Kirsti Ellilä; Kaivatut

Nimenä Kirsti Ellilä oli jo tuttu, ehkäpä kirjaston hyllyjä kolutessani olen siihen törmännyt tai ehkä lehtien sivuilta, kirjailijahaastattelusta tai jostain.
No, kuitenkin. Nytpä käsissäni olikin yksi hänen romaaneistaan, Kaivatut, jonka lainasin kirjastosta. Päätin tutustua Ellillän tuotantoon tämän romaanin kautta.

Saara, Henrik ja kotimaastaan paennut Gilbert ovat kokeneet elämässään suuria menetyksiä. Saaran tytär on kuollut ja Gilbertin perhe on kateissa. Henrikin tytär päättää hylätä "normaalin elämän" ja seurata kutsumustaan luostariin.

Siinäpä yksinkertaisuudessaan lähtökohta, josta matkaan lähdin. Odotin melko kevyttä luettavaa, mutta hömppää en sen uskonut olevan. Halusin jotain sellaista, joka olisi luettuna nopeasti, joka pitäisi vain lukea kun ei voisi lopettaakaan ja jonka parissa voisi vain levähtää, hengähtää hetken aikaa.
Miten siis kävi?

Kolmikon kohtalot kietoutuvat yhteen suomalaisessa kaupungissa, johon virtaa väkeä maailman kaikilta laidoilta. Pakolaiset, onnenonkijat ja elämän haavoittamat etsivät siellä paikkaansa.

Vaikka Saara, Henrik ja Gilbert nostetaan takakannen tekstissä tasavertaiseen asemaan niin Saara kuitenkin oli se, joka oli tarinan keskiössä enemmän kuin muut, oli se säie, joka sitoi lopulta muutkin henkilöt tarinaan mukaan. Eikä se ollut huono asia, vaikkakin huomaan ärsyyntyväni monen kirjan kohdalla siitä, että romaanin sisältö on jotain aivan muuta kuin mitä takakannen teksti on kertonut.

Mutta itse asiaan.
Kolmikon elämät sitoutuvat toisiinsa kuitenkin ja ehkä jopa yllättävin säikein. Pidin siitä ettei kaikkia asioita kerrottu auki, vaan paljon jäi salaisuudeksi, sellaiseksi, jota lukijana jäi miettimään. Pidin myös siitä, että lukijana minulla oli mahdollisuus tehdä omia päätelmiäni, pohtia, että olisiko Gilbert se, jonka kuvittelen hänen olevan ja ehkä ennen kaikkea Henrikin osuutta koko tarinaan mietin pitkään. Ja lopulta hänen paikkansa oli täysin selvä, miksi olinkaan sitä missään vaiheessa epäillyt.

Se mitä kritisoin (Tulihan se sieltä! ;) ) oli muutamassa kohdassa liiallinen "paasaaminen". Seksibaarikohtaus olisi voinut jäädä pois, se tuntui liikaa kirjailijan omalta kannanotolta, tarpeettomalta romaanin juonen kannalta, kokonaisuus olisi toiminut aivan täysin myös ilman sitä.
Mietin paljon myös Trisitian roolia kirjassa. Sille oli tietenkin paikkansa, sitä en kiellä, mutta mielestäni hän sai Saaran elämässä ehkä liian suuren roolin. Tiedän, mitä tällä asetelmalla on ehkä ajettu takaa, mutta jotkut kohdista tuntuivat hieman absurdeilta ja Trisitian näkyvyyden olisi voinut jättää myös hieman pienemmäksikin.

Onko mahdollista elää ilman luottamusta maailmaa kannattavien salaisuuksien voimaan?

Mutta sainko sen, mitä kirjalta odotin?
Kyllä ja enemmänkin, sillä rehellisyyden nimissä odotin kaikesta huolimatta lukevani kevyehköä hömppää, mutta tästä kirjasta oli kyllä hömppä kaukana.
Romaani oli helppolukuinen, mutta se ei tarkoita sitä että kirja olisi ollut jotenkin yksinkertainen. Sillä Kaivatut on paljon monikerroksisempi kuin odotin.
Mutta romaanin parissa rentoutui, sen ääressä sain hengähtää ja luin sen vuorokaudessa, sillä oli vain pakko jatkaa. Lukea eteenpäin, saada tietää miten tarinassa käy...