Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. marraskuuta 2021

Vihdoin perjantai

 


Ihanaa kun vihdoin on perjantai!

Olen viimeaikana nukkunut todella huonosti kipujeni ja särkyjeni kanssa joten viikonloppu on tervetullut jolloin ei tarvitse herätystä itselleen laittaa. 

Tänä viikonloppuna me vaan ollaan.

Ei suunnitelmia, ei ohjelmaa.

Leppoisasti siis otetaan.











Rentouttavaa viikonloppua!



Halauksin

Erica





maanantai 31. toukokuuta 2021

Toukokuun viimeinen päivä ja mietteitä bloggaamisesta

 



Tänään onkin sitten toukokuun viimeinen päivä. Huomenna herätessämme onkin jo kesäkuu.

Hui hai miten aika hurahtaa ohitse. Viimeinen kouluviikkoa alkaa jonka jälkeen kauan odotettu kesäloma. Tänäkään kesänä ei suunnitelmissa mitään ekstraa. Mökkeilyä, rannalla oloa ja pieni päiväretki Turunsaaristoon. Onko teillä suunnitelmissa jotakin kesäksi?


Olen tässä jonkin aikaa miettinyt että kannattaako tätä blogia enään päivittää vai olisiko aika lopettaa bloggaaminen ja poistaa blogi kokonaan. Onhan tässä ollut kivat 10 vuotta bloggaamista jo. Silti tuntuu jotenkin siltä että päivitän aivan turhaan tätä blogia kun en edes tiedä onko täällä enään ketään vai ovatko kaikki siirtyneet Instan puolelle. Onhan se instailukin kivaa mutta jotenkin tuntuu siltä kuin täällä bloggerissa saa jotenkin ilmaistua itseään paremmin. Minäpä tässä pohdiskelen pienen hetken ja teen sitten päätökseni tämän blogini suhteen
















♡ Kivaa alkanutta viikkoa ♡




Halauksin


Erica



sunnuntai 11. huhtikuuta 2021



Hidas & Hiljainen aamu 


Hei ihanat!


Nousin varhain aamulla kun kipujen takia en enään pystynyt nukkumaan.

Laitoin sämpylätaikinan kohoamaan ja kahvinkeittimen päälle.

Nautin kahvikupposesta kaikessa hiljaisuudessa.

Mitä nyt kissat rääky ruokaa joten oli parasta antaa heille syömistä ennen kuin herättävät koko talon.

Parasta viikonlopussa on se että voi hyvällä omallatunnolla hiippailla oloasussa ja tohveleissa pitkälle päivään. Joskus minulla tosin menee iltapäivälle ennen kuin saan vaateet niskaani.

Aamulla leipoessa on parasta se että saa vastapaistettuja sämpylöitä aamukahville.

Leivotko sinä aamupalalle sämpylöitä?






















Iloa päivääsi



Halauksin

Erica



tiistai 6. huhtikuuta 2021

ARKI




Pitkän pyhän jälkeen on tämä arki ihan tervetullutta.

Poika kouluun ja isäntä töihin. Itse käyn fysiossa, fysioakustisessa tuolissa rentoutumassa.


Meidän pääsiäiseen ei mitään erikoista kuulunut.
Käviemme Raisiossa pitkänä perjantaina hieman ostoksilla.
Lapseni ja lapsenlapseni kävivät kääntymässä. Muuten puuhastelimme ihan omissa oloissamme.
Paljon ulkoilua, ruokailua ja herkuttelua.

Ajattelin esitellä teille nämä jokin aika sitten Tokmannilta ostamani istuintyynyt.
Minusta ovat kivat ja sopiva hyvin näihin Amparotuoleihin jotka ostin jokin aika sitten alesta.


















 

Pääsiäinen siivottu pois. Itseasiassa siivosin kaappeihin pääsiäisen jo eilen.




Iloa päivääsi ♡


Halauksin

Erica

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Pienehkö hyllykkö

 


Hei ihanat!


Maaliskuun viimeinen päivä. Huomenna jo huhtikuu.

Kevät tekee tuloaan todenteolla. Meillä ollut +10 päivällä.

Ajattelin teille näyttää hyllykön jonka vähänaikaa takaperin väsäsin kasaan ammuslaatikosta ja ajopuusta.

Aluksi pidin sitä tässä työpöydällä mutta nyt se on vaihtanut paikkaa sille minun ns.kahvinkeitinpöydälle.


Onko sinulla tapana tuunailla? Tehdä joskakin jotakin aivan uutta?

Minä tykkään ja teen sitä aika usein.






















