Käännöskirjallisuuden kurimuksesta

Viimeksi kirjaamani lukuelämys, Brian McGillowayn "Rajamailla", nosti pohdintaan ilmiön jota olen aikaisemminkin ajatellut, mutta enpä ole sitä koskaan itselleni avannut loppuun asti. Tuumasta toimeen ja härkää sarvista, siis:

Tuo kirja on ensimmäinen osa viisiosaista sarjaa, josta Blue Moon on julkaissut kaksi ensimmäistä, vuosina 2010 ja 2012, jos oikein muistan. Saman kustantamon toimesta on myös julkaistu viisi osaa suuren ruotsalaissuosikkini Kjell Erikssonin kymmenosaisesta Ann Lindell-sarjasta, mutta tässäkin tapauksessa viimeisin käännös on jo muutaman vuoden takaa. En tarkkaan tiedä syytä siihen, miksi jatkoa ei ole tullut, mutta arvaisin sen johtuvan liian pienistä myyntiluvuista. Enkä todellakaan halua kohdistaa mitään syytöstä kustantamoa kohtaan, koska liiketoiminta on liiketoimintaa - ilman myyntiä ei tule uusia julkaisuja.

Syyllinen olen pikemminkin minä itse, ja muut lukijat; emme ole hankkineet tarpeeksi suosikkiemme kirjoja, jotta niitä julkaistaisiin lisää. Juuri näissä tapauksissa voin tietysti itse jatkaa lukemista alkuperäiskielellä, koska ruotsi ja englanti kuuluvat kielivalikoimaani - Erikssonit ovatkin koko rivi jo hyllyssäni - mutta saksaa, espanjaa tai ranskaa en osaa lukea ainakaan niin että ymmärtäisin kaunokirjallista tekstiä, muista kielistä puhumattakaan. Ilman käännöksiä jäisivät lukematta esim Fred Vargasin, Arturo Perez Reverten tai vaikkapa Arni Thorarinssonin kirjat. Viimeksimainittu onkin oikein hyvä esimerkki tästä ongelmasta - kahta muuta esimerkkikirjailijaani sentään käännetään säännöllisesti. Hänen kahdeksasta (?) dekkaristaan on suomennettu yksi, ja toinen löytyy ruotsiksi. Molemmat ovat oikein hyviä, mutta kummallakaan kielellä ei ilmeisesti ole löytynyt kaupallista saumaa jatkaa.

Tämä ongelma ei tietenkään koske pelkästään dekkareita - mutta se korostuu silloin, kun kirjailijan tuotanto muodostaa sarjoja ja kokonaisuuksia, niinkuin dekkarimaailmassa usein on. Sama koskee tietysti myös esim. fantasy- ja tieteiskirjallisuuden eri alalajeja, joissa yksittäiset teokset vielä useammin ovat osa suurempaa tarinankaarta. Kuvittelisin tosin lukijoiden sellaisissa tapauksissa olevan uskollisempia ja kustannuspäätösten helppotekoisempia - mutta sitäkään en tiedä varmasti.

Mitä asialle voi tehdä, vai voiko tehdä mitään? No, yksi asia tulee heti mieleen; jos haluaa lukea suosikkidekkaristinsa seuraavankin kirjan suomeksi (tai ruotsiksi) - niin hipi hipi kauppaan ostamaan se viimeisin käännös...