Lukupäiväkirjaan.

Mari Saat; Lasnamäen lunastaja

Virolaista kirjallisuutta ei ole paljoakaan tullut luettua, joten tämä olikin ihan mieluinen ja kiinnostava aluevaltaus. Ja olihan se ihan mukava aloittaa virolaiskirjallisuuteen tutustuminen romaanilla, joka on valittu Viron parhaaksi romaaniksi vuonna 2008.

Natalja Filippovnsa muutti Tallinnaan 1980-luvulla ja sai tyttären. Lapsen isä oli ollut vain lämmin tuulahdus Nataljan elämässä. Neuvostojärjestelmän romahdus teki viroa osaamattomasta Nataljasta toisen luokan kansalaisen, ja vielä ahtaammaksi elämä käy, kun hän saa potkut työstään. Mikä nyt eteen, kun Sofia-tyttären hammashoitokin maksaa omaisuuden?

Mikä tässä kirjassa minua sitten kiinnosti niin paljon että lainasin sen kirjastosta?
Ehkäpä juuri se että on virolaiskirjailijan tuotantoa ja virolainen kirjallisuus on alue, johon en pahemmin ole tutustunut. Toisena tärkeänä seikkana oli se, että romaani kertoo vironvenäläisestä ja siitä aiheesta olen lukenut enemmänkin, siitä kuinka he todella ovat halveksittuja, toisen luokan kansalaisia. Ja kolmantena syynä kirjan lainaamiselle oli sen pituus, vain 141 sivua, mikä sopi minulle vallan mainiosti.

Teräväpäisen, presidentin urasta haaveilevan Sofian tietämättä Natalja ryhtyy ilotytöksi. Työ tuo outoja tilanteita ja nöyryytyksiä, mutta myös mystisen ystävän, joka näyttää äidille ja tyttärelle uuden tien.

Kertomus ilotytöksi ryhtymisestä oli aika karu, mutta varmasti täyttä todellisuutta monen elämässä kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole ja on kuitenkin pakko elättää perhe. Kirjassa pohdittiinkin paljon juuri tätä "maailman vanhinta ammattia" ja se olikin ehkä kirjan parasta antia. Mitä miettii nainen, jonka päällä ähisee mies, joka tekee sen rahasta, ja mikä todella ajaa naisen myymään itseään rahasta?

Olen kuitenkin sitä mieltä että kirja jäi hieman puolitiehen. Olisin halunnut lukea enemmän. Näin lyhyeen romaaniin kaksi fokalisojaa oli liikaa, nyt kummastakin, Nataljasta ja Sofiasta, sai vain pienen pintaraapaisun. Henkilöhahmoja olisi siis voinut syventää entisestään, lihavoittaa tarinaa ainakin sadan sivun verran lisää. Paneutua äidin ja tyttären suhteeseen ja antaa myös salaperäiselle Dimalle enemmän palstatilaa. Nyt tuo mies, joka kuitenkin oli niin tärkeässä roolissa romaanin tapahtumissa jäi hieman puolitiehen, hän olisi ansainnut saada hieman enemmän.

Kirjan takakansi kertoo vielä, että Lasnamäen lunastaja on sympaattinen romaani vironvenäläisestä äidistä ja terävästä tyttärestä. Sitä se kyllä oli, mutta se olisi voinut olla vieläkin enemmän!