Miss S.: Extra Confessions of a Working Girl & muistutus kirja-arvonnasta

Miss S.: Extra Confessions of a Working Girl 2008 Penguin Books 277 s.
poimittu mukaan kirjaston bookcrossing-hyllystä

It was my first real shift after my trial nights at the stripclub a few weeks back, and I was a bag of nerves. I shouldn't have been but I was. This time I didn't have friends close at hand to give me support if I needed it. My first night would be a slow one, I had been told, and I had spent most of it standing in the corner watching, so no wonder I hadn't made much money. But I was determined to give this dancing thing a good try. How hard could it be? Everyone kept saying it had to be better than selling your body, though I couldn't say I really got the distinction. And this was London: surely it had to pay better than working in a brothel in a provincial town?

Miss S. on päätynyt kokeilemaan vaihteeksi stripparin uraa, koska kaikki sanovat sen olevan seksin myymistä parempi vaihtoehto. Hän ei kuitenkaan ymmärrä strippaamisen viehätystä. Palkka on huonompi ja ulkonäkö merkitsee enemmän kuin tanssitaidot. Uhkeimmat työtoverit saavat parhaat tipit. Strippaaminen jääkin vain hetkelliseksi kokeiluksi ja Miss S. päätyy takaisin vanhalle urapolulleen ja hänestä tuleekin lopulta escort. 

Katseeni osui jokin aika sitten Extra Confessions of a Working Girliin kirjaston bookcrossing-hyllyä silmäillessäni. Luin teini-ikäisenä Belle de Jourin Puhelintytön salaiset seikkailut ja pidin siitä aika paljonkin. Belle de Jour kuvaili elinkeinoaan varsin nokkelasti ja mielenkiintoisesti. Ajattelinkin, että ehkäpä Miss S.:n kokemuksiin perustuva kirja voisi tarjota samankaltaisen lukukokemuksen kuin Belle de Jourin seikkailut. Osittain odotukseni täyttyivät, mutta osittain eivät. 

Kirjaa lukiessani aloin arvella, että Miss S.:n tunnustukset ovat päätyneet kansien väliin juuri Belle de Jourin menestyksen vuoksi. Varsinkin lopussa oleva lista, joka valotti escortin laukun sisältöä, tuntui Bellen matkimiselta. Kirja ei tosin ollut päiväkirjamuodossa ja Miss S. kuvaili vähemmän omaa henkilökohtaista elämäänsä kuin Belle. Lähinnä minulle selvisi, että hän ei pidä vierailuista vanhempiensa luona, mutta hän nauttii seksistä. Kovin syvällinen kirja ei siis todellakaan ollut, mutta toisaalta enpä mitään maailmankuvaani mullistavaa odottanutkaan, kun kirjan poimin luettavakseni. Extra Confessions of a Working Girl tuntui laimentuneelta yritykseltä sanoa samat asiat kuin Belle de Jour. Belle vain onnistui kertomaan tarinansa nokkelammin ja kiehtovammin. Goodreadsissa joku lukija mainitsi, että hän piti kirjaa ensimmäistä osaa parempana. Ensimmäinen osa ei todellakaan aivan heti ole päätymässä luettavakseni, sillä jo toisen osankin parissa alkoi haukotuttaa.

Minun on kuitenkin myönnettävä, että ensimmäiset 150 sivua olivat ihan viihdyttäviä. Kaipasin silloinkin jotakin enemmän, mutta kirja tuntui ihan hyvältä. Sitten minua alkoivat puuduttaa toisteisuus ja episodimaisuus. Yleensä luvuissa keskityttiin erityisesti johonkin asiakkaaseen tai asiakastyyppiin. Kirjassa jatkuvasti läsnä oli lähinnä Miss S.:n epätyytyväisyys asiakkaisiinsa, joita viehättivät hänen pikkutyttömäisyytensä. Aika pitkään hän myös pohti silikonien ottamista, koska hän ajatteli suurempien rintojen myötä asiakaskunnan muuttuvan mieleisekseen. Minua ei tämä kovinkaan paljon kiinnostanut. Olisin harkinnut kirjan keskeyttämistä, jollei tunnustuksia olisi ollut luettavana enää vain sadan sivun verran.

