Lasikuistin astiahyllykkö.

Tämä on sellainen kohta talosta, jonka joku hätäisempi olisi saattanut vaan rakentaa umpeen. Onneksi oli sellainen tekijä, joka näki kolosen mahdollisuudet ja oikean ajan osuessa kohdalle rakensi siihen hyllykön. On käynyt niin onnellisesti, että tuo tekijämies on puolisoni, viime viikonloppuna hän  sitten laittoi hihat heilumaan. Maanantai-aamuna pääsin asettelemaan astiat uutukaiselle hyllylle.

Että voi ihminen olla iloinen tälläisestä pienestä jutusta! Ja että voi ihminen kyllästymättä rakastaa osb-levyn ja raakalaudan yhteistä liittoa!

Tämä hyllykkö on rakennettu sillä ajatuksella, että siihen voi myöhemmin rakentaa ovetkin. Voi olla, että se hetki koittaa piankin. Saattaa nimittäin pölyjen pyyhkiminen tuosta astiamäärästä alkaa jossain vaiheessa närästämään...

Ennen kolonen näytti tältä:

Viikonlopun hitit: Viisivuotias ja gluteeniton suklaakakku.

 

Sunnuntaina hiivittiin hiljaa alakertaan pakettien kanssa, mentiin sisään kiurukammariin ja laulettiin onnittelulaulu kahdella kielellä. Puhkuttiin ilmapallot täyteen, leivottiin gluteeniton suklaakakku ja jynssättiin petshopit puhtaaksi. Pursotettiin kakun päälle kermarahkavaahtoa ja ne viisi lelutoveria hyppäsi sinne vaahtoon kuin pallomereen konsanaan. 

Aurinko täytti viisi vuotta! Tupa oli täynnä ystäviä ja lapsi oli enemmän kuin onnellinen. Oli hyvä päivä! 

*

Auringonkerääjän gluteeniton suklaakakku

200g voita

2 dl ruokosokeria

3 kananmunaa

3 dl gluteenittomia jauhoja

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 levy tummaasuklaata

1,5 dl maitoa

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vatkaa reippaasti. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan pikkuhiljaa ja sekoita koko ajan. Lisää hyvin pieneksi paloiteltu suklaa ja maito. 

Voitele ja jauhota vuoka (me murskasimme morttelissa riisikakkuja "korppujauhoksi").  Paista kakkua 40-50 minuuttia. 

(Synttärikakku tehtiin tuplaohjeella. Saman ohjeen voi tehdä myös hienoilla vehnäjauhoilla.)

*

Maaliskuu on oikea synttärikuu. Facebook muistuttelee joka päivä, jonkun ystävän tai kaverin juhlapäivästä. On myös käynyt niinkin ihanasti, että viikon sisällä on aamulla herättyään saanut lukea kahteen kertaan puhelimesta vauva-uutisia. Pitäisiköhän neuloa niille ihan uusille, jotain ihan pientä? Pitäisi, ehdottomasti.

Halutessaan lisää synttärikuvia näkee täällä.

Hylly hirsiseinällä.

Siitä on nyt kolme päivää yli kolme vuotta, kun tästä talosta tuli meidän koti. Lueskelin viime viikolla nostalgian nälkäisenä vanhaa blogiani ja muistelin niitä aikoja, kun tänne ensi kertaa tultiin. Lunta oli silloin paljon. Kolme vuotta sitten eräs pullavarvas asui mahanahkani toisella puolella ja koti oli niin kovin erinäköinen kuin nyt. 

Kolmessa vuodessa ehtii paljon. Oppii pitämään omista nurkistaan entistä enemmän, huomaamaan uusia tarpeita ja asioita, joilla arjesta tulee mukavampaa. Kolmessa vuodessa ehtii myös kasvamaan ja kasvattamaan. Ymmärtää myös, että hirsiseinä on kovin kaunis maalaamattomana, vaikka alkuaikoina olinkin vahvasti eri mieltä. 

Tuo hylly muuten ruuvattiin seinään liki ensimmäisenä, kun keittiötä oli vähän remontoitu. Nyt se sai vaihtaa paikkaansa. Entistä parempi, uskallan väittää.

