Käynti Pasilassa

Vuoden mutsien messuesiintyminen ei flopannut. Stevarit eivät heittäneet ulos, kustantaja  ei muistanut mädällä kananmunalla (mutta ei sen puoleen lounareillakaan - kävin myöhemmin oman y-tunnuksen piikkiin Pasilassa pitsalla) enkä vahingossa edes nielaissut mikkiä.

Tosin yhden nolostuksen onnistuin tekemään. Tilitin, kuinka paljon mua raskausajassa pelotti se, että saan ison pötsin takia sellaisen roikkuvan viinipullonkorkkinavan. Olin aikaisemmin kauhistellen katsellut niitä kaduilla ryhmissä vaappuvia napoja. Karmeeta. Sitten mä huomasin siinä katsomon eturivissä yhden raskaana olevan tytön, joka katsoi mua ymmärtävästi. Anteeksi! En siis puhunut sun navasta vaan mun omasta, joka oli viinipullonkorkkiakin suurempi. Semmoinen lehmänutare. No kuitenkin, mä halusin tämän blogin kautta oikaista sen mahdollisesti syntyneen virhekäsityksen, että olisin dislikettänyt sun napaa. Niin ei ollut tarkoitus. Tsemppiä sulle! (Ja mulle.)

PS. Unilever hei, eikö niiden niiden rintaliivisuojien oheen voisi kehittää navan päälle solmittavan suojan? Mä olisin saletisti aikanaan hankkinut sellaisen pullotuksen eston. Myöhemmin sitä olisi sitten voinut käyttää vaikka merirosvoläppänä Somalian aluevesillä.

Löydä tarina, josta et vielä tiennyt. Äitiys on täynnä yllätyksiä.

Vuoden mutsit lavalla

Hei tyypit, jos olette suuntaamassa loppuviikosta Helsingin kirjamessuille, niin kannattaa ehdottomasti tehdä se perjantaina 26.10. ja ängetä itsensä Akateemisen lavan eturiviin noin kello 11. Koska minä ja Satu olemme siellä lavalla mikrofonin ja äänentoiston kanssa!

Tämä on mahtava tilaisuus! Kerrankos sitä suosituilla messuilla isketään mikki kouraan eikä puheoikeuttamme rajoita mikään muu kuin seuraava lavalle pyrkijä. Ja hänkin tulee vasta puolen tunnin päästä.

Katsomme, että näin kuntavaalien alla valvollisuutemme on aloittaa Vuoden mutsi -puolueen kannattajalista - ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että lapsista horistaan kyllä ihan riittävästi, mutta mutsien asialla ei ole vielä mikään puolue! Emme me ole mikään surkea nyyhkyvähemmistö, vaan dynaaminen ja ärhäkkä kansanryhmä, jolla on tarpeita. Hel-ve-tis-ti tarpeita.

Kertokaapa siis (Ihmisten puolueen mallin mukaisesti), mitä kaikkia teemoja uuden puolueemme kannattaisi ajaa? Äitiyspakkausuudistusta nyt ainakin. Sitten marketteihin näkymätöntä myyntihihnaa, joka sujauttaa paketin spärdäreitä kätsästi suoraan hihnan pakkauspäähän, fine dining ravintoloihin äänieristettyjä kabinetteja ja lenkkeilytakkeihin tatin mentäviä taskuja. Mitä muuta mutsit tarvitsevat? Akuutisti tai kroonisesti?

Tulkaa mukaan! Siirrytään juhlimaan uutta puoluetta Viinimessujen puolelle noin klo 11.30. Tai kun stevarit nykäisevät johdon irti vahvistimesta.

Jääkaapin tyhjennys

Suomalaiset heittävät viisi prosenttia ostamastaan ruuasta roskiin - siis noin 30 kiloa vuodessa.

En ehkä ole maailman ahkerin kierrättäjä tai luomukaupan kanta-asiakas, mutta ruokatarvikkeiden käytössä yritän noudattaa kirjanpitäjän tarkkuutta.  Käyn ruokakaupassa melkein kerran päivässä. Olen nimittäin huomannut, että jos yritän tehdä viikon ostokset kerralla, ruokahävikin määrä nousee. Lisäksi mulla on muutamia kikkoja, joilla hankkiudun eroon vanhoiksi menevistä ruokatarvikkeista. Ah, sitä tyydytyksen tunnetta, kun siitä vihanneslaatikon yllätyksestä saa tuunattua tarjoilukelpoista safkaa.

Banaanileipä. Ruskeita ja lötköjä banaaneja ei pysty syömään ilman lusikkaa, mutta niistä saa ihanaa banaanileipää. Tykkään tästä ohjeesta, koska se ei vaadi sähkövatkaimen käyttöä. Tämä on myös kersan suosikkiherkku.

