torstai 22. elokuuta 2013

Vankikarkuri


Perheessämme opetellaan uutta arkea: Palailin vast'ikään töihin äitiys- ja hoitovapaalta, nuorimmaisemme aloitti päiväkotiuransa ja tosikkomme (lue: toiseksi vanhin) ykkösluokan. Esikoisemme jatkoi toiselle luokalle tutussa koulussa ja nuorin herroistamme tutussa päiväkotiryhmässä, joten heidän kahden osalta ei onneksi ole suurempia murheita :) Reipas pikku-neiti on pärjännyt myös hyvin tarhassa, joten raskainta lienee äidillä päästää irti vauva-ajasta :´( Uusi arki tuo mukanaan monenlaista haastetta. Osa haasteista on jo selätetty ja osan kanssa painiskeltaneen vielä tovi jos toinenkin. Arjen vielä hakiessa paikkaansa, jää minullakin aika ommella aika vähäiseksi. Tällä hetkellä mennään "ommel kerrallaan" ja  jokaisesta loppuun saatetusta työstä täytyy iloita :) Tänään valmistui ekaluokkaiselle "vankikarkuri" Verson Puodin raidallisesta joustofroteesta.

 

Uskaltauduin leikkaamaan kappaleet ristikkäisiin suuntiin kuultuani, että Versolla olivat tutkiskelleet kyseisen kankaan käyttäytymistä juurikin tällaisessa käytössä hyvin tuloksin. Kaavana hupparissa on Ottobre Design 4/2013 Pentagram muutoksin koossa 134.


Hupun reunat menevät reilusti päällekkäin, mutta  huppu istuu silti mielestäni aika hyvin. Hupparin rintamukseen jatkoin applikointiharjoituksiani. Todettakoon niistä sen verran, että ratkojaa tuli käytettyä ja tämän seurauksena kypsyi päätös hankkia oikea applikointijalka Pfaffiin.


Yksi henkilökohtaisista tavoitteistani on se, että pystyisin ylläpitämään ompeluharrastukseni tämän sirkuksen keskellä. So far, so good: Aikataulutetun päivärytmin päätteeksi, lasten jo nukkuessa, piirrän kaavan, leikkaan kankaan, ompelen sauman silloin, toisen tällöin. Lopputuloksena syntyy kuitenkin valmiita vaatteita, joskin delivery kestää totuttua kauemmin. Liekö vika siis prosessissa vai deploymentissa ;) Kuten huomaatte nörtti-jargon sujuu jo aivan kuin en olisi töistä poissa ollutkaan ;)


2 kommenttia:

  1. Hieno huppari! Ja ihan samat meiningit meillä. Tosin ekaluokkalaista meillä ei vielä ole, ja itse aloittelen pehmeällä laskulla tutkijan vapaudesta nauttien. Sama fiilis, että ommella tekisi mieli. Ei vaan juurikaan raaski käyttää lasten hereilläoloaikaa siihen, ja toistaiseksi oon lasten nukahdettua ollut niin puhki, ettei ole jaksanut tehdä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)Kuulostaa tutulta. Sen olen myös huomannut, että kummasti piristää, kun on ottanut itseään niskasta kiinni ja yön kämhmässä vielä jotain pientä harrastellut ompelun saralla

      Poista

Kiva, kun kommentoit <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...