Kirppishaukka esittää toiveensa, että noita mustia Arabian ruukkuja tupsahtaisi muutama sopuhintaan nenän eteen mahdollisemman pian. Olisi onnenapila ja muutama muu vailla nättiä ruukkua! Kevät pistää viherpeukalonkin reippaasti heilumaan. Myös tomaatinsiemenet olisi aiheellista laittaa multaan viimeistään nyt ja alkaa tosissaan pohtia kasvihuoneen uudistamista. Viime kesänä se jäi täysin sille pitäisi ehkä -listalle. Tänä vuonna olkoon se sillä ajatuksista tekoihin -listalla. Muuta sille listalle ei taidakkaan mahtua, koska arki...

Näetkö punaista? Niin minäkin.

On viime aikoina tuo punainen oikein tosissaan iskenyt. Ehkä ilmassa on myös ollut hitunen kirppisonnea.

Vanhoissa Finelin kulhoissa on vaan sitä jotain. Nimenomaan tuo punainen on kiehtonut aina. Kenties siksi, koska ollessani pieni mummoni teki aina makaroonilaatikon sellaiseen. Kyseisen kulhon olen joskus myöhemmin saanutkin ja hiljalleen olen kertyttänyt tuota emalikokoelmaa. Toisinaan niitä on osunut sopuhintaan kohdalle, mutta vieläkin olisi tilaa. Kuvissa näkyvä kulho on löytö, jonka tein joku aika sitten kirpparilla. Kannoin sen onnessani kotiin. Se on oiva kulho hedelmille tai salaatille.

Rauhanmantereen keittiö elää tällä hetkellä pienten muutoksien kourissa. On muokattu vähän kaappeja, siirretty hyllyjä ja vaihdettu pöytäkin pyöreään. Keittiön koko tuntui tuplaantuvan ja viimeistään nyt on selvää, että väriä tästä tuvasta ei ainakaan puutu. Tuntuu kotoisalta. Aallon pöytä 91 löytyi nettikirpputorilta. Jalat olivat turhan lyhyet ruokapöytäkäyttöön, mutta ikealaiset saavat nyt ajaa asiaansa. Tosin jotkut tukevammat olisi hakusessa.

Kirpputoreilla on tullut viime aikoina poikettua aina sopivan osuttua kohdalle. Aika ihania juttuja onkin löytynyt. Ylimmässä kuvassa näkyvät asiat lehtitelinettä ja Nappulaa lukuunottamatta on nekin kirppislöytöjä tämän vuoden puolelta. 

Arabian kukkaruukut maksoivat pari euroa kappaleelta, koska molempien aluslautasista oli lohjennut pieni pala. Kuitenkin niin pieni, että sitä ei herkästi huomaa. Ja ainahan tuon kohdan voi kääntää seinään päin. 

Sarpanevan kynttilänjalka oli ilahduttava löytö sekin. Aika kauan olen sellaisesta haaveillut. Myyjä kertoi sen olleen laatikossa liki käyttämättömänä vuodesta -78 saakka. Meillä se on ollut käytössä joka päivä.

Arabian musta öljylampun puolestaan löysin eurolla, tykkään sen pullavasta mallista kovasti. 

Kirppikset on sitten huikea juttu! Minä pidin omaa kotikirppistä tuttavilleni jokunen viikko sitten, mutta kesäksi suunnittelin kesäkirppistä Neidonkammariin eli toiseen kesähuoneistamme. Olisiko siellä ruutujen toisella puolella kiinnostusta tulla poikkeamaan jos näin kävisi? Rauhanmanner on aikalailla Turun ja Helsingin puolessa välissä.

Huhhei helmikuu.

 

Joskus sitä voi kuvitella helposti olevansa tiistaissa taikka torstaissa, vaikka olisi keskiviikko. Junarataleikkien seasta sitten kainosti muistutellaan kerhopäivästä ja äiti ampaisee salamana ylös. Hyppää kalsareihinsa ja laittaa lapsosensakin lähtövalmiiksi. Lissussa karvanopat heiluvat mutkien mukana. 

Sillä vaikka unohdin lapsen kerhopäivän olen päässyt siihen ikään, että karvanopat oli hankittava. Koffin lippistä ei ole, ei tule. Amiskahistoriastani huolimatta.