Sanoisin, että kirja antaa melko kiillotetun kuvan seksityöstä. Tosin tietenkin osa seksityöläisistä viihtyy työssään eivätkä ole riistettyjä ja siitä näkökulmasta katsottuna kirja oli varmaankin ihan uskottava. Kannessa sen sanotaan perustuvan tositapahtumiin. Jo kirjan ulkoasu on viihdekirjamainen ja Miss S. tuo ammattinsa haittapuolena esiin lähinnä hankalat asiakkaat. Hänen näkökulmastaan ne varmasti ovatkin suurin haittapuoli, sillä hän selvästi pitää työstään. Hyvä niin.

Seuraavalla kirjastoreissullani vien kirjan takaisin bookcrossing-hyllyyn. Tämä ei tosin varsinaisesti ole bookcrossing-kirja, sillä tätä ei ole rekisteröity Bookcrossing-sivustolle. Minäkään en rekisteröintiä jaksa tehdä, vaikka kirjan matkaa olisikin varmasti mielenkiintoista seurata.

♥♥½

Lopuksi muistutan, että halukkailla on vielä pari päivää aikaa osallistua kirja-arvontaan. Osallistumisaikaa on keskiviikkoon klo 23.59 asti ja torstaina arvonkin voittajat. 

Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me)

kannen suunnittelu: Marcia Salo

Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me) 2002 (Baise-moi 1993) Grove Press 244 s. engl. Bruce Benderson (suomennettu nimellä Pane mua)
ostettu uutena

He shakes his head. This time he seems very solemn, about to say something he's sorry he has to: "I don't want to judge you, 'cause I don't know your story. On TV they said you'd fired on a woman and the father of a family for no reason at all.
"You'd think it was more moral of us if we'd been looking for money? There's no extenuating circumstances, you know enough about it to judge."
"It's hard to believe that it's you; if I'd passed you on the bus, I wouldn't have batted an eyelash."
Manu nods. "That's what makes it the ultimate scam, that's how we get away with it. If you watch TV tonight, you'll hear about some new stuff. Shot a child, which I know isn't the most popular thing to do. So if that's a problem for you and you want us to clear out, just say it before you start working on the wreck.

Nadine on prostituoitu, joka viettää suuren osan ajastaan katsomalla pornoa. Manu on joutunut raiskatuksi ja näkemään raiskaajiensa tappavan hänen ystävänsä. Manu ja Nadine kohtaavat sattumalta, ja aluksi Nadine on Manulle vain keino päästä pois kaupungista. He kuitenkin päätyvät yhteiselle retkelle, jonka aikana he nauttivat miehistä ja kylvävät ympärilleen kuolemaa ja tuhoa.

She can hear Karla swallowing her snot. Doesn't want her to be here, doesn't want to talk to her. Karla manages to speak: "How could you do that? How could you give in like that?"
Manu doesn't answer right away. She thinks she disgusts Karla even more than the guys. How could she do that? What an idiotic remark. 
She hears them starting their car. It's over. She answers, "After what just happened, I think it's cool that I'm breathing. Still alive, thrilled about that. That was nothing compared to what they could've done, all they did was fuck us..."
Karla's voice rises, announcing a real nervous breakdown: "How can you say that?" 

Despentes rikkoo perinteisiä sukupuolirooleja taitavasti. Nadine ja Manu eivät antaudu tunteidensa riepoteltavaksi eivätkä kirjan naishenkilöt ole ainakaan passiivisia. Silti tekojen absurdius ja silmitön raakuus olivat ajoittain minulle liikaa. Päähenkilöt ilmaisevat halunsa ja leikittelevät miehillä tahtonsa mukaan välillä julmaan loppuun asti. Kirjan edetessä pidin jo aika selvänä, että melkeinpä kukaan ei ole turvassa naisilta. Vaikka Nadine pohtii, pystyisikö hänkään tappamaan lasta, seuraavassa hetkessä lapsi on jo kuollut. Tavallaan minusta tuntui, että naisten kaikkia tekoja ei voinut pysähtyä kovin tarkasti miettimään, koska huomasin muutenkin voivani välillä pahoin. Kuolevia ihmisiä kuvataan välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja Nadine ja Manu tuntuvat tarkastelevan murhaamiaan ihmisiä hyvin kylmästi. Aivan kuin he eivät pitäisi uhrejaan edes varsinaisesti ihmisinä. Toisiinsa he kuitenkin kiintyvät hyvin vahvasti, ja varsinkin lopussa heidän suhteensa syvyys on selvästi nähtävissä.

