Pressilippu esitykseen saatu

Teatteri Jurkassa sai halloweenina ensi-iltansa Markku Haussilan käsikirjoittama Scream the lovestory, joka tarkastelee uusin silmin 90-luvun kauhuklassikkoa Scream. 

Esityksessä yhdistyvät murhat, dystopia, parodia ja homodisko, fanifiktiota unohtamatta - esitys tarkasteleekin Scream-elokuvaa homoeroottisen faniteorian kautta, joka tuli itselleni tutuksi vasta esityksen taustoihin tutustuessa. Minusta on toki hyvin luonnollista, että kauniita nuoria miehiä sisältävistä teoksista syntyy  homoeroottista fanifiktiota kuin itsestään. 

Teoksen esittely antoi odottaa homodiskoa, croptopeja, poikarakkautta ja camp-huumoria. Näitä kaikkia esitys toki sisältääkin, mutta pääpaino oli ymmärrettävästi ja silti yllättäen enemmän teinikauhussa ja Scream-elokuvasarjoja ja koko kauhuelokuvien lajityyppiä analysoivassa lempeässä parodiassa. 

Näytelmän käsikirjoittanut ja esityksen toisena näyttelijänä nähtävä Markku Haussila on Instagramissaan ja aiemmissa töissään tuonut esiin rakkauttaan populaarikulttuurin ilmiöihin ja niiden camp-henkiseen parodiointiin ja tarkasteluun. Vaikka campiin yleisesti liitetään ajatus ”niin huonosta, että on jo hyvä”, on Haussilan tekemisissä selkeästi nähtävissä aivan muuta: teksti ja ajattelu on niin osaavaa ja terävää, että aiheeseen pitää olla syvää kiintymystä ja intohimoa, laajan asiantuntemuksen ohella. Vaikka camp olisikin överiä ja siinä mielessä epäuskottavaa, täytyy pohjalla mielestäni olla todelliset perusteet, joita lähteä kasvattamaan. 

Myös heteronormatiivisuus ja mieheyden vaatimukset ja normit saa ansaitsemansa, yllättävän raikkaat kritiikkipiikit, jotka vetosivat (jopa) kaltaiseeni kaiken ajatelleeseen ja lukeneeseen homoaktivistiin. Yhdessä esityksen toisen näyttelijän, Aleksi Holkon, kanssa lavan hahmot vaihtuvat hiusten heilautuksella Drew Barrymoresta terapeutin kautta toisiinsa rakastuneisiin teinipoikiin hyvin luontevasti ja sujuvasti – ohjaaja Minna Harjuniemi on tehnyt mallikasta työtä. Vain puvustus jättää paikoin toivomisen varaa, vaikkei se esityksen kannalta keskeisessä osassa olekaan - croptopit voisivat olla lyhyempiä ja sporttishortsit piukeampia. 

Suomen pienin ammattiteatteri Teatteri Jurkka on todellakin pieni, intiimi huoneteatteri. Sen intiimiys vaatinee esiintyjältä paljon, mutta samalla myös antaa katsojalle huomattavan säväyttäviä kokemuksia. Normioloissakin vain viitisenkymmenpaikkainen katsomo on poikkeusoloissa entistäkin intiimimpi, kun näyttelijä ottaa väkisinkin henkilökohtaisen katsekontaktin jokaiseen katsojaan, kun suurten salien etäisyydet ja massat puuttuvat. On siinä ja siinä, onko se mukavaa vai ei, mutta vahvojen tunteiden epämääräisyys onkin mielestäni teatterikokemuksen parhaita puolia. Pienikin ele ja vivahde välittyy, niin katsojalta toiselle kuin lavalta katsomoonkin ja katsomosta lavalle. 

Scream the lovestorya esitetään Teatteri Jurkassa vuoden loppuun saakka, mutta liput kannattaa hankkia heti - paikkoja on todellakin vähän ja suurin osa esityksistä on jo loppuunmyyty! 11.11. esityksen (loppuunmyyty tosin jo sekin) jälkeen järjestetään myös keskustelutilaisuus, jossa allekirjoittanut eli minä olen myös keskustelemassa esityksestä ja sen herättämistä ajatuksista. Keskustelu striimataan myös Teatteri Jurkan Facebook-sivulle! 