Krutonkeja salaattiin. Viimeiset leipäpalat voi tunkea salaattiin. Perussalaatti saa potkua, kun sinne lisää esimerkiksi pannulla paahdettuja siemeniä ja krutonkeja. Pilkon vanhat paahtoleivät kuutioiksi, paistan reilusti oliiviöljyssä ja laitan päälle merisuolaa ja rosmariinia.

Nahistuneet porkkanat 2.0. Lötkistyneet juurekset saa parhaaseen käyttöön paahtamalla ne uunissa. Porkkanat, perunat, bataatit, lantut... Kaikki kuutioiksi vaan, sekaan öljyä, sulatettua voita, rosmariinia ja merisuolaa ja koko höskä uuniin paperin päälle noin 200 asteeseen.

Punkunjämät. Periaatteessa en kannata jääkaappipulloja - enkä pihtaamista noin muutenkaan. Jos nyt kuitenkin sattui käymään niin, että pohjia jäi, eikä viinin maku ole enää parhaimmillaan, tee punkusta kastike. Tämä ohje on minusta ihanan helppo. Eikä sen kanssa ole pakko tarjoilla sisäfilettä - soosi sopii punajuuripihveihinkin.

Pinaatit ja muu vihreä salaattisilppu. Vanhaksi mennyt salaatti maistuu kaamealta. Jos vihreät eivät ole vielä täysin syömäkelvottomia (siis mätiä tai homeessa), teen niistä täytettä kaalikääryleihin. Jos kaapissa on pinaattia, teen niitä maailman parhaita pinaattilettuja.

Muita vastaavia reseptejä? Laittakaahan jakoon. Tämä jätejoonas kiittää.

Gojee.com on jääkaapintyhjentäjän unelma. Syötä sivustolle jääkaapin ainekset. Paina enteriä. Palvelu kertoo, mitä aineksista saa aikaan. Jos raaka-aineita on vähänlaisesti, Gojee antaa ehdotuksen ostoslistan sisällöstä. Kätevää.

Fail

Tänään se on taas: kansainvälinen epäonnistumisen päivä.

"On todettu tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä elämän joka osa-alueella. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppimiskokemus ja sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistumisen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa omaa elämäänsä ja yhteistä maailmaamme. Eikä epäonnistumisen saa missään nimessä antaa viedä tarmoa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen."

Kersathan ovat epäonnistumisen mestareita. Kun ruoka putoaa jälleen kerran lusikasta syliin, saappaat ovat väärissä jaloissa ja reppu taas himassa, niin mitä ne tekevät? Karjuvat naama punaisena pettymystään hetken ja tulevat sitten pyytämään apua tai yrittävät itse uudelleen. Eivät ne mitenkään tsemppaa - uudelleen yrittäminen on luontainen tapa toimia.

Pudotin vahingossa pakastepizzan päälle raa'an kananmunan.
Ei muuta kuin kuoret pois ja pizza uuniin. Oli hirveää.

Me mutsit ja faijat näytämme esimerkkiä ipanoillemme myös epäonnistumisessa. Ne katsovat vierestä kun mokaamme, kiroilemme ja vittuunnumme, mutta toivottavasti ne näkevät myös sen uuden yrityksen ja ehkä nauruakin. Ei se tietenkään ihan heti naurata, kun jos vaikka hoitaja soittaisi duuniin, että tarvittais nyt se unohtunut hoitokassi, kun yksivuotiaalla ei ollut ollenkaan vaippaa päällä. Kymmenen vuoden päästä saatan jo hörähtää.

Näin äitinä

Anu Silfverberg kritisoi taannoin sitä, että monet naiset ottavat asioihin kantaa äitinä. Hänen mielestään äidin roolissa kannattaisi puhua vain omille lapsilleen.

Johan pomppasi! Totuushan kuitenkin on, että äitiys muuttaa ihmistä! Minä ainakin olen muuttunut viidessä vuodessa ihan älyttömästi. 

Kas, näin äitinä

... osaan pilkkoa sipulin niin molekyylitason silpuksi ettei sitä edes huomaa makaronilaatikossa. 

... tunnistan nykyään huomattavan määrän dinosauruksia ja satuhahmoja.

... olen maininnut Afrikan lapset ruokapöydässä opettavaiseen äänensävyyn.

... osaan aivastaa niin, ettei kuulu ääntä, vaikka se tuntuukin siltä, että aivot tulevat silmistä ulos.

... osaan työntää oikean määrän suppoja pyllyyn, myös yöllä juuri herätettynä.

... muutamat ruumiinosani ovat antaneet periksi painovoimalle.

... päässäni soi nyt neljättä päivää putkeen "mörkö se lähti piiriin".

