Hammas”Hammasasemalla Milla Nemosa puhelimessa. Miten voin auttaa?””Pitäisi varata aika.””Lääkärille vai suuhygienistille?””Mistä minä tiedän. Hammasta särkee peevelisti.””Lääkärille siis”, sanon. ”Siena-Mari Lempukalla on peruutusaika huomenna kello yksi. Sopiiko silloin?””Ei. Minulle sopii aika joko hyvin myöhään aamulla tai aikaisin illalla. Kun on vielä pimeää.”Toteamus saa minut nostamaan kulmakarvojani. Kliksuttelen Lempukan kalenterilehdyköitä auki ja kysyn hiljaisuuden täyttääkseni: ”Onko teillä ajatusta, mikä hammastanne vaivaa?””Nykyaika.” Mies tuhahtaa. ”Nykyaika ja nuoret, jotka juovat niin paljon limsoja ja mitä lie. Vähemmästäkin sokerista saa kiillevaurioita.””Kerrotteko vielä, mikä hammas on kyseessä?””Kulmahammas.”
***
Minkälainen keskustelu käytäisiin, jos verenimijä yrittäisi varata aikaa hammaslääkärille? Ylläoleva raapale, eli tasan sadan sanan mittainen tarina, sai alkunsa tästä kysymyksestä.
Töistä palattuani istahdin koneen ääreen ja kirjoitin allaolevan tekstin:
Kulmahammas
Ääni yhteyden toisessa päässä puhui niin epäselvästi, että toistin varmuuden vuoksi: ”XX:n hammasasema, Milla Nemosa puhelimessa. Miten voin olla avuksi?”
”Aika pitäisi varata”, karhea ääni sanoi.
”Lääkärille vai suuhygienistille?” Napsautin näyttöpäätteeltä ajanvarauskalenterin auki.
”Mistä minä tiedän mille. Hammasta särkee ja niin peevelisti. Ei ennen ole tällaista ollut.”
”Hammaslääkärille siis”, sanoin. ”Leena-Mari Simpukalla on peruutusaika huomenna kello yksi. Sopiiko silloin?”
”Ei.” Mies – ainakin oletin, että kyseessä oli mies – oli hetken hiljaa. ”Tarvitsen, tai minulle sopii aika joko hyvin myöhään aamulla tai aikaisin illalla. Silloin kun on vielä pimeää.”
Soittajan äreys ei ollut minua hetkauttanut, mutta viimeisin toteamus sai minut nostamaan kulmakarvojani. Hänen käsityksessään ajasta oli jotain ristiriitaista. ”Pimeää?”
”Niin.”
Kliksuttelin lääkäri Simpukan kalenterilehdyköitä auki ja kysyin hiljaisuuden täyttääkseni: ”Onko teillä ajatusta, mikä hammastanne vaivaa?”
”Nykyaika.” Mies tuhahti. ”Se on tämä nykyaika ja nuoret, jotka juovat niin paljon limsoja ja energiajuomia ja mitä lie. Vähemmästäkin sokerista saa kiillevaurioita.”
Päätin jättää Leena-Marille viestin mahdollisesti sekavasta asiakkaasta, jos sopiva aika löytyisi. Ja sitten aika löytyi. Ensi viikon torstaille, aikaiselle aamulle.
”Kerrotteko vielä, mikä hammas on kyseessä?”
”Kulmahammas”, mies vastasi.
Idea ylsi 185:een sanaan saakka. Alku, keskikohta, loppu. Ei ajatustakaan novelliksi paisuttamisesta. Tajusin, että tämä olisi juuri sopivan mittainen idea raapaleeksi. Raakkasin 85 sanaa mäkeen ja tadaa: raapale.
Mitä sitten muuttui?
1) tiputin kaiken turhan kuvailun ja epäoleellisen tiedon dialogin ulkopuolelta. Täytesanat ja toistot harkitsin tarkkaan.
2) Muutin Leena-Mari Simpukan nimen samanlaiseksi sanaleikiksi kuin Milla Nemosan.
3) Vaihdoin aikamuodon preesensiin, koska preesens toimii lyhyessä usein paremmin kuin imperfekti.
4) Nimi. "Kulmahammas" olisi ollut liian paljastava. Toinen vaihtoehto nimelle olisi ollut "Nykyaika", mutta pelkkä "Hammas" kiteytti mielestäni tarinan paremmin.
***
Onko teillä kirjoittavilla lukijoilla hauskaa muistoa jostakin kirjoitusprosessista? Nyt kun olen kirjoittanut romaanien rinnalla lyhyempiä tekstejä, olen huomannut, että tapa jolla kirjoitustyö tai luominen etenee voi olla hyvinkin erilainen. Niiden erilaisuudessa on jotain lohduttavaa. Koskaan ei tiedä, milloin tai millä tavalla hyvä idea iskee. Ikinä ei tiedä mitä joskus saattaa kirjoittaa.
Tämä oli erään raapaleen syntytarina.