Aurinkoa päivääsi


Halauksin


Erica

lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuosi lähenee loppuaan



Niin se vaan tämäkin vuosi alkaa lähestyä loppuaan.
Toivottavasti teillä ihana Joulu takana. 
Me olemme nauttineet siitä että ei ole mitään kiirettä minnekään.
Syöty hyvin ja nautittu läheisten seurasta.

Minä sain aikaisen joululahjan kun sain päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä ennen joulua.
Moni on minua onnitellut mutta minulla on ristiriitaiset tunteet sisälläni.
Tuo päätös sai aikaan sen että olen joutunut hyväksymään sen että minusta ei ole enään työelämään.
Ja se rakkaat ystäväni ei ole mitenkään helppo hyväksyä.


Kohta häviää punainen väri sisustuksesta. Jäljelle jää valot ja muut koristeet.
Tänä vuonna tuli sittenkin aito kuusi eikä haluamani tekokuusi.
Tässä sitä on nokka vuotanut, yskittänyt jne.
Vaikkakin kuusemme ei ole tiputellut neulasia saa se pian vuoden vaihteen jälkeen siirtyä ulos.


























Vastaus sinulle joka kyselit makramesydämen ohjetta.
Minulla ei valitettavasti ole ohjetta siihen ehkä googlaamalla sellaisen löytäisi.
Itse lähdin kokeilemalla etenemään :).









Ihanaa loppuvuotta !




Halauksin


Erica




keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Leivonta-alustan uusi elämä


Tässä yksi päivä kävin kirpparilla ja kätösiini tarttui puinen leivonta-alusta tai mikä lie sen nimi on.

Pienessä päässäni olin alunperin suunnitellut mökille enemmän laskutilaa mutta tämä alusta jäikin kotiin.
Maalasin sen valkoisella kalkkimaalilla.
Sijoitin sen IKEAsta joskus ostamani hyllykön päälle.
Isäntä sitten kiinnitti sen kunnolla kulmaraudoilla.





Tämän hyllyn päällä minulla on mmeidän kahvinkeitin ja miro taas on piilossa verhon takana.

Tarvittaessa voin leipoa tässä.






Vähän välia iskee pieni muutoksen halu tai tekemisen halu.
Mitään isoa ei tarvitse olla saadakseen aikaan himan muutosta kotiin.





Kivaa päivää 


Halauksin

Erica




sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Sunnuntai kuulumisisa



Hei ihanat!

Taas on viikko hurahtanut ohitse ja huomenna koittaakin jo arki.

Kävimme eilen Taalintehtaalla September Open tapahtumassa.
Keskiaikaiset- sekä sadonkorjuumarkkinat.
Saavuttuamme Taalintehtaalle taivaalta tuli kaatamalla vettä. Onneksi sade loppui joten pystyi kiertelemään kastumatta sen enempää.

Kotona ei ole paljoo tapahtunut. Tulevalla viikolla olisi tosin tarkoitus vaihtaa pikkumiehen kanssa huoneita päittäin.
Siinäpä vasta onkin urakka.



Viikolla kävin entisen luokkakaverini vanhempien pihalta hakemassa luumuja.
Niitä vasta tänä vuonna piisaa.
Kaksi ämpärillistä toin kotiin ja niistä keitin luumuhilloa.
Vielä toivovat että hakisin jotta eivät luumut mätäne sinne.
Tulevalla viikolla nyt sitten haen hieman lisää ja ajattelin niistä keittää mehua.
Koskaan en ole luumumehua ennen keittänyt joten innolla odotan lopputulosta.



Vein viikolla rakenamani naulakon mökille jonne se sopii kuin piste i:n päälle.
Unohdinpa ottaa siitä kuvaa mutta seuraavan kerran kun mökille menen otan muutaman kuvan.



Tammisaarn syysmakkinat lähestyvät. Ovat muuttuneet kaksipäiväisistä kolmepäiväisiksi.
Tammisaaren syysmarkkinat ovat Uudenmaan suurin markkinatapahtuma. Ja se järjesetään 19-21-9.
Se on järjesttetty melkein 300 vuoden ajan.
Jos et ole koskaan Tammisaaren syysmarkkinoilla käynyt niin suosittelen lämpimästi tätä tapahtumaa.
Paikalla on kaksi tivolia ja sadoittain myyjiä.





Ihastuttavaa Sunnuntaita!




Halauksin
Erica




maanantai 20. toukokuuta 2019

Huomenta maanantai aamuun

Takana ihana viikonloppu täynnä kaikkea mahdollista tekemistä ja ulkoilua.
Nousin aamulla ennen kukonlaukua kipujeni takia. Kerran kun heräsin niin aikaisin ajattelin leipasta pannukakun ukolle aamupalaksi.