Kaupallinen yhteistyö: Juomavinkki.fi & Gato Negro

Lokakuu. Kaltaiseni kesän lapsenkin on myönnettävä, että syksy on täällä. Se saattaa hetken surettaa, mutta kääntyy pian voitoksi, kun muistaa syksyn parhaat puolet.

Syksyllä alkaa nimittäin punaviinikausi. Todellisuudessahan mitä vain viinejä voi juoda koska vain, mutta itse huomaan syksyisin hakeutuvani punaviinien pariin. Niiden kanssa sopivat mainiosti toiset suuret suosikkini, tomaattisen täyteläiset padat ja etenkin tuhdit ja lämmittävät pastat. 

Pastan ohella syysiltojani lämmittää tänä syksynä Gato Negro Red Blend. Gato Negro on jo pitkään ollut suomalaisten suosikkiviini, ja nyt valikoimista ihan lähikaupoistakin löytyy tämä 5,5-prosenttinen miedompi versio! Gato Negro juhlii juuri nyt kolmeakymmentä vuottaan Suomessa, olemme siis Gato Negron kanssa ikätovereita!  On muuten ihanaa olla kolmekymppinen. 

Yksi suosikkipastoistani on legendaarinen yhden padan pasta. Erilaiset pastakokkailut ovat bravuurini ja syksyn tullen pääsen taas jo vuosikymmenen verran luottoresepteihini kuuluneen, legendaarisen yhden padan pastan pariin. Yhden padan pastan konseptin on alunperin kehittänyt Martha Stewart, mutta itse en käytä nykyisin enää mitään tarkkoja reseptiä: pataan voi heitellä yrttejä ja aineksia oman mielensä mukaan. Se elää myös hyvin joustavasti ruokakomeron sisällön mukaan ja yhden padan pasta onkin ruokahävikin torjunnassa korvaamaton apu. Nahistuvat parsakaalit, kaappiin unohtuneet kikherneet, tomaatit, oliivit, ketsuppipullon pohjat – yhden padan pasta rakastaa niitä kaikkia! Myös kaltaiselleni tiskien vihaajalle yhden padan pasta on taivaanlahja. Ei kattiloita, pannuja, lastoja ja kulhoja tiskialtaan täytteenä, vain yksi kattila! Kaiken lisäksi resepti on vieläpä helppo ja nopea. 

Yhden padan pastaa on näppärä tehdä kerralla suurempikin satsi: vain kattilan tilavuus on rajana! Itse kutsuin joukon ystäviä sunnuntailounaalle pastaa aterioimaan. Suosittelen sunnuntailounaita kaikille! Moni kärvistelee sunnuntait alkavaa viikkoa hermoillen, mutta sunnuntailounaalla tämän kaiken voi unohtaa: ympärille ystävät tai muut läheiset, helppoa mutta hyvää ruokaa ja lasi viiniä. Huolet kaikkoavat, ja lounasaikaan tapaamalla ilta jää vielä tulevaan viikkoon valmistautumiseen. 

Kuvittelin, että tein lounasvieraille niin suuren satsin, että siitä jäisi jäljelle vielä parin päivän lounaatkin. Eikä ainakaan loppuisi kesken! Todellisuudessa suuresta padasta jäi jäljelle vain pieni iltapala-annos minulle ja poikaystävälleni. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on iloinen ruokahetki hyvässä seurassa – ja tyhjä patahan on tunnetusti paras kiitos kokille. Joka tapauksessa yhden padan pasta on erinomainen idea suurille perheille tai heille, jotka haluavat tehdä ruokaa useammaksi päiväksi kerrallaan. 

Tämä pata syntyy helposti niin lihallisena kuin vegaanisenakin, aineksia muuttamalla. Itse olen sekasyöjä, mutta tähtään siihen, että syön usein myös vegaanisesti. Tällä kertaa sunnuntaiseen lounaspöytään asettui useampikin vegaani, joten vegaaninen lounas oli luonteva toteuttaa. Korvasin siis jauhelihan kasvisjauhiksella. Päältä ei tarvinnut veganisoinnin vuoksi jättää pois kuin parmesaani, ja sitä toisaalta halukkaiden on helppo lisätä lautaselleen niin halutessaan. 