Jaa, tiedä sitten onko nämä niin hauskoja muistoja, ehkä osittain, mutta muutama sananen... Aikanaan kun harrastin shakkia oikein kerhossa pelaamalla, saimme idea alkaa tehdä kerhollemme kerholehteä. Tuolloin minulla oli jo vahva kipinä kirjoitamiseen ja niinpä päädyin ehdottamaan hullua ideaa, että voisin kirjoitella shakkiaiheisia pakinoita ja tarinoita lehteemme. Vielä hullumpi puheenjohtajamme suostui tähän. Pari ekaa tarinaan meni hyvin. Minulla oli hyviä ideoita ja kirjoitin innokkaasti. Jutut saivat varsin hyvän vastaanoton kerhon jäsenten keskuudessa. Mutta sitten kun niitä lehtiä tehtiin toista kymmentä ja jokaiseen piti saada shakkiaiheinen pakina, niin voit uskoa, että kyllä oli päätä raavittava (mistä syystä olenkin nyt kalju), että sai aikaiseksi jotain joka ei olisi ollut vanhan toistoa ja edes vähän suupieliä hymyyn nostattama. Se oli aika haastava idea, mutta sain minä sitten aina jonkinlaisen jutun raavittua kasaan. Laatu kyllä kärsi vahvasti loppua kohti...
VastaaPoistaToinen neronleimaus minuun iski, kun aloin pitää ihan ensimmäistä blogiani. Päätin missiokseni kirjoittaa joka päivä tunnissa kolmen liuskan tarinan blogiin, niin että joka päivä ilmeistyisi aina uusi huumoripitoinen juttu, tarina tai kolumni. Kun olin tehtaillut näin noin 100 tekstiä, oli pakko lopettaa jo ihan mielenterveyden vuoksi... Kyllähän niihin sataan mahtui ihan hyviäkin juttuja (ainakin omasta mielestäni) pari, mutta suurin osa oli kyllä melkoista kuraa... Ja siinäkin joutui luomistyö aika koville ja osittain jutut alkoivat toistaa itseään... No, tämä blogi on jo kuopattu, joten ei tarvitse hävetä sitä sen enempää... Mutta joidenkin juttujen kohdalla minua itseäni kyllä nauratti välillä aivan hervottomasti, jostain syystä sitten kuitenkaan kukaan muu ei huomannut niissä olevaa huumoria... Omituisia ihmisiä... ;-)
Siinäpä pätevä syy kaljuuntumiseen! :)
PoistaKuulostaa kyllä aika painostavalta tilanteelta, kun joutuu väkipakolla tekstiä pakertamaan -- ja vieläpä pakinoita... Hienosti selviydytty!
Mikä tahansa, mikä muuttuu harrastuksesta ammatiksi, voi menettää viehätystään ja hohtoaan, kun sitä joutuu tekemään sen sijaan että saisi tehdä.
Ai niin, onko raapale yleinenkin termi? Ajattelin ensin että Hammas voisi olla minuuttinovelli, mutta tuo on vielä lyhyempi... :) Mutta tämä tarinan mies oli mielenkiintoinen hahmo. Herätti uteliaisuuteni ja olisi mukava tietää miten tarina mahdollisesti jatkuu... :) Mitä tapahtuu, kun mies lopulta pääsee hammaslääkäriin?
VastaaPoistaJostain syystä tuli mieleen semmoinen elokuva kuin Pieni kauhukauppa. Siinä on mainio kohtaus jossa hammaslääkärin, joka on sattumoisin sadisti, vastaanotolle tulee potilas, joka on sattumoisin masokisti... :)
Raapale on ihan se "virallinen" termi, sen sanotaan olevan Johanna Sinisalon Suomeen tuoma, 80-luvun lopussa. Englantilainen termi on drabble.
Poista"Raapale on science fiction- tai fantasianovelli, joka on täsmälleen sata sanaa pitkä. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan 15 sanaa otsikkoon sekä mahdollisiin väliotsikkoihin. Tästä huolimatta tekstin tulee täyttää kaikki ne vaatimukset, jotka hyvälle scifi- tai fantasianovellille asetetaan.
Kunnon raapaleessa on oltava ideaa aivan yhtä paljon kuin missä tahansa täysimittaisessa scifi- tai fantasianovellissa. Mihinkään hirvittävän laajamittaiseen visiointiin raapaleessa ei luonnollisesti voi päästä, mutta pelkästään se, että tarinassa esiintyy alieni tai lentävä lautanen tai että se kertoo kahvitauosta vuonna 3000 ei tee tekstistä vielä raapaletta. Parhaimmillaan raapale antaa tapahtumille taustoja, henkilöille luonnetta ja luo tarinaan tunnelmaa. Hyvä raapale voi olla myös pelkkä lyyrinen, pieteetillä tehty tunnelmapala."
http://koti.mbnet.fi/pasenka/drabble/selitys.htm
Kiitos, Calendula, enpä tiennyt minäkään tämän termin syntyperää!
PoistaÄlyttömän hauska nähdä molemmat versiot. Tuo ylempi on ytimekkyydessään ihan huikea! Vaadin lisää!
VastaaPoistaKivaa, että tykkäsit! Joskus sanotaan, että keskeneräistä työtä ei saisi paljastaa, mutta minusta se on hieno ja käytännöllinen tapa näyttää, mistä alkupisteestä on lähdetty.
PoistaEtenkin kun kirjoittaminen on jatkuvaa viilausta ja uudelleenkirjoittamista. :)