorren: vaihdoin formaattia. Ostin kassikirjastani Miki-version ja sen jälkeen elämäni suunta muuttui.
Miki on tuollainen virsikirjaa muistuttava minikirja, jonka sivut ovat ohutta silkkipaperia. Miki on kevyt kantaa ja mahtuu oikeasti taskuun. Miki on helppo vetäistä esiin vaikka sovituskoppijonossa. Miki pelastaa päivän. Minä olen nyt lukenut ensimmäisen Mikini ja olen kyllä ihan myyty. Mikiä on helppo lukea!
Niin ja se vaaleanpunainen kirja on siis Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013). Riemastuttavan ihana lukukokemus, josta on kyllä pakko kirjoittaa seuraava postaus. Palaillaan siis kirsikankukkien ääreen pikaisesti!
Olen monesti miettinyt tuota mikiä ja pitänyt kädessänikin, mutta silti on jäänyt ostamatta. Tämä postaus oli niin mainio, että täytyy nyt kyllä kokeilla mikiä, sitä olisi niin hyvä kantaa laukussa :)
VastaaPoistaEn ole päässyt lähemmin tutustumaan sen enempää Miki-formaattiin kuin tuohon Kankimäen kirjaankaan, mutta molemmat kiinnostaisivat kovasti! Jospa Miki saisi tarttumaan kirjaan niinä hetkinä, kun selailee älypuhelinta... Onko tuo kirsikankukkakuva kirjan takanannesta vai mistä?
VastaaPoistaIhanaa alkanutta vuotta, Joana!
Jenni, kokeile ihmeessä. Yksi paljon matkustava tuttavani kehui juuri lukevansa Knasun Taistelua Miki-muodossa ja oli kovasti tykästynyt. Jotenkin ne silkkipaperisivut ovat myös elämämys. Kirjaa on kiva plärätä..
VastaaPoistaJuuri niin Maria. Puhelimen tilalle Miki, minä kannatan!
VastaaPoistaOi, tuo kuva on yksityiskohta japanilaisesta taulusta, jonka mieheni on joskus hyvin kauan aikaa sitten saanut lahjaksi japanilaiselta ystävältään. Taulu on jotenkin tosi oleellinen osa meidän kotia, joten halusin ikuistaa palasen tänne blogiinkin. Yksityiskohta kertoi paljon kirjan sisällöstä...että sellainen selitys... : )
Minulla on yksi Miki, mutta se on minulle aivan väärä kirja. Formaatti vaikuttaa kyllä ihanalta.
VastaaPoistaMutta kylläpä nyt harmittaa, että annoin oman kappaleeni Kankimäen kirjasta lainaan työkaverille enkä ole itse vielä lukenut kyseistä kirjaa. Toivottavasti työkaverini lukee sen pian!
Minä ostin juuri tänään Mikinä tuon Kankimäen kirjan. Olen yhden Miki-kirjan lukenut, ja minustakin formaatti on ihastuttava. Kankimäen kirjaa en ole vielä lukenut, mutta innostuin Arjan blogijutusta, koska sen perusteella kirja kuulosti ihan minun makuuni osuvalta. Taidan aloitaa sen heti huomenna. :)
VastaaPoistaIhana postaus, tulin jotenkin hyvälle mielelle. :) Ihana sinä! <3
VastaaPoistaMiki-kirjoja en ole vielä kokeillut, mutta formaatissa on jotain kovin houkuttelevaa. Pitänee kokeilla jotain mikiä jossain vaiheessa. :)
Sen sijaan tuon Kankimäen kirjan haluan lukea mahdollisimman pian. Kirja on kiinnostanut ja idealtaan ihastuttanut jo pitkään, ja sitten Arjan postauksen luettuani olin jo ihan varma, että se olisi ihan minunkin kirjani, ja nyt sitten sinäkin olet noin ihastunut siihen - se lupaa todellakin hyvää! Rakastan Japania ja kaikkea japanilaista, ja ajatuskin lukuhetkestä kirsikankukkien lumossa kuulostaa ihan taivaalliselta. <3
Ja voi tuota taulua, se on niin kaunis! <3 Ostin aikoinaan Tokiosta naisten kimonon ja haaveilen laittavani sen vielä joskus makuuhuoneeni seinälle (huone pitää vain tapetoida ensin uudelleen :).
Jään odottamaan postaustasi tuosta ihanan oloisesta kirjasta. Valoa viikonloppuusi, Joana! <3
Minun pitäisi oikeasti lukea myös yksi Miki, olen vain käsitellyt sitä ja todennut, että olisihan sitä kätevä lukea. Odotan oikeaa Mikiä, niiden hinta on alun "luvatusta" noussut vain liikaa. Kankimäen kirjan olen lukenut, ja oi, Japani.
VastaaPoista