When she's going to work, she always wears the same outfit, the same perfume, the same lipstick. It's as if she figured out what to wear and isn't interested in discussing it anymore.
When she wears that hooker's costume, people she runs into look at her differently. She looks them right in the eye, all the men who pass her can have her. Even the oldest and the dirtiest can come up to her. As long as they pay cash, she'll lie on her back for any of them.

Kirjan alkupuolella Manun kokemukset miehistä eivät ole kovinkaan imartelevia. Manua lyödään, ja häntä lyönyt mies väittää Manun kerjänneen lyöntiä. Myöhemmin Manu joutuu väkivaltaisesti raiskatuksi ja raiskaajat tappavat hänen ystävänsä. Ennen murharetkeään Manu on nähnyt miehistä pimeän puolen. Olisiko Manu toiminut toisin, jos häntä olisi kohdeltu paremmin vai olivatko tapahtumat toisistaan riippumattomia? Minä uskoisin, että vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kyllä, mutta tämä jäi lukijan pääteltäväksi.

Kirja jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin, minkä vuoksi kirjasta bloggaaminen ei ole kovin helppoa. Toisaalta kirja oli liian brutaali, jotta voisin siitä täysin sanoa pitäneeni, mutta toisaalta kirja herätti ajatuksia ja tunteita paljonkin. Baise-Moi ei todellakaan ole kevyttä luettavaa enkä suosittele kirjaa kovin heikkohermoisille. Olen itsekin huomannut Despentesin romaanin lukemisen jälkeen kaipaavani tavallista kevyempää lukemista. Jos muut Despentesin teokset ovat näin rankkoja, minun on odotettava hetki ennen kuin tutustun Despentesiin lisää. Vaikka Baise-Moi ei minulle täysosuma ollutkaan, mielenkiintoni on kuitenkin herännyt ja aion lukea Despentesia vielä lisää.

Minua mietitytti myös kirjan nimen suomenkielinen käännös Pane mua. Tässä tosin suomennos vastaa paremmin alkuperäistä nimeä kuin englanninkielinen käännös, mutta ainakaan äkkiseltään minulle ei tule mieleen mitään suomenkielistä kirjan nimeä, jossa olisi sana raiskaus. Esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Rape - A Love Story on suomennettu Kosto - Rakkaustarina -nimellä. Vältelläänkö sanaa tarkoituksella suomenkielisissä kirjan nimissä vai olenko vain onnistunut välttymään niiltä kirjan nimiltä, joissa "raiskaus"-sana esiintyy?

Osallistun kirjalla Vive la France! -haasteeseen.

Muissa blogeissa: Ankin kirjablogi, Sanasta sanaan ja takaisin ja Häkkilintu kopissaan.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun 2011 Gummerus 424 s.
lainattu kirjastosta

"Minä rakastan Lontoota. Sen kokoa ja hallitsemattomuutta ja sitä, että tunnen siitä ison osan", Mari sanoi.
Mari kuvaili elämäänsä lyhyemmin kuin Lia.
Hän oli opiskellut Suomessa psykologiksi. Se oli käynyt nopeasti, hän oli aina ollut nopea ottamaan tietoa haltuun.
"Olisin valmistunut alle kahdessa vuodessa, mutta piti suorittaa käytännön harjoitteluja."
Myös Mari eli yksin. 
"On minulla miehiä, mutta ihan sinun tahdissasi en ole pysynyt."
Mari kertoi kierrelleensä eri maissa ja muuttaneensa Lontooseen, koska Britannia tuntui tarjoavan eniten mahdollisuuksia. Hän oli psykologintutkintonsa lisäksi opiskellut yhteiskuntatieteitä Lontoon LSE-yliopistossa. Hän oli työskennellyt kolme vuotta Mend Ltd:n, ison vakuutusyhtiön henkilöstöjohtajana. Paikan hän sai headhunter-yrityksen suosituksesta.
"Jäin sieltä pois kolme vuotta sitten."
Mari hiljeni.

