Hetket ennen ja jälkeen...

Äidin kuolemasta on jo aika monta tuntia. Yli vuorokausi ja kohta toinen. Suru pitää otteessaan, tällä hetkellä tosin pehmoisessa vaipassaan. Tiedän, että pahin on vielä edessä. Olen kohdannut sen, mitä eniten pelkäsin. Äidin kuoleman. Pahinta on ollut se tieto, että kuolema on aika lähellä. Äidin leikkauksesta meni kahdeksan kuukautta ja kuinka monta kertaa mä pelkäsin, että äiti kuolee? Varmasti kymmenen kertaa mä olin ihan peloissani, että tästä äiti ei enää selviä. Mä en kestä murtumatta. Vaan niin äiti selvisi monesta asiasta, kerta toisensa jälkeen. Ja miten positiivisena ja päättäväisenä äiti pysyi niin pitkään. ♥ 

Silti tieto kuolemasta tuli kuitenkin niin yllättäen. Toisaalta mulla on ollut aikaa kahdeksan kuukautta totutella ajatukseen... Oli niin selvästi kaksi ajanjaksoa, aika ennen leikkausta ja aika leikkauksen jälkeen. Siinä, ruokakaupassa pikkuisten kanssa, ei sitä paljon kyselty onko nyt oikea aika ja paikka saada suru-uutista vai ei? Järkyttävää oli tietää heti isän soittaessa, että äiti on nyt kuollut! Lähes samantien kuitenkin tuli helpotus siitä, että äiti kuoli juuri näin ilmeisen nopeasti. Ei niin, että olisi ollut tiedottomassa tilassa päiväkausia, kuten pelkäsin. Tuli myös tunne siitä, että nyt se on ohitse, se kamala tiedostamaton odotus siitä, milloin tämä uutinen meidät kohtaisi.

Kaupasta ymmärsin kuitenkin ottaa makaroonilaatikkoa ja vaippoja, vaikka uutisen kuultua mä en meinannut ymmärtää yhtään mitään. Mun piti tehdä jauhelihakeittoa, mut nyt en sitä pystykään valmistamaan. Mitä einestä me muka voidaan syödä? Pakko oli soittaa Juholle tieto äidin kuolemasta ja sitten silmiini osui se makaroonilaatikko, vaikka itkinkin Juholle, etten ymmärrä mitä mä täältä voisin ottaa. Selvittiin sentään jotenkin kaupasta ulos ja vielä autolla kotiin. Soitin muutaman puhelun ja sain tietää, että isältä äidin olleen maanantai-iltana vielä ihan "pirteässä" (siis äidille pirteässä) kunnossa. Me nähtiin äidin kanssa sunnuntaina viimeisen kerran. Sanoin, lähtiessämme että nähdään sitten siellä osastolla ja äiti nyökytteli hymyillen ja vastasikin joo tms. Äidin silmät näyttivät lempeiltä silloin ja oli hyvä lähteä äidin luota pois. 

Tiistaina aamusta äiti oli soitellut kellolla hoitajia ja ollut limaisempi. Mutta kuitenkin ihan hyväntuulinen. Seuraavan kerran kun hoitaja meni äidin huoneeseen, äiti oli siellä kuolleena. 

Näin jälkeenpäin näkee asioita ihan erilailla. Oli niin tarkoitettu, että veljeni perheineen tuli täksi viikonlopuksi mummolaan. Lauantaina vietimme Aatoksen puolivuotissynttäreitä, jonne lähisuku tuli juhlimaan. Ne olivat samalla näköjään äidin lähtöjuhlat, rakkaimpiensa kanssa. Oli hyvä fiilis. Äitikin halusi maistaa kaikkea leipomaani ja totesi hyviksi. Sunnuntaina Paavo-kissa meni äidin jalkojen päälle nukkumaan. Ei se niin koskaan aikaisemmin ollut tehnyt, käppäillyt vain. Kai tuokin tiesi, ja jätti jäähyväiset rakkaalle emännälleen. Me veljeni kanssa nostimme äidin sängystä ja siinä pidimme veljeni kanssa äidin käsistä kiinni ja puristimme niitä lujaa. Äiti ja me hymyilimme, ja oli sellainen rakkauden hetki, meillä kolmella.

Tiistaina vietimme seuraavan yhteisen hetken. Tällä kertaa tosin jäähyväisten merkeissä. Menin hieman aikaisemmin, että sain jättää äidille yksin jäähyväiset. Harjasin äidin hiukset kauniisti ja lauloin ystävä sä lapsien. Halasin pitkään ja nuuhkutin äidin tuoksua tukasta. Suukotin poskelle, otsalle ja sormiakin lähtiessä. Äiti näytti rauhalliselta, tai siltä, että äidin väsynyt kuori se vain siinä enää oli, loppuun asti palvellut ♥ Äiti oli jo jossain muualla, luulisin että lähelläni sillä hetkellä. Pian tulivat muutkin, isä, veli, mummo, täti ja serkkuni. Vietimme rauhaisan hetken itkien, muutaman virren laulaen, muistellen, asioita kerraten. Luimme myös Isä meidän - rukouksen. Vajaan parin tunnin päästä lähdimme. Sammutin kynttilän ja suljimme oven. 

Jatkoimme isän ja muun porukan kanssa mummolaan, jonne Juhokin lasten kanssa tuli. Haettiin pasteijoita, karjalan piirakoita, keitettiin kahvit ja herkuteltiin isän juuri sinä aamuna leipomalla mustikka- ja omenapiirakalla ♥ Soiteltiin suru-uutista eteenpäin. Suruvalittelukukkasia tuotiin. Illalla käytiin vielä saunassa ja veljeni jäi isän luokse yöksi... Me lähdimme jossain vaiheessa kotia. Unta en tietenkään saanut, heti jos ollenkaan. Ehkä sitä pieniä torkahduksia tuli yön aikana... Hetkeksi kömmin pikkuisten välistä Juhon kainaloon, myöhemmin kuitenkin takaisin omaan kolooni (pikkuisten väliin).

Tänään järjesteltiin jo hautajaisia. Vanhalta hautausmaalta löytyi yksi kahden ihmisen paikka ♥ Ihmeellisistä asioista sitä voikin sillä hetkellä tuntea iloa ja kiitollisuutta. Hautapaikan vieressä on vielä isän äidin Tyyne-tädin hauta ja toisella puolella mummon tädin hauta. Hautapaikkalla kuuntelimme äidin poismenon kunniaksi soitetut sielunkellot. Itketti. 

Myöhemmin meillä kävi ystäväni ja lisää kukkiakin tuli ja osanottoja. Mä oon vielä jossain sellaisessa tilassa, ettei tätä ymmärrä vielä läheskään. Pelottaa tuleva tuska ja kipu, mikä väistämättä on vielä edessä. Mutta nyt täytyy lähteä lepäämään. Toivottavasti saisin hieman enemmän unta, kuin edellisenä yönä.

♥

Rakas Jeesus

siunaa meitä,

anna meille enkeleitä.

Siivilläsi meitä peitä,

älä meitä koskaan heitä.

Amen.

Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia. Amen.

Äidin ja isän opettama iltarukous.