What can you say when you're a whore?

Kuva: Nettiapaja

Ihan vain mielenkiinnosta kyselen:

Te, jotka Facebookissa "tykkäätte ja jaatte" itseänne markkinavoimille, niin moniko on oikeasti voittanut noista arvonnoista jotain? Tai moniko tuntee edes jonkun, joka olisi voittanut jotain? Veikkaanpa, että aika harva.

Entäs moniko teistä on tullut inhotuksi tai edes vähän vähemmän tykätyksi FB-kaverienne keskuudessa? Moniko kaverinne on piilottanut teidät omasta newsfeedistään? Veikkaanpa, että aika moni.

Haluaisin esittää tämä kysymyksen myös suoraan tuolla kyseisellä areenalla, mutta kavereissani on jokunen tykkääjä ja jakaja, joiden mieltä en halua missään tapauksessa pahoittaa. Te loput... Laittakaa se peukku pystyyn ja istukaa vaikka sen päälle.

Ps. Kaikkihan tietävät (tai ainakin pitäisi tietää), että tuollainen "tykkää ja jaa" -arvontojen järjestäminen on Facebookin sääntöjen vastaista. Jokaisen yrityksen, joka tuota buumia jatkaa, pitäisi hävetä syvästi.

18. something you made

Kun kaikki on nyt niin Facebookia nykyisin, niin tietääkseni sinne kuuluu mennä myös blogina. Ja kun kaikki muutkin kerta. Ainakin melkein. Niin tein sitten tänään oman sivun tälle blogille Facebookiin. Kelatkaa! Voitte nyt aivan avoimesti fanittaa tätä blogia myös siellä! Hurraa!

Ei oo pakko tykätä.

All the small things

Joskus nettilehtiä seuratessa tulee mieleen, että Facebookista on ehkä tullut liian iso osa meidän elämäämme. Itsehän en ole sitä mieltä, että oikea elämä ja tämä virtuaalielämä olisivat jotenkin kaksi täysin erillistä maailmaa, joista toinen (yleensä jälkimmäinen) korvaa toisen (yleensä ensimmäisen) kokonaan. Mutta jos valtakunnan median pää-äänenkannattajakin uutisoi isolla, kun Facebookissa tapahtuu jotain muutoksia tai kun joku luulee, että siellä on tapahtunut jotain kamalaa, jota sitten ei loppujen lopuksi yleensä olekaan tapahtunut, niin kyllä vaan tuntuu vähän kummalliselta.

Katselin eilen ihan sattumalta televisiosta Ykkösdokumenttia, joka kertoi vanki-iseistä. Ei ehkä ihan ensimmäinen ohjelma, jossa odottaa näkevänsä tuttuja naamoja, mutta niinpä vaan yksi vanki-isä oli hemmo, jonka kanssa teinivuosina pyörittiin samoissa porukoissa. Minä enemmän teininä ja hän vähemmän, kun on kuitenkin jokusen vuoden minua vanhempi. Eipä sillä, en tyypin silloisilla elintavoilla ja -tyylillä yllättynyt tästä käänteestä, mutta televisiossa näkeminen oli yllätys kuitenkin. Ja tavallaan hauska myös tietää, sillä tuleehan sitä toisinaan mietittyä missä kukin kulkee. Tai on kahlittuna. Ohjelmassa tyyppi sanoi päättäneensä nyt ihan tosissaan ottaa sellaisen suunnan elämälleen, ettei tarvitsisi palata enää kiven sisään. Toivottavasti onnistuu!

Bloggerin käyttöliittymä on nyt jotenkin ihan rikki. Tässä ruudussa ei ole näiden kirjoituslaatikoiden lisäksi kuin oikoluku, kuvan lisäysmahdollisuus ja esikatselu kahteen kertaan. Ja ilmeisesti kirjoitan tätä tekstiä html-tilassa, vaihtoehtoja ei ole. Että ei sitten mitään hienosteluja, kuten lihavointia tai kursivointia saati sitten linkityksiä tällä kertaa. Toivottavasti tämä palautuu jonain päivänä, ettei tarvitse alkaa jatkossa html:ää naputella.

