Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Liinailulaukku
Tämä meinasi unohtua blogata tyystin. Taas uusi versio samasta laukusta kuin aiemmatkin, mutta erityisesti kantoliinailukäyttöön tehtynä eli hihnat ovat reilusti pitkät (muistaakseni lisäsin 30cm) ja niitä ei ole ommeltu umpeen vaan ovat solmittavat. Näin ne voi pujotella liinan hihnojen alta halutulla tavalla. Kangas paikallisesta kangaskaupasta, mutta vieläkin liian löperöä, reissuun lähtiessä oli vaan pakko saada laukku tehtyä joten oli tyydyttävä tähän. Mutta ostinpa jo toisesta reissusta uuden paksun canvaskankaan seuraavaan laukkuun ;)Tähän muistin laittaa nepparinkin, tai mieshän sen kyllä paikalleen napsutteli kun on taitavampi siinä hommassa.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Retrokelkka ja luistinkassi
Minun ikioma kelkkani lapsuudesta on päässyt lasten käyttöön, mutta sen verran oli repsahtanut kangasosat että pistin uusiksi. Maaliakin harkitsen pintaan, mutta en osaa päättää onko kivempi kuitenkin ilman, ettei mene liian hienoksi vanha ihanuus. Kankaat ohuehkoa vakosamettia kaapin kätköistä. Tein tämän jo pari viikkoa sitten, mutta on unohtunut kuvata. Inspiksen iskiessä ei aina ehdi odotella kauppojen aukeamista, joten tähän tuli hyödynnettyä nuo vanhojen hihnojen metallilenksut, vaikka vähän ruosteisia ovatkin ;)
Vanhat kankaat olivat tässä kunnossa
Viime talvesta asti suunnitteilla ollut luistinkassi tuli viimein myös ommeltua kun esikoisella alkaa luistelukausi koulussa. Peruskassi muuten mutta kangas on kerniä. Suurehko oli tarkoituskin tehdä, että kypäräkin mahtuu hyvin, mutta tämä on jo siinä rajalla onko turhankin reilu, kuvassa on siis luistimet ja kypärä jo sisässä. Pitää testata miten kantaminen sujuu eppuluokkalaiselta.

lauantai 25. joulukuuta 2010
Joululahjoja 2010
Flunssaa potiessa voisin tässä päivittää kuvat itse tehdyistä lahjoista tältä vuodelta.
Siskolle laukku juuri siskon näköisestä kankaasta (löytyi paikallisen kangaskaupan palalaarista). Sisälle pakkasin kasan erilaisia hauskoja lankoja neulomiseen ja virkkaamiseen hiljattain hurahtaneelle saajalle, näiden kanssa pääsee toivottavasti luovuus kukkimaan.
Kummityttöprinsessat saivat mm kruunuvaatteita, toiselle Hannah-tunika, toiselle perusmekon kaavasta muokattu pitkähkö mekko.
Tässä ne aiemmin vilaukselta nähdyt kaksospoikien paidat. On minulla vielä harjoittelemista applikoimisessa, mutta uskon että pojat silti tykkäävät.
Ja vielä lähti Cowgirl cookies - keksiaineksia muutama satsi. Ehdin nämä tehdä ennen sairastumista, onneksi, koska ennen joulua flunssa kaatoi niin pahasti että kaikki joulumuistamiset jotka oli tarkoitus leipoa, jäivät tekemättä :/
Vielä olisin monelle muullekin halunnut itse jotakin tehdä, mutta kyllähän se aika vaan lapsiperheessä on rajallista.
Blogivinkki vielä aiheesta itse tehdyt lahjat: Vaiva on rakkautta.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010
tiistai 17. elokuuta 2010
Onneksi on pitkä kesä niin ehti kesälaukkukin valmistua
Tämä kuuluu pitkälti siihen eriparisten sarjaan, huomaisitte jos pääsisitte tarkemmin katsomaan. Kangas oli jo aikaa sitten huvikankaasta tilattu, ja kaava katsottu ja jopa valmiiksi piirretty, itse tekeminen tapahtui erään sortin terapiatyönä kun ihan ykskaks sainkin olla hetken yksin. Siinä tilanteessa ei paljon huvita millejä mittailla tai nuppineuloja asetella, mutta sainpas silti valmiiksi. Ja ihan käyttökelpoinen on, sanoisin jopa että varsin kiva :) Kaava taisi olla Modasta 3/10.
Vielä vähän nopeammin valmistui pari lahjaa lasten kätösistä, pohjana ihan valmiit kangaskassit mutta tuli mielestäni niin hauskat että pistän kuvat. Papalle ja mummulle siis menivät nämä. Piirrokset on tehty kangastusseilla, niiden pesunkestävyys on vielä testaamatta mutta tosi ihania juttuja syntyy kun lapset pääsevät taiteilemaan.
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Helteessä ommeltua
Olkalaukku palakankaasta. Kiva ja helppo tehdä, näitä lisää.
Huiveja tytöille. Idea lähti muhimaan Iinun puodin huiveista, mutta kehittelin kaavan omasta päästä. Se onkin sitten muokkautunut joka kerta hieman... Kaksi vasemmanpuoleista on tehty esikoiselle ja rutuista huomaa että ovat olleet jo käytössä. Sydänkuvioinen lähtee huomenna lahjaksi.
Huivihattuja pojille. Näitä oli hankala kuvata muuten kuin päässä, mutta jospa niistä jotain ideaa saa. Vasemmanpuoleinen (jälleen jo käytössä ollut) omalle pojalle, oikeanpuoleinen lähtee lahjaksi. Näitäkin tehdään vielä lisää, täytyy kehitellä jotain kivaa applikaatiota tms nyt kun perusmalli on hallussa. Täytyypäs yrittää ottaa näistä kuva päässäkin :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)