... paidassani on syksyisin puuron lisäksi myös räkää.

Että näin äitinä minä sanon sinulle Anu, että älä tule minulle kertomaan, kuinka näitä ihmiskunnan moraalikysymyksiä puntaroidaan. Kyllä minä näin äitinä kuule osaan, koska minä sanon niin.

Lukeminen kannattaa lähes aina

Lapsi löysi kirjahyllystä Hannun ja Kertun. Oh noh.*) Se on kuulunut suosikkilukemistoon viimeiset kaksi viikkoa joka ilta ennen nukkumaan menoa. Olen lennosta vähän pyöristellyt kulmia; perhe lähtee hyväntuuliselle eväsretkelle, jonka aikana lapset eksyvät, tapaavat kivan pannukakkuja paistavan mummon ja löytävät lopulta kotiin.

Tekstin editointi ja lyhentäminen sujuvat helposti, koska kersa ei osaa vielä lukea. Mutta kuvia se osaa katsoa.

Eniten kysymyksiä herättää pyllistelytilanne keittiössä. Lapsi haluaa kovasti tietää, mitä tässä kuvassa tapahtuu. Onnettomat selitykseni eivät osu maaliin:

Minä: Mummo kompastui uuniin.
Kersa: Mummo seisoo.

Minä: No se on televisio, ja mummo katselee muumeja.
Kersa: Missä Pikku Myy on?

Minä: Mummo siivoaa uunia.
Kersa: Pölynimuri?

Minä: Toi on semmoinen hiustehoitolaite, mummo pesee hiuksia.
Kersa: Eijjeijjei laiteta samppoota!


*) Olisihan se voinut toisaalta valita hyllystä myös sarjamurhaajia käsittelevän tietokirjan Mass Murderers.

Mutsi lenkkeilee

Lenkkeily on vaikea harrastus. Jos ette usko, kerron teille tarinan eräästä anonyymistä mutsista.

Tarinan mutsi lähtee lenkille, kun kerrankin paistaa aurinko. Puolisen tuntia juostuaan mutsi näkee lenkkipolun varressa kököttävän herkkutatin, ison sellaisen. Ensin mutsi juoksee tarmokkaasti ohi, sillä hän haluaa keskittyä urheiluun -- ehtiihän sen sienen käydä poimimassa myöhemminkin. Noin sadan metrin päässä mutsi kääntyy takaisin, sillä hänen sisäinen metsästäjä-keräilijänsä kuiskii, että etana tai toinen lenkkeilijä ehtii ensin.

Vaikeudet alkavat. Mutsilla on päällään tyköistuva ja kevyt lenkkeilyasu, jossa ei ole taskuja, joten mutsi juoksee hetken tatti kädessä. Koiranulkoiluttaja kääntyy katsomaan tatista sykettä tarkkailevaa lenkkeilijää. Sitten mutsi näkee toisen ison herkkutatin. Hän tunkee sen huppuunsa. Huppu möllöttää oudosti ja takki alkaa kiristää kaulasta. Kädessä olevan tatin lakki irtoaa. Kun mutsi kumartuu poimimaan sitä, toinen tatti kopsahtaa takaraivoon ja lähtee kierimään autotietä kohti. Mutsi tekee syöksyn pelastaakseen tatin. Autoilijat soittavat torvea.

Tatti kuitenkin pelastuu. Mutsi vetää hupun syvälle päähänsä, tunkee tatit nyt esipaloiteltuna tuulipukunsa sisään ja juoksee lenkkinsä vähän lyhennettynä versiona loppuun. Hän näyttää vaikeasta keskivartalo-ongelmasta kärsivältä. Mutsi toivoo, että lajinmääritys olisi osunut oikeaan, sillä sappitatin vuoksi tämä vaiva saattaisi vaikka vähän vituttaa.

Kun mutsi tulee kotiin, hän suuntaa keittiöön ja etsii tatinpalat takkinsa sisältä. Kyllä, herkkutatti se on, toinen ehkä voitatti. Perhe tuijottaa vieressä. Faija tiedustelee, miten lenkkeily muuttui sienestykseksi ja ottaako mutsi seuraavan kerran lenkille mukaan myös hirvikiväärin.

Sitten mutsi menee suihkuun, syö päivällistä ja leikkii hiukan kersojen kanssa. Kun lastenhuoneessa on hiljaisuus, mutsi kaataa itselleen ison lasin punaviiniä, paistaa tatit voissa ja persiljasilpussa, latoo ne ruisleivälle ja istuu koneen ääreen. Hän alkaa kirjoittaa Nikelle palautetta siitä, että juoksutakeissa on oltava isot taskut. Ja paikka sieniveitselle.