 

Olen tunnetusti suuri viinin ystävä ja nämä miedommat, ruokakaupoistakin löytyvät viinit ovat olleet itselleni todella ilahduttava löytö. Olen istunut niiden virvoittamana iltaa useampaankin otteeseen ja huomannut viihtyväni mainiosti. On hauskaa, miten voi ajatella juoneensa pullon ja viettäneensä koko illan, mutta alkoholimäärä vastaa kuitenkin vain paria mietoa alkoholiannosta. Puhumattakaan siitä, miten helppo ne on napata mukaan: lähikaupan hyllystä (tai jopa kylmäkaapista) piknikille tai saunajuomaksi. Myös hetken mielijohteesta järjestetyille sunnuntailounaille Gato Negro Red Blend on pelastus – alkoholilainsäädäntömme kun tunnetusti tekee sunnuntaiviinin hankinnan välillä hankalaksi. Mieto viini löytyy tosiaankin ruokakauppojen hyllystä ja ajaa tarkkojen makutestieni perusteella asiansa mainiosti. Lorautinpa sitä lasien lisäksi tilkan jopa yhden padan pastaan! Gato Negro Red Blend on mainio pari meheville pataruuille ja lasin lisäksi pataan kaadettuna yhtenevä makumaailma vain korostuu.

Einon yhden padan pasta 

(Reilu annos santsikierroksineen kuudelle nälkäiselle)

 

2pkt spagettia

2pkt kasvisjauhista

2prk tomaattimurskaa 

2 rkl tomaattipyrettä 

Rasia kirsikkatomaatteja

2 kasvisliemikuutiota 

1 prk kivettömiä kalamata-oliiveja 

4 valkosipulin kynttä

1 iso punasipuli 

Tilkka Gato Negro Red Blendiä sekä kokille että ruuanlaittoon 

Suolaa

Mustapippuria

Chiliä (tuoreena tai maustepurkista) 

Tuoretta basilikaa

Öljyä

6-10 dl vettä

 

Toimi näin: 

1. Pilko sipuli ja valkosipulin kynnet. Laita kattilan tai padan pohjalle öljyä ja kuullota sipuleita hetki. Lisää sekaan myös kasvisjauheliha ja paista hetki. 
2. Lisää joukkoon tomaattimurska, liemikuutiot, tomaattipyre, mausteet, reipas loraus viiniä ja oliivit – oliivit voi halutessaan lisätä kokonaisina, mutta itse olen usein kivettömien oliivien kivettömyydestä epävarma, ja haluan ruokaan lisätessä halkaista ne. 
3. Lisää sekaan myös vettä, tässä kannattaa hyödyntää tomaattimurskapurkit/tölkit ja huuhdella ne – huuhteluveden mukana tulee hyödynnettyä myös tomaattijäämät! Vettä on hyvä lisätä ensin alkuun 2-3 purkillista ja lisätä tarvittaessa. Liiallista vettä voi myös lopuksi kaataa kattilasta pois, mutta kokemukseni mukaan vettä haihtuu ja imeytyy padan valmistuksessa yllättävän paljon. 
4. Laita kansi padan tai kattilan päälle ja odota, että seos kiehuu. Lisää kiehuvaan kastikkeeseen spagetti ja varmista, että spagetti peittyy ja uppoaa kastikkeeseen kypsymisen varmistamiseksi. Keitä pastan tapaan noin kymmenisen minuuttia ja sekoittele aina välillä. 
5. Sekoita keittämisen loppupuolella joukkoon kirsikkatomaatit – minun makuni mukaan nekin on kiva halkaista. 
6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää lopuksi joukkoon basilika, itse lisään osan pataan ja osan vasta annoksen päälle lautaselle. 

 Tsekkaa myös muut reseptivinkit Gato Negron vuosikymmeniltä Juomavinkki.fi -sivustolta! 

 

 

Mutta nyt tajusin, että lokakuu alkaa ja Homopojan opas -kirjani julkaisusta tulee vuosi, enkä ole kertonut mitään kirjan legendaarisen upeista julkkareista, jotka olivat legendaariset! Se on anteeksiantamatonta leväperäisyyttä, jota en voi antaa itselleni anteeksi, joten kerron teille kirjanjulkkareista nyt heti!