Puikoille on hyppänyt pehmeääkin pehmeämpää silkkimohairia ja villaa. Perjantaikukat jäi viime viikolta hankkimatta, kun käytiin heittämässä sellainen susirajan keikaus. Harmaata oli sielläkin, mutta lunta paljon enemmän. 

Maaliskuu on nurkan takana. Viime vuonna haravoin tien varren lehdistä naistenpäivänä. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy. Joku käsittämätön pesänrakennusvietti on meneillään. Tartuin poraan ja kohta pensseliin. Teen keittiöön pientä päivitystä. 

Tekee mieli jotain rouskuvaa. Näkkäriä ehkäpä. Linssikeittoa kaveriksi.

Kirpputorillekin olisi kiva taas päästä, muutamia aika kivoja löytöjä on tullut viime aikoina tehtyä. Ehkäpä otan niistä kuvia ja näytän teillekin. Kumelan lasipurkkeja koitan aina bongailla kirpputorireissuillani, ihan hyvä kokoelma niitä jo on. Isoja soisin löytyvän lisää.

Mitä teille kuuluu? 

PS. Ystävänpäivänä pääsin paijalemaan tuollaista pientä pörröistä, hän asuu ystäväni Anun luona. Aika söpö toveri.

Mehuvinkkejä puristelijalta.

 

Työtason nurkassa jo hyvän tovin lähinnä pölyä kerännyt toveri on herätelty eloon. En tiedä ketä tästä nyt olisi kiittäminen, mutta onnellinen yhteiselomme on jatkunut jo aikansa. Täällä on nimittäin laitettu puristellen. 

Tuorepuristetussa mehussa on joku jännä juttu. Sitä on hauska tehdä, välillä onnistuu ja välillä ei. Ihan niin kuin soppakattilankin äärellä. Lisäksi voin melkein tuntea, kuinka vitamiinit imeytyvät kehooni, kun juon lasillisen mehua. Oikeastaan mehunpuristamisessa kulminoituu mielestäni tuo keittiöpuuhailu ylipäätään. On hienoa nähdä, kuinka eri ruoka-aineista syntyy jotakin niin herkullista.

Tämä lienee sellainen juttu, joka väistämättä herättää kysymyksen, että miksi kummassa en vaan rouskuttele niitä hedelmiä ja vihanneksiä siltään. En osaa vastata siihen yksiselitteisesti. Välillä on vaan mukava juoda mehua. Ja väitän, että tuollaisen hedelmämäärän syöminen kerralla ei onnistuisi edes minulta. 

Miksi en osta mehua kaupasta? Ostan kyllä, mutta jotenkin tälläisessä tuorepuristetussa mehussa on parempi, silkkisempi, suutuntuma. Eri porkkana- tai appelsiinierän välisen makueron huomaa myös selvästi, mikä taas laittaa pohtimaan, että millä tavalla niiden "kaupanmehujen" maku saadaan pysymään niin tasalaatuisena. 

Puristan mehua yleensä noin litran kerrall. Kaadan sitten kannuun ja säilytän jääkaapissa. Vuorokauden kuluessa kannu on lähes poikkeuksetta tyhjä. 

Olen jumiutuvaa sorttia, joten viime aikoina mehulinkoon on eksynyt lähinnä porkkanaa, selleriä ja appelsiinia. Sitä on tuo oranssi kuvissa näkyvä mehu. Vihreässä juomassa puolestaan on vihreää omenaa, kurkkua, selleriä, sitruunaa ja inkivääriä. 

Seuraavaksi kokeilen jotain greippimehua, sitä teen kyllä vaan lasillisen, sillä perheessämme ei ole suuria greipin ystäviä lisäkseni.

Onko siellä ruutujen toisella puolella muita puristelijoita? Mikä on suosikkiyhdistelmänne?

Suklaata? Raakana kiitos.

En tykännyt lapsena kovin paljon suklaasta, ymmärsin tuon jalon aineen hienouden vasta tuossa toisella kymmenellä pyöriskellessäni. Tämä on jälleen osoitus hitaudestani... Sen jälkeen tavaraa onkin sitten kulunut. Patukka, levy ja kilo konsanaan.

Syksyn Helsingin reissuilla suuntasin nenäni aika usein Hymyyn, kaverini pitämään raakakahvilaan. Ehkä ideat raakaherkuista kotioloissa saivat pontta juurikin siellä, kakkujen ja kaupungin parhaan kahvin äärellä. Tätä pitäisi päästä itsekin kokeilemaan! Onneksi myös Timo innostui asiasta.