Luimme yli kuukausi sitten yhdessä Kristan kanssa Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun -dekkarin. Kirjasta bloggaaminen on vain venynyt, ja Vilpittömästi sinun ei ole enää kovin tuoreena mielessäni. En ollut aiemmin Pekka Hiltusta lukenut, vaikka hänen teoksensa ovat saaneetkin paljon kehuja kirjablogimaailmassa. Kun Krista ehdotti, että voisimme lukea tämän jännityskirjan yhdessä, vastasin innoissani myöntävästi, sillä yhdessä lukeminen on osoittautunut varsin mukavaksi ja samalla tutustuisin vihdoin minua kiinnostaneeseen Hiltuseen.

Lia on Lontooseen Suomesta muuttanut graafikko. Hän sattuu kulkemaan murhatun naisen löytöpaikan ohi eikä voi unohtaa tuntemattoman naisen kohtaloa. Pian murhatun naisen tapauksesta kiinnostuttuaan Lia kohtaa sattumalta Marin, suomalaisen naisen, joka pystyy lukemaan ihmisiä harvinaisen hyvin. Marin kautta Lia tutustuu Studioon, jonka voimat valjastetaan tarvittaessa taisteluun epäilyttävää poliitikkoa tai naisten hyväksikäyttöä vastaan.

Mietin ensin, miksi Hiltusen kirjoitustyyli tuntuu erikoiselta ja sitten tajusin, että hän kirjoittaa romaaniaan toimittajamaisesti. Toimittajamainen vivahde tyyliin tulee mielestäni siitä, että Hiltunen kirjoittaa välillä dialogit osittain epäsuorilla lainauksilla ja osittain suorilla. Tämä on tapa, jota olen aiemmin nähnyt lähinnä lehtijutuissa. Tällainen tyyli ei kovin suuri ihme olekaan, sillä onhan Vilpittömästi sinun Hiltusen esikoisteos ja kirjailija työskentelee myös toimittajana. Tyyliin tottuminen kesti hetken, mutta lopulta tällainen tyyliratkaisu ei ainakaan häirinnyt.

Koin epäuskottavaksi, että Lia sattuu kiinnostumaan murhasta, joka ei varsinaisesti hänen elämäänsä kosketa mitenkään. Ihmettelin myös, miksi poliisi kertoo satunnaiselle kyselijälle Lialle tapauksesta melko paljon. En oikein usko, että oikeassa elämässä poliisi paljastaisi noin paljon murhatapauksesta täysin ulkopuoliselle. Liahan olisi saattanut olla osallinen murhaan ja kysellä tapauksesta siksi.

Psykologinen puoli on kirjassa vahvempi kuin jännitykselliset elementit. Vilpittömästi sinun on todella hyvä psykologinen trilleri ja aion ehdottomasti lukea myös Sysipimeän jossakin vaiheessa, sillä Hiltusen dekkarisarjan perusideaan jäi koukkuun.

Kristan mietteitä voi käydä lukemassa Lukutoukan kulttuuriblogista. 

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt

Päällyksen suunnittelu: Piia Aho

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt 2007 Otava 315 s.
lainattu kirjastosta

Äiti julkaisi syksyn alun päiväkirjamerkintäni osana omaa kirjaansa. Kun Kastaja sai tietää sen, hän oli kuohuksissaan. Miten äitini saattoi käyttää oman tyttärensä intiimiä päiväkirjaa sillä tavalla hyväkseen. Olin vielä silloin sen verran lamaantunut ja epävarma etten oikein uskaltanut nauraa Kastajan jutuille. Kuuntelin vain hiljaa. Hän puhui siitä jatkuvasti, taukoamatta, ja muistutti minua miten juuri hän oli viimeinkin pelastanut minut kaikelta pahalta, hän se oli kirkastanut ruumiini ja sieluni, irrottanut minut entisestä yhdentekevästä ja vahingollisesta elämästäni. Nyt olin Ruut, Kastajan oma.

