not my proudest moment.

on päiviä, jolloin ei vaan voi olla kovin ylpeä itsestään.

mutta miksi 10 vuotta sitten tapahtuneet asiat aiheuttaa nyt näitä oloja?

voisiko jo loppua?

kiitos.

3 ja puol tuntia.

kait se riittää?

terveisin, kummituseläin.

happiness by kilowatt.

oli kevät ja oli kesä.

oli kivaa, hyvää ja välillä väsytti ihan hirveästi ihan kaikki.

nyt ahistaa ja pelottaa. on taas sellainen tunne, että eikö paskan määrä vois jo loppua. töiden jatkuminen on taas loppuvuodesta katkolla ja jotenkin on tunne, että miun ei käy tässä lotossa kovin hyvin. mie niin inhoan tätä.

väliaikainen.

määräaikainen.

ahi on sitä luokkaa, et mie en nuku.

mie en pysty puhumaan kavereille, sillä en kestä enää yhtään "älä murehdi vielä, ei me lasketa sinua pois" -kommenttia.

miun on vaan järkyttävän paha olla.

mie inhoan epätietoisuutta.

mie inhoan yt-menettelyjä.

tsirptsirp.

oi aurinko, ihanaa et oot päk!

viimeisen jälkeen elämä on edennyt pienen pienin askelin. on selvitelty ajatuksia ja mie olen voinut yllättävän hyvin.
oikeastaan aika hurjan hyvin.
kaikkea en todellakaan ole valmis pukemaan sanoiksi, mut nyt riittää, että just nyt ei ole rikkinäinen olo ja moni lukko avautui kun sain vihdoin muotoiltua ajatuksiani sanoiksi.
onnea tunnevammainen tyttö.
onnea ihmiset tunnevammaisen tytön lähellä.

mitäs muuta?
no oon leikkinyt edelleen manaattia. kilometri kilometrin perään olen kauhonut altaassa ja välillä mietin, missä vaiheessa varpaiden välit kasvaa yhteen.ei oo vielä kasvanut.
kävin muutamalla keikalla. yllättäen kotiteollisuutta ja stam1naa.
ja viimeksi mainitsin kaverille siitä kutittavasta tunteesta vatsanpohjassa. siis live-keikka -kutkasta.
kutka olis kova.
ensi kuussa olisi cmx, mut kun tahtois hetienemmänpaljonkotiteollisuuttamullenyt.

tajusin myös järkytyksekseni, että en ole tehnyt mieskalenteria vuodelle 2013!
ja sitten tajusin, että ihania, komeita ja sykähdyttäviä on niin vaikea rajata kahteentoista.
että pitäis melkein olla rock-osasto omassa kalenterissaan.
ja tv/leffa-hunksit omassaan.
ja kaikki muut omassaan?

joo. on aurinkoa ilmassa. kevättä rinnoissa.
töissä yks kuolattava huoltomies, jonka takap parempipuoli on täydellisin työmiehen parempipuoli, minkä oon koskaan nähnyt. ja naapurissakin asuu sellainen alle kolmekymppinen tyyppi, joka tykkää avata ovet boksereissaan. semmoinen nuori hyvätiukkakiinteälihainen mies.

oo tässä nyt sitten.
likainen täti.

en olis tätäkään päivää uskonut näkeväni.

just kun mie saan sanat ulos suustani.

kirjoitan tänne.

ja jotenkin saan itseni kasaan.

sit sanoo puhelin piippiip.

y-kromosomi.

is the universe fucking with me?

lukko.

eilen ruokakaupassa tajusin, että joku solmu oli auennut sisällä.
tajusin, että olin kertonut aiemmin päivällä miespuoliselle työkaverille kuinka olin tullut jätetyksi maailman naurettavimmalla tavalla.
joo.
olin ensinnäkin kertonut y-kromosomista tälle miesihmiselle.
olin sanonut, että minut on jätetty.
jätetty.

määrittelemätön yli 7 vuoden tapailu ja sen loppuminen on vihdoin omassa päässä muotoutunut siihen pisteeseen, että osaan sanoa noin.
ei kuulosta varmasti paljolta, mutta oikeasti tämä on aika valtava askel.
uskalsin vihdoin tunnustaa sen, että olin ihan totaalisen rakastunut vaikka olin pyristellyt sitä vastaan suojamuorieni kanssa ja hajottanut sydämeni totaalisesti.

kerroin, kuinka y-kromosomi lähti miun luota hakeakseen pitsaa. kysyi mitä haluan pitsan päälle ja sanoi vielä  tulevansa kohta takaisin. ei tullut. ei ole sen jälkeen tullut.
meni melkein kuukausi ennen kuin sain viestin, jossa hän kertoi että on "ahdistunut ja töissä on kiirettä ja kurjaa. mut kyl tää tästä."
sen jälkeen miulle ei ole vastattu.

yli seitsemän vuotta ja ihminen häviää miun maailmasta vaivautumatta edes kertomaan, että tämä oli tässä.

olis edes sanonut, että ei halua minua enää.