Joulun aikoihin kokeiltiin testausmielessä kaupasta löytyviä raakasuklaita. Suosikki löytyi ja mikä makumuisto siitä jäikään!

Satoi lunta hiljalleen, meillä oli yhteinen vapaailta. Oltiin menossa juhliin. Noustiin bussiin Ykköstien varresta, juotiin shampanjaa. Ihan vaan siksi, koska pystyimme tekemään niin. Matkalla haetiin kaupasta heijastimet, ja raakasuklaata! Mentiin metrolla, pidettiin käsistä tiukasti kiinni. Minua jännitti kamalasti. Kädet oli vähän kipeät edellisenä päivänä tehdyistä tatuoinneista. Kaivoin laukusta palan suklaata Timolle ja sitten minulle.

Juhlat olivat ihanat, rennot ja kivoja muistoja mieleenjättäneet. Mentiin paikallisen kautta hotelliin. Asvaltilla oli kevyttä lunta. Suussa maistuu kahvi sekä suklaa. Se suosikki, kaupasta ostetuista.

Joulupäivinä Timo työnsi oman lusikkansa suklaasoppaan, teki ensimmäisen satsin raakasuklaata flunssankourissa painiskeleville perheenjäsenille. Aloituspakkaus sai kurvaamaan kaupan kautta ja hankkimaan suuremman arsenaalin tarvikkeita tähän harrastukseen.

Eilen en enää malttanut minäkään olla kokeilematta!

*

Yksinkertainen raakasuklaa Rauhanmantereen tapaan

100 g kaakaovoita

1 rkl kookosöljyä

2-4 rkl agave-siirappia

6 rkl kaakaojauhetta

hyppysellinen ruususuolaa

3 tl maca-jauhetta

kaakaonibsejä ja luomucashewpähkinöitä

Kaakaovoi ja kookosöljy sulatetaan vesihauteessa korkeareunaisessa astiassa. Sulaneeseen rasvaan sekoitetaan agave-siirappi, joka toimii makeutusaineena suklaassa. Seuraavaksi joukkoon sekoitetaan joukkoon kaakaojauhe, maca-jauhe ja ruususuola. Joukkoon voi lisätä myös kaakaonibsejä ja rouhittuja luomucashewpähkinöitä.

Massa kaadetaan astioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Minä lisäsin eilen suklaakippojen pohjalle, ennen massan kaatamista, cashewpähkinän, kaakaonibseja ja kuivattuja mulpereita. Mulperi maistuu ihanalta!

*

Onko ruutujen toisella puolella muita raakasuklaaseen hurahtaneita? Entäs oletteko kokeilleet kakkuja? Minä olen kerran, vahingossa, vaan kokeilen toistekin. Ehkäpä palaan siihenkin asiaan.

Ihanaa viikonloppua!

Lista, top 4.

 

 

 

 

- Tigeristä saa eurolla kaksi kruunukynttilää. Haettiin kaupunkireissulla taas kimppu. Oranssit ovat olleet tämän viikon hitti.

- Pullavarvas on toisinaan hieman kranttu ruokien suhteen. Mutta jos mikään muu ei maistu niin höyrytetty parsakaali, cashewpähkinät ja raejuusto uppoaa aina. Parsakaalia saa muuten höyryttää aika läjän tälle porukalle! Kaveriksi tein jääkaapin jämistä salaatin. Siinä oli esimerkiksi sharon-hedelmää, tofua ja avokadoa. Ruskean (Finelin?) emalikulhon löysin viime viikolla kirppikseltä kolmella eurolla. 

- Heitin eteisen lattialle räsymattoa ristiin ja rastiin. Ennen joulua löysin yhden ehjän, nätin ja haisuttoman räsymaton roskiksesta. Dyykkari tässä moi, kannoin sen siis mukaani!

- Viime lauantain Porvoon reissun jälkimainingeissa aloitin neulomaan sukkia Teeteen goodiebagistä löytyneistä langoista. Valkoinen on Teeteen Tundra-alpakkasukkalankaa ja kirjava Halti-villasekoitelankaa. Passelia siis sukkiin sekin. Ohjeena handepanden Broken Seed Stitch Sock! 