Jasmin on kiltti tyttö, joka harrastaa muun muassa cheerleadingia. Hänen elämänsä muuttuu, kun hän kohtaa Lindan, kokeneen ja ilman rajoja kasvaneen ikätoverinsa. Jasmin alkaa lintsata ja lopettaa hänelle ennen rakkaat harrastukset. Linda istuttaa haaveensa pääsystä Miamiin myös Jasminin mieleen, ja tytöt alkavat työskennellä lemmikkieläinliikkeessä saadakseen kokoon matkarahat. Jasminin ja Lindan uusi työpaikka on kuitenkin muutakin kuin ulkoapäin näyttää, ja he ajautuvat osaksi nuoria tyttöjä hyväksikäyttävää seksibisnestä. Jo kirjan alussa Jasmin kertoo olevansa kadonnut, ja Jasminin tarinaa aletaan kertoa pääosin takautumien avulla. Kirjassa on kolme kertojaa: Jasmin, Jasminin äiti ja Randi, Lemmikkikaupan todellisesta ansiokeinosta hämmentynyt työntekijä.

Olen lukenut Anja Snellmanilta aiemmin yhden kirjan, Ivana B.:n. En ole rakastunut Snellmanin kirjoitustyyliin, mutta hän osaa valita todella puhuttelevia aiheita. Lemmikkikaupan tytöt herätti kiinnostukseni siitä lukemieni bloggauksien ansiosta ja sijoittuihan kirja myös Helsingin Sanomien järjestämässä 2000-luvun paras kotimainen romaani -äänestyksessä sijalle 84. Tiedän lukevani jatkossakin Snellmanin tuotantoa, sillä aiheet kiinnostavat ja saatanhan vielä joskus lukea Snellmanin teoksen, joka on minulle täysosuma.

Pidin siitä, että tarinaa kerrotaan osittain Jasminin, sieppauksen uhrin, näkökulmasta. Kuitenkaan tarina ja henkilöt eivät tulleet kovin lähelle eikä teos ollut niin koskettava ja satuttava kuin aiheen puolesta olisi voinut ajatella. Tarinan olisi voinut mielestäni kertoa vain äidin ja tyttären katsantokannoista. Randin osuuksia lukiessani odotin, milloin pääsen taas lukemaan Jasminin koettelemuksista ja äidin surusta. Nyt tuntui siltä, että kirjailija olisi halunnut mukaan mahdollisimman monta tapaa nähdä tapahtumat, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Kaksi kertojaa olisivat ehkä tehneet romaanista ehjemmän kokonaisuuden.

Jasminin äiti tuntui liiankin hyväuskoiselta. Jasminin cheerleading-joukkueen valmentaja soitti äidille kerran ja kysyi, miksi lahjakas tyttö lopetti yhtäkkiä harrastuksensa. Äiti uskoi yhtään kyseenalaistamatta Jasminin epäuskottavan tekosyyn. Kaipa tähän vaikutti äidin kiireet ja halu ummistaa silmät ongelmilta. Tällainen käytös on varmaan mahdollista, mutta minusta kyseinen kohta vaikutti hyvin oudolta.

Jasmin joutuu aikuistumaan liian nopeasti. Linda nauraa Jasminin lapselliselle yöpuvulle eikä Jasmin kehtaa myöntää olevansa kovin kokematon ja nauttivansa cheerleading-harrastuksestaan. Yhtäkkiä Jasminin entiset kiinnostuksenkohteet tuntuvat kovin epäkypsiltä. Jasminin työskennellessä Lemmikkikaupassa rajat haihtuvat, kunnes niitä ei enää edes muista. Melkein huomaamattaan Jasmin ei ole enää neitsyt ja eihän ekalla kerralla tullut vertakaan. Jasminin siepannut Kastaja kokee pelastaneensa Jasminin, mutta Jasmin ja lukija ovat hyvin eri mieltä. Toisaalta ei ole selvää, haluaako Jasmin enää edes kotiin.

