Mustavalkopilkullisen trikookankaan olen hankkinut Tenavakulmasta.
Pääntiet, hinansuut ja helman olen huolitellut kaksoisneulaompeleella. Hameen helma levenee reilusti ja on helma kääntyilee ylöspäin, jos saumaa joutuu venyttämään. Siksi huolittelin helman aluksi saumuriompeleella, jossa oli voimakkaampi differentilaalisyöttö (nro2). Näin sain kaksoisneulaompeleen ommeltua venyttämättä ja helma laskeutuu nätisti.
Tyttö sai kankaasta ihan perushameen. Lisäksi ompelin settiin keltaiset leggarit ja t-paidan, jossa hihat on samanlaiset perhoshihat kuin mekossa. Keltaisen trikoon olen myös hankkinut Tenavakulmasta.Kokeilin käyttää myös hametta niin, että saumat ovat edessä ja takana. En ole kuitenkaan osannut pitää näin päin, sillä itselläni tulee vaikutelma esiliinasta ja hännästä, vaikka näin kuvasta katsottuna ihan kivan näköinen onkin.