Totuus viinistä

Viinissä on totuus, niinkuin vanha sanonta taitaa kuulua... kaiken muun elämäntapahifistelyn lisäksi olen viime vuosina alkanut pitää itseäni jonkinlaisena viiniharrastajana. Minulla ei tosin ole niin tarkkaa makuaistia, että pystyisin erittelemään tuon jalon nesteen makuvivahteita kuten mahdollista sikarilaatikkomaisuutta tai navetantakaisuutta - mutta nokka tukossakin osaan havaita sen verran, että tiedän suurin piirtein mistä tykkään ja mistä en.

Ehdin varttua melkein nelikymppiseksi ennenkuin toden teolla innostuin viinistä, vaikka olin juonut sitä sujuvasti aiemminkin; lopullisen sysäyksen antoi vuonna 2006 viettämämme viisi kuukautta Espanjassa, jonka aikana tutustuimme ainakin tuon maan viineihin aika perusteellisesti - tuolta ajalta jääneitä mieltymyksiä ovat ainakin hyvän Tempranillon arvostus sekä tapastelu, jotka molemmat ovat päässeet kehittymään ihan tavoiksi asti.

Toinen ahaa-elämys oli Harri-neiti, eli australialainen Hewitsonin Miss Harry, Rhonen laakson lajikkeista Syrahista, Grenachesta ja Mourvedrestä valmistettu mukavan täyteläinen punaviini, joka jäsensi makuelämyksiä entuudestaan - huomaan palaavani hankinnoissani näihin rypäleisiin kerta toisensa jälkeen, ja niitähän harrastetaan paitsi Välimeren rannoilla myös muualla ympäri maailmaa. Monet australialaiset sovellukset ovat hyviä, ja yksi suosikkiviineistäni tulee USA:sta, Washingtonin osavaltiosta - Chateau Ste Michelle Syrah on loistava löytö.

Kolmas mieltymykseni - joka onkin sitten se suurin - on Amarone; tämä Valpolicellan kuningatar on parhaimmillaan sellainen makuelämys, joka vie tajun. Se on intensiivinen ja pitkä, lähestyy viekoittelevalla tuoksulla ja ensituntumalla, täyttää suun ja hivelee joka nipukkaa. Minun suosikkejani tähän mennessä ovat Zenato ja I Castei, mutta ennen kaikkea en ole vielä maistanut huonoa pullotetta, joka kuuluisi tähän luokkaan. Myös monet Ripassot - jotka ovat hieman kevyempiä vaihtoehtoja - ovat todella herkullisia.

Nykyisin siis esim. matkaillessa tulee helposti kannettua kotiin joku ylimääräinen pullo myöhempää maistelua varten, ja samaten minulla on tapana kerran kuussa käydä Alkossa tarkistamassa uutuudet ja täydentämässä varastoja. Harrastus ei silti määrällisesti ole päässyt täysin käsistä; meillä on ehkä parikymmentä pulloa punkkua varantona, eikä tarkoitus ainakaan vielä ole perustaa mitään kellaria - kunnon viinikaappi olisi ehkä paikallaan.

Ja niinkuin tarkkaavainen lukija on huomannut, puhun ainoastaan punaviinistä. Voin kyllä nostaa lasillisen kuohuvaa juhlavassa tilanteessa, mutta on totta, että juon mielelläni sekä kalaruokien seurana että seurustelujuomana punkkua. Viimeisimmän Viini-lehden pikku testin mukaan miehet ostavat tuhteja punaviinejä useammin kuin naiset, ja vaikka periaatteessa haluaisinkin olla yksilöllinen, olen ilmeisesti tässäkin suhteessa tyypillinen mies. Tosin sama pätee siinä tapauksessa myös vaimooni.