Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hän ajatteli, että isän ja äidin tappelut sekä ero ovat hänen vikansa. Niinhän isä aina sanoi, että tuokin tuossa vielä riesana. Olisi pitänyt olla kiltimpi, vaikka olihan hän. Hän hoiti kaikkia nuorempia lapsia myöhemmin siellä Pankakoskella, minne äidin kanssa muutettiin, vaikka oli itsekin pieni.
Prole kertoo vuorotellen äidin siskon suulla sekä tytön omin sanoin lapsuudesta ja nuoruudesta tehtaan lähellä, sen huomassa, Pankakoskella. Hiukan holtittomasta äidistä, joka rakastuu herkästi ja on kova menemään, pitää hauskasta seurasta ja miehistä. Tyttö on tarinassa vain tyttö, joka on aina vääränlainen ja väärässä paikassa. Eletään 1970-luvun alkua, ilmeisesti. Tyttö kasvaa oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden ristipaineessa eikä sovi oikein kumpaankaan. Hän ihailee parempaa väkeä ja haluaisi olla toisenlainen, toisista oloista kotoisinkin. Koulussakin hän on erilainen kuin muut, eikä kuulu joukkoon.
Hän häpeää kotiaan, taustaansa, äitiään. Kotona olosuhteet ovat järkyttävät. Äidin mentyä uudelleen naimisiin, hän joutuu pahoinpidellyksi sekä henkisesti että fyysisesti. Poliisilla on asiaa huusholliin useamminkin, kun tyttökin on joutunut uhriksi. Epämääräisiä ystäviä pyörii äidin ympärillä, he tekevät äitiin oman vaikutuksensa. Äitikin haluaa parempaa, mitä hänellä on. Lapsia on tullut liikaa, aina on joku pieni helmoissa rääkymässä. Onneksi tyttö hoitaa ja hoivaa, joskus ehkä paremmin kuin äiti itse. Äidilläkin on kuitenkin omat tragediansa, jotka tyttö ehkä vanhempana voisi ymmärtää. Nyt hän ei niitä vielä tajua, kuten ei miesten omalaatuista käytöstäkään, ei juomista eikä epäsäännöllistä elämää.
Vuoroon äidin sisko kertoo omasta ja puolen suvun muutosta Ruotsiin, Göteborgiin, paremman elämän perässä. Ei ehkä niinkään pelkästään työn perässä – nyt halutaan parempaa. Halutaan jotakin millä näyttää: halutaan Volvo, iso kerrostaloasunto, paremmat kalusteet sekä kaikki mukavuudet. Onnekseen tyttökin pääsee tästä osalliseksi ja kesätöihin Ruotsiin.
Hän haluaa pois kalutulta, valmiiksi tallatulta polulta. Hän tahtoo paremman elämän! Hän keskittää kaikkensa opiskelun, työntekoon ja omistautuu vakaasti menneisyyden unohtamiseen. Hän onnistuukin tässä kohtuullisen hyvin. Hän suorittaa opintojansa, hankkiutuu ensin kesätöihin,valmistuu juristiksi ja pääsee arvostettuun asemaan vakaassa lakiasiaintoimistossa. Nyt on hänen vuoronsa, hän ei kadehdi ketään – häntä kadehditaan. Hän pääsi ylös liemistä omin avuin, hän teki itsestään sen, mitä halusi. Nyt hän haluaa hävittää kaiken, joka paljastaisi hänen häpeänsä. Hän matkustelee, juoksee ja itkee juostessaan. Lisäksi hän haluaa kostaa, kaikille. Sen hän tekeekin, pienin ja ilkein tavoin, hiukan sivumennen.
Lopulta häpeä ja tuskakin tuntuvat sammuvan. Johtuuko tämä isän kuolemasta vai omasta suhtautumisesta ja asioiden miettimisestä, ehkä itketyistä itkuistakin? Loppu on tasa-arvoisesti piirretty kuva koko perheestä.
Itse pidin Prolesta, vaikka kerronta onkin välillä raadollista ja rujoa. Viinaa, miehiä, väkivaltaa – monta lasta, joista tyttö esikoisena joutui huolehtimaan. Kuitenkin läpi kuultaa erään perheen tarina ja tytön kasvukertomus. Aikalaiskuvauksena tämä on mielestäni erinomainen, itse ainakin tunnistan montakin asiaa kovin hyvin. Osa perheestä ja läheisistä muuttaa Ruotsiin, tämä on tärkeä osa kirjaa ja tuolloista todellisuutta. Suosittelen kaikille, jotka haluavat lukea hieman erilaisen suomalaisen perhetarinan 1970-luvulta. Tarinan, joka ei ehkä ole kaunis, mutta omalla tavallaan välillä hyvinkin koskettava.