Näillä mennään!

Olla ja öllöttää.

 

 

Tällä viikolla on ollut monena päivänä sellainen olo, että kumpa vaan voisin olla öllöttää kotona. Hiippailla tuttuakin tutuimmissa nurkissa, siivoilla ohi kulkiessani paikkoja vähän parempaan ruotuun. Suunnitella jotain uutta, odotella tulevaa ja sitten mennä kävelylle pikkuväen kanssa. Tehdä hyvää ruokaa ja keittää teetä tai kahvia. 

Opettelin nimittäin keittämään aeropress-kahvia tuossa jokunen päivä takaperin, ja voi pimpula! Miten se onkaan hyvää! Yksi kupillinen päivässä riittää. Arkista onnea on sellainenkin.

Paria lasta on saanut maanitella aamuisin sängystä ylös. Ymmärrän heitä kyllä mainiosti. Klassisista lastenkasvatustavoista vain yksi on toiminut tiukimpien paikkojen kohdalla. Kiristys - ei toimi. Uhkailu - ei toimi. Vaan lahjonta, saat mansikkasmoothien jos nouset, on toiminut. 

Neulekori huutelee ja langat. Tekisi mieli aloittaa uusi neule toisensa perään, vaan ensin jotakin valmiiksi. Raidallisen neulepaidan viimeiset silmukat on nyt vihdoin päätelty. Ehkä seuraavan pyykkikoneellisen jälkeen on luvassa vimmaista langanpäiden päättelyä. 

Viikonloppukin! Hurautan tänä iltana ystävän sohvalle majoittumaan, sitten aamulla Porvooseen tapaamaan bloggaritovereita. Uskoisin, että tästä tulee hauskaa.

Ihanaa viikonloppua teille sinne ruutujen toiselle puolelle! Mitä ajattelit puuhailla?

Vuosi vaihtui. Mitä kuuluu?

 

Kiitos hyvää.

Olen iloinnut lumesta, sen mukanaan tuomasta valosta ja ajatuksesta, että reilun kuukauden kuluttua ei tarvitse herätä pimeään. Iltaisin olen lueskellut elämästä Italiassa ja virkannut pötkylän mallista tyynyä.
Kuu valvotti joitakin päiviä sitten. Joku kutsuisi minua kuuhulluksi. Ihan syystä.

Tein yhden uudenvuodenlupauksen. Aion lukea tänä vuonna englanninkielisen kirjan. En ole vielä päättänyt, mikä se on. Mutta luultavasti sellainen, jonka tarinan tunnen entuudestaan. Kotonakin on aika monta potenttiaalista vaihtoehtoa.
Samassa sängyssä, toisella laidalla nukkuva, lukee usein englanniksi. Nytkin. Minä luin Stephen Kingin Vihreän mailin vuosia sitten suomennettuna, nyt hän lukee samaa englanniksi. Muita Kingin romaaneja en olekaan lukenut.
Minusta ajatus alkuperäiskielellä lukemisesta on ihana. Kielitaitoni on vaan melkoisen surkea, mutta näin uudella vuosikymmenellä sitäkin on oiva aika petrata.

Olen käynyt läpi kaappeja, varastoja, säkkejä ja nyssäköitä. Koittanut neuloa jämälankoja pois, saanut aikaan muutamat sukat, peukaloita vaille valmiit tumput ja villapaidan, josta puuttuu vielä kymmenkunta raitaa. Siitä puserosta tulee ihana! Uskoisin, että näette siitä kuvia pian.

Kuvissa näkyvät sukat neuloin ennen joulua Haitulalle ja pikkupojalle. 3,5 mm sukkapuikoilla syntyi valmista aika vauhdilla. Langat olivat sellaisia, jotka löytyivät kädenulottuvilta.
Vihreä-harmaissa sukissa oleva vihreä on vuosikertalankaa, jonka nappasin mukaani silloin, kun mummoni kotia tyhjennettiin. Nyt se lämmittää Haitulaisen talvivarpaita.
Pullavarpaan sukissa on jämälankoja myös. Keltaisesta olen neulonut ranteenlämmittimet joskus aikoja sitten, pikkunyssäkkä on jäänyt pyörimään, koska eihän tuollaista käsin, luonnonväreillä, värjättyä nöttöstä ole saattanut laittaa pois.
Jämälankaneuleiden hienous on juuri siinä, että ne kantavat mukanaan tarinoita aiemmista töistä myös!