Ihmettelin, miten Jasmin voi tietää niin paljon siitä, mitä hänen kotimaahansa jääneille läheisille tapahtuu. Hän on lukenut äitinsä kirjan, mutta tuskinpa siinä kaikkia Jasminin kerrontaosuuksien tietoja kerrotaan. Ehkä Jasminin kaikkitietävyys johtuu seikoista, jotka avoimeksi jäävä loppu antaa lukijan itsensä pääteltäviksi.

En ensin edes tajunnut olevani jo epilogissa ja kummastelin, kun yhtäkkiä huomasinkin lukevani prostituution historiasta. Historiaosuus tuntui hyvin irtonaiselta osuudelta. Sitten katsoin luvun alkua ja ymmärsin lukevani jälkisanoja. Lopun selostus seksikaupan historiasta toi tietooni kiinnostavia faktoja, mutta silti en kokenut sitä täysin tarpeelliseksi osaksi kirjaa. Tosin epilogin lukemisen jälkeen on todellakin selvää, että Anja Snellman on tehnyt paljon pohjatyötä Lemmikkikaupan tyttöjä varten.

Muissa blogeissa: Sallan lukupäiväkirja, Kirjavinkit, Mitä eniten haluat, Ankin kirjablogi, Olipa kerran kirjablogi, Morren maailma, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kuuttaren lukupäiväkirja, Sivulliset, Kaukana kaikesta pahasta, Kujerruksia, Rakkaudesta kirjoihin, Vinttikamarissa, Kesämökin kirjahylly, kirjan luin..., Kirjakepponen, Insinöörin kirjahylly, Keittiön pöydän ääreltä, Tea with Anna Karenina, Booking it some more, Luettua ja Student's bookdiary.

Laura Gustafsson: Huorasatu

kannen kuva: Tex Hänninen

Laura Gustafsson: Huorasatu 2011 Into 295 s.
lainattu kirjastosta

Kallan pitäisi lähteä töihin.
Pitäisi avata silmät.
Pitäisi nousta sängystä.
Kalla ei halua. Hän ei halua ei mitään ei koskaan ei mitenkään.
Hän haluaa kuolla.
Mutta voisi olla pahemminkin. Voisi olla niin paljon pahemminkin.
Hän ajattelee thaimaalaisiin bordelleihin huijattuja tyttöjä, joista tehtiin säyseitä ja palvelualttiita pakottamalla heidät syömään paskaa.
Hänen ei tarvitse syödä paskaa.
Hän ajattelee irakilaisia naisia, jotka ovat saaneet kivitystuomion siitä hyvästä että heidät on raiskattu.
Häntä ei nyt kivitetä.
Hän ajattelee afrikkalaisia pikkutyttöjä, joita aidsia sairastavat miehet raiskaavat, koska uskovat neitsyen parantavan sairauden.
Hän ei ole enää pikkutyttö.
Kalla avaa silmänsä, nousee ja peseytyy. Hänellä on asiat ihan hyvin.
Ja jos oikein asiaa ajattelee ja vertaa sitä kaikkeen ja asettaa sen jonkinlaiselle asteikolle, niin tuskin oikeastaan voidaan edes sanoa että kyseessä olisi ollut, no, rikos. Ehkä vain ei-suostumuksellinen seksi? Tai ei-toivottu seksi? Ehkä vain todellakin epäonnistunut ja huono seksi? Tyhmä seksi? Väärä seksi?

Afroditen mustasukkainen rakastaja Ares surmaa rakkauden jumalattaren uuden nautinnon tuojan, Adoniksen. Afrodite päättää hakea Adoniksen takaisin Haadeesta, mutta päätyykin Helsingiin, jossa hän saa julkisuutta ulkoisilla avuillaan ja tutustuu kahteen prostituoituun: Kallaan ja Millaan. Huorasadussa sekoitetaan antiikin Kreikan jumaltarusto ja nykyajan naisten asema. Mikään ei ole Gustafssonille pyhää.