Laitan teille tämän minun käyttämäni reseptin jonka olen saanut äidiltäni. Hän taas sai sen aikoinaan naapurin tädiltä kun asuimme Lappeenrannassa.
Silloin kun minulla lapsenlapseni kylässä leivon tämän gluteenittomana ja maidottomana. Vaihdan vain maidon soija maitoon tai johonkin muuhun maidottomaan. Samoin käytän kasvisrasvaa .




Sillä aikaa kun pannari oli uunissa siivoilin hieman paikkoja keittiössä. Meillä on nykyään tälläinen kahvinkeittopaikka. Ikean hyllykkö jonka päällä kahvinkeitin. Seinällä hyllyjä joissa kahvipurkki, kahvikupit yms. Verhon takana piilossa meillä on meidän mikro. Näin olen saanut sen ison kapistuksen piilotettua.










Tästä se arki sitten alkaakin.
Oikein ihanaa alknutta viikkoa teille kaikille ja toivotaan että tuo aurinko hellii meitä läsnäolollaan.






Voimia Uuteen Viikkoosi ♡



Halauksin

Erica  ♡

torstai 9. toukokuuta 2019

Lämpö



Lämpö teki paluun ainakin meille tänne etelään. Parvekkeella ollut ihana istuskella kahvikupposen ja sisustuslehtien kanssa. Kuunnella linnunlaulua joka tällä hetkellä on aikamoista lauleskelua.
Keskiviikkona aloittamani projektin pikku-ukon huoneen siivouksen kerkesin saamaan valmiiksi ennen kuin puhelin soi, Pojan opettaja soitti ja kertoi että meidän ukko oli kaverinsa kanssa juosseet yhteen niin että meidän ukko sai hampaat huulesta lävitte. Poika oli ilmoittanut että haluaa kotiin kun suusta vuotaa verta ja huuli sekä suu särkee. Ei auttanut muu kuin pukea vaatteet päällensä ja lähteä matkaan kohti koulua ja hakea kundi kotiin. Hammaslääkäri oli ohjeistanut että viikon pitäisi nyt syödä pehmeitä ruokia. Ei sitten muu auta kun laittaa pehmeitä ruokia. Mitä lien ne sitten on. Tuli pienehkö tenkkapå.
No mutta enköhän minä jotain osaa loihtia kasaan. Pojan ehdotus oli viikon jätski dietillä.





Tänään sitten muu asunto joutuu pölyhuiskan alle. Ajattelin hyvissä ajoin tehdä viikonloppusiivoukseni jotta viikonloppuna sitten voi huilata hieman. Mitään suunnitlemia ei ole viikonlopuksi kun isäntäkin töissä.
Jotain pitäisi kuulema leipoa sanoi pienimies. Joka todellakaan ei ole pieni enään. Kohta on kundi jo saavuttanut äipän pituuden.














Nautinnollista loppuviikkoa
 ja alkavaa viikonloppua ♡



Halauksin

Erica  ♡





torstai 2. toukokuuta 2019

Oi toukokuu


Minkä tempun teit toukokuu. Lämmin ja aurinko vaihtui sateeseen ja koleaan.

Tämä päivä ollut sateinen ja kolea. Eilen saimme vielä nauttia ihanasta lämmöstä ja auringosta.
Nyt tuo koleus pakottaa pukemaan taas kunnolla vaatteita päälle. Edes kissat eivät halua oleskella parvekkeella tänään.
Tänään pieni mies kotona flunssan takia.
Minä olen huidellut pölyt pois sen mukaan mitä kuntoni kestää. Joka paikka särkee ja kolottaa. Paikallaan oleminen taas saa kivut tuntumaan enemmän. Tästä syystä olen pikku hiljaa tenhyt kotiaskareita jotta en jämähtäisi paikoilleni.























Toivotaan että toukokuu alkaa näyttämään parempia puoliaan. Kyllä sadekin on tervetullutta mutta tämä koleus voisi jäädä pois.






Ihanaa torstaita!








Halauksin

Erica  ♡







lauantai 6. huhtikuuta 2019

Ihana auringonpaiste

Nyt on kyllä kevät täällä.
Aurinko paistaa ja lämmittää ihanasti.
Olen nauttinut kahvista parvekkeella.
Kissat pötkötelleet auringossa.

Meillä täällä etelässä ei enään ole lunta maassa.
Ainoat lumet ovat siellä missä hiekoitushiekat peittävät lumikasan.







Olemme käyneet pitkällä kävelylenkillä pojan kanssa. Istuneet penkillä ja nauttineet auringosta.
Sisällä ei millään malttaisi olla.
Mutta onhan niitä hommia joita on sisällä tehtävä. Kuten ruoanlaitto.












Aurinkoista päivää sinulle!


Halauksin

Erica