Dead memories in my heart

Usein tuntuu olevan niin, että kuolemat tulevat kolmen ryppäissä. Nyt ei onneksi ole ketään kuollut siviilielämässäni, mutta hevimiehet kupsahtelevat sitäkin tiuhempaan. Ensin meni Peter Steele, sitten Ronnie James Dio ja nyt Slipknotin basisti Paul Gray. (En tosin tiedä lasketaanko tuota viimeistä vielä kolmanneksi, koska kyseessä oli "vain" basisti. Voi siis olla, että joku keulahahmo vielä kupsahtaa lähiaikoina. Toivottavasti se ei ole ainakaan Jerry Cantrell, sen on syytä pysytellä hengissä elokuuhun asti.) Yhdistävä tekijä näissä kaikissa kolmessa kuolemassa oli se, että jokaisesta sain tiedon Facebookin kautta.

Facebook on kauhean kätevä. Nykyisin ei tarvitse enää edes lukea uutisia mistään, sillä kaiken "tärkeän" saa tietää sieltä. Esimerkiksi tässä pari viikkoa sitten kun Commercen (eli Mäkkärin) talo paloi Keskustorilla, niin onnekseni joku ystävällinen sielu saattoi asian tietooni FB:n kautta, joten osasin varautua asianmukaisesti keskustan läpi tarpomiseen. Meinasin nimittäin ensin hypätä bussiin päästäkseni nopeammin määränpäähäni, mutta todennäköisesti siinä olisi käynyt tämä "kävellen olisit jo perillä" -efekti.

Yritin viime viikolla selittää yhdelle jo viittäkymmentä lähestyvälle tyypille, mitä järkeä koko Facebookissa on. Lukuisien vastakysymysten jälkeen tulin itsekin siihen tulokseen, että ei siinä ole mitään järkeä. Mutta tarviiko kaikessa hauskassa ollakaan mitään järkeä? Taidan itse olla siellä vähän liiankin aktiivinen. Toisinaan yritän istua käsieni päällä, että en kirjoittelisi mitään päivityksiä, kunnes taas tapahtuu jotain josta on aivan pakko raportoida. Ei voi mitään. Sen havainnon olen kuitenkin tehnyt, että ne, jotka tunnen täältä blogien kautta, ovat myös Facebookissa kaikkein aktiivisimpia pälisemään ja kommentoimaan. Se on kauhean mukavaa minusta, vaikka jotkut nirppikset saattavatkin sitä pitää omituisena ja no-lifena.

On Facebookissa tosin vähän omituisia lieveilmiöitäkin. Kavereideni joukossa on pari yliaktiiviselta vaikuttavaa ei-(tiettävästi-)bloggaavaa miespuoleista henkilöä. Toinen on ihan kiva ja harmiton, joskin välillä mietin, että eihän sillä nyt ole mitään taka-ajatuksia. Toinen taas on tyyppi jostain vuosien takaa, jota en oikeastaan koskaan ole tuntenut mitenkään erityisen hyvin, mutta rupesin nyt kaveriksi kuitenkin kun pyydettiin. Tällä tyypillä tuntuu olevan pakottava tarve päästä sanomaan sanansa asiaan kuin asiaan, ja yleensä vieläpä sen viimeisen sanan. Välillä ärsyttää ihan sikana, mutta sitten yritän olla ihan zen ja ommmm. Voin nousta ylemmälle tasolle eikä minun ole pakko osoittaa tietäväni jotain asiaa paremmin kuin hän, vaikka oikeasti tietysti tiedänkin ja olen paljon parempi ja viisaampi ja kaikkea. Haha. (Lisäys: Niin piti tähän siis sanoa vielä että "ja nyt sitten kaikki tietysti luulee, että se on joku mun paras kaverini niine typerine juttuineen".)

Vajaan viikon päästä muuten alkaa työt, joka tarkoittaa sitä, että a) en pysty hengailemaan Facebookissa työaikana, koska se on blokattu ja b) blogiin on luvassa omituisia kahvitaukopostauksia ilman järjen hiventä.

Nyt rupean odottelemaan Euroviisujen esiviisuja, joissa Suomi karsiutuu pois lauantain finaalista.