Huorasatu oli ilmestymisvuonnaan ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi, ja tänä vuonna romaani sijoittui Helsingin Sanomien 2000-luvun paras kotimainen romaani -äänestyksessä sijalle 92. Laura Gustafssonin toisen Anomalia-romaanin pitäisi ilmestyä tässä kuussa, joten nyt oli aivan mainio hetki tutustua Gustafssonin esikoisteokseen. Huorasadun myötä koin myös 18. kirjan TBR100-listaltani.

Huh, mitä minä tulinkaan lukeneeksi. Laura Gustafssonin Huorasatu on harvinaisen kiihkeä, rohkea ja provokatiivinen teos. Kirjassa ei kaunistella eikä hyssytellä tabuinakaan pidettyjä aiheita. Hyvä niin. Kirjan naisten kohtelu yököttää ja raivostuttaa. Miesten valta-asema ja toiveiden täyttäminen eivät ole asioita, joihin pitäisi tyytyä. Välillä kirja onnistuu naurattamaankin mustalla huumorillaan ja tragikoomisuudellaan. Vielä useammin se lyö lukijan tietoisuuteen asioita, jotka hän jo tietää, mutta joita hän ei halua usein päästää kunnolla mieleensä.

Laura Gustafsson on kirjailija ja näytelmäkirjailija. Näytelmällisyys näkyy osittain Huorasadussakin. Ajoittain henkilöiden dialogit on kirjoitettu repliikkimuotoon, ja tämä tuntui aluksi hieman oudolta ratkaisulta, mutta lukiessa siihenkin tottui. Kirjassa on Afroditen ja Kallan ja Millan tarinoiden kerronnan lisäksi mustat sivut, joissa kirjoitetaan Raamattua uudelleen naisen näkökulmasta.

Huorasatu ei ehkä ole mestarillista kielitaituruutta ja kirjan juonikin jää välillä lähinnä absurdien tapahtumien luettelemiseksi perätysten, mutta sen sanoma on vahva. Se ei ole yksi niistä kirjoista, jotka kyllä viihdyttävät lukuhetkensä ajan, mutta unohtuvat seuraavana päivänä. Kirja on muun muassa feministinen kannanotto ja manifesti eläinten oikeuksien puolesta. Laura Gustafsson sivaltaa niin monia aiheita esikoisteoksessaan suorasti tai epäsuorasti, että niiden luettelemisessa ei olisi mitään järkeä. Suosittelen lukemaan Huorasadun, jos haluatte kuulla, mitä Gustafssonilla on sanottavana. Sanottavaa hänellä todellakin riittää.

En tiedä, koinko Huorasadun vahvemmin sukupuoleni vuoksi. En väitä, etteivätkö miehet voisi kokea naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolustamista sydämenasiakseen, mutta tietenkin nämä kysymykset vaikuttavat vielä enemmän juuri naisten jokapäiväiseen elämään. En ole käynyt vielä muita arvioita lukemassa, mutta onnistuin ainakin yhden miehen kirjoittaman Huorasatua käsittelevän blogitekstin löytämään.

Muissa blogeissa: Mari A:n kirjablogi, Kujerruksia, Sabinan knalli -keittiöanalyyttinen kirjablogi, Einesbaari, Kirjavinkit, Luetut, lukemattomat, Upotus, Kirjan nurkkaan, Margaret Pennyn muistikirja, Luen ja kirjoitan, Mimun kirjat, Ilselä, Kirjoista, Nulla dies sine legendo, La Petite Lectrice, Mustemaailmani, Kuvia ja sanoja, Habaneran havaintoja, Kirjakolo, Eniten minua kiinnostaa tie, Marian ilmestys, Tea with Anna Karenina, Booking it some more, Lukuhoukka, Erjan lukupäiväkirja, Ei tieto ole ainoa kirja, Onko kaunosieluista kyborgeiksi? ja Kulttuuri kukoistaa.