Mitä teille kuuluu? Teittekö uudenvuodenlupauksia?

18. joulukuuta.

 

Tavallinen torstai. 

Kissa kiipesi puuhun paisti haaveissaan. Ikkunan takaa hihkuttiin kuorossa, että mene nyt Lilli-hyvä alas sieltä puusta, se on lintujen puu! 

On pikkupakkanen. 

Uuniin laitetaan kohta taatelikakku, Aurinko-apulainen sellaista päätti leipoa. Koska isi tykkää niin kovasti sellaisesta herkusta. Pikkuveli viihtyy majassaan. Minä puolestaan taidan tönäistä takalistoni kiinni sohvaan, neuloa yhdet pikkuiset sukat valmiiksi. Haaveilla samalla, että seinä saisi raakalautaa pinnakseen jo huomenissa. Valkoista maalia kanssa. 

Juhlavaatteet pitää pestä ja silittää.

Koti, suklaa, isäinmaa.

Ulkona leijaili jokunen hiutale ja lämpömittari huiteli jossain nollan tuntumassa. Näiden olosuhteiden vallitessa esitettiin minulle vaatimaton pyyntö. Että voitaisiinko me mitenkään muuttaa talveksi jonnekin lämpimämpään. Niin kuin vaikka Espanjaan tai Kreikkaan. 

Koska elämän realiteetit ovat kuitenkin mitä ovat, oli lyötävä negatiivinen vastaus tiskiin ja käskettävä tyytymään siihen mitä täällä on. Viileät lattiat, nurkista vetävät huoneet ja hirmu lämmin tunnelma. Kynttilöitäkin, vaikka joka huoneeseen ja pönttöuuneissa tulet. Suosittelin myös villapaidan päälle pukemista, villasukkia myös. Ei auttanut, illalla nousi kuume. Erään toisen nenästä valui jotain ektoplasman oloista. Voi syys. Ehkä pitäisi notkistaa varttansa ja opetella hypähtämään leivinuunin pankolle lämmittelemään.

Marraskuussa sitä kyllä mönkii yleensä sellaisessa harmausmassassa, että menolippu jonnekin aurinkoisempaan ja vähemmän pilvisempään voisi olla ihan paikallaan. Mutta on marraskuussa puolensakin, kuten vaikka... No, vaikka... Esikoisen syntymäpäivä!

Vaan vielä ei olla marraskuussa. Keltainen lokakuu on oikein hyvä myös.

Mutta minkähänlaisia vastaiskuja tähän hiipivään harmauteen ja lamaannuttavaan pimeyteen keksisi? Itseasissa melkein kaikki muu paitsi suklaa käy, koska edellisten talvien suklaakarkeloista on vielä merkkinsä tuossa keskivartalon tienoilla huomattavissa...

Lempimuki ja -vuodenaika.

Syys, ikisuosikkini.
Loma vei puista lehdet ja toi ensimmäiset kunnon pakkaset. Antoi sataa saavista kaatamalla. Pönttöuuneihin viritettiin valkeat ja leivinuunin lämmössä tehtiin syksyn ensimmäiset ruuat. Hipeltelin kauppareissulla keijukaisvaloja, mietin jääkaapissa lepäävän glögipullon avaamista ja piparkakkujen rousketta hampaiden välissä. Maltoin kuitenkin mieleni kahden viimeisen osalta. Valot hankin, pikkutyttöjen huoneeseen.

Toppavaatteet ja talvikengät lepäävät vielä jossain varastojen uumenissa. Täytyisi ryhtyyntyä sellaisiin puuhiin, että katselisi, mitä on ja mitä tarvitaan. Venytän viime tippaan saakka.

Neulon illalla, ruudun kalpeassa valossa, harmaata paitaa ja päätän, että tämän valmistuttua neulon ne sukat loppuun. Sen oman villapaitani myös.

Aamulla jauhan kahvimyllyssä papuja ja lämmitän maidon. Laitan mutteripannun kaasulle pihisemään ja vatkaan maidon höttöiseksi vaahdoksi. Kaadan lempimukiini. Tästä tulee hyvä viikko.