Sinänsä poikkeuksellinen legendaarisuus oli ansaittua, sillä hermoraunioitumiseen taipuvainen minä hermoili kirjan julkaisubileitä huomattavasti enemmän kuin itse kirjan kirjoittamista tai mitään siihen liittyvää. Oli tuskaa ja ahdistusta juhlapaikasta, siitä miten saan järjestettyä sponsoroituna kaikki haluamani tarjoilut (en mitenkään), kuinka kukaan ei kuitenkaan tule ja sitten kiusallisesti juon yksinäni aivan kaiken sponsorijuoman, jotka Kyrö ystävällisesti juhliini sponsoroi, tai sitten vieraita tuleekin niin paljon, että juhlatila (jota ei vielä ole) onkin aivan liian pieni ja tarjoilut loppuvat kesken ja taas kaikki lukuisat ihanat vieraani (joita ei toisaalta varmaan kuitenkaan tule paikalle ketään) lähtevät kotiin kesken kaiken, kun oli niin kamala tungos, minkä seurauksena juhlissa ei taaskaan ole ketään ja saan juhlia yksinäni. 

 

Juhlia myös niinikään kustantamon juhlabudjetilla hankitulle sikakalliille Polaroid-filmille tallensi rakas poikaystäväni. Tavallaan ajattelin, että pienet ja sumeat pikkukuvat elämäni merkkihetkestä ovat hölmö ajatus, mutta jälkeenpäin olen tästä superiloinen. Kuvat ovat siistinä pinona kirjahyllyssäni ja niitä tulee hypisteltyä ja katseltua hyvinkin usein. Ja koska polaroid-filmi on kallista, ei kuvia ole esimerkiksi yhdeksääsataa, kuten digitaalisesti räpsittäessä helposti olisi voinut käydä. Ja siis uskokaa tai älkää, vaikka kuvia otettiin rajallisesti, vain yksi on sillä lailla ”epäonnistunut”, että silmäni ovat miten sattuu. Sekin toisaalta jotenkin kertoo vain siitä, että oli menoo ja meininkii. Vai mitä olette mieltä:

Ja siis kuten sanottu, niin olin aivan hermo riekaleina siitä, että kukaan ei tule paikalle. Tietenkin kaikki tulivat, ympäri Suomen, Porista, Turusta, Tampereelta, Punavuoresta ja Espoosta ja herraties mistä! Minun takiani ja minun kirjaani juhlimaan. Juhlatila oli juuri täydellisen sopivan kokoinen väkimäärälle – ei ollut ahdistavaa tungosta, mutta juuri sen verran, että tuli juhlan tuntua ja kohinaa, kun ihmiset seilasivat seurueista toisiin rupattelemaan eli minglaamaan. Juhlatunnelmaa nostatti entisestään Suomen coolein DJ-duo Meri ja Bifu, joiden paikallaolo niinikään oli käsittämätön asia, jota en käsitä: näin heidät kirjanjulkkareiden alla muistaakseni Dieselin bileissä soittamassa ja mietin, uskaltaisinko kysyä heitä soittamaan kirjanjulkkareihin. Bileiden jälkeen päädyimme samaan baariin, jossa Meri ja Bifu tulivat ilmoittamaan minulle, että aikovat tulla soittamaan julkkareihini – ennen kuin olin siis edes kysynyt tällaisesta mahdollisuudesta. Aivan älytöntä ja niiiin mahtavaa, että yhä ihmetyttää ja hymyilyttää. 

Loppuillasta väen vähettyä päädyimme vielä seurapeliin (vihaan seurapelejä). Seisoimme piirissä, jossa joimme vuorotellen jallua ja jokainen vuorotellen kertoi minusta jonkin muiston tai muun asian. Sanomattakin on selvää, että itkin liikutuksesta ehkä vähän koko ajan, koska minulla on elämässäni ilmeisesti maailman parhaat ihmiset ja ystävät.

Ilta jatkui juhlapuheeni mukaisesti DTM:ään, jossa tosin vietimme ehkä noin kolme sekuntia, koska arvailuista poiketen siellä ei ollutkaan ketään. Aikainen kotiinpaluu lienee hyvä ratkaisu, sillä seuraavana päivänä juhlapaikalla odotti ylijääneiden juomien lisäksi valtavat keot erilaisia lahjoja, pulloja ja kukkia, joita ihanat ihmiset olivat minulle tuoneet. Niiden kotiin kantamisessa koeteltiin voimia ja kestävyyttä, mutta selvisin kunnialla. 

Kotona lahjat avattuani valittelin sitä, että nyt kaikki lahjat on avattu ja juhlat lopullisesti ohi. Sitten löysin takapuoleni alta vielä yhden lahjapussin, jota en ollut tutkinut. Juhlat siis väkisinkin jatkuivat.