*

PS. Kuvan otin Kettukarkin Mairen Instagramissa pyörineen lempikuppi-kisan tiimoilta muutama päivä takaperin. Siinä tiivistyvät nuo otsikossa mainitsemani lempiasiat. Syys ja suosikkikuppi. Minut löydät halutessasi Instagramista nimellä nurjajonna.

Löytöjä kotiin.

Keittiön astiahylly on saanut uuden toverin kannateltavakseen. Sunnuntaina nimittäin karautettiin pitkästä aikaa kirpputorille, oikein asioikseen. Hellässä huomassani kannoin sitten kotiin tuon Oiva Toikan vihreän Fauna-lasin.

Vanhimmalla tytöllä oli toiveissa löytää kirpputorilta vaatteita itselleen, kun minä puolestaan lähdin mukaan mieli täysin avoinna. Kirpputorien hienoushan on juuri siinä, että koskaan ei voi tietää, mitä löytää tai löytääkö yhtään mitään.

Salossa on oikein hyvät kirpputorit ja tällä kertaa ostoskoriini päätyi tuon lasin lisäksi Marimekon Kuusikossa-kangasta verhon verran ja samaa tavaraa jonkun ompelemana tyynyliinana. Molemmat kankaiset toverit jatkosijoitetaan alakerran toisen kammariin. Kyseisen huoneen ikkunoissa keikkuneiden unikkojen aika on nyt hetkeksi ohi. Kuusikko pääsee niiden tilalle, jahka eräällä rouvalla on tarmoa tarttua ikkunanpesupuuhiin.

Kirpputoreilla huomaan katselevani monenlaisia juttuja. Jos olen astiatuulella menen ehkä eri kirpputorille, kun silloin jos tahtoisin löytää pilteilleni jotain päälle pantavaa.

Toisinaan saatan etsiä huonekaluja, mutta hyvin harvoin, sillä aika on opettanut, että oikeat huonekalut kulkeutuvat kyllä ajan myötä luokseni. Mielummin olen ilman, kun hankin sitten jotain, joka ei oikeasti miellytä.

Vihreälasi itsessään on sellainen juttu, joka minua puhuttelee aina vain. Niitä koitan aina kulkiessani katsella. Muitakin vihreitä asioita on aikojen saatossa tullut kirpputorilta kotiin kannettua, kuten tuo astiahyllyn kuva kertookin.

Oikeastaan tuo hylly on hyvä osoitus siitä, kuinka asiat tänne meille kotiin ylipäätään ajautuu. On vain kaksi tapaa: tarve tai halu. Yleensä nämä kaksi vielä kohtaavat.

Olen huomannut, että itselleen ylimääräisen tavaran nurkissa pyörittely on energiat kadottavaa ja mielenlamauttavaa puuhaa, siksi kodissamme ei olekaan asioita, joista emme oikeasti pidä.

Täällä ovat sulassa sovussa niin kirppiskamat kuin markettilöydöt ja muut.

Tämä koti, kuten tuon hyllynkin tavarat, ovat rakennettu täysin itsekkäästi, sellaisilla jutuilla, jotka mielyttävät vain meitä.

*

Kirpputorilta tuon hyllyn sisällöstä ovat seuraavat:

Marimekon Muija- ja Unikko-purkit, A-kirjain, Kumelan lasipurkki ja tuohikoppa. Kirkas kivituikku, vihreät Kartiot, Sukat makkaralla -lasit, Fauna-lasi, Gustavsbergin Berså-voirasia, vihreät päälletysten pinotut lasiastiat, tietääkö joku muuten, mitä nämä mahdollisesti ovat?

Hei sinne ja hei tänne.

1. Hei pienet!

2. Hei herkut!

3. Hei Buzz Lightyear, Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto!

4. Hei tyypit!

5. Hei koreileva, hippeilevä, taiteileva pukukirja ja Marimekkojen kuosikimara!

6. Hei herkullinen Helsinki!

7. Hei rakas!

8. Hei Sandro ja mahtava jälkkäri!

Eli yksinkertaisemmin, kuvia viime viikolta vielä. Juuri näistä tuli minulle nyt hykerryttävän hyvä olo.

PS. Mikäli minä kirjoisin taulun voisin ikuistaa tuon saman lausahduksen, mikä kuvassa 3 näkyy. Se on vain kertakaikkisen hauska!